torstai 3. marraskuuta 2016

Pulkkailua lumikaaoksessa

Eilen satoi sitten ensilumen Vantaalla, noin 5 senttiä valkoista. Täällä pääkaupunkiseudulla sitä kutsutaan lumikaaokseksi,  kun päivän aikana tuollainen kerros leijailee alas taivaalta. Ehkä kuitenkin mielestäni aavistuksen liioiteltu oli "nyt iski lumikaaos!" -lööppi, jonka satuin huomaamaan...

Mäkeen kiipeämässä.




Oli sitten mikä oli, niin pulkkamäkeen pääsyä tässä on jo koko kesä taas odoteltukin ja koko töiden jälkeen käytössä ollut aika menikin lasten kanssa ulkona touhutessa. Vähän raapi ajoittain sora pulkan pohjaa, mutta ei se paljon menoa jarruttanut. Hauskaa kerrassaan.

Pikkupakkasessa sain ensimmäiset kokemukset myös talvikumppareistakin. Hyvät oli kävellä ja pysyi varpaat lämpimänä. Pakkaset näkyvät jatkuvan ja huomenna jatkuu myös saappaiden koeajo eräässä kansallispuistossa, kun sinne illalla töiden jälkeen siirryn. Reppu on pakattu ja painoa on se 11,4 kg varusteiden lisäksi pakkaamieni kahden vesilitran ja eväiden jälkeen.

Ennusteessa on kylmimmillään yölle -7. Jokohan selviää viltin mukavuuslämpötila vai meneekö kerralla extremeen asti... Siitä voitte jännityksellä odotella tarinaa sitten heti ensi viikon puolella.


2 kommenttia:

  1. Oli täällä Oulussakin eilen lumimyräkkä. Iltapäivällä, kun katsoin ikkunasta ulos, näkyi toistakymmentä lumihiutaletta, ja sama näky toistui joka ikkunassa. Lisäksi itätuuli kinosti sataneen lumen niin, että sitä on pahimmissa paikoissa melkein sentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan meitä varoitettu, että ilmastonmuutos kasvattaa sademääriä ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!