sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Nauriin kuivausta (epäonnistui...)


Kuivattelin vaihteeksi naurista. Ja lisää hirven jauhelihaa. Kolmen viikon päästä menen viikonlopuksi saaristoon myöhemmin kerrottavaan kohteeseen retkeilemään ja ajattelin siellä elellä pääosin itse kuivattujen sapuskojen voimalla. Sitä varten tässä kuivailen riittävästi eri aineksia, vaikka suurempaa visiota ei vielä edes ole mitä siellä keittelen. Sekoitusta varmaan.

Kuivatuksen tein täysin vastaavasti kuin aiemmin porkkanoillekin, eli vetelin kuorimisveitsellä lastuiksi ja levittelin pellille, jonka tungin kiertoilmauuniin. Sekoitinpa nuo kuivauksen jälkeen vielä samaan pussiinkin porkkanoiden kanssa. Lopputuntuma on aika samanlainen, mutta nähtäväksi jää olisivatko mahdollisesti kaivanneet kenties jotain esikypsennystä tms.

- Lähtöpaino: 320 g
- Loppupaino: 55 g
- Kuivapaino tuorepainosta: noin 17 %
- Aika uunissa 2 h 50 min
- Uunin lämpötila: 50 astetta



Naurista kuivumassa.

Pari 60 gramman pussillista kuivaa hirven jauhelihaa ja nauriit sekä porkkanat sekaisin.

Muokkaus 15.3: nämä löytyivät tänään homeessa ja nihkeinä. Olipa mukava sentään huomata asia jo kotona eikä viikonloppuna metsässä. Enemmän pitää siis kuivata. 17 % tuorepainosta on vielä liikaa... Ja ainakin itse säilytän tästä lähtien pakastimessa kuivaukseni.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Peukalonreiällä varustetun hihansuun ompelu

Kertoessani valmistuneesta merinovillaisesta aluspaidasta lupasin kertoa myös tarkemmin miten peukalonreikä ommellaan hihansuuhun. Jo siitäkin syystä ajattelin tämän tehdä, kun en aiheesta itse heti ainakaan ohjetta löytänyt. Otin tehdessä työvaiheista kuvia ja jaan nuo niksit tässä postauksessa.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Merinovillainen aluspaita

Lauantaina valmistuivat pökät ja sunnuntaina paita, eli alusasuhomma on siis sitä myöten selvä. Tässäkin päästin itseni helpolla hyödyntämällä Shelbyn tarjoamaa Vuokatti-paitakaavaa. Koon puolesta päädyin mittausten perusteella M:n, mutta tein hihat vähän pitempinä. 

Hihojen pitentämisen  lisäksi muokkasin takakappaleen kaavaa ja piirsin keskikohdan kaarena M-viivalta XXL-viivan alle, jolloin sain taakse muutaman sentin lisää ja paita pysyy paremmin housuissa kumartuessakin tai mennessä kyykkyyn. 

Kolmannenkin muokkauksen tein; lisäsin hihansuihin resorit, joihin ompelin peukaloille omat reikänsä. En tehnyt reikää suoraan sivusaumaan, vaikka se olisi ollut helpompaa, koska tällöin se olisi ollut keskellä kämmentä ja sauma olisi joutunut kiertymään. Kangas olisi sen varmasti antanut toki periksi. Laitan tähän jo pari kuvaa valmiista lopputuloksesta, mutta teen tuosta resorin valmistamisesta lähivuorokausien kuluessa ihan oman postauksensa, koska otin sen työvaiheista useammakin kuvan ja lopputulos on priimaa, vaikka ihan tavallista yritin tehdä.

Aikaa kului yhteensä 1 ja 1/4 h kankaiden leikkaamiseen ja ompeluun. Muuten tekovaihe menkööt kuvina taas, koska varsinainen ohjeistus tästä löytyy jo aiemmin jakamastani linkistä. Lapsityövoimasta yksi oli päiväunilla ja toinen hiihtämässä, joten sitä ei tämän pikkuprojektin loppuunsaattamisessa nyt päästy hyödyntämään.

