Latvalinnustamassa Kemijärvellä, 23-30.1.2021

 

 

Kokemuksia Racemap-seurannasta

Pirkan hiihdossa on ollut mahdollista lähettää sijaintitietonsa Racemap -sovelluksella nettiin ihmisten silmäiltäväksi molempina vuosina, kun minä olen sen hiihtänyt. Racemapista on siten kuka tahansa saattanut seurata kisan aikana hiihtäjien kulkua tai halutessaan pikakelata kilpailu tallenteesta jälkikäteen. Kilpailut löytyvä osoitteesta racemap.de.

Tarkastelin omia suorituksiani Racemapista ja vertailin yhteyden katkeilua ja akun kestoa, koska käytin eri vuosina erilaista puhelinta. Vuoden 2015 Pirkassa minulla oli muutaman vuoden ikäinen Samsung Galaxy Mini ja vuonna 2016 uusi Sony Xperia M4 Aqua.

Racemapin akun kulutus on verrattain suuri, koska sen käyttäminen vaatii sekä puhelimen sijaintitiedon jatkuvaa päivitystä että nettiyhteyttä. Lähetysnopeutta ei pysty mitenkään säätämään, tai ainakaan en ole sellaista toimintoa sovelluksesta löytänyt. Noin pitkäkestoisessa suorituksessa päivitysnopeudeksi riittäisi esimerkiksi muutama minuutti. Kotijoukkojen seurannan kannalta sillä ei olisi merkitystä Pirkan Hiihdon tapauksessa, mutta hiihtäjän akun kestoon voisi olla merkittäväkin ero. Nyt päivitys tapahtuu liki jatkuvasti, joka tietenkin on siltä kannalta hyvä, että voi seurata esimerkiksi kuka johtaa tai kuka tulee ensimmäisenä maaliin. Liian harvasta päivityksestä se ei ehkä selviäisi.

Kävin siis läpi molempien hiihtojen tallenteet ja merkitsin ylös milloin näyin kartalla ja milloin en. Sitten laskin ajan kuinka kauan olin kartalla ja mitä akun varaustasoille siinä ajassa tapahtui. Paljastui merkittävä ero uuden Sony Xperian hyväksi.

Vuoden 2015 Pirkan Hiihdon seurannan mukaan näyin kartalla alkumatkasta oikein mallikkaasti, mutta akun varaus hupeni Samsungissa huolestuttavan nopeasti. Jämillä alle parin tunnin hiihdon jälkeen piti jo kytkeä laite varavirtaan ja ennen puoliväliä oli sekin syöty. Varavirrasta tyypillisesti latasi tuon puhelimen yhden kerran kokonaan täydeksi. Ennen akun loppumista näyin kartalla 2h50min eli noin 25% koko hiihtoajasta. Ei järin hyvä.

Vuoden 2016 Hiihdon seuranta pelitti paremmin. Näyin kartalla 5 tuntia ja 45 minuuttia. Tuona aikana akun varaustasosta lähti noin 60 % pois. Akku olisi todennäköisesti kestänyt koko hiihtoajan, mutta tarkistin seurannan toimimisen ainoastaan huoltopisteillä, joten siitä syystä seuranta-aika jäi lyhyeksi. Muutaman huollon välissä seuranta katkesi jostain syystä. Syitä voi ilmeisesti olla kaksi, joko puhelimen sijainti ei ollut tiedossa tai puhelimesta ei ollut yhteyttä internetiin. Racemap ei näytä käynnistävän seurantaa automaattisesti katkeamisen jälkeen, kun edellä mainitut asiat ovat jälleen kunnossa. Seuranta pitää käynnistää katkoksen jälkeen uudelleen manuaalisesti sovelluksesta, mutta kukapa sitä jatkuvasti katsoisi hiihtäessään vieläkö oma täplä liikkuu kartalla. Joka tapauksessa Sonyn akun kesto tuntuu olevan vanhaan Samsungiin verraten huomattavasti parempi seurantakäytössä.

Pirkan Hiihto 2016

Edellisen vuoden tapaan osallistuin Pirkan Hiihdon perinteisen 90 km matkalle, joka tarkoitti sitä, että sängystä oli noustava jo vähän kolmen jälkeen. Ehdin syömään pari-kolme juustolla päällystettyä vaaleaa leipää ja laittamaan varustuksen kuntoon ja kipittämään pysäkille ennen kello 4.07, jolloin lähti paikallisbussi Tampereen keskustorille. Alkumatkan istuin bussissa yksin, mutta pikkuhiljaa keskustaa lähestyessä bussiin ilmestyi muitakin. Tampere on ilmiselvä kiekkokaupunki. Sain siinä aamuyön unisessa tunnelmassa kuunnella kahden miehen kovaäänisen ja sammaltavan analyysin paikallisten seurojen tämän hetkisestä tasosta.

Vanhan kirkon edustalla odotteli jono hiihtäjille varattuja busseja. Astuin sisään ja tervehdin muutamaa minua ennen tullutta. Pikkuhiljaa porukkaa tuli lisää ja puheensorina yltyi. Keskustelu painottui lähinnä suksien voiteluun ja kelispekulaatioihin. Minulle valinta oli ollut helppoa ja samaistuminen välineurheiluun vaikeaa. Omistan vain yhdet sukset, joita ei edes tarvitse voidella. Minulla on noin 7-8 vuotta vanhat Peltosen nanogripit ja niillä siis on mentävä mitkä on. Harvoin nuo kai täydelliset on ollut, eikä puolestani tarvitse ollakaan, mutta aina on hiihtämään päässyt.

