torstai 30. kesäkuuta 2016

Housuprojekti: Yksilahkeinen

Housuprojektin alkuun tästä linkistä.

Quickdry Midweight -kangas.

Juhannus sekoitti pakettien kulkemista sen verran, että heti kangastilausta seuraavana aamuna (viime viikon torstai) Oulusta lähtenyt paketti saapui Vantaalle vasta tiistai-illaksi. Saipahan rauhassa mielikuvaharjoitella tämän projektin vaiheita, johon minulla ei ole mitään ohjetta tai valmista järjestystä työvaiheista, vaan lunttilappuna ovat ainoastaan vanhojen pieksujen ratkotut kappaleet.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Paulitarpin oviaukkoon kiinnitettävän ötökkäverkon mittapiirros

Mittatöherrys.

Paulitarppeja on minun lisäkseni tehnyt moni muukin ja viime kesänä kehittelemäni oviaukon hyttysverkon mittoja on tiedusteltu tässä parinkin tekijän toimesta kevään mittaan. Viimein löysin muuton jäljiltä jemma-nimisessä paikassa olleen verkon kaavapaperin ja sain mitat tarkistettua ja piirrettyä paperille. Älä epäröi kysyä lisävinkkiä, jos ei kaikki työvaiheet tuosta kuvasta vielä aukea!

Käyttökokemuksia voi lueskella esimerkiksi viimevuotisen Vätsärin vaelluksen retkikertomuksesta tai viime viikonlopun pyöräretkeltä. Teko- ja testivaiheen kuvat löytyvät tästä postauksesta.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Nuuksio 25-26.6.2016: Pyöräretki Vääräjärvelle, Osa 2/2

Ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.

Vauhdista napattu kasvokuva.

Menin nukkumaan illalla puolen yön jälkeen ja heräsin aamulla kahdeksalta. Hyvin nukutti muuten paitsi kerran jouduin metsästämään pari korvan juureen tullutta inisijää, kun ötökkäverkon toinen "lape" oli ollut liian löysällä ja päässyt tipahtamaan limitykseltään tarppikankaan päältä. Kiristin verkon uudestaan ja jatkoin unia. Täytyy laittaa rankiseen molemmin puolin pari kiinnityslenkkiä lisää, jotta voin varmistaa tuon kohdan ja estää tapausta toistumasta.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Nuuksio 25-26.6.2016: Pyöräretki Vääräjärvelle, Osa 1/2

Pyörä retkilastissa. Taustalla Martsarin ostari.


Juhannuksena piti mennä koko perheen voimin metsäretkelle yöksi, mutta valitettavasti sitä piti sattuneista syistä siirtää ainakin viikolla eteenpäin. Päätin kuitenkin korvikkeeksi pyöräillä itsekseni lauantai-iltana Nuuksion kansallispuistoon ja viettää yön jollakin telttailualueella. Nuuksio ei minulle ennestään ollut tuttu muuten paitsi siten, että edellisessä elämässä olin yhden syksyn tekemässä putkiasennuksia Solvallan urheiluhallilla, syksyllä 2010. Solvallan urheiluhalli on jotakuinkin Nuuksion kansallispuiston keskellä, mutta metsäretkille ei tullut silloin poikettua lainkaan varmaan siksi, että päivän pituus oli jo 120 kilometrisen työmatkan vuoksi ihan riittävä. Eipä enää yhtään huvittaisi lähteä töihin ajamaan viiden maissa, että ehtisi seitsemäksi työmaalle. Se oli silloin.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Iltakävelyllä Porkkalanniemessä 23.6.2016

Saniaismetsä.

Porkkalanniemi on ollut käymättömien vierailun arvoisten kohteiden listallani jo pitkään, mutta tämän keväisen muuton myötä matka sinne lyheni niin paljon, että niemeen saattoi suunnata perheen voimin näin juhannusaatonaaton valoisana iltana ihan vain iltakävelyllekin. Vantaalta Suomenlahden kapeimmassa kohdassa sijaitsevaan Porkkalanniemeen tulee matkaa viitisenkymmentä kilometriä ja mutkaisen tien ajamiseen kuluu vajaa tunti. Porkkalanniemellä on mielenkiintoinen historia, kun se oli vuokrattuna venäläisille edellisen sodan jälkeen reilut kymmenen vuotta. Oikea laina-aika olisi päättynyt vasta vuonna 1995, mutta se päätettiinkin palauttaa wikipedian mukaan jo -56. Varsinaisia merkkejä tuosta ajasta emme kuitenkaan maastossa havainneet.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Housuprojekti: Reisitaskuhousujen kaavat

Vanhat ja reikiintyneet housut päällä viimeisen kerran.

