Kanalintujahdissa Kurussa, 10.11.2020

Varasin vielä yhden metsästysreissun tämän syksyn viimeiselle päivälle, kun mustia kanalintuja sai jahdata karkeasti Suomen keskipisteen eteläpuolisella alueella. Jos vielä menee, on köröteltävä jo pikkuisen kauemmas. Tällä kertaa valitsin kohteeksi Kurun, joka on tuttua seutua Tampereen aikojen retkireissuilta, mutta metsästyksen kannalta käytännössä yhtä tuntematonta kuin edellisetkin tämän kalenterivuoden aikana kanalintujen perässä käymäni paikat, jotka ovat siis Mehtähallituksen nimillä Etelä-Kuhmo, Elimo-Kitsi-Piilo (Lieksa, Ilomantsi) ja Lohikoski-Likastenperä (Sulkava, Savonlinna).

 

 

Mökkiviikonloppu Pirkanmaalla, 15-17.3.2019

Tuli kaminassa. 

Viime viikonloppu kului jälkikasvun, appiukon ja Tampereen porukan kanssa Juupajoen suunnalla mökkihommissa. Pelattiin lautapelejä, seurattiin lintulaudan elämää, putsattiin ja laiteltiin linnunpönttöjä, saunottiin kynttilän valossa, pöllöretkeiltiin, lapset rakenteli lumieläintä ja sen semmoista. Tuollaisella sähköttömällä tuvalla saisi kyllä aikansa kulumaan pitempäänkin. Ei ole liikaa mukavuuksia ja härpäkkeitä häiritsemässä pienempien eikä isompienkaan tekemisenkeksimisluovuutta.

Hirvilamminsuolla pöllöretkellä 24-25.2.2018

Kaksi varmaa pöllöhavaintoa.

Pöllöretkeilykausi alkaa käynnistyä, vaikka pakkasilmat kenties hieman rajoittavatkin pöllöjen parasta huhuiluintoa eikä kevättä ole vielä niinkään yölinnuilla rinnassa. Kaksi pöllöhavaintoa oli plakkarissa tänä vuonna ennen tämän postauksen reissua. Ensimmäinen oli huuhkaja madepilkillä heti helmikuun alussa ja toinen oli viikko sitten kilometrin päässä kotoa perheen kanssa hiihtolenkillä, kun kuulimme lehtopöllön. Ei ole Tiiran perusteella lainkaan tavatonta, että kehäkolmosen sisäpuolellakin saa pöllöhavaintoja, mutta itselleni se oli ensimmäinen siellä. Äänen perusteella vaan nuo tunnistin. Edellisestä minkään pöllön näköhavainnosta onkin jo aikaa.

akpojan retkivuosi 2016

Vietin viime vuoden aikana maastossa öitä 23 kappaletta. Virkistääkseni sekä omaa että lukijoideni muistia, selasin vähintään yhden yön kestäneiden retkireissujeni kuvat läpi ja valikoin tähän juttuun joka päivältä yhden kuvan. Siitä koostuikin itseasiassa aika kiva kokoelma erilaisia paikkoja, tilanteita ja olosuhteita, joihin jokaiseen liittyy omat muistonsa. Jokaisen kuvan yhteyteen kirjoitin lyhyen kuvauksen ja laitoin linkin varsinaiseen kertomukseen.

Tehkää hyvin!

Pirkan Hiihto 2016

Edellisen vuoden tapaan osallistuin Pirkan Hiihdon perinteisen 90 km matkalle, joka tarkoitti sitä, että sängystä oli noustava jo vähän kolmen jälkeen. Ehdin syömään pari-kolme juustolla päällystettyä vaaleaa leipää ja laittamaan varustuksen kuntoon ja kipittämään pysäkille ennen kello 4.07, jolloin lähti paikallisbussi Tampereen keskustorille. Alkumatkan istuin bussissa yksin, mutta pikkuhiljaa keskustaa lähestyessä bussiin ilmestyi muitakin. Tampere on ilmiselvä kiekkokaupunki. Sain siinä aamuyön unisessa tunnelmassa kuunnella kahden miehen kovaäänisen ja sammaltavan analyysin paikallisten seurojen tämän hetkisestä tasosta.