Teivosta viereeni istahti mies, jolla on oli tuhdimpi tapa tankata ennen hiihtoretkeä. Mies söi meetvurstivoileipiään koko tunnin matkan Niinisaloon ja joi tuoksusta päätellen hunajalla höystettyä teetä kolmisen termarillista. Jossain vaiheessa meinasi alkaa huvittamaan, kun aina löytyi repusta uusi termari ja eväsleipä. Hyvähän se on syödä, että jaksaa. Minulla oli anorakin taskussa kaksi omenaa ja haukkasin ne kantaa vaille kokonaan matkalla. Niinisalosta hain sotilaskotiautosta vielä aamukahvin ennen starttia. Olen ehkä aavistuksen vähäruokaisempi tai toisaalta eipä minulla ole mitään käsitystä oikeaoppisesta valmistautumisesta pitkään urheilusuoritukseen. Edeltävänä päivänä olin kyllä tankannut reilut kolme litraa vettä ja söinkin ehkä vähän normaalimäärää enemmän.

Pirkan hiihdon lähtöpaikalle johtava reitti.

Lähtöä ennen lähtöalueella kovaäänisistä kaikui ohjeita hiihtäjille ja välissä musiikki. Vajaat kymmenen minuuttia ennen lähtöä oli pikaisen aamuhartauden vuoro. Puhuja vertasi pari viikkoa aiemmin satanutta lunta mannaan, jota Israelin kansalle satoi erämaassa. Tuolloin ei vaellus olisi onnistunut ilman ruokaa ja nyt ei olisi hiihtojen järjestäminen onnistunut ilman lunta, eikä toki ilman ruokaakaan. Pirkassa vuonna 2016 virallinen mittaus näytti Niinisaloon 25 senttiä lumen syvyydeksi. Sehän riittää, mutta onhan siinä eroa huippuvuoteen -81, jolloin lumensyvyys oli ollut kuulemma 108 senttiä. Moni nyt mukana ollut hiihti varmasti jo silloin. Parhaalla taisi olla nimittäin 56. Pirkka. Minulla vasta toinen.

Kello seitsemältä tykki sai tulikomentonsa. Kesti jokunen sekunti ennen kuin laukaus kajahti ja muutama naurunpurskahdus ehti jo kuulua, kun vaikutti siltä, että jysäys jää piippuun. Sieltä se tuli kuitenkin ja niin oltiin taas 90 km matkalla kohti Teivon ravirataa. Hienon näköistä, kun sadat ihmiset hiihtävät harvaa hongikkoa, jonne on ajettu useita latuja vierekkäin. Melko pian alkuvauhti tasoittui ja ladut vähenivät kahteen. Hiihto tuntui erinomaisen hyvältä pikkupakkasessa.

Pirkan Hiihto on tasaisen tappava suoritus, jossa tärkein asia tällaiselle tavalliselle peruskuntoiselle tallaajalle on sopivan maltillinen vauhti. Ensimmäisille huoltopisteille tullessa en ollut lainkaan hengästynyt, kun olin edennyt sopivan matalalla sykkeellä. Sopivan matalalla sykkeellä tiesin kyllä pystyväni jatkamaan maailman tappiin asti ja se maalikin sieltä joskus viimein tulisi. Nappasin aina huoltopisteeltä jotain juotavaa ja syötävää, jonka jälkeen varmistin Racemap-seurannan toimimisen ennen kuin jatkoin matkaa. Kummallisesti seuranta välillä katkeili, mutta näkipähän kotijoukot sentään vähintään milloin olin missäkin huollossa. Matka joutui yllättävän joutuisasti. Jämillä olin reilussa puolessatoista tunnissa, puolimatkassa neljässä tunnissa ja vielä 53 km kohdalla Kyröskoskellakin reilusti 11 km/h keskinopeudella 4:45 lähdöstä. Edellisestä vuodesta poiketen sain siihen asti hyvin potkulle vastetta eikä suksi liiemmin lipsunut. Hartioissa ei tuntunut yhtään ja se oli outoa ensimmäisen Pirkan pidottoman kokemuksen jälkeen. Hymy huulilla sai nyt sivakoida.

Enää 65 kilsaa maaliin.

Suomen yleisin puulaji.

Kyröskosken kävelyn jälkeinen nousu on inhottava. Paljon ilkeämpi minusta kuin Rokkakoski. Johtuneeko lihasoppatauon tuomasta hyvän olon tunteesta vai mistä johtuukaan, mutta niin sen taas koin. Latu kapuaa ylös mäelle, josta on yksi Hiihdon hienoimmista näköaloista Kyrösjärvelle. Muutenhan tuo reitti ei maisemallisesti ihmeellinen ole. Reilusti yli puolet matkasta on harvaa nuorehkoa mäntymetsää, puupeltoa. Naureskelinkin jollekin matkalla, että eipä jää epäselväksi tällä laturetkellä mikä on Suomen yleisin puulaji. Pito heikkeni Kyröskosken jälkeen ja samalla vauhti hidastui. Latu oli tamppautunut suojasäässä kovaksi, eikä pitänyt alkumatkan tapaan. Vaihdoin vasemmalle vähemmän hiihdetylle kaistalle ja pitkiä matkoja hiihtelin myös ladun viertä. Toki vauhti oli sitten paljon hitaampi, mutta suunta oikea.

