Yö lumikiepissä, 2-3.2.2019

Lumitalvi on äitynyt Ukissa liki poikkeuksellisen upeaksi. Taitaa olla jo ainakin lähemmäs 50 senttiä valkoista, paikoin enemmänkin. Kaiken otan ilomielin vastaan mitä tarjotaan, vaikka vähän matkan päässä naapuri osoittikin jo höynähtämisen merkkejä, kun näin hänen eilen kuljettavan pienellä auton peräkärryllä lunta pois pihaltaan. Taistelu tuulimyllyjä vastaan. 

Tällaisena talvena on mukava, kun voi myös kokeilla lumimajoitteessa nukkumista vähemmälläkin lapioimisella tai kolaamisella, kun ei tarvitse kaikkia lumia hehtaarilta hakea läjään. Lauantai-iltana menin yöretkelle jo kolmantena viikonloppuna peräkkäin.

Halusin rakentaa itselleni yöksi lumikiepin.

Muutakin oli mielessä. Ajattelin kokeilla uuden mahdollisen madeapajan ennen kieppiin vetäytymistä.

En ole paljonkaan harrastanut lumimajassa yöpymisiä. Oikeastaan muistaakseni vain kerran, kun yövyin Riisitunturilla kauttaaltaan lumeen vuoraantuneen kuusen alla. Sen lisäksi erinäisiä virityksiä on tullut tehtyä lumeen lapiolla yöpaikalla, mutta kattona on ollut pelkkä kangas tai tähtitaivas, ei lumi. 

Lauantaina illalla matkasin yksin kaupungista Lokalahden suuntaan merenlahdelle, johon Velluanjoki laskee. Kartalla paikka näytti siltä, että samat ominaisuudet löytyy kuin oli viime talvena Porkkalan madereissulla. Vähän virtavettä, ei turhan syvää, on karikkoa ja pikkuisen kaislikkoakin. Kaislikkoa oli kylläkin yllättävän vähän verrattuna karttamerkintöihin.

Olin jo päivännäöllä käynyt kurkkaamassa, että liikkumisen kannalta jääkeli on vaikea jään päällä olevan veden ja lumen vuoksi, mutta jäätä oli jopa niin paljon, että kairahommassa joutuisi koville. Yli 30 senttiä, tosin ei kauttaaltaan teräsjäätä. Katsoin samalla reissulla jo valoisassa yöpaikan, johon kieppini teen (karttalinkki). Lapioin myös autolle paikan pikkutien varteen aivan leirin tuntumaan. 

Ensimmäisellä reissulla palokärki kopsutteli leiripaikkani viereistä puuta ja lensi pois aivan vierestäni. Oli kuorinut tervalepän aivan kuten valkoselkätikan olen nähnyt tekevän ja ensin ajattelin, että näinköhän siellä voisi olla sellainen, mutta olikin tavallisempi laji. Ainakin sillä hetkellä. 

Tikkapuu. 

Illalla mennessä ei tarvinnut sitten kuin alkaa rakentaa lumimajaa. Kiepin teko onnistui hyvin. Aikaa meni ehkä puolisen tuntia, kun rakennusainetta oli tarpeeksi. Lunta oli illalla noin puoli metriä. Aamulla kymmenen senttiä enemmän. Ei enää saapasvarsi riittänyt parhaissa paikoissa. 

-

Kiepin työvaiheet:

1. Lumen lapiointi makuupaikalta pois mahdollisimman korkeaksi kinokseksi molemmin puolin. (Vähemmillä lumilla tai halutessaan korkeutta enemmän, kannattaa lapioida ensin makuupaikalle lisää lunta.) 