Vanhan kirkon edustalla odotteli jono hiihtäjille varattuja busseja. Astuin sisään ja tervehdin muutamaa minua ennen tullutta. Pikkuhiljaa porukkaa tuli lisää ja puheensorina yltyi. Keskustelu painottui lähinnä suksien voiteluun ja kelispekulaatioihin. Minulle valinta oli ollut helppoa ja samaistuminen välineurheiluun vaikeaa. Omistan vain yhdet sukset, joita ei edes tarvitse voidella. Minulla on noin 7-8 vuotta vanhat Peltosen nanogripit ja niillä siis on mentävä mitkä on. Harvoin nuo kai täydelliset on ollut, eikä puolestani tarvitse ollakaan, mutta aina on hiihtämään päässyt.

Teivosta viereeni istahti mies, jolla on oli tuhdimpi tapa tankata ennen hiihtoretkeä. Mies söi meetvurstivoileipiään koko tunnin matkan Niinisaloon ja joi tuoksusta päätellen hunajalla höystettyä teetä kolmisen termarillista. Jossain vaiheessa meinasi alkaa huvittamaan, kun aina löytyi repusta uusi termari ja eväsleipä. Hyvähän se on syödä, että jaksaa. Minulla oli anorakin taskussa kaksi omenaa ja haukkasin ne kantaa vaille kokonaan matkalla. Niinisalosta hain sotilaskotiautosta vielä aamukahvin ennen starttia. Olen ehkä aavistuksen vähäruokaisempi tai toisaalta eipä minulla ole mitään käsitystä oikeaoppisesta valmistautumisesta pitkään urheilusuoritukseen. Edeltävänä päivänä olin kyllä tankannut reilut kolme litraa vettä ja söinkin ehkä vähän normaalimäärää enemmän.

Pirkan hiihdon lähtöpaikalle johtava reitti.

Lähtöä ennen lähtöalueella kovaäänisistä kaikui ohjeita hiihtäjille ja välissä musiikki. Vajaat kymmenen minuuttia ennen lähtöä oli pikaisen aamuhartauden vuoro. Puhuja vertasi pari viikkoa aiemmin satanutta lunta mannaan, jota Israelin kansalle satoi erämaassa. Tuolloin ei vaellus olisi onnistunut ilman ruokaa ja nyt ei olisi hiihtojen järjestäminen onnistunut ilman lunta, eikä toki ilman ruokaakaan. Pirkassa vuonna 2016 virallinen mittaus näytti Niinisaloon 25 senttiä lumen syvyydeksi. Sehän riittää, mutta onhan siinä eroa huippuvuoteen -81, jolloin lumensyvyys oli ollut kuulemma 108 senttiä. Moni nyt mukana ollut hiihti varmasti jo silloin. Parhaalla taisi olla nimittäin 56. Pirkka. Minulla vasta toinen.

Kello seitsemältä tykki sai tulikomentonsa. Kesti jokunen sekunti ennen kuin laukaus kajahti ja muutama naurunpurskahdus ehti jo kuulua, kun vaikutti siltä, että jysäys jää piippuun. Sieltä se tuli kuitenkin ja niin oltiin taas 90 km matkalla kohti Teivon ravirataa. Hienon näköistä, kun sadat ihmiset hiihtävät harvaa hongikkoa, jonne on ajettu useita latuja vierekkäin. Melko pian alkuvauhti tasoittui ja ladut vähenivät kahteen. Hiihto tuntui erinomaisen hyvältä pikkupakkasessa.

Pirkan Hiihto on tasaisen tappava suoritus, jossa tärkein asia tällaiselle tavalliselle peruskuntoiselle tallaajalle on sopivan maltillinen vauhti. Ensimmäisille huoltopisteille tullessa en ollut lainkaan hengästynyt, kun olin edennyt sopivan matalalla sykkeellä. Sopivan matalalla sykkeellä tiesin kyllä pystyväni jatkamaan maailman tappiin asti ja se maalikin sieltä joskus viimein tulisi. Nappasin aina huoltopisteeltä jotain juotavaa ja syötävää, jonka jälkeen varmistin Racemap-seurannan toimimisen ennen kuin jatkoin matkaa. Kummallisesti seuranta välillä katkeili, mutta näkipähän kotijoukot sentään vähintään milloin olin missäkin huollossa. Matka joutui yllättävän joutuisasti. Jämillä olin reilussa puolessatoista tunnissa, puolimatkassa neljässä tunnissa ja vielä 53 km kohdalla Kyröskoskellakin reilusti 11 km/h keskinopeudella 4:45 lähdöstä. Edellisestä vuodesta poiketen sain siihen asti hyvin potkulle vastetta eikä suksi liiemmin lipsunut. Hartioissa ei tuntunut yhtään ja se oli outoa ensimmäisen Pirkan pidottoman kokemuksen jälkeen. Hymy huulilla sai nyt sivakoida.

