lauantai 22. helmikuuta 2020

Talviretki Leivonmäen kansallispuistossa, 14-16.2.2020


Aamu Soimalammen laavulla.

Talviretkeily Tampereen kavereiden kanssa on ollut tietysti perinne jo vuosikausia, mutta viime vuosina perinteeksi on alkanut muodostua toteuttaa se hawu-teltassa kaminassa puita hölväten. Olen käynyt Leivonmäellä ennenkin (tässä linkki juttuun), mutta nyt päätettiin valita se talviretkenkin kohteeksi, kun näytti ensinnäkin siltä, että siellä olisi lunta. Eteläisimpiä lumisia seutuja tänä talvena, kohtuullisen matkan päässä rannikolta. Toiseksi se oli kavereille käymätön kohde, vaikka sijaitsee kiikun kaakun jopa päiväretkietäisyydellä Tampereelta. Lapsista kolme vanhinta vein pariksi yöksi mummolan hoitoon Hartolaan.



Epäonnisesti kävi sikäli, että kolmikostamme yksi joutui tulonsa perumaan poskiontelontulehduksen kourissa viime hetkien ollessa käsillä ennen kohteeseen siirtymiseen irtaantumista ja niin lopulta tapasin vain yhden Pirkanmaan edustajan Selänpohjan parkkipaikalla (karttalinkki) muutamassa pakkasasteessa kirkkaan tähtitaivaan alla puoli yhdeksältä perjantai-iltana. Aikaa Uudestakaupungista siirtymiseen meni kahdella lyhyellä auton pysäyttämisellä 5,5 tuntia Nastolan ja Hartolan kautta kiertäen. Suorempaankin pääsisi, jos ei olisi ollut tarve käydä mainitsemissani pitäjissä.

Otin teltan, kaminan ja eväät ahkioon ja marssimme jäätävän luistavissa olosuhteissa kohti Soimalammen laavua, joka löytyi tyhjillään puolentoista tunnin hiihtomarssin päätepisteestä (karttalinkki). Harvoin saa tasatyöntöä mennä ahkio hinauksessa, mutta nyt onnistui sekin. Matkalla hyödynsimme ajouria ja kelkan jälkiä ja reitti ei ollut suorin. Nelisen kilometriä oli kulkemamme matka.

Emme alkaneet telttaa pystytellä enää illalla, vaan leiriydyimme hienoon laavuun, kun sellainen oli tarjolla. Aika harvoin tulee kiintolaavussa yövyttyäkään. Tulet tietysti tehtiin ja syötiin iltapalaksi kaalipullaa, kuten tapana on.


Este, josta ahkio ja sukset menivät ali ja mies rinkkoineen yli.

Soimalammen liiterissä on poltettavaa.

Kaalipullat lämpenemässä.


Yön kylmin oli vaivaiset -6, mutta minulla paleli vähän varpaat talvipussissa. En tiedä pitäisikö lisätä vähän apexia jalkopäätyyn vai ottaako vaan untuvavilttiä jatkossa mukaan, katsotaan. Aamulla etsimme teltalle hyvän paikan ja sellainen löytyi pitkän kierroksen jälkeen läheisen kumpareen päältä. Virittelimme kaikki valmiiksi ennen päivän hiihtolenkkiä. Puut oli vaikea saada jyrkän nyppylän päälle, mutta olin iloinen, että ne todennäköisesti hieman potentiaalienergiaa kerrytettyään lämmittäisi paremmin siellä huipulla! Nerokasta.

Oli jo aiemmin illalla ollut puhe käpylinnuista ja niitähän on nyt tällaisena fantastisena käpyvuotena maassamme runsaslukuisesti. Maailma todellakin on erilainen vakioveikkaajan silmin, sen sain todeta löydettyäni lumelta kävyn, jonka käpylintu on tyhjentänyt siemenistä. Siitä miten käpy on syöty, voi usein todeta lajin ja opittuaan näkee luonnossa taas lisää mielenkiintoista tutkittavaa. Eri lajit jyrsii siemenet suuhunsa eri tavoin. Tämä käpylintu halkoo suomut ja lopputulos on helposti tunnistettava. Käpylintujen ääntäkin kuului siellä sun täällä sitten, kun sen oppi tunnistamaan. Myös useat käpytikkojen ja palokärjen rummutukset olivat aamun lintuhavaintoja. Kolmea eri kokoista kanalinnun jälkeä näkyi hangella myös. Isoimmat olivat jopa jo vähän siipiäänkin laahanneet, joten jonkunlaista soidinta kenties jo on.