Kyröskoskella sukset olalla jalkamarssilla.

Näkymä Kyrösjärvelle.

Rokkakoskelle tullessa laskettelin hauskan vaativaksikin mainitun laskun. Edellisenä vuotena kävelin sen suosiolla mikä taisi olla virhe. Mäestä sai todella hyvät vauhdit. Kuulemma jopa 70 km/h vauhdilla sieltä singahdettiin peltoaukealle ja siitä oli enää vain lyhyt matka huoltopisteelle, jossa sainkin iloisen yllätyksen. Vaimo tuli lasten kanssa ja velikin perheineen kannustamaan. Sattumoisin ajoitus meni nappiin ja saavuimme paikalle melkein samaan aikaan. Join pari kuppia kahvia ja jutustelin hetken. Piristävää! Oli helppoa lähteä jatkamaan viimeistä 24 kilometrin urakkaa kohti maalia.

Hiihtäjä 66 km lähdöstä Rokkakosken huollossa.

Aavistuksen pidoton meininki jatkui loppuun saakka ja olihan nuo Ylöjärven harjut 80 km hiihtoa takana jo aika raskaita muutenkin. Ylös, alas, ylös. Maaliviivan ylitin lopulta melkein tunnin edellistä vuotta nopeammalla ajalla, mutta reilut parikymmentä minuuttia kympin keskinopeudesta jäin. Mielestäni mainio suoritus pohjalla olleilla vain 45 hiihtokilometrillä. Maaliviivan ylittäminen on hieno hetki tuollaisen urakan jälkeen.

Sellainen rääkki se Pirkka kuitenkin on, että vuorokausi suorituksen jälkeen tunnelma on tämä: ei enää ikinä uudestaan!

Niin kuin viime vuonnakin...

15 kilometriä maaliin.

;-) Puhdasta rautaa.

Linkki Pirkan hiihdon seurantapalveluun

Sunnuntaina pääsee vähän hiihtelemään. 6.3 klo 7 olisi startti 90 kilometrin laturetkelle Niinisalosta Teivoon. Onneksi talvi on jatkunut tähän saakka ja lunta on kymmenisen senttiä enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan mikä tarkoittaa sitä, että tapahtuma järjestetään alkuperäisellä Pirkan uraa hyödyntävällä reitillä. Toivon mukaan pakkaskelejä vielä piisaa ja saa vähän talvisemmissa olosuhteissa sivakoida kuin viime vuonna.

Liivissäni on numero 2089.

Tänään aamulla kävin hiihtämässä ensimmäistä kertaa kuukauteen ja illalla yritän ehtiä käydä toisen kerran. Jospa sitä välttyisi karmaisevalta jumitukselta varsinaisen suorituksen jälkeen, kun vähän kyseistä lajiakin yrittää etukäteen harrastaa. Hiihtelin 9 kilometrin lenkin vajaassa tunnissa edes takaisin tässä kodin lähellä. Hidasteina olivat ajoittaiset oman ladun avaamiset ja teiden ylitykset. Kaiken kaikkiaan olen hiihtänyt tänä talvena vain kolmasosan Pirkan Hiihdon kokonaismatkasta. Osan voi laittaa kelien piikkiin ja osan jonkun muun. Onneksi kestävyyskuntoa on päässyt pitämään yllä muilla keinoilla, kuten kahlailemalla lumihangessa. Lue vaikka helmikuun postauksista... Eiköhän tuosta matkasta siis taas selvitä, jos ei mitään haaveria satu tai muuta yllättävää. Tavoitteena voisi olla 10 km/h keskinopeus viimevuotisen vajaan 9:n sijaan, mutta ehkäpä se tavoite on kuitenkin vain päästä maaliin... Katsotaan kuinka se lähtee.

Viime vuonna yritin pitää Racemapin seurantapalvelua päällä, mutta ongelmia aiheutui laitteen akun kestosta eikä seurantaa riittänyt kuin jotakuinkin puoliväliin saakka. Pitäisi kai olla nopeampi, että pärjäisi lyhyemmälläkin akun kestolla. (Nopeinhan oli maalissa jo ennen kuin minä olin puolessa välissä...) Uudessa puhelimessa tuntuu kuitenkin akku kestävän gepsin käyttöä pitempään, joten yritän taas ja otan vähäsen varavirtaakin mukaan. Menoani voi seurata tästä linkistä. Tuosta linkistä klikattuna kartan pitäisi keskittää suoraan minun kohdalle niin pitkään kuin älykännykkäni jaksaa lähettää sijaintitietoa palveluun.

Pirkan hiihdot tulossa...

Meninpäs taas ilmottautumaan Pirkan hiihtoon, joka hiihdellään kuukauden päästä 6.3, jos silloin sattuu olemaan lunta. Tällä hetkellä lunta Tampereella on ehkä kymmenisen senttiä. Eilen kävin hiihtämässä konelatua ja sen perusteella Kaupin ja Niihaman ladut ovat ainakin ihan hiihdettävässä kunnossa, joten kai tuo aika vähilläkin valkoisilla saadaan järjestettyä. Viime vuonna Hiihdon aikaan Härmälän mittauspisteellä oli 14 senttiä lunta ja koko täyspitkä 90 km hiihtobaana saatiin silti pidettyä hiihtokelpoisena. Ehtiihän tässä vielä satamaan lisääkin(... tai sulamaan loputkin)...

