sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Päiväretki Pamprinniemessä, 16.2.2019

Aurinkoisena helmikuun päivänä käytiin poikkeamassa Pamprinniemessä. Kolme vuotta sitten olen käynyt siellä aiemminkin. Tällä kertaa menimme koko perheen voimin.


Kaksi vanhinta lasta liikkui suksilla hiihtäen kantavalla hangella. Vähän kävi kateeksi, koska hiihtokeli on tällä hetkellä fantastinen. Vielä reilu viikko sitten ollut noin 50 senttiä on tiivistynyt kahdeksikymmeneksi sentiksi kovaa kuorta, joka kantaa kevyempää kävelijää tai mitä tahansa suksea.

Tämä keli täytyy nyt itsekin päästä suksilla hyödyntämään ja käydä ainakin jokunen pöllöretki hiihtelemässä pilkkopimeässä. Sehän on paljon hauskempaa kuin autolla paikasta toiseen liikkuminen. Pimeän ajan touhut toimii lapsiperheen isälle siinä mielessäkin hyvin, että lähtö voi tapahtua lasten jo nukkuessa ja muutaman tunnin voi käydä sitten nautiskelemassa pimeässä ulkoilmassa. Vaikka arkenakin.

Vaan tämä Pamprinniemen retki ei ollut pimeä. Päinvastoin. Esitin väitteen, että aurinko on nykyään helmikuussa korkeammalla kuin ennen. Jostain syystä se teoria ei saanut kannatusta, mutta kyllä aurinko lämmitti jo. Ennenkuulumatonta.

Suksilla matkanteko sujui kallioilla hienosti, mutta meren ranta oli lumeton. Jäimme syömään eväät makuualustan päällä istuen auringonpaisteisessa rannassa.

Kuuntelin, että onko jotain lintuja äänessä, mutta lopulta hoksasin, että rantaan ahtautuneet jäät vinkuvat ja narisevat toisiaan vasten. Jää koostui lautoista, jotka velloivat ja aaltoilivat navakassa tuulessa. Ulkomeri Kajakulmasta eteenpäin oli auki ja kiikaroin, kuinka isot aallot pärskivät vasten Pertunlettoa ja Kajakulman ja Hylkkarin välisiä kareja. Kohina kuulosti kuin etäiseltä junan ääneltä.

Näkymä merelle Pamprinniemessä on ensiluokkainen!



Pitemmälle emme tällä kertaa menneet, vaan palailimme samoja jälkiä takaisin. Täytyy tehdä uusi reissu lumettomaan aikaan, kun silloin niemen kärjen valloittaminen onnistuu lapsukaistenkin kanssa helpommin.

Lintuhavaintoja reissulla olivat korppi ja käpytikka. Kovin oli hiljaista muuten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!