maanantai 15. tammikuuta 2024

Pakkasviikon ulkoiluja ja ilveshavainto


Vuoden ensimmäinen viikko meni mukavasti mummolareissulla lasten kanssa Hartolassa ja kelithän oli ihan talviset. Lämpötila ei ollut käytännössä -20 asteen lämpimämmällä puolella ollenkaan koko viikolla. Muutama aamu oli yli -30 pakkasta myös. Hieman se rajoitti tekemistä tai kenties lyhensi ulkona kerrallaan vietettyä aikaa, mutta ei tietysti niin, etteikö ulkona olisi ollenkaan tullut oltua. 

Parina päivänä kävin pilkillä lähijärvestä kokeilemassa kuhaa sellaiselta paikalta mistä verkoillakin niitä on tullut kesät-talvet, ja virvelilläkin uistellessa. Yllätyksekseni molemmilla reissuilla sainkin pilkillä kuhaa, ja jopa mitallisen sellaisen! Hyvältä vaikuttaa ja hauskan tuntuinen on sellainen isompi kala pilkkisiiman päässä. Muutaman tunnin kerrallaan tarkeni tuossa kelissä nyt mukavasti siellä olla.

Umpihankihiihtoa harrastin itsekseen ja vanhimman lapsen kanssa ja testailin varustusta mahdollisesti kylmässä kelissä tapahtuvaan latvalinnustukseen, johon myös 12v on mukaan kaveriksi tänä vuonna lähdössä. Siihen liittyen käytiin myös ampumaradalla ampumassa testilaukaukset -25 asteisella aseella ja patruunoilla. Mitään eroa osumakohdassa verrattuna noin nollassa asteessa tehtyyn kohdistukseen ei havaittu 100 metrin matkalla. Viimeksi syksyn puolella tein kohdistuksen ja tarkistin samalla napsut 150 ja 200 metrin matkalle. Kaikki on edelleen sen osalta kunnossa. 12 vuotias on jo melkoinen ampuja hänkin. Vaatimattomasti sanoi kysyttäessä miten ammunta meni, että kyllä tauluun osui. Todellisuudessa hän osui nyt ja on osunut aiemminkin 100 metristä tulitikkuaskin kokoiseen ruutuun hirvikiväärillä. 

Yllättävä havainto eräänä oli ilves pihamaalla, kun menin ulos. Kissapeto oli kai jänistä hakemassa ja seuraavana aamuna olikin hangessa jälkiä, kun se oli jänistä raahannut pois hampaissaan. Koitin lähestyä eläintä ja ei se kovin pelokas ollut, enemmänkin vaikutti uteliaalta. Pääsin noin 20 metrin etäisyydelle ja siinä eläin minua katseli ja lopulta käveli pellon yli rauhassa metsän puolelle. Jutun aloituskuvassa tumma hahmo pellolla on ilves ja alempana näkyy kuvia jäljistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!