Pakkasennätys uusiksi, 5-6.1.2017

Jos annetaan pakkasvaroitus, niin sehän tarkoittaa sitä, että silloin pitää melkein keinolla millä hyvänsä päästä ulos yöksi. Kylmällä ilmalla toimiminen on mielenkiintoista, kun kaikki retkeilyn perusasiat menevät hankalammiksi. Toinen tärkeä osa-alue on se, että omat ja varusteidensa rajat on tiedettävä, jos haaveilee pitemmästä reissusta vähänkään kauemmas asutuksesta. Niitä rajoja on hyvä hakea lähialueella, jolloin tarvittaessa pääsisi vaikka kesken yön lämpimään. Joskus on tullut testattua makuupusseja kylminä öinä ihan parvekkeellakin, mutta nyt menin bussilla vähän etäämmälle.

Bussimatkalla kylmään ja lumiseen metsään.

Talvinen syysretki Teijossa 4-6.11.2016: Loppuhuipennus

Retken ensimmäiseen osaan ja hyytävän yön tarinaan pääset tästä linkistä. 

Menin illalla nukkumaan jo vähän kahdeksan jälkeen. Marraskuinen ilta on selkeänäkin pitkä ja pimeä, joten iltasyömiset oli siihen mennessä hoidettu jo hyvin rauhalliseen tahtiin loppuun saakka. Jätin varmuudeksi saman määrän kamppeita päälle kuin ensimmäisenäkin yönä, koska en jostain kumman syystä halunnut kärsiä kylmästä, vaan mieluummin nukkua hyvin. Olin varmaan heti unessa, kun laskin pääni varavaatteista ilma-alustani päätyyn kasatulle tyynylle.

Heräsin ensimmäisen kerran neljältä vilkaisemaan kelloa. No jopas, nukuin 7,5 tuntia putkeen! Sain vielä unen päästä kiinni uudestaan ja viimeistelin kymmentuntisen yöunen nukkumalla vähän yli seitsemään. Hyvä suoritus ohuehkolla viltillä. Mittarissa oli asteita -8,3 ja nukkumaan mennessä oli ollut -5. Aika rapea keli, mutta nyt tarkeni.

Sytytin taas aamunuotion yhden kaverin vielä  vedellessä sikeitä taivasalla ja toisen roikkuessa puiden välissä ja aloittelin vesien sulattelun ja keittelyn aamupalaa varten. Olisi ollut termari hyvä olla mukana itselläkin, mutta pärjäili vielä näinkin, kun ei ollut kiirettä. Ei vielä ihan talvireissuun osannut sillä tavalla varautua. Aamupalaksi oli tällä kertaa puuroa ja loput Teiskon mustikkahillot piti syödä pois. Määräys ei tuottanut ongelmia tai tökkinyt yhtään, mutta oli sentään törkeän hyvää. Tampereen paahtimon kahvitkin hörpättiin tietysti.

Riippari.

Hiippari.

Tarppi keula korkealla.

Leiri.

Pakkasta on.

Pakki tulilla.

Puuroa ja runsaasti Teiskon mustikkahilloa.

Viimeisen päivän taipaleelle lähdimme koukaten Nenustannokan tulipaikalta aivan päinvastaiseen suuntaan kuin minne olimme lopulta menossa. Kuten illalla olimme tutkineet, suon yli ei voinut Miiluholmaan oikaista, joten oli vähän kierrättävä.

Hirven jälki.

Valoisa kuusimetsä.

Miiluholmasta (karttalinkki) siirtymä Pyynnokkaan (karttalinkki) oli se reissun etukäteen epäselvin osuus. Kovin vähällä ei tosin olisi nyt luovuttanutkaan, kun sen välisen suon tai koko järven kiertäminen eri kautta olisi kumpikin ollut kilometritolkulla pitempi vaihtoehto. Tarkoitus oli ehtiä illaksi kotiin, eihän tuolla muuten niin väliä ollut. 

