Lapsen kanssa yöretkeily

Ilahdun aina silminnähden, kun joku lukija ehdottaa aihetta, josta voisin kirjoitella blogiin. Vietin tällä hetkellä viisivuotiaan lapseni kanssa hänen 21. metsäyönsä Ukin rannikolla hieman ennen vuodenvaihdetta ja sain sen retken kertomukseen kommentin, jonka innoittamana ryhdyin tämän kirjoituksen laatimiseen. Lainasin kyseisen kommentin tähän alle. Siinä tausta miltä pohjalta lähdin pohdiskelemaan ja muistelemaan aiheeseen liittyviä asioita.

Hienoa huomata, kuinka tartutat retkikipinää jälkikasvuunkin! Olisi mukava lukea vinkkejäsi lasten kanssa retkeilyyn. Kirjoittaisitkohan jossain vaiheessa aiheesta ihan oman päivityksen? :) Kiinnostaisi tietää, miten yhteinen retkeily lapsen kanssa on ajan saatossa kehittynyt ja kuinka lapsi on tottunut ulkona nukkumiseen.

Lasten kanssa Teijossa kesällä 2016.

Pukkipalo, Kurjenrahkan kansallispuisto 4-5.12.2016: Illan hämärässä Lakjärvelle

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa lukijoille! Aloittelen tällä postauksella Pukkipalon reissun kertomusta ja klikkaapa tästä vaikka päivään sopivaa musiikkia soimaan taustalle. 

Lakjärvenrahkaa 5.12.2016.

Kotaprojekti: Huipun hyttysverkko

Kun reilu vuosi sitten väsäilin itselleni kodan, jätin avoimeksi vielä hyttyssuojausasiat ja niinhän se ensimmäinen kesä menikin ilman sen kummempia verkotuksia. Toisaalta oikeastaan ainoa kodassa vietetty hyönteisajan yö oli lasten kanssa Teijossa heinäkuun lopussa. Silloin jokunen hyttynen käväisi yöllä sisällä, mutta suurempaa häiriötä niistä ei aiheutunut ja nukuttuakin saatiin. Syksyn hirvijahtireissulla oli vielä jotain pistäviä tai purevia ötököitä päivän lämpimimpänä hetkenä ilmoilla, mutta ne eivät öisin enää lennelleet. 

Tässä uusien isompien hankkeiden väliajalla ja niitä suunnitellessa päätin puuhastella jokusen pikkulisäyksen kotaan, joita jo luettelinkin muutama päivä sitten.

Hyttysverkko.

Talvinen syysretki Teijossa 4-6.11.2016: Loppuhuipennus

Retken ensimmäiseen osaan ja hyytävän yön tarinaan pääset tästä linkistä. 

Menin illalla nukkumaan jo vähän kahdeksan jälkeen. Marraskuinen ilta on selkeänäkin pitkä ja pimeä, joten iltasyömiset oli siihen mennessä hoidettu jo hyvin rauhalliseen tahtiin loppuun saakka. Jätin varmuudeksi saman määrän kamppeita päälle kuin ensimmäisenäkin yönä, koska en jostain kumman syystä halunnut kärsiä kylmästä, vaan mieluummin nukkua hyvin. Olin varmaan heti unessa, kun laskin pääni varavaatteista ilma-alustani päätyyn kasatulle tyynylle.

Heräsin ensimmäisen kerran neljältä vilkaisemaan kelloa. No jopas, nukuin 7,5 tuntia putkeen! Sain vielä unen päästä kiinni uudestaan ja viimeistelin kymmentuntisen yöunen nukkumalla vähän yli seitsemään. Hyvä suoritus ohuehkolla viltillä. Mittarissa oli asteita -8,3 ja nukkumaan mennessä oli ollut -5. Aika rapea keli, mutta nyt tarkeni.

Sytytin taas aamunuotion yhden kaverin vielä  vedellessä sikeitä taivasalla ja toisen roikkuessa puiden välissä ja aloittelin vesien sulattelun ja keittelyn aamupalaa varten. Olisi ollut termari hyvä olla mukana itselläkin, mutta pärjäili vielä näinkin, kun ei ollut kiirettä. Ei vielä ihan talvireissuun osannut sillä tavalla varautua. Aamupalaksi oli tällä kertaa puuroa ja loput Teiskon mustikkahillot piti syödä pois. Määräys ei tuottanut ongelmia tai tökkinyt yhtään, mutta oli sentään törkeän hyvää. Tampereen paahtimon kahvitkin hörpättiin tietysti.