Metson jäljet.

Puun kuivatusta pystyyn.

Käpylinnun syömä käpy.

Laavu Soimalammen toisella puolella.


Hawu.




Iltapäivälle luvattu lumiräntäsade alkoi jo aamupäivän aikana ja lauhtuminen tuntui ilmassa. Saattoi odottaa kastelevaa hiihtokierrosta, mutta odottihan meillä lämmitettävä teltta leiripaikalla. Hiihtelimme upeilla keväthangilla soiden yli kohti Joutsniemeä, joka lukeutuu puiston eniten koluttuihin paikkoihin. Muutamia lumikenkäilijöitä näkyi matkalla. Jää todettiin riittävän hyväksi, joten hyödynsimme rannan tuntumaa niemen kärkeen asti (karttalinkki), jossa pidimme lounastauon tarpin alla. Märkää lunta tuli ajoittain taivaan täydeltä. Luisto kyllä katosi tuossa vaiheessa päivää. Kiersimme niemen ja poikkesimme katsomassa ohimennen niemen juuressa olevan laavun.

Laavu on ymmärtääkseni siirretty jostain saaresta ja sitä ei paikalla ollut, kun vaimon kanssa siinä leiriydyin muutama vuosi sitten. Varmaan ihan hyvä, että toinenkin laavu tuohon tuli, koska kävijöitä lienee runsaasti.

Jatkoimme Tyllinsaaren koillispuolelle jäitä pitkin (karttalinkki) ja sitten ajouria Soimalammelle. Kierroksen pituus oli reilut kymmenen kilometriä.  Loppumatkalla vallitsi niin toivoton hiihtokeli, että suksia oli parempi kantaa. Lumi tarttui pohjiin välittömästi. Pari mustaa metsoa näkyi loppumatkasta.

Soimasuo.

Mäyrälammen suo.

Pirttilahti.

Harmaata.

Joutsniemen kärki.

Peltosen mehtäsukset niemen kärjessä.

Kapea niemi jäältä kuvattuna.

Taukosuoja.


Räntää tulvillaan.

akpoika.


Polku harjanteella.

Joutsniemen laavu.


Sukset kannossa.


Ilta meni leppoisasti kamoja kuivatellessa lämpimässä teltassa. Lämmin teltta saa ihmisen laiskaksi ja siellä on valmis toteuttamaan lähinnä vain sellaiset askareet, jotka voi suorittaa makuualustalta ja mieluiten makuuasennossa. Yksi pieni puu sattui kasvamaan juuri oikeassa paikassa ja sain siitä irrottamatta hyvän makkaratikun lämmittää makkarat hehkuvan kaminan kyljellä.




Makkaratikku.


Olin varma, että yön nukuttaisi hyvin pitkän hiihtelyn jälkeen ja varmasti näin olisi käynytkin, mutta kaverin jo nukahdettua sattui yhdentoista aikaan henkilökohtaisella tasolla karmaiseva vahinko. Hawu-teltta muuttui hetkessä joukkosidontapaikaksi.

Pötköttelin puoliksi makuupussissa ja kamina oli vielä kuumana. Olin itse kaminan puolella telttaa ja turvallisuussyistä ajattelin itsekseni odotella kaminan sammumista ennen kuin alan itse nukkua. Niin vain vajosin uneen huomaamattani ja heräsin siihen, että oikean käden kämmeneni ja keskisormi sekä nimetön osui kaminan kylkeen, joka ei kysellyt, vaan poltti toisen asteen palovamman välittömästi. Tähän sitten tietysti havahduin.

