Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hartola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hartola. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2024

Erikoinen sorsastusreissu, 25.8.2024

Ajelin sunnuntaina taas Hartolaan ja kävin kahdella eri järvellä. Päivään mahtui niin erikoinen tilanne, etten ole vieläkään ihan käsittänyt mitä siinä oikeastaan hetkessä tapahtui. 




keskiviikko 21. elokuuta 2024

Metsästyskauden avaus, 20.8.2024

Kanootilla lähdössä sorsastusreissulle.



Metsästyskausi alkaa minulla sorsastuksesta 20.8 klo 12. Niin tänäkin vuonna, kun matkasin kotijärville Hartolaan vesilintujahtiin. Viikonvaihteessa ennen tiistaita kävin jo valmistelemassa passipaikkoja ja katsomassa missä linnut luuraa. Heinäsorsia olikin enemmän kuin koskaan noin 25 vuoden aikana, kun olen kohdetta syksyisin tarkasti seurannut. Tänä vuonna oli myös ensimmäiset kanadanhanhen pesinnät ja noin 20 kanukkia isommalla järvellä. Mukavat lähtökohdat kauteen, vaikka lopulta jahtipäivänä ei ihan niin paljon lintuja enää näkynytkään kuin viikonvaihteessa.

maanantai 15. tammikuuta 2024

Pakkasviikon ulkoiluja ja ilveshavainto


Vuoden ensimmäinen viikko meni mukavasti mummolareissulla lasten kanssa Hartolassa ja kelithän oli ihan talviset. Lämpötila ei ollut käytännössä -20 asteen lämpimämmällä puolella ollenkaan koko viikolla. Muutama aamu oli yli -30 pakkasta myös. Hieman se rajoitti tekemistä tai kenties lyhensi ulkona kerrallaan vietettyä aikaa, mutta ei tietysti niin, etteikö ulkona olisi ollenkaan tullut oltua. 

maanantai 27. syyskuuta 2021

Jänisjahdissa, 25-26.9.2021

Jo perinteeksi muodostunut jäniksenmetsästys työpaikan metsästyskerhon kanssa Hartolan saarissa järjestettiin tänä vuonna syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Ensin näytti, että seuraavana viikonloppuna alkavan hirvijahdin järjestelyiden vuoksi jahti jää osaltani yhden päivän mittaiseksi, mutta pääsin kuitenkin molempina päivinä mukaan.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Metsästysretki Hartolassa, 18-19.9.2021

On tullut jo tavaksi, että Hartolan reissulta kotiintuomisena on neljä lintua. Niin on ollut kolmella edeltävällä ja niin oli tälläkin kertaa.



tiistai 7. syyskuuta 2021

Sorsastus- ja ampumaratapäivä, 5.9.2021


Lintukausi jatkuu. Sunnuntain vietin sorsastamassa aamun ja illan osalta. Päivällä vaihdoin autoon öljyt ja koiranluun ja sen lisäksi ampumaradalla kohdistin lintukiväärini Sakon .222 magnumin valmiiksi, jos vaikka perjantaina alkavaan kanalinnustukseen tai ulkoluodoille tässä joku päivä joutaisi.

tiistai 24. elokuuta 2021

Pitkiä minuutteja 20.8 ennen kello 12

Tämän vuoden sorsastus ja sitä kautta myös metsästyskausi lähti osaltani ihan mukavasti käyntiin. Edellisenä iltana raivaamani passipaikan eteen oli yllättäen saapunut 6-7 heinäsorsaa nukkumaan ja huomasin ne tullessani järvelle odottelemaan puolta päivää noin kello 11.15. Sorsat ja minä jaksoimme odotella kauden alkua riittävän pitkään ja kellon lyötyä 12 osa heinureista ei herännyt päiväuniltaan.

Hyvin tuntui olevan lintuja liikenteessä kahdella järvellä, joilla kävin kiertämässä perjantain ja lauantain aikana, joten ajattelin tehdä syksyn mittaan uusiakin reissuja kaislikkoon kyttäilemään. 



Nukkuvia sorsia passipaikan edustalla.


keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Rengasreitti meloen Viherillä ja Jääsjärvellä, 25-27.7.2021, Osa 1/2

Jo vuosikaudet on ollut mielessä, että vanhempien mökkijärveltä Viheriltä on pääsy kahdesta eri kohdasta Jääsjärvelle, joka mahdollistaa mainion rengasreitin toteuttamisen kanootilla. Matkaa tällä kierroksella on noin 40 kilometriä ja reitin varrelle sattuu mukavasti retkeilyä tukevia palveluita virallisten tuli- ja leiripaikkojen (linkki kartan lataukseen), huoltoasemien, uimarantojen muodossa ja muutenkin.

Kovinkaan tunnettu tämä vesireitti ei liene suuren yleisön eikä ehkä edes hartolalaisten ja joutsalaisten keskuudessa, mutta kenties tämän jutun myötä se hieman huomiota saa. Ainakin siitä päätellen reitti ei kovin suosittu ole, että ketään muita melojia ei reitillä näkynyt, vaikka keli oli parhaimmillaan. Mennään katsomaan minkälainen reissu tuli heitettyä.

Reitti kartalla.

 

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Kuhan vetoa kotijärvillä Hartolassa

1.7 kävin vetämässä viimeksi kuhaa Helsingin edustalla ja saaliina oli 60 veneessä käynyttä kohdelajin edustajaa kello 22 ja 02 välisenä aikana. Valitettavan pieni osuus noista merellä on mitallista, mutta tilanteita riittää ja aina on jotain kotiinkin asti saanut.

