Rengasreitti meloen Viherillä ja Jääsjärvellä, 25-27.7.2021, Osa 1/2

Jo vuosikaudet on ollut mielessä, että vanhempien mökkijärveltä Viheriltä on pääsy kahdesta eri kohdasta Jääsjärvelle, joka mahdollistaa mainion rengasreitin toteuttamisen kanootilla. Matkaa tällä kierroksella on noin 40 kilometriä ja reitin varrelle sattuu mukavasti retkeilyä tukevia palveluita virallisten tuli- ja leiripaikkojen (linkki kartan lataukseen), huoltoasemien, uimarantojen muodossa ja muutenkin.

Kovinkaan tunnettu tämä vesireitti ei liene suuren yleisön eikä ehkä edes hartolalaisten ja joutsalaisten keskuudessa, mutta kenties tämän jutun myötä se hieman huomiota saa. Ainakin siitä päätellen reitti ei kovin suosittu ole, että ketään muita melojia ei reitillä näkynyt, vaikka keli oli parhaimmillaan. Mennään katsomaan minkälainen reissu tuli heitettyä.

Reitti kartalla.

 

 

Kanootti lähtövalmiudessa

  

Tein kodan valmiiksi ja katsoin seuraavalta lomaviikolta tyynimmät päivät ja lähdin kahden vanhimman lapseni kanssa sunnuntai-iltana kohti Joutsan mökkiä. Maanantaille ja tiistaille luvattiin käytännössä tuuletonta keliä, joten melontareissu olisi sen puolesta helppo toteuttaa. Päiville luvattu 30 asteen helle ja paiste pilvettömältä taivaalta oli sellainen, että vähempikin riittäisi, mutta kesällä on toisinaan ihan mukavaa, kun on lämmin. 

Sunnuntain ilta kului mökillä saunan lämmityksessä ja uimisessa, mutta maanantaina heti aamusella olimme valmiita lähtöön. Arvelin, että isompi Viherin laskujoki Myllynkoskella (karttalinkki) on helpompi mennä alavirtaan, joten valitsin kiertosuunnaksi vastapäivään etenemisen. Viherille palatessa pienempää vanhaa uittoreittiä pitkin (karttalinkki) olisi yhtä helppo kumpaan suuntaan tahansa, koska siinä virtaus on pieni ja sen joutuu padon takia ohittamaan joka tapauksessa kanoottia vetämällä. Siitä tarkemmin myöhemmin.

Melonta tyynellä Viherillä oli vaivatonta ja satunnaisen ohi menneen moottoriveneen luomat loivat aallot häkellyttävän hienot taivaan ja vastarannan peilaantuessa niistä. Suonteesta laskevalla joella olevan Viherinkosken laavua (karttalinkki) voisi hyödyntää ruokailuun tai vaikka leiriytymiseenkin, mutta meillä se oli niin alkumatkalla, että emme siellä nyt poikenneet, vaan etenimme suorinta tietä Myllynkoskelle. 

Viherinkosken silta.

Myllynkosken polkureitin kävelysilta.

 

Toissatalvena kävimme koskea viimeksi katsomassa ja arvelin, että se ei laskettavissa ole karttaan merkittyä Viheriltä katsottuna eniten vasemmalla olevaa melontauomaa pitkin ainakaan kesän vedenkorkeudella. Vetohommiin ei silti joutunut. Kanootin uitto pahimpien kuohujen ohi onnistui helposti koskessa sandaaleilla kahlaten. Loppumatka virrasta meni jo koko kolmikolla lasketellen rauhallista virtaa. Tuo osuus onnistuu keneltä tahansa.

Uitettava pätkä alla olevassa kuvassa oranssilla (80m) ja laskettava sinisellä (200m).