Kaavat. Oikeanpuolimmaisessa näkyy tuo takakappaleen muokkaus.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Pilkkimistä ja kalsonkien ompelua

Hoksasin äsken, että tänään akpojan retkiblogilla on syntymäpäivä! Kaksi vuotta on kulunut intron kirjoittamisesta. Klikkauslaskuri sivun reunassa näyttää reilut 157k klikkausta. Se tarkoittaa kahteen vuoteen keskimäärin noin 215 klikkausta päivässä tällä sivustolla. Tosin viimeisen vuoden aikana luku on kasvanut noin 100 000:lla ja onpa kiihtyvä tahti jatkunut edelleen, kun marraskuusta lähtien on kuukausittainkin ollut kävijöitä jo yli 10 000. Marraskuu oli siis historian ensimmäinen 10 000 kävijän ylitys. Eipä sillä määrällä nyt sen suurempaa väliä ole, mutta kertoo se kai siitä, että jotain lukemisen arvoista on tullut välillä kirjoitettua. Väistämätöntähän on, että jos kirjoittaa paljon, niin joskus välissä tulee jotain asiaakin... Kiitos vaan suuresti, kun luet. En ole nimittäin outron kirjoittamista vielä juuri pohtinut.

Velskolan Pitkäjärven pitkä selkä etelään.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Merinovillaa


Kävin tänään hakemassa matkahuollon noutopisteestä materiaalit kahteen uuteen vaatekappaleeseen. Aion tehdä itselleni merinovillaisen alusasun. Ensin ajattelin pelkkää paitaa, mutta päätinkin hankkia tarpeeksi lammasta myös pöksyihin, että saa kokonaisen alusasun aikaiseksi. Hyödynnän tässä hommassa ainakin aihioina Shelbyn tarjoamia ilmaisia Vuokatti-kaavoja. Tästä lisää projektin edetessä...

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Lapsen kanssa yöretkeily

Ilahdun aina silminnähden, kun joku lukija ehdottaa aihetta, josta voisin kirjoitella blogiin. Vietin tällä hetkellä viisivuotiaan lapseni kanssa hänen 21. metsäyönsä Ukin rannikolla hieman ennen vuodenvaihdetta ja sain sen retken kertomukseen kommentin, jonka innoittamana ryhdyin tämän kirjoituksen laatimiseen. Lainasin kyseisen kommentin tähän alle. Siinä tausta miltä pohjalta lähdin pohdiskelemaan ja muistelemaan aiheeseen liittyviä asioita.

Hienoa huomata, kuinka tartutat retkikipinää jälkikasvuunkin! Olisi mukava lukea vinkkejäsi lasten kanssa retkeilyyn. Kirjoittaisitkohan jossain vaiheessa aiheesta ihan oman päivityksen? :) Kiinnostaisi tietää, miten yhteinen retkeily lapsen kanssa on ajan saatossa kehittynyt ja kuinka lapsi on tottunut ulkona nukkumiseen.

Lasten kanssa Teijossa kesällä 2016.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Pakkasennätys uusiksi, 5-6.1.2017

Jos annetaan pakkasvaroitus, niin sehän tarkoittaa sitä, että silloin pitää melkein keinolla millä hyvänsä päästä ulos yöksi. Kylmällä ilmalla toimiminen on mielenkiintoista, kun kaikki retkeilyn perusasiat menevät hankalammiksi. Toinen tärkeä osa-alue on se, että omat ja varusteidensa rajat on tiedettävä, jos haaveilee pitemmästä reissusta vähänkään kauemmas asutuksesta. Niitä rajoja on hyvä hakea lähialueella, jolloin tarvittaessa pääsisi vaikka kesken yön lämpimään. Joskus on tullut testattua makuupusseja kylminä öinä ihan parvekkeellakin, mutta nyt menin bussilla vähän etäämmälle.

Bussimatkalla kylmään ja lumiseen metsään.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

akpojan retkivuosi 2016

Vietin viime vuoden aikana maastossa öitä 23 kappaletta. Virkistääkseni sekä omaa että lukijoideni muistia, selasin vähintään yhden yön kestäneiden retkireissujeni kuvat läpi ja valikoin tähän juttuun joka päivältä yhden kuvan. Siitä koostuikin itseasiassa aika kiva kokoelma erilaisia paikkoja, tilanteita ja olosuhteita, joihin jokaiseen liittyy omat muistonsa. Jokaisen kuvan yhteyteen kirjoitin lyhyen kuvauksen ja laitoin linkin varsinaiseen kertomukseen.

Tehkää hyvin!