Enää 65 kilsaa maaliin.

Suomen yleisin puulaji.

Kyröskosken kävelyn jälkeinen nousu on inhottava. Paljon ilkeämpi minusta kuin Rokkakoski. Johtuneeko lihasoppatauon tuomasta hyvän olon tunteesta vai mistä johtuukaan, mutta niin sen taas koin. Latu kapuaa ylös mäelle, josta on yksi Hiihdon hienoimmista näköaloista Kyrösjärvelle. Muutenhan tuo reitti ei maisemallisesti ihmeellinen ole. Reilusti yli puolet matkasta on harvaa nuorehkoa mäntymetsää, puupeltoa. Naureskelinkin jollekin matkalla, että eipä jää epäselväksi tällä laturetkellä mikä on Suomen yleisin puulaji. Pito heikkeni Kyröskosken jälkeen ja samalla vauhti hidastui. Latu oli tamppautunut suojasäässä kovaksi, eikä pitänyt alkumatkan tapaan. Vaihdoin vasemmalle vähemmän hiihdetylle kaistalle ja pitkiä matkoja hiihtelin myös ladun viertä. Toki vauhti oli sitten paljon hitaampi, mutta suunta oikea.

Kyröskoskella sukset olalla jalkamarssilla.

Näkymä Kyrösjärvelle.

Rokkakoskelle tullessa laskettelin hauskan vaativaksikin mainitun laskun. Edellisenä vuotena kävelin sen suosiolla mikä taisi olla virhe. Mäestä sai todella hyvät vauhdit. Kuulemma jopa 70 km/h vauhdilla sieltä singahdettiin peltoaukealle ja siitä oli enää vain lyhyt matka huoltopisteelle, jossa sainkin iloisen yllätyksen. Vaimo tuli lasten kanssa ja velikin perheineen kannustamaan. Sattumoisin ajoitus meni nappiin ja saavuimme paikalle melkein samaan aikaan. Join pari kuppia kahvia ja jutustelin hetken. Piristävää! Oli helppoa lähteä jatkamaan viimeistä 24 kilometrin urakkaa kohti maalia.

Hiihtäjä 66 km lähdöstä Rokkakosken huollossa.

Aavistuksen pidoton meininki jatkui loppuun saakka ja olihan nuo Ylöjärven harjut 80 km hiihtoa takana jo aika raskaita muutenkin. Ylös, alas, ylös. Maaliviivan ylitin lopulta melkein tunnin edellistä vuotta nopeammalla ajalla, mutta reilut parikymmentä minuuttia kympin keskinopeudesta jäin. Mielestäni mainio suoritus pohjalla olleilla vain 45 hiihtokilometrillä. Maaliviivan ylittäminen on hieno hetki tuollaisen urakan jälkeen.

Sellainen rääkki se Pirkka kuitenkin on, että vuorokausi suorituksen jälkeen tunnelma on tämä: ei enää ikinä uudestaan!

Niin kuin viime vuonnakin...

15 kilometriä maaliin.

;-) Puhdasta rautaa.

Laskiainen Norojärvellä 6-7.2.2016

Peukalo keskellä jalkapohjaa.

Pirkan hiihdot tulossa...

Meninpäs taas ilmottautumaan Pirkan hiihtoon, joka hiihdellään kuukauden päästä 6.3, jos silloin sattuu olemaan lunta. Tällä hetkellä lunta Tampereella on ehkä kymmenisen senttiä. Eilen kävin hiihtämässä konelatua ja sen perusteella Kaupin ja Niihaman ladut ovat ainakin ihan hiihdettävässä kunnossa, joten kai tuo aika vähilläkin valkoisilla saadaan järjestettyä. Viime vuonna Hiihdon aikaan Härmälän mittauspisteellä oli 14 senttiä lunta ja koko täyspitkä 90 km hiihtobaana saatiin silti pidettyä hiihtokelpoisena. Ehtiihän tässä vielä satamaan lisääkin(... tai sulamaan loputkin)...