Ensin tuntui, että eihän tässä mitään... Hetken päästä alkoi tunne muuttua inhottavaksi ja laitoin käteni lumihankeen kylmentymään, kun sellainen onneksi lähellä oli. Nousin polvilleni ja terveellä kädellä kaivelin mitä ensiapupakkauksestani löytyykään tähän tarkoitukseen. Kirvely oli järkyttävää eikä nukkumisen yrittämisestä ollut enää puhettakaan. Ensin pidin käden lumessa 20 minuuttia yhteen soittoon ja sen jälkeen jäähdyttelin kättä lumessa aina, kun kirvely alkoi uudestaan. Ehdin siinä välissä laskea sekunteja viiteen tai kymmeneen. Lumi helpotti. Niin helpotti ensiapupakkauksen palovammageelitkin, mutta ne imeytyi niin nopeasti, että varasto loppui puolessa tunnissa. Niitä täytyy hankkia reilusti lisää.

Vielä kolmelta yöllä katsoin kelloa, kun edelleen kirvely oli sietämätöntä. Käden ottaminen makuupussin lämpöön oli täysin mahdoton ajatus. Otin pari särkylääkettä ja lopulta pyörittelin kokeeksi sidoksen palovammojen ympärille ja kirvely pikkuhiljaa helpotti. Ilmeisesti neljän aikaan nukahdin, viiden tunnin tuskan jälkeen. Sinä aikana ehti haukkumaan itsensä tyhmäksi ja idiootiksi useaan otteeseen. Ei missään tapauksessa pidä jättää kaminaa kuumana vartioimatta varsinkaan tuollaiselle etäisyydelle.

Kenttäolosuhteissa kääräisty sidos.

Aamulla käsi näytti yllättävän hyvältä enkä ollut aivan yksikätinen, vaan pystyin käyttämään varoen myös oikeaa kättäni. Hoito-operaatio onnistui tilanteeseen ja olosuhteisiin nähden hyvin, kun toimintakyky säilyi. En ole hirveästi erikoistunut palovammojen hoitoon, vaikka olenkin hätäensiapukoulutuksen käynyt ja kiinnostunut pitämään mahdollisimman laajat ensiaputaidot ylläpidettynä. Vesisateen vuoksi purimme vain leirin ja poistuimme autoille siten, että yhdentoista maissa oli tavarat autoissa. Suomen talvi näytti taas monenlaisia olosuhteita ja varsinkin hiihtoon vaikuttavia luisto-ominaisuuksia koko skaalalla nollapidosta sataan.

Telttapaikka.



Vähän märkää talvisäätä.


Hyvä reissu se oli, joka vain sai sekunnin murto-osassa käänteen, jota nyt on viikko hoideltu. Rasvasidoksia on tullut laitettua ja pikkuhiljaa alkaa uutta ihoa muodostua ja kirvelevät kohdat kuroutua pienemmiksi. Ensi kerralla hitsarin hanskat mukaan kaminan käyttäjää varten ja ensiapupakkaukseen lisää palovamman hoitoon tarkoitettua tarviketta, jotka toivottavasti jää lopullisesti käyttämättä...

2 kommenttia:

  1. Ah, lunta on kyllä ikävä! Pitäisi joku vastaavanlainen reissu tehdä, niin pääsisi edes vähän fiilistelemään valkoisempaa maisemaa tänä talvena.

    Palovammat osaavat kyllä olla yllättävän kivuliaita ja ärsyttäviä hoidettavia. Kaadoin kerran liki kiehuvaa vettä jalalleni. Iso rakkulainen palovamma. Ei siinä meinannut pystyä laittamaan kenkää jalkaan vielä seuraavanakaan päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan mukavasti kertynyt talvireissuja, kun lokakuussa Lapissa oli jo ihan talvi, sitten oli Kuhmon reissu ja nyt tämä Leivonmäki. Yhteensä 11 retkiyötä talvikelissä. Se on hyvä määrä.

      Kuulostaa ikävältä tuo kuuman veden kanssa itsensä polttaminen.. Sekin käy niin helposti. Mielessä on ollut, että palovammalla saisi jonkun pitemmänkin reissun pilattua helposti ja vähintään vaikeutettua merkittävästi maastosta palaamista. Täytyy siis olla tarkkana.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!