Kurvassuolle (karttalinkki) oli karttaankin merkitty muutama puro tai oja, mutta käytännössä niitä oli paljon enemmän. Osa aivan helppoja, joista juuri näki, että siinä on oja ollut, mutta sittemmin se oli täytetty. Osa taas oli sellaisia, ettei meillä olisi riittänyt ponnistusvoimaa hypätä pehmeältä penkalta vastarannan toiselle pehmeälle penkalle. Kääntyminen ja vaihtoehtoisen reitin haku olisi ollut pakollista suon keskivaiheilla mikäli vesireitit eivät olisi olleet virtaukseltaan niin vähäisiä, että jää ei olisi kantanut juuri sopivasti. Jossain saimme myös ojan yli kaatuneiden runkojen avulla kevennettyä jäähän kohdistuvaa painoa ja lopulta selvisimme suon yli Pyynnokan vanhoihin metsiin mielestäni jopa ihan kunnialla.

No hämmings, niin sanotusti.

Ensimmäinen ylitettävä puronuoma.

Lentoon lähdössä. 100 litrainen Kajka jetpackina. Kyllä lähtee! Sinolipullo polttoaineena.

Varovainen liu'utus heikoilla jäillä. Varusteet pois selästä ja läheltä mätästä, jolloin jään pettäessäkin olisi teoreettinen mahdollisuus välttyä totaaliselta kastumiselta. Ei edes rutissut.

Kevennystä puunrunkojen avulla.

Retkeilijä rämeellä.

Hamarijärven lahti ja pyyn nokka.

Kuten mainitsin, Pyynnokassa oli vanhahkoa metsää. Ei nyt ehkä aivan aarniotyyppiä, mutta vanhinta mitä meidän reitille sattui. Hienoja paikkoja, eikä tuolla taida paljon ihmisiä käydä, kun merkittyjä polkureittejä ei ole. Sieltä saisi pienellä vaivalla todella upean merkitynkin reitin puiston etelä- ja pohjoisosia yhdistämään, mutta pidänpä senkin omana tietonani...

Korkeita puita.

Samalla tuulella kaatuneet?

Hamarijärven lintulahti.

Rantaviivaa pitkin pohjoiseen.

Hamarijärvi.

Joku poluntapainenkin tuli vastaan.

Viimeinen etukäteismietintää aiheuttanut mahdollisesti hankalasti ylitettävä kohta oli karttaan merkitty Ryssänsilta (karttalinkki). Hämmensi tuo nimi, että miksi se oli kartalla ja mitä paikalta todella löytyy. Varmistin MML:n (ei MLL, se on eri juttu) sivuilta heidän skannaamistaan vanhoista kartoista, että paikalla on sama nimi jo -60-luvun kartoissakin samasta kohdasta.

Silta oli kuitenkin vain sellainen simppeli, ehkä nimestä tulleen ennakkokäsityksenkin mukainen vaivainen puunrungoista väsätty ylityspaikka pari-kolme metriä leveässä virtapaikassa. Silta on pitänyt uusia varmasti moneen kertaan sinä aikana, kun se on kartoistakin ollut. Ehkä joku tietää tästä tarkempaa historiaa?

Ryssänsilta. Omituista, että tällä on ollut nimi jo vähintään 50 vuotta???

Kuvakaappaus vuoden -64 kartasta.

Retki alkoi lähestyä loppuaan, mutta koukkailimme vielä vähän pitkittääksemme metsässäoloaikaa. Kävimme Hamarijärven tulipaikalla (karttalinkki) ja sieltä etenimme rantoja pitkin kohti loppuhuipennusta nimeltään Nikkallion näköala (karttalinkki). Siitä oli enää lyhyt matka minun auton luokse Kirjakkalaan (karttalinkki) ja niin pääsimme perille yhden jälkeen iltapäivällä. Vielä oli poikettava toinen auto Matildanjärveltä ja sitten menimme yhdessä syömään ennen erkaantumista omiin suuntiin.

akpoika Hamarijärven tulipaikan edustalla heikoilla jäillä.

Nikkallion polkua rannan tuntumassa.

Nikkallio. Loppuhuipennus.

Näkymä Nikkalliolta. Tästä linkistä löydät ottamani kuvat samasta paikasta kesällä.

Kirjakkalan pato.