Riippari.

Hiippari.

Tarppi keula korkealla.

Leiri.

Pakkasta on.

Pakki tulilla.

Puuroa ja runsaasti Teiskon mustikkahilloa.

Viimeisen päivän taipaleelle lähdimme koukaten Nenustannokan tulipaikalta aivan päinvastaiseen suuntaan kuin minne olimme lopulta menossa. Kuten illalla olimme tutkineet, suon yli ei voinut Miiluholmaan oikaista, joten oli vähän kierrättävä.

Hirven jälki.

Valoisa kuusimetsä.

Miiluholmasta (karttalinkki) siirtymä Pyynnokkaan (karttalinkki) oli se reissun etukäteen epäselvin osuus. Kovin vähällä ei tosin olisi nyt luovuttanutkaan, kun sen välisen suon tai koko järven kiertäminen eri kautta olisi kumpikin ollut kilometritolkulla pitempi vaihtoehto. Tarkoitus oli ehtiä illaksi kotiin, eihän tuolla muuten niin väliä ollut. 

Kurvassuolle (karttalinkki) oli karttaankin merkitty muutama puro tai oja, mutta käytännössä niitä oli paljon enemmän. Osa aivan helppoja, joista juuri näki, että siinä on oja ollut, mutta sittemmin se oli täytetty. Osa taas oli sellaisia, ettei meillä olisi riittänyt ponnistusvoimaa hypätä pehmeältä penkalta vastarannan toiselle pehmeälle penkalle. Kääntyminen ja vaihtoehtoisen reitin haku olisi ollut pakollista suon keskivaiheilla mikäli vesireitit eivät olisi olleet virtaukseltaan niin vähäisiä, että jää ei olisi kantanut juuri sopivasti. Jossain saimme myös ojan yli kaatuneiden runkojen avulla kevennettyä jäähän kohdistuvaa painoa ja lopulta selvisimme suon yli Pyynnokan vanhoihin metsiin mielestäni jopa ihan kunnialla.

No hämmings, niin sanotusti.

Ensimmäinen ylitettävä puronuoma.

Lentoon lähdössä. 100 litrainen Kajka jetpackina. Kyllä lähtee! Sinolipullo polttoaineena.

Varovainen liu'utus heikoilla jäillä. Varusteet pois selästä ja läheltä mätästä, jolloin jään pettäessäkin olisi teoreettinen mahdollisuus välttyä totaaliselta kastumiselta. Ei edes rutissut.

Kevennystä puunrunkojen avulla.

Retkeilijä rämeellä.

Hamarijärven lahti ja pyyn nokka.

Kuten mainitsin, Pyynnokassa oli vanhahkoa metsää. Ei nyt ehkä aivan aarniotyyppiä, mutta vanhinta mitä meidän reitille sattui. Hienoja paikkoja, eikä tuolla taida paljon ihmisiä käydä, kun merkittyjä polkureittejä ei ole. Sieltä saisi pienellä vaivalla todella upean merkitynkin reitin puiston etelä- ja pohjoisosia yhdistämään, mutta pidänpä senkin omana tietonani...

Korkeita puita.

Samalla tuulella kaatuneet?

Hamarijärven lintulahti.

Rantaviivaa pitkin pohjoiseen.

Hamarijärvi.

Joku poluntapainenkin tuli vastaan.

Viimeinen etukäteismietintää aiheuttanut mahdollisesti hankalasti ylitettävä kohta oli karttaan merkitty Ryssänsilta (karttalinkki). Hämmensi tuo nimi, että miksi se oli kartalla ja mitä paikalta todella löytyy. Varmistin MML:n (ei MLL, se on eri juttu) sivuilta heidän skannaamistaan vanhoista kartoista, että paikalla on sama nimi jo -60-luvun kartoissakin samasta kohdasta.

Silta oli kuitenkin vain sellainen simppeli, ehkä nimestä tulleen ennakkokäsityksenkin mukainen vaivainen puunrungoista väsätty ylityspaikka pari-kolme metriä leveässä virtapaikassa. Silta on pitänyt uusia varmasti moneen kertaan sinä aikana, kun se on kartoistakin ollut. Ehkä joku tietää tästä tarkempaa historiaa?

Ryssänsilta. Omituista, että tällä on ollut nimi jo vähintään 50 vuotta???

Kuvakaappaus vuoden -64 kartasta.

