sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Vätsärissä harripilkillä, kevät 2022

 


Viime vuonna käytiin keväällä Vätsärissä isommalla porukalla, mutta tällä kertaa päädyin menemään yksin. Moni asia muuttuu yllättäenkin, mutta Vätsäri sentään pysyy ennallaan ja siellä on riittävästi tilaa ja aikaa selvitellä pääkoppaansa omissa oloissaan. Vajaan viikon nautiskelin erämaassa Pääsiäisen aikaan ja sain pääosin oleskella lämpimissä keleissä. Vain yhtenä yönä pakkasta oli reilummin ja muuten ilmeisesti koko ajan öitä myöten suojan puolella. 

Toisaalta lämpö pehmitti hanget ja parhaille rautuvesille asti en lähtenyt yrittämään, koska olisi homma mennyt liikaa pelkäksi hiihtämiseksi ja halusin pääpainon pysyvän pilkkimisessä. Kolusin alle 150 metriä merenpinnasta olevia järviä noin 15 kilometriä Sevettijärven tieltä itään. Rautuvedet ovat parhaimmillaan Vätsärissä sen 150 metrin yläpuolella ja niille päästäkseen olisi vielä kymmenkunta kilometriä pitänyt työntyä pitemmälle kohti itää. Toki poikkeuksiakin on ja rautua löytyy myös lähempää ja alempana olevista järvistä, mutta ei kuulemma niistä mitkä laskee Inariin.

Varustelista tästä linkistä.

Toisinaan Semekurtantien päähän on päässyt autolla, mutta tällä kertaa tieuralla oli vain kelkkajälki, joten siitä tuli se kuutisen kilometriä lisää hiihtomatkaa mennen tullen, kun sekin oli suksilla lykittävä. On siis varauduttava puolentoista tunnin lisähiihtoon, jos Semekurtasta mielii lähteä. Toki kelkkaura menee kevyesti ahkion kanssa, että sillä ei suurempaa merkitystä ole. Siihen voinee joka tapauksessa luottaa, että kelkkarallia on ja kova ura hiihdettäväksi olemassa. 

Ensimmäisenä päivänä lähdin liikkeelle aamupäivällä kymmenen aikaan ja ehdin Kantapääjärven itäreunan maastoon hyvissä ajoin iltapäivällä. Hiihtomatka 15 kilometriä. Kaivoin tarpille lumesta puhtaan alueen järven rantaan ja leiri sai pysyä siinä useamman yön ajan. Tein tästä leiristä käsin päiväretkiä kevyellä ahkiolla ympäristössä oleville lukemattomille järville. 

Kantapääjärvi osoittautui haastavaksi pilkkiä ja lopulta ensimmäisen illan vajaan kilon jänkäkoira jäi ainoaksi kalaksi siitä järvestä. Kalaa siinä on, mutta en vaan löytänyt kunnon ottipaikkoja isohkosta jorpakosta. Siinä mielessä leiripaikan valinta ei ollut optimaalinen, kun ottipaikkaa ei leirin tuntumassa ollutkaan, mutta väliäkö sillä. Saarijärvestä sain mukavasti harjusta ja pienemmistä lompoloista löytyi jopa oma ennätysahven, yli puolikiloinen.

Sain ajan erinomaisesti kulumaan yksikseen. Mukavahan se on touhuta yksinkertaisia juttuja henkensä pitimiksi ihan omaan tahtiin. Nukkua hyvin, keitellä trangialla kahvia ja hyviä retkiruokia, pilkkiä, miettiä mahdollisia ottipaikkoja tai ihan vaan niitä näitä, hiihdellä lähiympäristössä, kairata reikiä ja kuunnella lintuja. Kuulin yhtenä yönä hiiripöllön soidinääntelyä pitkän aikaa. Vuosia olen odottanut sen kuulevani. Myös riekot ja teeret olivat innokkaasti äänessä aamuisin.