Klikkaamalla tästä pääset katselemaan eilisen hiihtolenkin gps-jälkeä. Jostain syystä tuo yhteys pätki melko paljon ja siitä johtuvat nuo suorat viivat muutamassa välissä. Lisäksi alkumatkasta puuttuu muutama sata metriä, kun Oruxmaps ei heti lähdössä onnistunut paikantamaan minua.

Viime vuonna siis hiihtelin Pirkan ensimmäisen kerran. Tuon hiihtoretken tarinan pääset lukemaan tästä linkistä: Pirkan Hiihto 2015.

Repun ensimmäinen ulkoilutus

Käytiin iltapäivällä pulkkamäessä ja kävelyllä mukavassa -16 asteen lämpötilassa talvisessa Tampereen maisemassa. Täydellinen ulkoilukeli! Viimeöinen parin sentin pakkaslumikerros oli jäänyt tyynessä säässä puiden oksille. Lunta lienee tässä meidän nurkilla reilut 15 senttiä. 

#twonights -haasteen yöt 2015

Viime vuoden alussa Korpijaakko aloitti haasteen, jossa kunkin osallistujan tuli viettää kaksi yötä maastossa jokaisen kuukauden aikana koko kalenterivuoden ajan. Osaltani haastetta vastaava tahti oli alkanut jo vuoden 2014 elokuussa, mutta päätin joka tapauksessa osallistua. Ja onnistuin! Lisäkseni ainakin Tapani Kunnas suoriutui myös haasteessa, mutta muita en tiedä.

Päätin tehdä lyhyen tiivistelmän jokaisesta haasteen yöstä kuukausittain, liittää yhden kuvan ja laittaa lisäksi linkin varsinaiseen retkikertomukseen. Haasteeseen liittyviä öitä kertyi siis kaikkiaan 24 kappaletta. Muutamana kuukautena öitä kertyi enemmänkin, mutta valitsin niistä aina kaksi. Vuoden 2015 aikana vietin kaikkiaan 35 yötä ulkosalla.

Luettavaa löytyy linkkien takaa paljon, mutta lueskelin retkikertomukset itsekin läpi ja olipas se kertakaikkiaan mukava tapa palauttaa retket mieleen! Monenlaista sitä vuoden aikana ehtii tekemään ja kokemaan luonnon helmassa! Nyt tammikuussa aion katkaista tämän puolitoistavuotisen putken.

Tammikuu

Haasteen aloituskuukausi. En tosin tiennyt vielä olevani mukana, koska huomasin haasteen vasta retken jälkeen, mutta mitäpä siitä. Vietin viikonlopun Seitsemisen kansallispuistossa juuri cubenfiberistä tekemässäni Paulitarpissa Kirkas-Soljasella. Ensimmäisen yön olin tulipaikan vieressä ja toisen järven jäällä.

Leiri Kirkas-Soljasen jäällä.

Linkki retkikertomukseen: Seitseminen 9-11.1.2015 

 Helmikuu

 

Helmikuun ensimmäisen #twonights -haasteen yön vietin 14-15.2.2015 lapseni kanssa -16 asteessa Ammejärven laavulla Tampereen kupeessa. 

Linkki retkikertomukseen: Pakkasyö Ammejärvellä 14-15.2.2015

Helmikuun toinenkin yö meni taas lapsen kanssa nukkuen. Tällä kertaa isäni rakentamassa laavussa.

Lapsi nukkuu jo, mutta minä vielä istuskelen tulilla.

Linkki retkikertomukseen: Yö laavussa 21-22.2.2015

Maaliskuu

 

Maaliskuun ensimmäinen yö tuli nukuttua Siikanevalla. Tehtiin kahden tamperelaiskavereiden kanssa teemaretki teemalla pöllöjen huhuilujen bongailu. Tällainen retki täytyy pyrkiä tekemään uudestaan ja ottaa keväiseksi perinteeksi!

Pöllöretkiyön revontulet.

 Linkki retkikertomukseen:  Pöllöretki Siikanevalla 13-14.3.2015

Maaliskuulle osui myös ensimmäinen vuoden kolmesta Lapinreissusta, joka suuntautui Muotka-tuntureille. Vietin kolme yötä maastossa, mutta haasteeseen liitin ensimmäisen, jonka nukuin yksin omassa silloisessa ennätyspakkasessa Riekonpyytäjän kammin edustalla Paulitarpissa. Ikimuistoinen retkiyö!