Klikkaamalla tästä pääset katselemaan eilisen hiihtolenkin gps-jälkeä. Jostain syystä tuo yhteys pätki melko paljon ja siitä johtuvat nuo suorat viivat muutamassa välissä. Lisäksi alkumatkasta puuttuu muutama sata metriä, kun Oruxmaps ei heti lähdössä onnistunut paikantamaan minua.

Viime vuonna siis hiihtelin Pirkan ensimmäisen kerran. Tuon hiihtoretken tarinan pääset lukemaan tästä linkistä: Pirkan Hiihto 2015.

Pari viikkoa anorakin käyttöä...

Anorakki on ollut nyt runsaassa päivittäisessä käytössä reilut pari viikkoa. Eipä taida olla paluuta muiden takkien käyttöön, sen verran moneen keliin se näyttää olevan passeli kapiste.

Kylmimmillään ilma on ollut -17. Silloin laitoin alle villapaidan ja tarkenin hyvin. Lämpimimmillään on ollut +5, silloin alla oli ohuempi pitkähihainen paita. Tuulenpitävyys on mainio asia! Jopa -17 asteessa tarkenee melko kevyellä varustuksella kävellessä, kun tuuli ei mene läpi.

Kangasmateriaalin kulutuskestävyydestä sain kantapään kautta kokemusta viikonloppuna Pirkan Hiihdossa. Sauvojen kiristys on tarranauhoilla ja tarrapuoli pääsi hankaamaan epähuomiossa hihan suuta. Alla kuva mitä jatkuva reilun 10 tunnin hankaus tarranauhalla sai aikaan. Ei onneksi mitään pahempaa, pientä "nukkaantumista" vain. Täytyy olla tarkempi jatkossa, kun laittaa nuo sauvat käsiin.

Tarranauhalla hangattua polyamidia.

Pirkan hiihdot sujuivat takin kanssa erinomaisesti. Oikeastaan tämä oli urheilusuorituksena sellainen testi, jossa piti käydä ilmi tarvitaanko lisää tuuletuksia esimerkiksi kainaloihin. Missään vaiheessa 10 tunnin reipasta liikuntaa ei tullut tukala olo. Ei siis tarvitse lisätä ilmanvaihtoa. Alla oli ihoa vasten tekninen paita ja sen päällä puuvillainen imemässä kosteutta. Lämpötila oli hiihtojen aikaan pääosin muutaman asteen plussan puolella.

Aamupäivällä hiihdoissa tuli tihkusadetta pari tuntia. Se on pitkäkestoisin sade, jossa takki on ollut nyt käytössä. Missään vaiheessa vesi ei tullut kankaasta läpi vaan tipat olivat helminä kankaan pinnalla ulkopuolella. Kesällä sitten voi testailla reilummissa sateissa, mutta vaikuttaa siltä, että takilla pärjäilee kyllä mainiosti ainakin pienempien kuurojen ajan. Materiaalihan on erittäin nopeasti kuivuvaa. Pesukoneesta ottamisen jälkeenkin kangas tuntuu melkein kuivalta. Vesipilariarvo on 150 mm eli kovempi sade tullee läpi, mutta sen yllättäessä voi hakeutua sateensuojaan vaikka tarpin alle.

Tosi hyvä takki!

Pirkan hiihto 2015

Herätys sunnuntaiaamuna kello 3.20. Nousin tikkana pystyyn, kun odotettu päivä oli vihdoin käsillä ja kävin napsauttamassa valmiiksi parilla mukillisella kahvivettä ladatun pannun porisemaan. Puin hiihtokamppeet päälle siinä kahvin tippumista odotellessa. Jalkaan laitoin samat kalsarit kuin muutama vuosi aiemmin De Nacht Van Gulpen -nimisessä 70 kilometrin kävelytapahtumassa. Sitähän kuulemma oikeatkin urheilijat harrastavat, että jalkaan vedetään tutut kalsongit, kun on tärkeä kisa tulossa. Lisäksi laitoin pitkät kalsarit ja niiden päälle vanhat maastohousut. Erotuin niillä massasta varmaan jonkin verran, kun suurin osa oli sonnustautunut pinkeisiin hiihtopöksyihin. Aluspaidaksi laitoin vaippakankaista ommellun teknisen paidan, jonka oli tarkoitus tuntua kuivalta iholla ja siirtää kosteus sen päällä olleeseen puuvillaiseen. Päälle vedin tietenkin tovi sitten ompelemani anorakin. 

Kiskaisin kahvit naamaan, laitoin aamupalan reppuun ja sukset olalla marssin paikallisbussia odottelemaan. Lähempänä keskustaa alkoi olla muitakin jotenkin päänsä sekottaneita liikenteessä ja bussi täyttyi humalaisista ihmisistä joille aamuöinen näky Pirkanhiihtotarroilla varustetuista suksista oli ilmeisen hauska. Koko Tampesterin keskusta oli täynnä kännisiä ihmisiä. Säälittävää...

Keskustorilla odotteli bussi Hiihtoon menijöitä ja hyppäsin auton etupenkkiin. Matkaseuraksi viereeni sain mukavaa juttuseuraa ja matka menikin joutuin puhellessa. Vierustoverini oli jo muistaakseni kolmatta kertaa täyspitkällä matkalla. Tiemme erkanivat varuskuntaan saavuttuamme, kun lähdin sotilaskotiautolla pyörähtämisen jälkeen etsimään lähtöaluetta.

