Jo perinteeksi muodostunut jäniksenmetsästys työpaikan metsästyskerhon kanssa Hartolan saarissa järjestettiin tänä vuonna syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Ensin näytti, että seuraavana viikonloppuna alkavan hirvijahdin järjestelyiden vuoksi jahti jää osaltani yhden päivän mittaiseksi, mutta pääsin kuitenkin molempina päivinä mukaan.
Aloiteltiin jahti lauantaina kokoontumalla kahdeksalta venerantaan ja siirryimme saareen aamupalalle ja siitä metsään. Ensimmäinen ajo olikin päällä jo nopeasti ja noin puolet vajaan kymmenen hengen porukasta jäi etsimään tältä saarelta passipaikkaa toisten mennessä löysäämään koiraa viereiseen saareen.
Aika pian näin jäniksen, mutta etäisyyttä oli 50 metriä eikä sellaiselta matkalta voi haulikolla ampua. Tovi myöhemmin näin jäniksen ajossa uudestaan lähempää, mutta pupu ohitti minut niin tiheässä paikassa, että en päässyt siitä ampumaan, vaikka etäisyys olikin haulikolle passeli.
Loppupäivä jahtailtiin eri saarissa, mutta saalista ei tullut. Jostain syystä jäniksiä ei oikein tahtonut löytyä ajettavaksi, koirat hukkasi niitä ja toisaalta välillä ajossa oli kauris, jota ei ollut näiden ajokoirien edestä luvallista ampua.
Saunan lämmitykseen päädyimme jo valoisaan aikaan ja illalliseksi syötiin rapuja ja peuran sekä kauriin fileitä. Hyvät eväät jälleen kerran. Nukuin yön kaverin veneen sisätilassa, jossa webasto piti mukavan lämpötilan koko yön ajan.
Sunnuntaipäivänä vaihdoimme heti isoon saareen ja ajo oli käynnissä pian koiran löysäämisen jälkeen. Vajaan tunnin ajon jälkeen näin jäniksen pomppivan kuusikossa lähemmäs minua. Jänö tuli sopivalle etäisyydelle ja pääsin siitä lasauttamaan metsäjäniksen, joka yllättäen jäi koko reissun ainoaksi.
Jäniskaadon jälkeen laitoimme koirat uudestaan hakemaan, mutta tilanteita ei tuntunut tulevan ja nuotiolla vietetyn kahvi- ja makkaranpaistotauon jälkeen kuljeskelin saarella etsien mahdollisia lehtokurppia, koska tiesin edellisiltä reissuilta niitä olevan saarella jopa poikkeuksellisen runsaasti. Maasto on niille sopivaa.
Yksi jaloista pomppasikin ja nopealla nostolla jäin ensimmäisen piipullisen sijoittamisessa taakse, mutta suppeammalla piipulla tuo pyyn ja kuovin risteymän näköinen lintu tuli alas, vaikka olikin ehtinyt jo 30 metriin. Aika pitkän ennakon sai ottaa. Lehtokurppahan lähtee maasta kuin ohjus heti täydellä kaasulla ja valmiina saa olla, jos meinaa sen ehtiä ampumaan alas. Tämä oli ensimmäinen koskaan ampumani lehtokurppa ja mielenkiintoista on päästä maistamaan miltä lintu maistuu. Veikkaan, että erinomaiselta.
Kolmen aikaan lähdimme hakemaan koiraa pois, mutta mokoma ottikin jänisajon vielä, kun oli jo tarkoitus lopettaa. Olin lähellä ajon alkamispaikkaa todella tiheässä taimikossa, jossa maata kohti ampumaan näkisi enintään kymmenen metrin päähän. Ajokoira meni alle sadan metrin päästä. Kuulin koiran haukunnan suunnasta teeren ääniä ja sieltähän pomppasi yksi lentoon koiran edestä. Teeri näytti ensin laskeutuvan minusta 20 metrin päähän koivuun, mutta huomasi ehkä minut seisomassa kannon päällä ja jatkoikin lentoaan sivuttain ohitseni.
Tarjosin Valmetilla yhden piipullisen lyijyä teeren eteen ja lintu lensi hauliparven läpi siihen tapaan, että mätkähti myttynä alas, tosin kovasta lentovauhdista aika pitkälle. Muutama minuutti meni hakiessa sitä tiheiköstä, mutta toki se sieltä löytyi, kun aikani pyörin alueella, johon näin sen putoavan.
Viimein saatiin koira kiinni ja näin oli lopulta viikonlopun saalis osaltani jänis, lehtokurppa ja akkateeri. Valmet toimi alkuviikolla tekemäni huollon jälkeen taas moitteettomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!
Feel free to leave a comment or two in the comment box!