JEEE!!!!

Linkki retkikertomukseen: Muotkalla maaliskuussa 2015

Huhtikuu

Kuukauden molemmat yöt viikonloppuretkellä Pirkanmaalla teeren soidinpaikkoja etsiskelemässä ja tutustumassa maakunnan hienoimpiin vanhoihin metsiin.

Linkki retkikertomukseen: Aarniometsässä ja teerisuolla 24-26.4.2015

Toukokuu

Viikko edellisestä retkestä ja lähdin lapseni kanssa tutustumaan Teiskon metsiin. Retki Kaulamoiselle 2-3.5.2015.

Käsi kädessä metsäautotiellä.

Linkki retkikertomukseen: Kaulamoinen 2-3.5.2015


Toinen yö toukokuulle vietettiin koko perheen voimin samaisessa laavussa kuin yksi helmikuinenkin yö.

Linkki retkikertomukseen: Yö laavussa perheen kanssa 23-24.5.2015

 

Kesäkuu

 

Kuukauden ensimmäinen yö keskikesän juhlan aikaan mökin pihamaalla kangaslaavussa ja siitä viikon päästä polkaisin vanhalla pyörälläni Tampereelta 190 kilometrisen matkan Uuteenkaupunkiin. Yövyin matkan varrella Kuninkaanmännyn juurella jossain Eurassa tai mikä paikkakunta siinä kohdalla lieneekään.

Leiripaikka Kuninkaanmännyn juurella.

Linkit retkikertomuksiin: Juhannusyö ulkomajoituksessa 19-20.6.2015
ja
Pyörällä Tampereelta Uuteenkaupunkiin 25-26.6.2015

Heinäkuu

Heinäkuussa öitä tuli enemmänkin. Peräti kuusi Vätsärissä viikon mittaisella vaelluksella. Valitsin reissulta #twonights -öiksi ensimmäisen ja kolmannen, joista jälkimmäisen vietimme Harrijärvellä ja kuukkelit kävivät moikkaamassa leirissä keskellä yötä.

Vätsärin Niagaralla.

Linkki retkikertomukseen: Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 1.päivä

Elokuu

 

Olin luvannut lapselleni, että menemme pyöräretkelle yön yli sitten, kun hän oppii ajamaan ilman apupyöriä. Elokuun loppupuolella tarjoutui viimein vapaa viikonloppu lunastaa tuo lupaus. Kävimme Niihamassa "tasaisella paikalla".

Pieni ja iso pyörä.

Linkki retkikertomukseen: Pyöräretki yöksi tasaiselle paikalle 22-23.8.2015


Toisen yön ehdin viettämään vielä kuun lopussa Uudenkaupungin tienoilla Kärkkistensuolla. Yritin houkutella hirviä, mutta en onnistunut. Täysikuu ja revontulet olivat mahtavat yöllä! Eväskassi unohtui matkasta ja retki menikin ihan luonnon antimilla, mutta eihän se ole syksyllä ongelma eikä mikään. Noh, kahvia oli sentään mukana.

Kantarelleja risukeittimellä.

Linkki retkikertomukseen: Yö Kärkkistensuolla 28-29.8.2015 

Syyskuu

 

Syyskuu ja perinteinen Ylä-Lapin hirvenmetsästysreissu! Vuoden odotetuin viikko ja nyt napsahti ruskakin niin kohdilleen, että en ole aiemmin vastaavaa nähnytkään. Vuonna 2015 se tarkoitti kolmea yötä maastossa. Aina ei hirvet kaadu yhtä nopeasti. Pisimmillään olen viettänyt samaisella retkellä 7 yötä tunturissa. Se tapahtui vuonna 2012.

Jahtiporukka iltanuotiolla.

Linkki retkikertomukseen: Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015

Lokakuu

 

Kuun puolivälin paikkeilla yövyin Kurjenrahkan kansallispuistossa apen ja lapseni kanssa. Kiersimme myös Savojärven kierroksen. Loppukuusta retkeilin vielä Kurun kuusikoissakin parin retkikaverini kanssa.

Savojärven heijastuksia.

Kota valmistui ennen Kurun retkeä ja oli ensimmäisen kerran siellä käytössä.