2. Reunan korotus majan ulkopuolelta lumella.

3. Tukikeppien asettaminen (käytin metsäsuksia ja sauvoja ja muutamaa pientä leppää.). 

4. Kankaan levitys tukien päälle. 

5. Kankaan peittäminen lumella. 

6. Kiepin merkitseminen tarvittaessa sillä tavalla, että kukaan ei vahingossa aja ja/tai kävele yli. 

Kommentit kiepistä:

1. Ensi kerralla teen korkeamman. 60 cm oli pukemiseen hankala, vaikka nukkumiseen olikin riittävä. Istumakorkeus olisi hyvä olla, jos aikoo oleskella pitempään. 

2. Maja oli 6 astetta lämpimämpi kuin ulkoilma, kun olin itse sisällä. Olisi ollut varmaan lämpimämpi, jos olisin tulpannut jalkopään paremmin. Ulkona -4,5. 

3. Makuupussi ei kastunut lainkaan yön aikana ulkopinnasta.

4. Kattokankaan alapinnalla oli aamulla havaittavissa hieman hengityksestä tiivistynyttä kosteutta. Sitä voisi oletettavasti vähentää tekemällä "hormin" lumen läpi ylös ja polttamalla kynttilää sen alla yön ajan.

5. Kiepissä oli lämmintä ja mukavaa. Ulkona vallinnut lumimyräkkä ja tuuli ei tuntunut millään tavalla lumen alla majaillessa.

-

Yösijan valmistettuani lähdin talsimaan tuuliselle merelle. Heti jäälle astuttuani itätuuli puhalsi hämmentävän kovaa vasten oikeaa poskea. Mieluummin laittoi hupun päähänsä kuin olisi kääntänyt toisenkin poskensa. Tiesin päivän koerei'istä, että ranta on loiva, joten kävelin muutama kymmenen metriä ennen ensimmäistä kairausta. Laittelin muutaman koukun pyyntiin ensimmäisiin reikiin.  

Mereltä katsoin leiriin ja mietin, että sinne on aika vaikea löytää, kun koko ranta oli niin saman näköistä pimeässä. Päätin viedä taskulampun rannan puuhun valaisemaan, jotta löytäisin helposti takaisin.

10-15 reikää kokeilin ennen iltakymmentä leirin puoleisella rannalla. Hiljaista piteli. Lähdin raahustamaan kilometrin päähän Ruokokarin liepeille kokeilemaan, koska sen tyyppinen kari oli Porkkalassakin hyvä paikka. 

20-25 reikää jaksoin vielä tehdä ja kokeilla. Ei merkkiäkään mateista. Eipä ole helppoa meikäläiselle mateen saanti. Olokin oli kuin olisin yksin pimeässä keskellä merta. Tosiaan, niinhän minä olinkin... Toden sanoakseni, on mukava rauhoittua välillä olemalla yksikseen. 

Ukin pilvitehdas.

Puolen yön jälkeen lähdin takaisin leiriin, koska aloin jo epäillä, että näinköhän löydän sinne, jos lumipyry yllättää. Katsoin sadetutkasta, että myrsky läheni kovaa vauhtia. Pelkkä tuuli oli häivyttänyt jään päällä 20 sentin lumessa kaikki jälkeni tuolla kilometrin matkalla eli valosta rannalla oli hyötyä. 

Söin pienen iltapalan ja join termarista ennen kieppiin menemistä. Kello oli noin yksi yöllä, kun lopulta olin makuupussissa. 

Heräsin aamulla seitsemän jälkeen ja hain koukut pois... Ne mitä pystyin. Oli niin sakea lumipyry, että keskemmälle en uskaltanut lähteä, koska jäljet peittyivät melkein sitä mukaa, kun askelia otti ja mitään ei nähnyt. Hain koukut vasta päivällä erikseen. 

Kalatta jäin ja suuntasin purkamaan leirin ja edelleen aamupalalle kotia kohti kinoksien läpi auraamattomia teitä.

Jos joku mateenpyytäjä Ukin alueelta lueskelee ja kaipailee kalakaveria, voisi ottaa yhteyttä. Mieluusti kävisin pilkillä joku ilta myös porukalla.