Kaikki on hyvin yksinkertaista silloin, kun asiat menee hyvin. Yksin on kuitenkin valppaana oltava, koska varaa virheille ei niinkään ole tai voisi reissu muuttua äkkiä hyvin hankalaksi. Virtapaikat kannattaa kiertää mieluummin vähintään riittävän kaukaa. 

Riittävä varustus on pidettävä mukana, että tulien tekeminen ja leiriytyminen on mahdollista koska vaan myös asioiden mennessä pieleen, vaikka joku innokkaampi grammojen viilaaja voisi ajatella osan kamppeista olevan perusleiristä tehtävillä päiväretkillä ylimääräistä painoa. Varautumalla siihen, ettei koskaan löydä perusleiriinsä päivän päätteeksi yksin retkeilemisen riskit alenee merkittävästi. Silloin äkillisellä kelin muuttumisella, kastumisella tai eksymiselläkään ei aiheudu välitöntä hengenvaaraa.

Jonain päivänä jo aiemminkin murheenkryyninä olleet Polar Ski Arctic -siteet hajosi uudesta kohtaa. Muoviosa kannan takaa halkesi. Nuo siteet on kyllä maailman huonoimmat ja olen niitä parsinut sieltä täältä ennenkin. Valmistaminen on kai jo ymmärretty lopettaa, mutta käyttämästä minä en ole ymmärtänyt lakata. Tälläkin kertaa sain ne kuitenkin hiihtokuntoon jekkulangalla ja irtohihnoilla eikä vahingosta lopulta reissun onnistumisen kannalta ollut suurempaa haittaa. Jokohan olisi kohta aika sijoittaa johonkin muihin siteisiin...

Pienemmistä järvistä sain lähinnä juuri ja juuri mitallista harjusta, mutta paluumatkalla löytyi isompaakin. Viimeisen yön olin Sollomusjärven rannassa ja erään karin vierestä nousi mukavaa 45 senttistä harjusta. Yli puolen kilon kaloja. Yksi sattui olemaan mätikala ja paistelin mädit leivän päälle. Ripaus tai pari suolaa ja voita riittävästi. Oli kyllä herkkua!

Viimeinen leiri olikin sitten jo sulan maan kohdalla. Ihan hauska juttu pystytellä leiri lumettomaan paikkaan ensimmäisen kerran tänä vuonna. Alkaa kevät voittaa Vätsärissäkin pikkuhiljaa, vaikka lunta ja jäätä keskimäärin se 60-70 senttiä vielä reissullani olikin ja hiihtokausi jatkunee hyvinkin toukokuun puolelle.

Viimeinen reissulla kairaamani reikä jäi mieleen. Heti sohjoa kauhottuani näin, että vain puolen metrin vedessä jään alla vilahti harjus. Tarjosin morrin syötäväksi ja pian oli kala kiinni, heti perään toinen. Yhdestä reiästä sain kymmenen harjusta eikä ne ollut loppumassa ollenkaan. Tosin koko oli pientä ja suurin osa oli laskettava takaisin, mutta hauska oli siinä testailla eri vieheiden tehoa. Osa vieheistä mitä olin aiemmin käyttänyt runsaasti suorastaan karkotti harjukset näkyvistä ja yksikin pieni morri mistä ajattelin liki koko reissun, ettei sillä tule ikinä mitään niin osoittautui erinomaiseksi ainakin tässä paikassa. Maisemakin tällä reiällä oli niin erinomainen, että pelkästään se riittää syyksi lähteä Vätsäriin ja ajaa Suomi päästä päähän uudestaan ja uudestaan kerta toisensa jälkeen. Tuo kuva on heti tämän jutun alussa ensimmäisenä.

Muutama kilo kalaa tuli kylmälaukussa kotiin tuliaisena ja tätä juttua viimeistellessä pannulla paistuu ruodoton harjusfile. 

Ei liene keskimäärin espoolaisilla keittiössään harrifilettä juuri tarjolla, mutta minullapa on.