Retki alkoi lähestyä loppuaan, mutta koukkailimme vielä vähän pitkittääksemme metsässäoloaikaa. Kävimme Hamarijärven tulipaikalla (karttalinkki) ja sieltä etenimme rantoja pitkin kohti loppuhuipennusta nimeltään Nikkallion näköala (karttalinkki). Siitä oli enää lyhyt matka minun auton luokse Kirjakkalaan (karttalinkki) ja niin pääsimme perille yhden jälkeen iltapäivällä. Vielä oli poikettava toinen auto Matildanjärveltä ja sitten menimme yhdessä syömään ennen erkaantumista omiin suuntiin.

akpoika Hamarijärven tulipaikan edustalla heikoilla jäillä.

Nikkallion polkua rannan tuntumassa.

Nikkallio. Loppuhuipennus.

Näkymä Nikkalliolta. Tästä linkistä löydät ottamani kuvat samasta paikasta kesällä.

Kirjakkalan pato.

Niinpä niin... Hieno oli marraskuun viikonloppu viettää ulkosalla ja monta kokemusta rikkaampana tuolta kotiuduin. Alkaa olemaan tiedossa missä kelissä uskaltaa hyvin lähteä viltillä ja milloin on parempi ottaa talvimakuupussi, tai molemmat. Kiitokset reissukavereille mukavasta viikonlopusta ja otetaanpa taas uusiksi jossain mielenkiintoisessa paikassa mahdollisimman pian.

Kiitokset myös lukijoille lukemisesta. Tykkään kommenteista, joten anna palaa vaan, jos tulee mieleen jotain sanottavaa. Ei ole nimittäin pakko tuppisuuna lukea.

Saatan kirjoitella varusteista vielä oman juttunsa, jos jaksan.

Täältä tähän.

Talvinen syysretki Teijossa 4-6.11.2016: Teerisaaresta pohjoiseen

Retken ensimmäiseen osaan ja hyytävän yön tarinaan pääset tästä linkistä. 

Talvinen syysretki Teijossa 4-6.11.2016: Jäätävä ensimmäinen yö

Vietin tämän vuoden 20. ja 21. retkiyöni Teijon kansallispuistossa 4-6.11.2016. Poikkesin puistossa yhden yön verran kotaretkellä jo heinäkuussa lasten kanssa ja vakuuttelin tuolloin palaavani maisemiin uudestaan. Sain kavereikseni tutut sällit Tampereelta, joiden kanssa onkin jo jokunen retki tullut heitettyä viime vuosina. Viimeksi oltiin Nurmeksen saaressa ja olipa toinen Tainionvirran melonnassakin mukana. Ehkä minun muuton jälkeen aavistuksen harvemmin on yhteisretkeilty kuin sitä ennen, mutta ei se siihen loppunut ja uudet suunnitelmat ovat jo heti edellisen jälkeen mielessä.

Huurteiset heinät Punassuolla 5.11.2016.

Teijoon jouduimme etäisyyksien vuoksi siirtymään kotiseuduiltamme kahdella autolla, joten suunnittelin alku- ja loppupisteet puiston eri päihin, jotta voisimme kulkea siksakkia alueen halki ja nähdä kerralla mahdollisimman paljon. Rengasreitillä olisi jostain pitänyt tinkiä tai sitten pinkoa hirmuiset päivämatkat. Osittain omilla poluilla kulkiessa olimme liki upota suohon, mutta saimmepa sen lisäksi hallintaan myös alueen syrjäisempiä kolkkia, jotka ovat vähän kuljettuja ja välttyneet massaretkeilyltä. Alla oleva reittiviivalla varustettu Teijon kartta löytyy zoomattavana versiona tästä linkistä.

Siksakkia Teijossa.

Sääennuste lupaili viikonvaihteeksi allekirjoittanutta ilahduttavasti jo lokakuun puolella alkaneen pakkasjakson jatkumista ja myös alkuviikolla satanut ensilumi oli siksi jäämässä harvinaisen pitkäksi ajaksi maahan. Eihän se ensilumi kai niin usein ole vielä pysyvä lumipeite, eikä toki ole sitä välttämättä tänäkään vuonna. Pitäisi tietenkin määrittää ensiksi myös kuinka pitkän aikaa lumen pitää sinnitellä maan pinnalla ollakseen "pysyvä". Ensimmäiselle yölle oli luvassa kylmimmillään 6-8 astetta pakkasta ja toiselle aavistuksen sitä lämpimämpää, joten uskalsin kuin uskalsinkin lähteä viltin kanssa liikkeelle haistelemaan sen mukavuuslämpötilaa. Kylmin yö tähän asti pelkällä viltillä oli ollut vain pari astetta pakkasen puolella. Koko varustelista löytyy tästä linkistä klikkaamalla.