Linkit retkikertomuksiin: Savojärven kierros Kurjenrahkalla 11-12.10.2015
ja
Kurkistus Kurun kuusikoihin 23-24.10.2015 

Marraskuu

 

12.11.2015 tapasin uuden puolalaistuttuni Kurjenrahkalla. Sovimme näkevämme toisemme Kurjenpesän luona ja siellä sitä sitten törmättiinkin pimeässä metsikössä. Juteltiin pitkälle yöhön ja jatkettiin aamulla siitä mihin jäätiin ennen kuin minun piti jo lähteä pois. Mahtava tyyppi! Toivottavasti nähdään uudestaankin. Samana viikonloppuna tuli ajettua se hirvikolari...

Bloggaajat Kurjenrahkalla.

Linkki retkikertomukseen: Kurjenrahkalla puolalaisen kaverina 12-13.11.2015


Kolarista riittävästi toivuttuani suuntasin heti saamaan muuta ajateltavaa ja palasin mahdollisimman pian takaisin normaaleihin harrastuksiin. Tein lapseni kanssa pyöräretken läheiselle Ojalan alueelle, jonne Tampereen kaupunki suunnittelee uutta asuinaluetta. Lähiretkeilyä vielä kun voi.

Pyörä ysitien alla.

Linkki retkikertomukseen: Pyöräretki Ojalan kaupunginosaan 27-28.11.2015

Joulukuu

 

Vuoden viimeisenä kuukautena kertyi retkiöitä 5 kappaletta. Valitsin haasteöiksi näistä kuun alun retken Kaukaloiselle ja uuden kylmyysennätykseni makuupussissa Hossassa.

Teiskolainen petäjä.

Joku alkuasukas Värikalliolla.

Linkit retkikertomuksiin: Kaukaloinen 4-5.2015
ja
Hossa 27-31.12.2015

Kaukaloinen 4-5.12.2015

Pari viikkoa sitten kaveri pisti retkiporukallemme spostiviestiä, että mentäisiinkö heti joulukuun alkuun juhlistamaan "Akin ihmepelastautumista kolarista ja Suomen itsepäisyyttä" yön yli retkellä Teiskon perämetsiin. Miksikäs ei! Olihan siinä jo syitä kerrakseen lähteä lumettoman synkkään joulukuiseen lähimetsään kansallisomaisuuden keskelle. Sovittiin ajankohdaksi perjantai 4.12. 

Edellisestä Teiskon yöretkestäni olikin jo vierähtänyt aikaa. Melkein päivälleen 7 kuukautta aiemmin olin lapsen kanssa Kaulamoisella.

Melkoinen mänty!

Pohdiskelin millä tuonne menisin. Oma auto käväisi mielessä, kun sellainenkin pihalla taas on. Väriä myöten täydellisesti hirveen täräytettyä vastaava, mutta vuotta uudempi malli, mutta ei se oikein napannut. Pääsisipä Teiskoon kätevästi paikallisliikenteen kyyditykselläkin ja se oli seuraava ajatus. Keli oli kuitenkin niin loistava, kunnon kaatosade ja puhuri, että ei tuossa muuta vaihtoehtoa jäänyt kuin lähteä polkupyörällä kuten edellisenäkin viikonloppuna. Saisi kerrankin oikein luvan kanssa vetäistä BW:n sadeasun niskaan!

Kiinnitin yhden nyssäkän irtohihnoilla tarakkaan ja kota keskisalkoineen kulki jälleen jalkojeni välissä. Loput tavarat olivat rinkassa selässäni. Joku himopyöräilijä olisi saanut slaagin nähdessään pyöräilyvarustukseni. Onneksi oli säkkipimeää ja harva ihminen tuossa kelissä oli uskaltautunut ulos. Päällä väljä sakemannien sadepuku ja jalassa saappaat. Eikä edes lukkosaappaat! Eihän sellaisilla pyörää voi oikeasti ajaa. Päässä oli tietenkin kypärä otsalampulla varustettuna.

