Pamprinniemen Raamattuluontopolulla 30.1.2016

Reilut parikymmentä kilometriä Uudestakaupungista pohjoiseen sijaitsee kylä nimeltä Pyhämaa (karttalinkki), joka on liitetty osaksi Ukia vuonna 1974. Vuoteen 1908 asti se on löytämäni historiatiedon mukaan kuulunut Mannervedeksi nimetyn merenlahden toisella puolella sijaitsevaan Pyhärantaan. Siinä välissä se on ollut itsenäinen kunta. Kylä käsittää mm. pienen asuinalueen, vanhan kirkon ja onpa tuolla vielä pystyssä vanha kunnon kyläkauppakin, jossa myydään kaikki ruokatarvikkeista airoihin ja ompelutarvikkeista polkupyörän päällyskumeihin. Harmi, että tuollaiset putiikit ovat katoavaa kansanperinnettä. Sen verran tuimme lähikaupan olemassaoloa, että ostimme sieltä muutaman suffelin ja puolisen kiloa paikallisen kalamiehen savustamia silakoita. Olivat kauppiaan mukaan Veli-Pekan tai hänen vaimonsa savustamia... En nyt ole aivan varma keitä nuo mahtaa olla, mutta ei sen väliä, koska silakat maistuivat erinomaiselta. Mainio paikka kaikenkaikkiaan tuo pikkukylä.

Sen verran ennakoin, että kronologisesti ajatellen tuo lähikaupan tutkailu tapahtui vasta patikkaretken jälkeen. Aamun valjettua lähdin 4-v lapseni ja apen kanssa kohti Hauintien varresta alkavaa Pamprinniemen Raamattuluontopolkua. Ihmettelin tuota niemen hankalahkosti suuhuni sopivaa nimeä, mutta ilmeisesti se onkin aiemmin ollut nimeltään Pampurinniemi ennen vääntymistään paikallisen murteen käsittelyssä uuttomaksi. Raamattuluontopolku se taas on siksi, että paikallinen ev.lut. seurakunta on pystyttänyt luonnonsuojelualueen kiertävän noin 4,5 kilometrisen polun varteen tauluja, joissa on kussakin eri Raamatunkertomus. Ilmeisesti nuo vaihdetaan vuosittain (linkki). Aihealueena olivat nyt Raamatun henkilöt ja eläimet. Joukossa oli huomattava määrä hyvin tuttuja juttuja mm. Pietarin ja kukon tapauksesta Pääsiäisen aikaan ja Nooan vedenpaisumuksen keskeltä lähettämä kyyhkynen, mutta joukkoon mahtui myös joitakin tarinoita, jotka eivät aivan tuoreimmassa muistissa olleet. Jälkimmäinen mainitsemistanihan on tuttu kaikille ketkä ovat edes hieman alkua pitemmälle opuksen lukemisessa päässeet.

Luontopolun parkkipaikalta (karttalinkki) löytyi numero 28, joka viittaa numeroituihin Velhoveden kierros -nimisen pyöräreitin varrella oleviin käymisen arvoisiin kohteisiin. Hienoja pyörtäiltäviä olisivat nuo rannikon reitit kesäaikaan. (Velhoveden kierros) Numeron huomaa tien laidasta pientä ja hiekkaista Hauintietä ajallessa ja samasta paikasta on opastus luontopolulle. Pian alkuun päästyään polku menee siltaa pitkin Haukkalahteen laskevan joentapaisen yli ja päästään varsinaiseen Pamprinniemeen.

Pamprinniemi on yli 2 kilometriä pitkä, jos ajattelee Haukkalahden todella lahdeksi eikä vain lammeksi. Kapeimmillaan Haukkalahti on kuitenkin niin kapea (karttalinkki), ettei tarvitse olla edes sukunimeltään Evilä loikatakseen toiselle rannalle. Näinköhän maan nouseminen tuon vielä virallisesti typistääkin vain lyhyeksi niemekkeeksi? Leveyttä niemellä on enimmillään pari-kolme sataa metriä, joten kapeasta ja pitkästä maa-alueesta on kyse.

Luonnonsuojelualue on kerrassaan mahtava. Kyllähän rannikolla käkkärämäntyjä on, mutta harvassa paikassa yhtä iäkkään oloisia kuin Pamprinniemessä... Ja yhtä pitkää rantaviivaa ilman mökin mökkiä. Lisäksi on pätkä aarniometsämäistä vanhaa havumetsää valtavine kuusineen ja jotain lehtomaistakin puustoa on paikoin havaittavissa, jotka yhdistettynä avariin merinäköaloihin varsinkin niemen kärjessä tekevät tuosta todella käymisen arvoisen reitin. Monipuolinen kierros! Turhan suosittu tuo ei liene eikä juuri suuren yleisön tietoisuudessakaan, kun polku ei kovin kuluneelta vaikuttanut missään kohdassa. Lapselle maasto olisi ollut helppoa, jos kalliot eivät olisi olleet niin liukkaita, mutta kyllä niistä selvittiin vähän helppokulkuisinta reittiä katsellen ja kierrellen. Välillä peilijää tosin meinasi viedä miestäkin. Pituus oli nelivuotiaallekin sopiva. Kuulemma "paljon pidemmällekin olisi jaksanut". Varsinkin kahvi- ja evästauko puolivälissä matkaa kaatuneen puun rungolla juurakon takana tuulensuojassa teki terää itse kunkin vireystilalle.

Vinkki: Rannikolla puut ovat keskimäärin kaikki kaatuneet mereltä maalle päin, joten niiden pystyyn nousseiden juurrakoiden taustapuolelta löytyy mainio tuulensuojainen veistämätön pirtin penkki, jossa evästää. ;-)

Parkkipaikalla.

Velhoveden kierroksen numerointia.

Heijastuksia sillalta.

Naavaa.

Vieraskirja.

Ensimmäinen näkymä merelle.

Hurjan liukkaita kallioita paikoin...

Aavan meren tuolla puolen...

Muutamat tuulet tuossa seissyt puun pökkelö.

Rantaan ajautuneita jäälohkareita.

Tyypillistä saariston heinikkoa. Punkkiapajat.

 

Avomeren puolella saattoi nähdä jään aaltoilevan.

Joku käynyt kuorimassa puuta.

Aaltoileva ulkomeri jäisenäkin.

Risti niemennokassa.

 

Reppu täyteen pakattuna.. Ihan vain testimielessä. Kamera on kätevä jättää alimmaksi, koska vetoketjun kautta pääsee helposti käsiksi. Nyt tosin kuljin liki koko kierroksen kamera kädessä.

Kaatunut puu tarjosi hyvän suojan pitää evästaukoa.

Kaislikkoa.

Jäälle ei ole menemistä.

Simson ja leijona.

Kallioimarteen juuri on makea pikkupurtava.

Pienempi puu päätti väistää isomman oksaa.

Tuli kierrettyä lenkki näemmä kiellettyyn ajosuuntaan.