Olin lähtöalueella noin 6.40 ja paikalla kuului kovaäänisistä ohjeita hiihtäjille ja asiaa ennen lähtöä tulevasta ohjelmasta. Olin ilahtunut, kun ohjelmaan kuului myös kenttärovastin pitämä aamuhartaus. Hän muisteli omaa ensimmäistä Pirkan hiihtoaan 50 vuotta sitten ja mainitsi silloisen aamuhartauden pitäjän kehoittaneen kilpailijoita sanoin "toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne". Hyvin sanottu. Se jäi mieleen ja pohdin lyhyttä puhetta vielä monta kertaa pitkän hiihtomarssin aikanakin.

"Suojatkaa kuulonne! Tul-ta!"

 

Niillä sanoilla ja kahden hevosvoimin paikalle näytöstyyliin vedetyn tykin laukauksen saattelemana lähti satapäinen joukko lykkimään sunnuntaina täsmälleen kello seitsemän Niinisalon mäntymetsiin järjestyksessään 60. kertaa Pirkan hiihdon merkeissä. Minäkin siellä mukana joukon jatkona ensimmäistä kertaa.

Mahtava tunne. Näytti hienolta, kun sivuille katsoessa joka puolella aamuisen hämärä metsä oli täynnä hiihtäjiä pitkällä matkallaan kohti Teivon ravirataa. Latu-uria oli alkumatkasta useita ja niitä oli ajettu parinkymmenen metrin päähän toisistaan harvaan hongikkoon.

Yöllä keli oli ollut nimeksi pakkasen puolella ja Peltosen Nanogrip -sukset pelasivat allani loistavasti. Lisää toiveita hyvästä hiihtokelistä herätti kuulemani keskustelu ladulla. "Jos tällaisena jatkuu keli Tampereelle asti, niin tämähän on helppoa ja omasta ennätysajasta lähtee tunti pois." Valitettavasti loppu ei ollut aivan niin ruusuinen.

Nopeasti alun jälkeen matkavauhti tasoittui ja latu-ura kapeni kolmeen perinteisen latuun. Hieman myöhemmin latuja oli kaksi ja välissä ura myöhemmin alkavalle vapaan tyylin hiihtokilpailulle. Aloin katselemaan sopivaa peesiä itselleni ja jäinkin seuraamaan erästä Retki-Pirkan hiihtäjää, jonka vauhtia oletin pystyväni seuraamaan helposti. Tarkoitukseni ei ollut aloittaa liian kovaa, vaikka reipasta tahtia homma lähtikin liikkeelle. Keskinopeus oli minulla ensimmäiselle ja toisellekin huoltopisteelle saapuessa noin 12 km/h. 18 kilometriä taittui melkein 1,5 tunnissa ja kaikki näytti erinomaisen hyvältä.

Vähän ennen toista huoltoa viereiseltä ladulta joku kysyi ohimennen, "Mites nanot pelaa?". Kehuin, että "hyvin toimii, ei ole mitään ongelmaa suksien kanssa." Vähän matkan päässä toisen huoltopisteen jälkeen alkoi kuitenkin tuntumaan, että pito ei ole entisellään. Kuulin myös muiden valittelevan pidon huonontumista. Taivaalta tuli vesitihkua alas ja kasteli ladun pintaa samaan aikaan, kun lämpenevä ilma pehmitti sitä. Vauhtini hidastui oleellisesti, kun potkulle ei saanutkaan vastusta, vaan suksi luiskahti taakse päin. Samalla hartioiden kuormitus kasvoi.

Matkalla oli aikaa seurailla omia tuntemuksiaan ja oli jännää huomata kuinka hiihdosta eniten rasittuva kohta vaihtui matkan edetessä. 33 kilometrin huoltoa lähestyessä hartioissa alkoi pidon puute todella tuntumaan. Sitä jatkuikin sitten aina puolimatkaan asti, josta edetessä ensin sattui oikeaan jalkaan ja sitten vasempaan. Ajattelin, että se voisi johtua ladun kaltevuudesta ja vaihdoinkin sen vuoksi ajoittain uran toiseen reunaan hiihtämään. Hartiat tuntuivat kyllä sen jälkeenkin aina ylämäissä rasittuneilta, mutta muuta ongelmaa ei ollut. Jalkavaivojen jälkeen kipu siirtyi kyynärpäihin.

Normaalisti huollot olivat 7-8 kilometrin välein, mutta Vatulan ja Lentokentän väli oli 12 kilometriä. Se tuntuikin todella pitkältä, mutta sitä paremmalta tuntui puolimatkaan selviäminen. Aikaa ensimmäiseen puolikkaaseen kului minulla 4,5 tuntia eli olin paikalla ennen puoltapäivää. Keskinopeuden hidastuminen alkoi jo näkyä. En vain yksinkertaisesti päässyt kovempaa. Jos yritti potkaista kovaa niin touhu meni vain räpeltämiseksi, kun pito ei riittänyt. Hartioissakaan voima ei riittänyt lykkiä kovempaa. Latu oli olosuhteisiin nähden erinomainen ja järjestäjä oli nähnyt sen eteen suuren vaivan.