Aion seuraavana projektina korvata vanhat täysin palvelleet puuvillaiset, erinomaisesti istuvat ja tyyliltään miellyttävät reisitaskuhousut uusilla. Yllä olevan kuvan ottamisen jälkeen ratkoin housut osiin ja asettelin palat nätisti kaavapaperille. Piirreltyäni ääriviivat paperiin leikkasin kaavat uusia pöksyjäni varten. Näin voin ommella itselleni malliltaan jotakuinkin vastaavat housut... Muutamalla parannuksella höystettynä.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Quilt-projekti 3: Untuvien pöllytys ja valmis viltti


Säkillinen vesikauhuista untuvaa.

Muutama päivä sitten hain postista Puolan paketin. Pahvilaatikko oli melkein ilmaa kevyempi, kun pienehköön pakkaukseen oli sullottuna vain tyynyyn pakattuna vajaat 300 grammaa 850FP vettähylkiviä untuvia. Eilen illalla otin asiakseni sulloa höytyvät vilttiin. Kyseinen työvaihe on melkein sellainen, että se on syytä toimittaa kerralla, koska pöllähtelyltä ei oikein voi välttyä. Onpahan nyt uudenkin kämpän lattioilla noita leijailijoita sitten... (Toki enimmät imuroin operaation jälkeen pois).

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Quilt-projekti 3: Välilokerot untuville

Soiroja.

Huolimatta siitä, että eilinen meni Tampereella käydessä viimeistä kertaa koululla hakemassa todistus pois kuleksimasta ja toissailta firman risteilyllä Helsingin edustalla seilaillessa, on vilttiprojekti edennyt viikon kuluessa siihen vaiheeseen, että vain yhden lyhytkestoisen työvaiheen jälkeen pääsen täyttelemään untuvia sisään. Välilokerot on siis nyt ommeltuna paikoilleen ja enää puuttuu toisen reunan surraus. Tuohon reunaan tulee myös jalkopäädyn vetoketju ja muutama neppari samalla kiinni. Untuvaosastointeihin leikkasin soirot käyttäen jo ensimmäistä vilttiä tehdessä keksiimääni hyvää tapaa, joka löytyy tästä postauksesta: Quilt-projekti: untuvaosastojen välikankaiden leikkaaminen.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Quilt-projekti 3: Mittapiirros

Mittapiirros.

Viltin eristemateriaalin muuttaminen untuvaksi jatkui tänään mittapiirroksen piirtämisellä. Otin mitat puretusta Enlightened Equipmentin Prodigy -peitosta ja suunnittelin untavalokeroiden väliseinät paperilla. En yrittänyt matkia alkuperäisen valmistajan osastointien muotoja, vaan käytin omaani, jollaista olen kaikissa tekemissäni tähän asti käyttänyt (linkki postaukseen: Quilt-projekti: Mittapiirros).

torstai 2. kesäkuuta 2016

Quilt-projekti 3: Projektin esittely

Enlightened Equipmentin Prodigy ratkottuna.

Hiljaiselo projektien suhteen on tulossa päätökseen. Pari kuukautta on ompelukone pysynyt kaapissa johtuen muutosta ja opintojen loppuunsaattamisesta sekä töiden aloittamisesta uudessa paikassa, Pöyryllä. Toissapäivänä oli virallinen valmistumispäivä, jolloin minusta tuli kuin tulikin LVI-tekniikan insinööri, mutta todistuksen saamista täytyy odotella vielä reilu viikko. Sen verran illat ovat kuitenkin jo helpottaneet, kun ei ole töiden päätteeksi oppari tai joku muu kouluasia mielessä, että saattoi jo ottaa aiheeksi seuraavan ompeluhomman. Kyseessä onkin varsin mielenkiintoinen rojekti, jonka lopputuote tosin ei ole tulossa käyttöön itselleni.