 

Arvelin, että siirtymä Jääsjärven vesialueelle Viheriltä on päivän haastavin osuus ja oli mukava olo, kun siitä oli kunnialla selvitty. Parkkeerasimme Joutsan uimarannan ja hyppytornin laituriin (karttalinkki) pitämään uinti- ja kahvitauon, kun pari tuntia startista oli kulunut.

Pitkästä aikaa tuli itsekin tuosta hyppytornista hypättyä. Tosin se torni on tainnut vaihtua tässä vuosien saatossa, kun ylin hyppylava oli enää kolmessa metrissä. Muistaakseni vanhoina hyvinä aikoina siellä loikittiin vitosesta tai sen kaiteelta noin kuudesta metristä.

Seuraava varsinainen etappi oli lounastauko Oravakivensalmen huoltoasemalla (karttalinkki), josta olin hampurilaiset luvannut ostaa lapsille. Alitimme Joutsan kohdalla nelostien sillan ja jatkoimme Angesselän ja Lankiansalmen kautta Laiskaselän yli. Angesselällä on Makiaisensyvä, jossa näkyy olevan kapeahkolla vesialueella aika syvää, jopa yli 60 metriä.

Oravakivellä alitimme nelostien toistamiseen. Itse kivi oli hauska käydä kiertämässä vettä pitkin. Sen on tieltä nähnyt miljoona kertaa, mutta ei koskaan vierestä veden päältä. Muutenkin tutut paikat näyttävät kanoottiperspektiivistä hitaalla nopeudella vähän erilaiselta.

Tyyni Angesselkä.

Oravakivi.

Huoltoasema.

 

Lähdöstä oli kulunut noin 4,5 tuntia, kun tulimme Oravakivelle ja matkaa oli takana karkeasti 16 kilometriä. Lounaan ajaksi pääsi hetkeksi varjoon ja se oli mahan täyttymisen lisäksi ihan mukava asia. 

Elämä tuntui aika hyvältä, kun lopulta mukaan otetun ison kahvimukin kanssa jatkoimme melontaa etelään Hartolaa kohti Vihtasalmen ja Korpelansalmen kautta Niemistenselälle. Vihtasalmella näin elämäni ensimmäisen ampuhaukan. 

 

Edellä mainitut salmet olivat aika kaislikkoisia eikä uintiin sopivia rantoja löytynyt. Kun Suruttomiensaarikaan (karttalinkki) ei liiemmin uintirannoillaan houkutellut, päätimme lopulta meloa Sakarinsaaren tuntumassa Jääsjärven tulipaikkakartalle (katso aiemmin jaettu tiedosto) merkitylle pikkusaarelle ja pohtia siellä jo mahdollista leiriytymistä. 

Loppumatkalla pidin ahvenkuvioista pientä vaappua vedossa ja matalilta kivikoilta siiman päähän tarttui useita ahvenia. Eräältä saarelta löytyi myös sääksen pesä, jossa oli kolme poikasta männynnokassa olevassa pesässä.

Niemistenselkä.

Sääksen pesä ja kolme poikasta.

 

Saavuimme kolmen jälkeen saarelle, jossa tulipaikka on (karttalinkki) ja yllätys oli melkoinen. Enpä olisi uskonut, että peräti näin hieno uusi paikka löytyisi vielä Hartolasta. Saarella oli useampi korkea kallio, joiden väleistä löytyi ikään kuin rotko ja kapeita kanjoneita ja näissä riittikin ihmeteltävää koko illaksi. Myös uintiin soveltuvia poukamia oli useampia. 

Reilut 25 kilometriä melontaa totesimme riittäväksi yhdelle päivälle ja pystytimme kodan saaren ehkä ainoaan sellaiseen paikkaan, johon majoite mahtuu. Varjossa oleminen tuntui hyvältä paahteisen melontarupeaman jälkeen. Iltapalaksi paistoin lettuja.

Jatkan juttua seuraavassa osassa. Alla lopuksi näkymiä saarelta, jossa leiriydyimme.

Nuotiopaikka.