tiistai 26. helmikuuta 2019

Hirvien jäljillä

Jokivartta hiihtelemässä.


Hartolassa kotitalon nurkista on tullut hirvien talvehtimisalue. Kilometrin säteellä kotitalostani metsissä näkyy runsaasti lumessa ja puissa jälkiä merkkinä hirvien oleilusta.  Joku vanha talvehtimisalue lienee muuttunut tai nämä seudut muuttuneet jostain muusta syystä nyt sopivimmaksi alueeksi oleilla talvikaudella.

Viime perjantaina kävin keskimmäisen kanssa hiihtoretkellä ilahduttavasti jo näin helmikuussa kantavaksi muuttuneilla hangilla ja törmäisimme ensimmäisen kerran tuoreille hirven jäljille pienen joen varressa järven rannassa.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Pöllöretki kuutamossa Kingon kivikovilla hangilla, 17.2.2019

Sunnuntai-illan ratoksi lähdin kuuden maissa käymään hiihtelemässä Kingon peltoaukeilla pysähdellen samalla pöllöjen kuulemisen toivossa (karttalinkki). Liikkeellä ollessa ei mitään olisi kuullutkaan johtuen kovan lumen pinnan aiheuttamasta rapinasta. Pinta oli jäätynyt kivikovaksi lämpötilan pudottua nopeasti päivän suojakelistä viiden pakkasasteen tienoille. 

Mikäpä oli siinä lykkiessä eteenpäin. Juuri minkäänlaista liikettä vastustavaa voimaa ei ollut suksen ja lumen rajapinnassa havaittavissa ja tasatyönnöllä pistelin suurimman osan reilun neljän kilometrin kierroksestani. Pellon pintaa olisi hätäisempi voinut liitää vaikka luistelusuksilla, mutta minulla oli Peltosen mehtäsukset. Otsalamppua ei missään vaiheessa tarvinnut laittaa päälle, kun lähes täydeksi kasvanut "oikea uusi enenevä" kuu loisti taivaalla. 

Pari tuntia käytin hiihtokierrokseeni. 

perjantai 15. helmikuuta 2019

Vuoden ensimmäinen pöllöhavainto, 15.2.2019

Huomasin Tiirasta, että Kalannin Rohijärven luona oli kuultu lehtopöllö, kuten usein aikaisempinakin vuosina. Käytiin äsken koko perheen voimin kuulostelemassa ja jo vain, siellähän se harvakseltaan äänteli jossain järven takana noin kello 20.30-20.40.

Mukava alku pöllöretkeilykaudelle, kun heti onnistuu kuulemaan. Työkaverilta sain myös vinkin, että toisaalla on kuultu huuhkaja.. Toisena iltana sitten sinne.

torstai 7. helmikuuta 2019

Onko nyt paljon lunta?

Latasin huvikseni ilmatieteenlaitokselta vapaasti ladattavissa olevasta aineistosta Uudenkaupungin Itätullin mittauspisteen lumensyvyysarvojen koko historian ja uppouduin pieneksi hetkeksi taulukkolaskennan ihmeelliseen maailmaan.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Yö lumikiepissä, 2-3.2.2019

Lumitalvi on äitynyt Ukissa liki poikkeuksellisen upeaksi. Taitaa olla jo ainakin lähemmäs 50 senttiä valkoista, paikoin enemmänkin. Kaiken otan ilomielin vastaan mitä tarjotaan, vaikka vähän matkan päässä naapuri osoittikin jo höynähtämisen merkkejä, kun näin hänen eilen kuljettavan pienellä auton peräkärryllä lunta pois pihaltaan. Taistelu tuulimyllyjä vastaan. 

Tällaisena talvena on mukava, kun voi myös kokeilla lumimajoitteessa nukkumista vähemmälläkin lapioimisella tai kolaamisella, kun ei tarvitse kaikkia lumia hehtaarilta hakea läjään. Lauantai-iltana menin yöretkelle jo kolmantena viikonloppuna peräkkäin.

Halusin rakentaa itselleni yöksi lumikiepin.

Muutakin oli mielessä. Ajattelin kokeilla uuden mahdollisen madeapajan ennen kieppiin vetäytymistä.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Teltan saumateippauksen uusiminen



Sain huollettavakseni Jaska Sudennahan Tundra III -teltan. Teltta on ollut aktiivipalveluksessa vuodesta 2001 ja saumateippaukset olivat sen näköiset. Kangas teltassa on PU-pinnoitettu.