Niinpä niin... Hieno oli marraskuun viikonloppu viettää ulkosalla ja monta kokemusta rikkaampana tuolta kotiuduin. Alkaa olemaan tiedossa missä kelissä uskaltaa hyvin lähteä viltillä ja milloin on parempi ottaa talvimakuupussi, tai molemmat. Kiitokset reissukavereille mukavasta viikonlopusta ja otetaanpa taas uusiksi jossain mielenkiintoisessa paikassa mahdollisimman pian.

Kiitokset myös lukijoille lukemisesta. Tykkään kommenteista, joten anna palaa vaan, jos tulee mieleen jotain sanottavaa. Ei ole nimittäin pakko tuppisuuna lukea.

Saatan kirjoitella varusteista vielä oman juttunsa, jos jaksan.

Täältä tähän.

Talvinen syysretki Teijossa 4-6.11.2016: Teerisaaresta pohjoiseen

Retken ensimmäiseen osaan ja hyytävän yön tarinaan pääset tästä linkistä. 

Talvinen syysretki Teijossa 4-6.11.2016: Jäätävä ensimmäinen yö

Vietin tämän vuoden 20. ja 21. retkiyöni Teijon kansallispuistossa 4-6.11.2016. Poikkesin puistossa yhden yön verran kotaretkellä jo heinäkuussa lasten kanssa ja vakuuttelin tuolloin palaavani maisemiin uudestaan. Sain kavereikseni tutut sällit Tampereelta, joiden kanssa onkin jo jokunen retki tullut heitettyä viime vuosina. Viimeksi oltiin Nurmeksen saaressa ja olipa toinen Tainionvirran melonnassakin mukana. Ehkä minun muuton jälkeen aavistuksen harvemmin on yhteisretkeilty kuin sitä ennen, mutta ei se siihen loppunut ja uudet suunnitelmat ovat jo heti edellisen jälkeen mielessä.

Huurteiset heinät Punassuolla 5.11.2016.

Teijoon jouduimme etäisyyksien vuoksi siirtymään kotiseuduiltamme kahdella autolla, joten suunnittelin alku- ja loppupisteet puiston eri päihin, jotta voisimme kulkea siksakkia alueen halki ja nähdä kerralla mahdollisimman paljon. Rengasreitillä olisi jostain pitänyt tinkiä tai sitten pinkoa hirmuiset päivämatkat. Osittain omilla poluilla kulkiessa olimme liki upota suohon, mutta saimmepa sen lisäksi hallintaan myös alueen syrjäisempiä kolkkia, jotka ovat vähän kuljettuja ja välttyneet massaretkeilyltä. Alla oleva reittiviivalla varustettu Teijon kartta löytyy zoomattavana versiona tästä linkistä.

Siksakkia Teijossa.

Sääennuste lupaili viikonvaihteeksi allekirjoittanutta ilahduttavasti jo lokakuun puolella alkaneen pakkasjakson jatkumista ja myös alkuviikolla satanut ensilumi oli siksi jäämässä harvinaisen pitkäksi ajaksi maahan. Eihän se ensilumi kai niin usein ole vielä pysyvä lumipeite, eikä toki ole sitä välttämättä tänäkään vuonna. Pitäisi tietenkin määrittää ensiksi myös kuinka pitkän aikaa lumen pitää sinnitellä maan pinnalla ollakseen "pysyvä". Ensimmäiselle yölle oli luvassa kylmimmillään 6-8 astetta pakkasta ja toiselle aavistuksen sitä lämpimämpää, joten uskalsin kuin uskalsinkin lähteä viltin kanssa liikkeelle haistelemaan sen mukavuuslämpötilaa. Kylmin yö tähän asti pelkällä viltillä oli ollut vain pari astetta pakkasen puolella. Koko varustelista löytyy tästä linkistä klikkaamalla.

Uhkarohkeaa? Ehkä.

