Tmi A. Ihanajärvi

Olen Aki Ihanajärvi, Tmi A. Ihanajärvi yrityksen perustaja, hanslankari, työntekijä ja toimitusjohtaja, sekä tietenkin akpojan retkiblogin kirjoittaja. Kerron tällä sivulla hieman yritykseni toiminnasta. 

Valmistan mittatilauksena retkeilykamppeita ja korjaan rikkoutuneita varusteita. Varusteideat ovat useimmiten lähteneet omasta tarpeesta, johon olen suunnitellut ja toteuttanut soveltuvan varusteen. Näistä on kiinnostuneet muutkin siinä määrin, että olen iltatöinä ommellut tuotteita myös muille retkeilijöille. Tämä kysyntä johti syksyllä 2017 oman yrityksen perustamiseen. Tällä hetkellä olen yrityksen ainoa työntekijä ja toimin tehtävässä päätyön ohella. Liikevaihto on toistaiseksi niin alhainen, että yritys ei ole alv-verovelvollinen. Y-tunnus on 2858103-8.




Toimintatapoja:
Yhteydenoton jälkeen kuuntelen asiakkaan toiveet tuotteesta, jonka jälkeen piirrän tarvittaessa suunnitelmat paperille, jotta voidaan paremmin keskustella minkälainen lopputulos halutaan. Ennen materiaalitilauksia tuotteen speksit neuvotellaan valmiiksi ja annan hinnan, jonka asiakas hyväksyy tai hylkää. Summa koostuu materiaaleista, työn osuudesta ja toimituskuluista, jotka ovat eriteltynä tarjouksessa.

Asiakkaan hyväksymä tarjous on sitova työtilaus. Tilaus tehdään aina kirjallisesti ja mahdollisessa asiakkaasta johtuvassa peruutustilanteessa perin sitä ennen aiheutuneet kustannukset, kuten jo tilattujen materiaalien osuuden mikäli en pysty materiaaleja hyödyntämään jo tilauksessa olevissa tuotteissa. Suuremmissa projekteissa annan hinnan 15% tarkkuudella ennen lopullista suunnitteluvaihetta. Tämä niissä tilanteissa, joissa suunnitteluun kuluva aika on niin merkittävä, että sitä ei kannata saattaa loppuun, jos tilausta ei tulekaan. Näissä isommissa projekteissa laskutus sovitaan projektikohtaisesti osiin. 

Maksut peritään aina laskulla ja oletuksena on 14 päivän maksuaika. Tarvittaessa kysy muunlaista järjestelyä.

Toimitusaika vaihtelee projektin ja tilauskannan mukaan, mutta kerron toimitusajan neuvottelujen yhteydessä.




Ota yhteyttä ja kerro minkälaista varustetta olet vailla. Esimerkkejä valmistamistani tuotteista näet blogista. Kokosin joitakin myös alla olevaan linkkilistaan.


Yhteystiedot:
aki.ihanajarvi(ät)gmail.com
Espoo



Valmistamiani tuotteita:
- ...
- ... Blogissa näitä on lisää!


Muita pienempiä tekemiäni muokkauksia ja korjauksia:
- ...

Muista myös:
- Ladattavat käsityöohjeet
- Myyn myös tekemieni varusteiden kaavoja!

1 kommentti:

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!