tiistai 8. toukokuuta 2018

Elämänpinnoja Kupariniemestä, 5-6.5.2018

Näkymä Repolaisvuorelta (karttalinkki)

Alkaa kelit näyttää ja tuntua pikkuhiljaa kesäisiltä. Ja mikäs siinä. Onhan siinä kesäretkeilyssä hyvätkin puolensa, joiden vuoksi koko kautta ei kannata jättää väliin, vaikka ei olekaan talviretkeilyn voittanutta.

Viikonlopulle järjestyi pitkästä aikaa aikaa lähteä yöksi metsään ja annoin lasten päättää kohteen. Edellisestä olikin jo kuukauden päivät. Vuoden kuudennen metsäaamun viettämispaikaksi valikoitui toistaiseksi käymätön Kopparnäs Inkoossa. Suomeksi siis Kupariniemi, vaikka ei kartoilla olekaan mainittu suomenkielisessä asussaan jostain syystä. Meren ranta on aina hyvä vaihtoehto olemiseen ja tuo vielä erityisesti, kun alueella on niin monipuolisesti eri tyyppistä maastoa, joten se soveltuu keväiseen linturetkeilyynkin.

perjantai 4. toukokuuta 2018

Aamuyö Rohijärvellä 29.4.2018

Rohijärvi.

Pulinat pois. Aika heikkoa on ollut teeren soidinäänten kuulemisen saati soitimen näkemisen kanssa tänä keväänä. Ensimmäisen teerihavainnon sain kyllä viime perjantaina, kun Ukiin ajellessa yksi satunnainen ukkoterri pörhisteli Lokalahdella pellolla illansuussa. Sunnuntaina poikkesin aamuyöllä etsimään uutta soidinpaikkaa ja tällä kertaa menin Rohijärvelle (karttalinkki), jonka vieressä havaitsin olevan suoksi kartalla merkityn alueen.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Rihtniemen lintutornilla, 28.4.2018

Santakari.

Krooklopeilla veneilyn jälkeen tuli lauantaina käväistyä vielä vaimon ja nuorimmaisen kanssa autolla katsomassa toistakin majakkaa. Poikkesimme nimittäin tolkuttoman komeana kevätiltana Rihtniemen lintutornilla (karttalinkki), josta aukeaa näkymä Kylmä-Pihlavan saaressa Raumalla olevalle Kylmäpihlajan majakalle. Krooklopeilta näkyi siis Isokari.