Nyt illalla soudeltiinkin vaihteeksi Hartolassa kotijärvellä ja saaliina kahden tunnin uistimen vedon aikana oli kymmenkunta kuhaa, pari haukea ja ahventa. Kuhien keskikoko oli parempi kuin merellä, mutta en silti ottanut ylös kuin alla kuvassa olevat kalat.

torstai 14. tammikuuta 2021

Kiväärien kohdistus pakkaskelissä, 14.1.2021

Noin viikon päässä häämöttää latvalinnustusreissu Lapin selkosilla, joten oli syytä lähteä tarkistamaan aseiden kohdistus oikeassa lämpötilassa ja pitemmälle matkalle. 

Eteläänkin suotiin nyt mukava talvikeli ja torstaina iltapäivällä köröttelin Hartolaan ampumaradalle, jossa lämpömittari näytti rapsakat -22,5 astetta. Tällä hetkellä ennusteet latvalintuhommiin ovat saman suuntaiset. 


keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Toinen retki sorsajärville, 1.9.2020

Piti käydä Hartolassa ja hakea yksi pakastin, että saa isomman 300 litraisen vapautettua hirvijahtireissulle. Samaan syssyyn poikkesin lähijärvet soutamassa ympäri.


perjantai 21. elokuuta 2020

Sorsastuksen aloitus 2020

Sorsastuksen aloitus osui torstaille ja oli syytä tehdä epätyöpäivä. Hartolassa tutkin kotijärviä 11:30 lähtien auringonlaskun jälkeiseen aikaan asti. 

 Ja olihan niitä lintuja liikenteessä.

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Muutama viikko pohjoisessa, 7.2020

Blogi on elellyt hiljaiseloa tovin, mutta eiköhän tässä jokunen juttu tule kirjoiteltua, kun kotiuduin juuri viime yönä kolmen maissa noin kolmen viikon Lapin reissulta. Monenlaista ehti siinä ajassa touhuamaan ja kertoillaan niistä sitten eri postauksissa, mutta kirjoittelen tähän vähän pohjaa miten homma lähti liikkeelle.

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Viherin koskilla, 18.2.2020

Leivonmäen reissun jälkeen aloin perheen kanssa viettämään hiihtolomaa Joutsassa minun vanhempien mökillä. Tiistaina ajelimme katsomaan Viherinkoskea ja Myllykoskea.

lauantai 22. helmikuuta 2020

Talviretki Leivonmäen kansallispuistossa, 14-16.2.2020


Aamu Soimalammen laavulla.

Talviretkeily Tampereen kavereiden kanssa on ollut tietysti perinne jo vuosikausia, mutta viime vuosina perinteeksi on alkanut muodostua toteuttaa se hawu-teltassa kaminassa puita hölväten. Olen käynyt Leivonmäellä ennenkin (tässä linkki juttuun), mutta nyt päätettiin valita se talviretkenkin kohteeksi, kun näytti ensinnäkin siltä, että siellä olisi lunta. Eteläisimpiä lumisia seutuja tänä talvena, kohtuullisen matkan päässä rannikolta. Toiseksi se oli kavereille käymätön kohde, vaikka sijaitsee kiikun kaakun jopa päiväretkietäisyydellä Tampereelta. Lapsista kolme vanhinta vein pariksi yöksi mummolan hoitoon Hartolaan.

tiistai 26. helmikuuta 2019

Hirvien jäljillä

Jokivartta hiihtelemässä.


Hartolassa kotitalon nurkista on tullut hirvien talvehtimisalue. Kilometrin säteellä kotitalostani metsissä näkyy runsaasti lumessa ja puissa jälkiä merkkinä hirvien oleilusta.  Joku vanha talvehtimisalue lienee muuttunut tai nämä seudut muuttuneet jostain muusta syystä nyt sopivimmaksi alueeksi oleilla talvikaudella.

Viime perjantaina kävin keskimmäisen kanssa hiihtoretkellä ilahduttavasti jo näin helmikuussa kantavaksi muuttuneilla hangilla ja törmäisimme ensimmäisen kerran tuoreille hirven jäljille pienen joen varressa järven rannassa.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Pöllöretki kuutamossa Kingon kivikovilla hangilla, 17.2.2019

Sunnuntai-illan ratoksi lähdin kuuden maissa käymään hiihtelemässä Kingon peltoaukeilla pysähdellen samalla pöllöjen kuulemisen toivossa (karttalinkki). Liikkeellä ollessa ei mitään olisi kuullutkaan johtuen kovan lumen pinnan aiheuttamasta rapinasta. Pinta oli jäätynyt kivikovaksi lämpötilan pudottua nopeasti päivän suojakelistä viiden pakkasasteen tienoille. 

Mikäpä oli siinä lykkiessä eteenpäin. Juuri minkäänlaista liikettä vastustavaa voimaa ei ollut suksen ja lumen rajapinnassa havaittavissa ja tasatyönnöllä pistelin suurimman osan reilun neljän kilometrin kierroksestani. Pellon pintaa olisi hätäisempi voinut liitää vaikka luistelusuksilla, mutta minulla oli Peltosen mehtäsukset. Otsalamppua ei missään vaiheessa tarvinnut laittaa päälle, kun lähes täydeksi kasvanut "oikea uusi enenevä" kuu loisti taivaalla. 

Pari tuntia käytin hiihtokierrokseeni.