tiistai 26. helmikuuta 2019

Hirvien jäljillä

Jokivartta hiihtelemässä.


Hartolassa kotitalon nurkista on tullut hirvien talvehtimisalue. Kilometrin säteellä kotitalostani metsissä näkyy runsaasti lumessa ja puissa jälkiä merkkinä hirvien oleilusta.  Joku vanha talvehtimisalue lienee muuttunut tai nämä seudut muuttuneet jostain muusta syystä nyt sopivimmaksi alueeksi oleilla talvikaudella.

Viime perjantaina kävin keskimmäisen kanssa hiihtoretkellä ilahduttavasti jo näin helmikuussa kantavaksi muuttuneilla hangilla ja törmäisimme ensimmäisen kerran tuoreille hirven jäljille pienen joen varressa järven rannassa.


Hirvi oli kahlaillut joessa ja sitten tullut venerannan puolelle kaislikkoon ja rantaviivaan syömään pajuja. Aika puiseva ruokavalio, täytyy sanoa. Jotenkin oli sellainen tuntuma, että elukka lienee lähistöllä ja pysähdyimme kuuntelemaan.

Metsästä kuului rapinoita, kun hirvi tallusteli eteenpäin ja kovakuorinen hanki ei sitä kantanut. Elukka ei varsinaisesti paennut kovalla vauhdilla. Pysytteli vaan näkymättömissä edellä.

Koitin kutsuäänillä houkutella hirveä näytille, mutta eihän se tullut, kun olimme jutelleet ja suksistakin kuului teräshangella kova ääni. Hirvi tiesi tarkalleen ketä siellä oli tulossa. Lähdimme lopulta seurailemaan jälkiä. Noin kilometrin kuljimme jälkien perässä kunnes eläin oli mennyt niin hankalista paikoista, että emme enää viitsineet jatkaa. Lapsi oli silminnähden jännittynyt ja kysyikin muutamaan kertaan, että mitä sitten tapahtuu, jos me nähdään hirvi.

Hauskaa puuhaa.



Jälkiä joessa kahlailusta.

Hirven reitti rantakaislikossa jään puolella.

Syötyä pajua.


Hirvi kulki myös reilut sata metriä tietä pitkin ennen kuin lähti vasemmanpuoleiseen männikköön.


Seuraavana päivänä olin hiihtokierroksella nuorimmaisen kanssa. Hän ei vielä itse hiihdä, vaan sen sijaan nukkui manducassa päiväunia selässäni, kun minä hiihtelin. Viimein Kollin aukon kallioilla hänkin heräsi ja lähdimme tulemaan kotia kohti. Aukko tuo paikka oli oikeasti siis 25 vuotta sitten, mutta säilynyt puheessa pitkään samalla nimellä. Nykyään alue on koivuvaltainen, osin jopa läpitunkematon pöheikkö. 

Mäntymetsä aukon vieressä oli täynnä edellisenä yönä sataneen lumen päälle painettuja tuoreita sorkan jälkiä. Katseltiin siinä tarkkaan ympärillemme, mutta eläintä ei missään näkynyt. Tunnelma oli vähän sen suuntainen, että ei se kaukanakaan voi olla. Jatkoimme matkaa.

Vajaat sata metriä ennen takapihalle saapumista tulimme tuoreille pakojäljille. Jäljistä päätellen kaksi hirveä, emä ja vasa, oli lähtenyt juuri juosten meitä karkuun kohti muita kylän taloja.

En malttanut olla harjoittamatta vähän hirvenhiihtoa. 

Oli kiinnostavaa tietää minne hirvet aikoivat paeta siinä suunnassa, johon olivat lähteneet. Pakoreitti meni 50 metriä naapurin pihasta kohti seuraavia taloja. Viimein, kun toisen naapurin talo jo näkyi metsän läpi, kuusikossa tuli äkkipysähdyksen jäljet ja liki täyskäännös kohti viereistä peltoaukeaa. Pidin kiirettä, jos olisin pellolla otukset nähnyt, mutta niin vain olivat jo jolkotelleet metsän suojiin meidän tullessa pellon laitaan. 

Päättelin jäljistä syvemmän lumen kohdissa pellolla, että emä meni etummaisena ja vasa seurasi perässä astuen täsmällisesti emän jättämiin jälkiin. 

Kävimme vielä katsomassa mihin hirvet jatkoivat pellolta ja suollehan ne meni, kuten arvata saattoi. Pitemmälle en sitten enää niitä jahdannut, johtuen nelostien läheisyydestä ja kahvihampaan kolotuksesta. Iltapäiväkahvillehan se oli lähdettävä.




Hirvien syömiä puita.


Kuusikkoa.

Makuupaikka.

Toinen makuupaikka. Ei ihan tuore, kun edellisen sateen lumet on päällä.

Tuoreita jälkiä.


Pakojäljet pellolla.




Muita jälkihavaintoja olivat oletettavasti kahden ilveksen jäljet myöhään pöllöretkellä perjantai-iltana. Hiihtelin kerihangilla noin 8 kilometrin lenkin pöllöjä kuunnellen. Varpuspöllön vain kuulin.


Avaimen pituus on 9,5 cm.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!