52 kilometrin kohdalla Kyröskoskelle saapuminen tuntui jo voitokkaalta. Söin erinomaisen maukkaan lihakeiton ja olo piristyi kummasti. Otin myös suolakurkkua ja rusinoita, kuten muillakin huoltopisteillä. Pyrin juomaan paljon ja otin nestettä kahdesta kolmeen mukillista joka huollossa, vaikka se järkyttävä kertakäyttömukien törsääminen vähän hirvittikin. Huolloissa sentään roskat osuivat jätesäkkeihin tai ne kerättiin maasta niihin. Lopulta enemmän harmitti mömmöhiihtäjien geelipakkaukset ladun varressa keskellä metsää, joiden tiheys vain kasvoi loppua kohden. Ei olisi mielestäni suuri vaiva laittaa se tyhjentynyt pakkaus siihen taskuun mistä sen on ottanutkin ja seuraavassa huollossa laittaa roskikseen, eikä heittää sitä luontoon lojumaan. Ehkä retkeilystä tutut periaatteet eivät ole kaikille kilpahiihtäjille aivan niin tuttuja, vaikka pääosin Pirkan vaellusreitillä matka taittuikin. Omien roskien pois vieminen ei olisi suuri vaiva, kun tässä tapahtumassa huoltopisteitäkin on keskimäärin 8 kilometrin välein.

Kyröskoskella kilometrin kävely oli toisaalta mukava tauko hiihtämisestä, mutta hiihtorytmiin pääseminen otti aikansa sen jälkeen. Kyröskosken jälkeinen nousu tuntuikin minusta jopa etukäteen peloteltua Rokkakoskea pahemmalta. Lintuharjun huoltopisteellä törmäsin tuttuun Pirkan hiihdon kunniahiihtäjään, joka tällä kertaa toimi muissa tärkeissä tehtävissä huolehtimassa hiihtäjien turvallisesta tienylityksestä. Sain hyviä vinkkejä loppureittiä ajatellen. Ennen seuraavaa Rokkakosken huoltoa oli tulossa iso alamäki, jonka päätin varmuuden vuoksi kävellä alas, kun hän sanoi nopeuden siinä vaiheessa nousevan jopa 70 kilometriin tunnissa.

Rokkakosken kohdalla sujahti vapaan hiihtotavan kärki ohi niin että heilahti. Uskomattoman hyvävoimaista neljä tuntia minun jälkeeni lähtenyttä sakkia. Suuri osa jätti koko huoltopisteen väliin ja painoivat täyttä häkää kohti Rokkakosken 3 kilometrin ylämäkeä. Itse poikkesin toki huoltopisteelle iltapäiväkahveelle, kun ei ollut niin hirmuinen hoppu. Huollosta oli vielä mukavan pitkä alamäki ennen mäen kallistumista vastaiseksi.

Huikein reitin varrella näkemäni suoritus tulikin juuri eräässä kuuluisan Rokkakosken jyrkimmistä kohdista. Reitti oli kapea ja nousin hissukseen haarakävelyä lumetetun hiihtouran oikeaa reunaa ja ohitseni meni loikalla eräs vapaan tyylisuuntauksen hiihtäjä. Toinen laittoi paremmaksi ja veti meidän välistä tasatyönnöllä muutamalla terävällä iskulla ohi ja hävisi sitten luistellen metsikköön. Ei kaverilla paljon 69 kilometriä alla tuntunut ja varmasti loppuaikakin oli kova.

Loppumatka olikin melkein kilometrien vähenemisen laskemista. Aiemmin niin ei ollut uskaltanut tehdä. Ei ole kovin motivoivaa ajatella, että jaahas, nyt on maaliin enää 65 kilometriä, kilometrin päästä 64 ja niin edespäin... Hiihtelin pienessä neljän hiihtäjän porukassa pitkät matkat tasaisen tappavasti ja maisema senkuin vilisi silmissä. Viimeisen huoltopisteen Julkujärvellä saavutin ajassa 16.20. Puhelin soi ja päivitin olinpaikkaani, kun seurantakaan ei ollut toiminut enää puolivälin jälkeen. Kuulin lauseen "Aijaa, sä oot vielä siellä reitillä." Ei se mitenkään pahantahtoisesti ollut sanottu, mutta en ollut juttutuulella pätkääkään ja lause särähti 82 kilometriä takana niin pahasti korvaan, että vähäinenkin mielenkiinto puhumiseen loppui ja pistin kännykän takaisin taskuun. 8 kilometriä oli 90 kilometristä aika pieni osuus, mutta olipa sitä siinäkin vielä hiihtämistä.

Nelisen kilometriä ennen maalia reitti kulki sillalla kolmostien yli ja siinä päätin, että nyt menen niin kovaa loppuun kuin vähänkään pääsen. Ylämäet oli hirmuisen raskaita, mutta yritin juosta sen minkä ehdin. Tasaiset osuudet ja alamäet painoin tasatyöntöä sellaisella raivolla hampaat irvessä kuin vain irti lähti. Huippunopeus lähenteli varmasti siinä jamassa huikeaa 10 kilometrin tuntivauhtia. Sopivin välein näkyi muidenkin uupuneiden perinteisen hiihtäjien selkiä oikean puoleisella ladulla ja vaihdoin itse tyhjälle vasemmalle puolelle. Viimeisellä neljällä kilometrillä onnistuinkin ohittamaan noin kymmenen hiihtäjää. Ja mikä mieletön tunne olikaan, kun viimein aukesi alamäki Teivon raviradalle ja pääsi painamaan viimeisen sata metriä loppusuoraa kohti maaliviivaa. Huikea itsensä ylittäminen, mieletön määrä hiihtokilometrejä takana! Loppuajasta viis, tavoite oli päästä maaliin ja siinä onnistuin!