Uhkarohkeaa? Ehkä.

Toki mielessä kävi ja selvää oli, että selkeillä alueilla voisi olla jo tähän aikaan vuodesta huomattavasti enemmänkin pakkasta, mutta en antanut senkään ajatuksen nyt takoa järkeä päähäni, sillä oltiinhan tässä retkellä etelärannikolla eli keskimääräisten talvi-ilmasto-olosuhteiden perusteella määriteltynä jossain siinä Loska- ja Räntä-Suomen rajamaastossa. Miinuskymppi meni lopulta kirkkaasti rikki, mutta mennäänpä tästä varsinaiseen kertomukseen ennen kuin keulin enempää asioiden edelle. Katsotaan kertomuksen edetessä tarkemmin kuinka lopulta kävi, nukuinko öisin ja miltä se Teijon reissu tällä kertaa näytti ja tuntui...

Tavarat ulos ja reissuun.

Lasten kanssa Teijon kansallispuistossa 21-22.7.2016: Uintia Hamarijärvessä ja Nikkallion näköalat

Teijon retkikertomuksen alkuun pääset tästä linkistä.

Näkymä Nikkalliolta Hamarijärvelle.

Hyvin nukutun yön ja runsaan aamupalan jälkeen oli mukava lähteä patikoimaan Kirjakkalan pysäköintialueelta (karttalinkki) kohti Nikkallion näköaloja. Siirryimme siis Mikkossuon parkkipaikalta muutaman kilometrin autolla viihtyisän oloisen Teijon kylän halki puiston pohjoisimpiin osiin. Teijon kyläkin olisi jo jonkinlainen nähtävyys itsessään, mutta me suoritimme vain ohimarssin. Näkyipä siellä olevan voimissaan myös vanha kyläkauppakin. Myös Kirjakkala oli mukavan näköistä aluetta. Sieltä saisi ilmeisesti vuokrattua majoitusta tai tiloja muuhun käyttöön. Jätin suurimman osan retkivarusteista autoon ja pakkasin pieneen kånkeniin vain keittimen, ruuat, juomat ja uintivarusteet. Näin varmistin, että pystyn tarvittaessa kantamaan pienintä retkikaveria sylissä, vaikka kantoreppuilu ei nyt ollutkaan mahdollista.

Lasten kanssa Teijon kansallispuistossa 21-22.7.2016: Yö Vicksbäckinlahdella

Matildanjärvi.

Sain loppuviikosta pari päivää töistä vapaaksi ja lähdin lasten kanssa käymään tätä kirjoittaessa Suomen nuorimmassa kansallispuistossa Teijossa. Ensi vuonna tuo titteli siirtyy Hossaan (Hossassa vierailin muutaman päivän viime talvena, siitä retkestä voit lukea täällä), kun siitä tulee kansallispuisto Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Varsinaista pohjatietoa minulla ei Teijon maastoista etukäteen ollut ja kyseinen kansallispuistokin valikoitui lähinnä sillä perusteella, että sen sijainti oli sopivasti matkan varrella viikonlopun Uudenkaupungin vierailua ajatellen. Luontoon.fin opaskartalta katselin paikan, joka ei oletettavasti ole kaikista ruuhkaisin ja johon kaksivuotiaskin jaksaa itse kävellä. Siltä pohjalta yönviettokohteeksi valikoitui Vicksbäckinlahden laavun tienoo Matildanjärven pohjoisrannalla (karttalinkki).

Reissupostaus: akpoika Teijon kansallispuistossa

Sain juuri lapset nukahtamaan kodassa Teijon kansallispuistossa ja taidanpa kohtapuoliin heittää itse levyksi viereen. Vähän vaihtui maisemat viime viikonlopulta, kun Hailuodon hiekkarannat muuttuivat etelärannikon kallioiksi. En todellakaan valita. Hienoa on täällä Matildanjärven rannallakin olla leiriytyneenä. Hyttysiäkään ei ole lainkaan. Illalla tuli parisen litraa poimittua mustikoita, joita täälläkin näkyy olevan hirmuisen paljon. Lisää kuvia ja tarkempi juttu reissusta luvassa lähipäivinä...

Kota Matildanjärven rannalla 21.7.2016