Toki mielessä kävi ja selvää oli, että selkeillä alueilla voisi olla jo tähän aikaan vuodesta huomattavasti enemmänkin pakkasta, mutta en antanut senkään ajatuksen nyt takoa järkeä päähäni, sillä oltiinhan tässä retkellä etelärannikolla eli keskimääräisten talvi-ilmasto-olosuhteiden perusteella määriteltynä jossain siinä Loska- ja Räntä-Suomen rajamaastossa. Miinuskymppi meni lopulta kirkkaasti rikki, mutta mennäänpä tästä varsinaiseen kertomukseen ennen kuin keulin enempää asioiden edelle. Katsotaan kertomuksen edetessä tarkemmin kuinka lopulta kävi, nukuinko öisin ja miltä se Teijon reissu tällä kertaa näytti ja tuntui...

Tavarat ulos ja reissuun.

Pulkkailua lumikaaoksessa

Eilen satoi sitten ensilumen Vantaalla, noin 5 senttiä valkoista. Täällä pääkaupunkiseudulla sitä kutsutaan lumikaaokseksi,  kun päivän aikana tuollainen kerros leijailee alas taivaalta. Ehkä kuitenkin mielestäni aavistuksen liioiteltu oli "nyt iski lumikaaos!" -lööppi, jonka satuin huomaamaan...

Mäkeen kiipeämässä.

Itse tehty huopavuori + kumisaapas = Talvikumisaapas

Viime talvena suunnittelin ja neuloin itselleni huopavuoret. Niitä varten oikean kokoiset saappaat jäi ostamatta ja testiajo loppui kevään Muotkan hiihtovaelluksella lyhyeen, kun en yksin saanut jalkinetta pois. Jätin huovat sitten pois jaloista.

Muotka 18-23.3.2016, Peltojokea alavirtaan

Onko kertomuksen alku lukematta? Tästä linkistä alkuun.





Yö oli Kaamasen mittauksen mukaan aika kylmä. Reilut parikymmentä astetta pakkasta kylmimmillään. Teltan yläosassa olleen mittarin mukaan yön kylmin oli -8,4, mutta sinnehän se lämpö nousee, joten lämpötila alhaalla oli varmaan jokusen asteen viileämpi. Joka tapauksessa, oli ulkona lämpötila mikä hyvänsä niin makuupussissa oli lämmintä.

Aamu oli aurinkoinen, mutta liikkeelle lähtiessä 8:20 taivas veti pilveen pariksi tunniksi. Kartalla matkan jatkaminen Peltojokea alas näytti kumpareiselta, mutta aivan joen viertä pääsi kyllä mainiosti ahkion kanssa. Hieman alempana pääsi jo mistä vain. Lienee melkoista telttailualuetta nuo kolkat. Näytti ainakin, että tasaista joen rantaa piisaa kilometrikaupalla.

Teltan pohja. Absidiin kaivoimme montun, että pystyi istuskelemaan majoitustilojen reunalla ja edessä oli ikään kuin pöytä.

Kumpareisia joen rantoja, mutta läheltä jokea löytyy kyllä reitti ahkionvetäjälle.

Haavan erottaa maastosta joka vuodenaikana helposti hieman koivuja eri värisenä.

Sauna.

Matka joutui nopeamman tuntuisesti kuin aiempina päivinä. Olihan se alamäkeä enimmäkseen, kun alavirtaan menimme. Sattumalta koukkasimme Alemman Harrijärven rantaan (karttalinkki). Oli sinne siis tarkoituskin mennä, mutta hämmentävää oli se, että en ollut huomannutkaan missä kohdassa menimme Peltojoesta yli. Kaikki oli samaa valkoista vaikka ylempänä joki oli ollut useasta kohdasta avoin. Sanoin jossain kohdassa, että tässä voisi hyvin olla jokiuoma ja niin siinä sitten vissiin tosiaan olikin. Ylitimme joen monta kertaa myöhemminkin yhtä helposti. Pikkujokihan tuo Peltovuoma toki vain on.

Ahkiot Alemmalla Harrijärvellä.

Bealdoaivvas keskellä. Vasemmalle nousi rinteeseen kelkkaura kohti Luolikkokurua.

Harrijärveltä kelkkauraa Lahtiselle.