Loppujen lopuksi tapahtuma oli niin mukava kokemus, että saatan ottaa joku toinen vuosi uusiksi. Jaksaminen on korvien välissä. Se ei välttämättä ole kiinni sadoista tai tuhansista hiihtotreenikilometreistä.

Pirkan hiihdon mitali.

Pirkan hiihto huomenna!

Nyt on sitten Pirkanhiihtotreenit treenattu. Tänään on vapaapäivä. Myöhään eilen illalla kävin vielä viimeisellä kevyellä kympin lenkillä Kaupin ja Niihaman nurkilla. Mahtavasti toimii nanogrip näillä plussakeleilläkin! Niin mainiosti on suksi toiminut viime viikkoina, että uskallan hyvin lähteä noilla voitelua kaipaamattomilla suksilla ladulle. Mielenkiintoista laittaa ne Peltoset (kuin myös itsensä) kunnon pitkäkestoiseen testiin. 

Tilastoja eilisillalta...

Tulee aikainen herätys huomisaamuna. Paikallisbussiin olisi noustava jo neljän maissa ja kuljetus lähtöpaikkaan Niinisalon varuskuntaan lähtee Keskustorilta 4.40. Täytyy ladata kahvipannu illalla valmiiksi... Seitsemältä on sitten startti 90 kilometrin reitille, jonka järjestäjä ilmoitti eilen olevan mukavasti hiihdettävässä kunnossa.

Racemapin seurannasta menoani voi seurata numerolla 2213 ja nimimerkillä akpoika. Toivottavasti väkeä ilmaantuu myös ladun varteen...

Pirkan hiihto lähestyy!

Rintanumero.

Eilen napsahtivat postiluukusta rintanumero, hiihto-ohjeet ja vihreät tarrat suksiin Pirkan hiihtoja varten. Tarroja tuli vain yhden väriset, mutta väri osuu omaan arviooni matkavauhdista jota voisin lähteä yrittämään. Vihreä suksitarra merkkaa perinteisen hiihtotavan lähdössä alle 8,5 tunnin loppuaikatavoitetta. Tarrat taitavat olla viime vuotista perua, kun niissä lukee 2014. Eilen myös järjestäjät lupailivat, että koko reitti on sunnuntaina hiihdettävissä. Toivotaan... Tällä hetkellä keli ei ole kovin talvinen. Nyt on 2 astetta lämmintä Tampereella ja tihkua ilmassa. Toivottavasti lunta piisaa vielä loppuviikollekin.

Eilen kävin kevyellä 6 kilometrin hiihtolenkillä. Yritin hiihdellä hissukseen enkä ollut lenkin jälkeen edes havaittavasti hengästynyt, mutta keli oli niin luistava, että keskinopeus oli lopulta sama kuin viime viikonkin lenkeillä, 12 km/h.

Rintanumeroni Pirkassa on siis 2213. Sillä numerolla tai nimellä akpoika menoani voi katsella viralliselta Pirkan hiihdon seurantasivulta. Osallistun tapahtumaan "Pirkka 90km CT", joka pitäisi näkyä nyt ensimmäisenä seurantasivun listalla.

Sunnuntaita odotellessa!

Hiihdä, poika, hiihdä!

Puolitoista viikkoa enää Pirkan hiihtoihin!

Hiihtämään mänössä.

Hiihtotreeniä on tullut tehtyä sen minkä tässä nyt on ehtinyt. Eli ei kovin paljon. Kokonaiskilometrit ovat sentään jo yli itse Pirkan hiihdon kilometrien... Noin 120 kilometriä on nyt hiihtotreeniä takana. Siihen päälle paljon reipasta koulumatkakävelyä ja muuta ulkoilua. Kaipa se peruskestävyys on ihan kunnossa. Joku pitempi, vaikka kolmetuntinen, harjoitus pitäisi yrittää saada aikaiseksi, että näkisi tarkemmin minkälaista keskinopeutta voisi yrittää pitää. Mutta näkeepä tuon sitten paikan päälläkin miten se homma lähtee etenemään ja sekä aikaa että matkaa on ihan omiksi tarpeiksi kokeilla monenmoista menoa. Osallistujalistalta löysin myös oman nimeni eli on ainakin mennyt viesti perille.

Huomasin tuolta Pirkan hiihdon sivuilta, että Racemap tarjoaa ilmaisen reaaliaikaisen seurannan hiihtäjille. Latailin eilen sovelluksen puhelimeen ja kokeilin, että se toimii älykännykässäni. Laitan myöhemmin linkin seurantasivulle ja nimen ja osallistujanumeron millä minut sieltä löytää, kun kaikki tietenkin haluavat tietää missä olen menossa taipaleella! Otan virtapankin mukaan niin eiköhän sillä keinolla virtanen riitä koko päiväksi.

Tässä on 90 kilometrisen hiihtoreitin latuprofiili tutkittavaksi ja alla pari tilastoa viimeisimmistä harjoituksistani, jotka olen vetänyt pertsalla Kaupin suksibaanoilla.

