maanantai 2. helmikuuta 2015

Katos vaan! Osa 2

Jos on kaminakatosprojektin ensimmäinen osa lukematta, klikkaa tästä!


Projekti jatkui eilen. Tai jo toissapäivänäkin vartin verran. Väsäilin tuolloin leijan muotoisen kaavan valmiiksi.

Kaava.

Eilen illansuussa nappasin kaavan esiin ja leikkasin taffetan maastokuvioisesta hukkapalasta kaavan muotoisen kappaleen. Tuo maastokuvioinen laavukangas on jotain paremmin palonsuojattua kuin tavallinen taffeta, joten sopii sen puolesta hyvin ajamaan asiaansa, koska kate roikkuu hyvin lähellä tulipesää. Samalla tulee käytössä testiä kankaan kuumankestosta. Muokkaan suojan eri muotoiseksi, jos kangas meinaa kärventyä. Varsinaisen kaminakatoksen lisäksi leikkasin 20 senttiset liepeet maanvastaisiksi jääviin sivuihin.



Seuraavassa vaiheessa siirryin Husqvarnan ääreen ja vetäisin katesauman tapaisella liepeet tarppiin kiinni. Tulee kaksinkertainen ja vahva. On todennäköistä, että liepeet ovat joskus ikään kuin jäätyneenä lumihankeen, koska tarppia on lämmitetty ja lumi on sulanut ja sitten pakkasella jäätynyt. Liepeiden täytyy siis kestää repimistä. Nämä kestävät. Liepeiden laiton jälkeen päärmäsin kaikki reunat ja kankaan kulmakohtiin laitoin tähän omaan standardiini sopivat kuminyörikiinnikkeet ja lisäksi lenkit narukiinnitystä varten. Vähän tälläinen prototyyppihän tämä vasta on...

Koepystytys pöydän reunaan.













Sama toisesta suunnasta.















Katoksen takanurkka ja liepeet.


Kaminaputken reiän aion tehdä myöhemmin vielä kaavaankin, mutta tällä kertaa merkkasin reiän suoraan kankaaseen, kun kangas oli oikeassa asennossa pöydän reunassa. Jotenkin helpompi arvioida sopivaa kohtaa, kun kangas on pystytettynä muotoonsa. 

Reiän ympäryksen tein sammutuspeitekankaasta. Saapa nähdä onko kestävä. Jos ei ole, niin teen jonkun metallisen renkaan ympärille samaan tapaan kuin puolijoukkueteltoissakin on. Reiän kohdalla sammutuspeitekangas on kolminkerroin päällekäin, joten tuskin se nyt heti palaa puhki.

Sammutuspeitekangas.














Vahvikkeen ompelu kankaaseen.
Valmis läpivienti.














Läpivienti alapuolelta katsottuna.


Painoa lisäkatokselle tuli 204 grammaa. Tämän pitäisi nyt siis mahdollistaa kaminan laittamisen tarpin reunaan, jolloin on pienempi todennäköisyys polttaa itsensä kuuman raudan kanssa verrattuna siihen, että kamina olisi keskellä, kuten yleensä kodissa tms. Ja toisaalta tällä lisävarusteella ei tarvita läpivientejä tarpin huipulle eikä näin tule ongelmia vedenpitävyyden kanssa. Tähän en aio tehdä läpiviennin päälle mitään sadesuojusta, koska kangas on käytössä ainoastaan kaminan kanssa ja ei haittaa, jos sieltä tulee joskus tippa tai kaksi. Ammuslaatikkokaminan paino on noin 3,7 kiloa.


Seuraavana olisi vuorossa koepystytykset ulkona tarpin kanssa. Tietenkin kova hinku olisi käydä myös vähän lämmittelemässä tarpin alla, mutta täytyy nyt katsoa milloin ehtii... :-) Saattaa mennä ensi viikonlopulle tai johonkin muuhun ajankohtaan tulevaisuudessa.

4 kommenttia:

  1. Tässä ollaan jännän äärellä! Alkaa nimittäin olla erittäin houkutteleva vaihtoehto talviretkeilyyn puustoisella alueella. Jos vielä oviaukon laittaa matalalal pystytyksellä keskelt yhden kolmion reunaa, luulisi sisällä olevan kotoisan lämmintä. Kamatkin kuivuu varmasti jos ilma vaihtuu tarpeeksi. Mielenkiinnolla odotan koekäyttötuloksia, pitäisikö olla huipulla tuuletus sitä varten vai ei. Toisaalta, lämpö karkaisi siitä ikävästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kovat on odotukset täälläkin. :-D Ammuslaatikkokaminan koko on pieni eikä sinne saa kerralla isoa määrää puuta palamaan, mutta jo ensimmäisellä koepoltolla (jolloin en saanut koko kaminan aukkoa edes tukittua liian pienellä sammutuspeitteellä) tarpin alla oli mukavasti lämpimämpää kuin ulkopuolella ilman, että kaminassa oli täysi hönkä päällä. Tilanteen pitäisi parantua oleellisesti tämän katoksen myötä.

      Tämän lisäkatoksen liepeisiin jätin tarkoituksella aukon eri sivujen väliin vaikka ensin meinasin tehdä yhtenäisen liepeen. Teoriassa kamina ottaa ilmaa sieltä alas jäävästä raosta. Eräänlainen läpiveto pitäisi tällöin muodostua sen reiän ja oviaukon välillä. Uskon (ja toivon), että tämä virtaus on riittävä viemään höyryt myös hieman oviaukkoa korkeammalla olevasta tarpin huippukohdasta. :-) Toki tarpissa tuota ilman vaihtumista on melko helppoa lisätä myös raottamalla mitä tahansa muuta reunaa enemmän irti maasta...

      Viimeiseen asti haluaisin välttää sen tuuletusaukon tekemistä huipulle. Ainakaan toistaiseksi en ole kokenut sille tarvetta...

      Yritän tässä kuumeisesti keksiä aikaa kokeilureissulle. :-)

      Poista
  2. Tuotteella pitää olla nimi - olisko tämä Pannuhuone (Pauli, Pauliina...)?

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!