Harrijärvellä kairasin muutaman avannon samalla, kun hiihtokaveri etsi riekkoja. Sitten pyyhkäisimme kelkkauraa Lahtisen kämpälle (karttalinkki). Söimme taas Turmatin minestronekeitot tällä kertaa bratwurstilla jatkettuna. Toimi se niinkin. Kämpän ympärillä oli jonkun verran hiihtojälkiä ja huussin ovessa humoristin kiinnittämä lätkä "HISSI. 3 HENKILÖÄ". Olin kuullut etukäteen, että kämppä on pieni, mutta en arvannut, että tosiaan noin pieni. Hiihtoaika kämpälle Peltojärveltä oli 1,5 tuntia.

Lahtisen tupa.

Sisätilat.

Lahtisen kämppä on vain pari metriä kanttiinsa.

HISSI. 3 HENKILÖÄ.

Jatkoimme puolen päivän jälkeen matkaa koivikoita pitkin Muotkan Ruoktua kohti. Riekkojen jälkiä oli paljon, mutta itse lintuja ei sitten missään. Hauskoja kumpareita riitti liu'utella liukulumikengillä. Bajit Roavvecopman kiersimme itäpuolelta soita pitkin. Sen verran alkoi jo virvoitusjuomat kiinnostaa auringonpaisteessa hiihdellessä, että päätimme hiihtää Ruoktuun asti ja leiriytyä sinne lähelle telttaan odottelemaan seuraavan päivän linja-autoa.

Lahtisen kämppä ja taustalla Peltotunturi.

Siitä tepasteli riekko.

Peltotunturi.

Bajit Roavvecopman oikealla puolella onnistuin ensimmäisen kerran ikinä rikkomaan ahkion vetoaisana jo monta vuotta toimineen sähkösuojaputken. Lähdin kikkailemaan ja valitsin mäenlaskulinjan huonosti. Keskityin suksien saamiseen yli lumeen kaartuneista koivun oksista, jolloin ahkion ohjaaminen unohtui ja se törmäsi voimalla tunturikoivuun. Toinen aisa irtosi klemmarin alta letkusta, mutta toinen napsahti poikki. Veli naureskeli kummelityyliin, että olinkin jo pitemmän aikaa katsellut, että jos tuo kikkailu ei kohta lopu niin se on aivan varma, että kohta napsahtaa. Aisa katkesi, mutta onneksi läheltä kiinnityspistettä. Minulla oli helppo työ korjata aisa leikkaamalla haljennut osa putkea pois rikkoutuneesta ja vastaavan mittainen pätkä toisesta putkesta. Muovisen sähkösuojaputkenhan saa poikki tekemällä alkuviillon putken ympäri esimerkiksi puukolla ja sen jälkeen taivuttamalla. Putki katkeaa viiltoa pitkin.

Tuanganuaivi.

Jängällä muurahaiskeot sulavat ensimmäisenä esiin. Näitä oli paljon.

Riekkojen asuinpaikka.

Siihen töppäsi Kyyry.

Katkennut aisa.

Molemmista saman mittainen pätkä pois ja kovaa ajoa taas...

Muotkalla mäntyjä kasvaa yleisesti, kun korkeus on alle 270 metriä merenpinnasta ja alle 250 mpy mänty alkaa paikoin olemaan jo koivua hallitsevampi puulaji. Tervaskantojen etsinnässä tulipuiksi nuo luvut kannattaa muistaa. Hirvet talvehtivat alempana mäntymetsissä ja kesä- ja syysaikaan niitä tapaa lisäksi koivikoista ja soilta. Ruoktua lähestyessä alkoi hirven jälkiäkin taas näkymään ensimmäisen kerran Tirron seudun jälkeen. Tuoreilla jäljillä harrastimme hirvenhiihtoa muutaman sadan metrin matkan. Pitkällä loikalla oli pitkäkoipi meitä paennut syvässä lumessa! Myöhemmin hirvi oli löytänyt vanhat jälkensä ja kulkusuunta muuttui sen verran, että annoimme hirven mennä menojaan.

(karttalinkki)

Riekkoja etsimässä koivikoista.

Hirvi mennyt tästä pitkällä loikalla.

Peltovaara.