Tilastot tältä illalta.

Oruxmapsin tallentama tilasto maanantai-illan lenkiltä.

Tasatyöntöä Sorvakossa

Kävin aamulla vajaan parin tunnin hiihtoharjoituksella Sorvakon hiihtobaanalla. Mukavat ulkoilureitit Uudessakaupungissa. Kiertää osittain meren rannasta. Kiersin 4,6 kilometrin lenkin viisi kertaa perinteisellä aikaan 1 tuntia 52 minuuttia. Oli Oruxmaps puhelimessa tallentamassa reittiä ja muuta dataa. Matkaa kertyi gepsiin 22,8 kilometriä. Korkeusmittaukset eivät taida pitää ihan paikkaansa, vaikka melko mäkinen tuo reitti onkin. Jäiset oli ladut, joten tasatyöntöharjoitukseksihan se melkein meni, kun ei potku juuri pitänyt.

Tosi mukava hiihtolenkki. Tuo matka sitten vajaat neljä kertaa kolmen viikon päästä, niin on 90 kilometriä takana :-) Oruxmapsin tallentama mittausdata löytyy tuosta alapuolelta.

Suksilla koululle...!

Olen kuullut, että ennen vanhaan koululle hiihdettiin kesät talvet. Vieläpä vastatuuleen ja ylämäkeen molempiin suuntiin. Niihin aikoihin oli kai myös piiput puuta ja hipit rautaa (lähde: Eppu Normaali) :-D 

Minä en ole koskaan aiemmin hiihtänyt kouluun ja tänään taas menin. :-) Kahdeksaan piti ehtiä, joten lähdin seitsemän maissa hiihtelemään, että ei tarvitse hirmuisesti kiiruhtaa. 45 minuuttia kului 5,5 kilometrin matkaan. Vähän pitempi matka tulee suksilla kuin kävellen, kun yrittää kiertää metsien kautta ja mahdollisimman vähillä kadunylityksillä.

Harvinaisen nihkeä keli, kun oli uudet lumet taas juuri avaamani ladun päällä. Toki sekin alkuun vaikutti, että sukset olivat olleet vaatehuoneen lämpimässä jemmassa edellisen hiihtolenkin jälkeen. Loppumatka (viimeinen kilometri) oli Kaupin hiihtäjien moottoritietä. Mukava reissu ja aamunavaus kuitenkin ja lisää treenikilometrejä Pirkan hiihtoa varten! :-)  Suosittelen myös muita kokeilemaan työ- ja koulumatkan kulkemista suksilla talvisaikaan, jos se mitenkään on mahdollista. Hienoa mennä lumisissa metsissä aamu- ja iltahämärässä.

Treenikauden avajaiset

Selfie vuodelta 2009. Tältä näytin sivakoituani 55 kilometriä Äkäslompolossa rinkka selässä päivän aikana. Saa nähdä minkälainen virne on kolmen ja puolen viikon päästä 90 kilometrin jälkeen. :-D

Pääsin tänään virallisesti avaamaan treenikauden Pirkan hiihtoa varten, kun nyt on ilmoittautuminenkin hoidettu! Kolmessa ja puolessa viikossa pitäisi runnoa itsensä viimeisen päälle kuntoon :-D Sen kun näkisi.

Sivakoin äsken otsalampun valossa metsän poikki viikonloppuna hiihdeltyjä, jo lumen alle jääneitä, ahkionuria Kauppiin ja melkein koululle asti. Samaa reittiä voisi mennä joku päivä kouluunkin.. 8,6 kilometriä tuli matkaa 56 minuutissa. Vain 1,6 kilometriä matkasta oli ajettua latubaanaa ja sillä osalla keskinopeuskin kasvoi helposti 12-13 kilometriin tunnissa, mutta metsässä riuhtominen on hitaampaa, luonnollisesti... Täytyy käydä hiihtelemässä noita konelatujakin niin saa käsityksen millaista matkavauhtia voisi yrittää pitää. Mutta eipä tässä nyt viitsi ressata... Tavoite on maalissa ja oli aika sitten mikä hyvänsä niin mitä sen väliä. Minulla on siis ihan sama tavoite kuin muillakin suomalaisilla (kilpa)hiihtäjillä. ;-)

Ylläksen maisemia 55 kilometrin hiihtomarssilta.. Pirkan hiihto ei ole tuolla ;-)

Pirkan hiihto 1.3.2015

Ilmottauduin äsken Pirkan hiihtoon. Melko tarkalleen kuukauden päästä pitäisi kokeilla sitten sivakoida 90 kilometriä päivässä.

Lähtö on 1.3 klo 7.00 aamulla Niinisalon varuskunnasta. Maali on Teivon raviradalla. Sinne pitäisi ennen 20.00 ehtiä, koska silloin paikka suljetaan ilmeisesti. :-D Muuta aikatavoitetta en aio itselleni asettaa.

Aika vähän vasta kilometrejä takana suksilla tänä talvena. Olisiko noin 40. Tosin suurin osa umpihangessa ahkion kanssa. Täytyy nyt yrittää saada pari hieman pitempää lenkkiä alle vielä ennen tuota laturetkien kuningasmatkaa. :-) Ja onhan siinä hyvää aikaa treenata matkallakin tarvittaessa...

Onko lukijoiden joukossa muita hiihtoon osallistujia?

Linkki Pirkan hiihdon sivuille.