Varasin vielä yhden metsästysreissun tämän syksyn viimeiselle päivälle, kun mustia kanalintuja sai jahdata karkeasti Suomen keskipisteen eteläpuolisella alueella. Jos vielä menee, on köröteltävä jo pikkuisen kauemmas. Tällä kertaa valitsin kohteeksi Kurun, joka on tuttua seutua Tampereen aikojen retkireissuilta, mutta metsästyksen kannalta käytännössä yhtä tuntematonta kuin edellisetkin tämän kalenterivuoden aikana kanalintujen perässä käymäni paikat, jotka ovat siis Mehtähallituksen nimillä Etelä-Kuhmo, Elimo-Kitsi-Piilo (Lieksa, Ilomantsi) ja Lohikoski-Likastenperä (Sulkava, Savonlinna).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuhmo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuhmo. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 11. marraskuuta 2020
tiistai 28. tammikuuta 2020
Latvalinnustamassa Kuhmossa 23-26.1.2020
| akpoika latvalinnustamassa. |
Mustan teeren talvimetsästys tammikuussa eli latvalinnustus mahdollistui itäisessä Suomessa ensimmäistä kertaa 40 vuoteen, joten varasimme luvat Etelä-Kuhmon alueelle jo hyvissä ajoin, kun niitä vielä saatavana oli. Lähtijöitä oli aluksi 5, mutta yhden peruttua lopullinen vahvuus oli 4 metsämiestä. Etelä-Kuhmo oli eteläisin alue, jossa ukkoteeren metsästys oli sallittua ja osaltaan siksi se valikoitui meille mehtästyspaikaksi.
Kun kerran Kuhmoon ja itärajan tuntumaan oltiin menossa, aloin mielenkiinnosta tutkimaan miten talvisota alueella eteni. Kuhmon taistelut jäävät usein kenties Raatteentien, Lemetin mottien ja kannaksen taisteluiden varjoon, mutta tiukka paikka se on ollut Kuhmossakin, josta kerron alla lyhyesti sen mukaan mitä ennen reissua lueskelin.
---
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