Loppumatka Ruoktulle mentiin kelkan jälkeä pitkin. Kävimme juomassa kahvit ja ostettiin samalla vähän limsaa mukaan illaksi. Rupattelimme Hansin kanssa tovin ja menimme sitten karigasniementien itäpuolelle pystyttelemään telttaa viimeiseksi yöksi. Syötiin loppuja eväitä pois. Iltapalaksi teimme italianpataa ja sen jälkeen söimme vielä kabanossit pois kuleksimasta. Odottelin revontulia selkeälle taivaalle, mutta sellaisia ei näkynyt. Ei edes kahdelta yöllä, kun heräsin ja vilkaisin oviaukosta ulos. Ilta tuntui viilenevän nopeasti, joten heitin viltin jalkopäätyyn lisälämmöksi, että ei tarvitse palella.

Roavvecopman masto.

Matkoja ja etäisyyksiä.

Teltta pystyssä.

Absidiin kaivettu istumapaikka ja pöytä.

Aamun lukemat mittarissa teltan ulkopuolella oli -19,7. Ennusteessa oli povattu noin kymmenen asteen lukemia, mutta ehdottomasti maaliskuun hiihtovaelluksella pitää varautua kylmempiin öihin. Hyvin taas tarkenmme yön. Jalkopäädyssä oli oikeastaan kuuma. Aamutoimilla käydessäni kokeilin saappaan huopavuoria leiritossuina ja hyvinhän ne toimi. Pakkaskelissä tarttuvan lumen pystyi pudistelemaan pois eikä ne siitä kastuneet eikä edes kylmä ehtinyt tuntua läpi.

Eskelinen oli tulossa noin vartin yli 11 ja me olimme lähtövalmiita jo 9:45. Kävimme vielä aamusella hiihtelemässä pienen kierroksen lähellä Roavvecopman mastoa, joka tarjoaa kännyköille kuuluvuutta Muotkanruoktun tienoilta Peltojärvelle asti. Laskettelimme sitten alas Roavvecopmalta ja ehdimme vielä mukavasti juomaan kahvit Ruoktulla. Tässä tiemme erkanivat tällä reissulla. Minun piti kiiruhtaa etelään ja veli lähti Karigasniemelle ja edelleen jatkamaan reissua Muotkan läntisiin osiin. Kerrassaan upea oli päästä pohjoisen keväthangille tänäkin keväänä! Keli ei kai tämän paremmin olisi voinut suosia... Matkaa Tirro-Peltojärvi-Muotkanruoktu -välille tuli noin 45 kilometriä.

Masto.

Muotkanruoktu.

Reitti oranssilla ja vihreällä viivalla.

Tämän kertomuksen kirjoittamiselle minulla olikin sitten bussimatkalla hyvin aikaa. Olin Rovaniemen asemalla ennen kuutta ja kävin illan aikana syömässä. Juna lähti 21:15. Herätyskelloni oli soimassa 5:20, että ehdin pukea ja pakata kamat ennen Tamperetta, jonne aikataulun mukainen saapumisaika oli 5:46. Juna rullaili eteenpäin ja naureskelin tupakaverilleni, että näyttää ikkunasta katsottuna enemmän Pohjanmaalta tämä peltomaisema. Kuuden jälkeen tultiin johonkin ja käytiin sitten pihalla huutelemassa ollaanko jo Tampereel nääs. Eiku Kokkolassa, kaikui konnarin vastaus ratapihalla. Neljä tuntia myöhässä. Kiitos vr ;-) innovoin sitten aamuyön tunteina makuuhytteihin uudet herätyskellot, joihin asetetaan illalla määräasema ja kello soi, kun junan gps näyttää matkaa olevan jäljellä esimerkiksi 20 kilometriä. Ei luulisi olevan vaikea toteuttaa, kun gepsitkin näissä on jo valmiina seurantapalvelua varten ja asiakas saisi nukkua vaikka juna olisi myöhässä. Tietenkin pienellä näytöllä voisi lukea hytissäkin missä mennään ja milloin ollaan perillä. Toivottavasti seuraavalla yöjunamatkalla sitten näen tämän jo toiminnassa.