Alla ropisivat uudenkarheat nastarenkaat, kun 17.45 lähdin polkemaan kohti Linnainmaata. Sain viikko-pari sitten nuo talvikelin renkaat vaihdettua pyörääni. Poljin metsäisen pyörätien läpi Linnainmaalle (karttalinkki) ja jatkoin Aitolahden tietä edellisen viikonlopun metsäretken kohteen länsireunaa viistäen (karttalinkki) kohti Sorilaa (karttalinkki). Vettä vihmoi ja tuulenpuuskat yrittivät huojuttaa, mutta eivät siinä liiemmin onnistuneet. Retkivarustus teki polkupyörästä mukavan tukevan ajettavan. Pikkuhiljaa tunsin kuinka sadetakin alla ollut intin poolopaita kastui hihoista. Ja kastui se muualtakin. Sade meni ihanasti läpi. Käsineitä en yrittänytkään pitää kuivana ja annoin neulehanskojeni kastua. Mitäpä siitä, kun rinkassa odottivat kuivat vaihtovaatteet. Sen verran BW:n sadeasusta voi kuitenkin kommenttina sanoa, että ei se nyt ihan vettä pidä. Tihkua osui runsaasti myös silmälaseihini ja aika-ajoin kaivoin takin taskusta nenäliinoja ja pyyhkäisin linsseistä enimmät pois. Kyllä siinä tunsi olevansa elossa! Toimi paremmin kuin nipistäminen.

Kurvasin Sorilasta Viitapohjan suuntaan ja pian tulin Kintulammin retkeilyalueen risteykseen (karttalinkki). Olimme arponeet kohdetta päivän mittaan ja vilkaisin puhelinta, joko lopullinen paikka on selvillä. Kintulammille vai Kaukaloisten jyrkänteen päälle? Olin saanut viestin, että kaverit olivat juuri lähteneet talsimaan Kintulammin retkeilyalueen parkkipaikalta laavulle ja päätin lähteä samaan suuntaan. Tie ohitti ison avolouhosalueen, mutta eipä siitä pimeässä paljon mitään näkynyt paitsi putoamisvaarasta varoittavat kyltit.

Soratien puolivälin paikkeilla soi puhelin. Kuulemma tuuli piiskasi vettä suoraan järveltä liki Kintulammin laavun takaseinään asti. Parempi oli siis lähteä kärvistelemään Kaukaloisille. 

En kuitenkaan kääntänyt kulkinettani muuttunutta kohdettamme kohti. Ajattelin, että voisin seuraavana aamuna kävellä Kintulammin kautta pyörälleni ja siksi jatkoin parkkipaikalle (karttalinkki) asti ja nousin siellä kaverieni kyytiin piilotettuani pyöräni kuusipuskaan. Ajoaika pyörällä oli 1h 15min ja matkaa kertyi 16 kilometriä. Kiersimme autolla hieman lähemmäs Kaukaloista Kortejärvelle menevän tien varteen (karttalinkki). Sieltäkin löytyi pieni levennys tulipaikan suuntaan menevän polun kohdalta.

Kintulammin parkkipaikalla.

Kaukaloistenkalliolla (karttalinkki) olimme kahdeksan maissa. Tulipaikan vierestä löytyi kodalle paikka, tosin kallioinen eikä kiiloja saanut kovin tukevasti. Parantelimme kiilojen kiinnityksiä pölleillä, joita nuotioringin ympäriltä löytyi. Kodan eteen virittelimme lisäksi 3*3 metrisen tarpin lipaksi. Sitten tulet pystyyn ja syömään. Syömäänhän sinne oltiin mentykin, kuten kuvista näkyy ;-) Ei kai tuollaiset paljasjalkaiset tamperelaiset osaisikaan ainakaan ilman mustaa makkaraa maastoon lähteä. Tai mihinkään muualle...

Tarppi kodan oviaukolla.

Köntti hirven sisäfilettä.

Käristykset tulilla.

Ruisleipä, ruohosipulilla maustettu tuorejuusto ja hirvenkäristys. Nam!

Karhun köntsä. Eiku musta makkara.

Kokista ja muutama pikkupullla. Miksi tyytyä yhteen?

Tuuli tyyntyi illaksi ja sadekin taukosi. Tuli todella mukava olo, kun sain kuivat vaatteet vaihdettua päälle. Kosteat vaatteet syövät energiaa aivan hirmuisesti.

Hain koululta viikonlopuksi lämpökameran lainaan retkeä varten. Halusin kokeilla mistä peitostani ja kaverien makuupusseista pääsee eniten lämpöä harakoille. Illalla otin muutaman kuvan kokeeksi jo ulkoa. Hauskoja kuvia sai nuotion ääressä istuvista henkilöistä, ja erottuupa siitä kotakin, kun pintalämpötilassa on sen verran eroa. Nukkumaan käydessä kuvailimme viltin ja makuupussit, mutta jaan nuo kuvat eri postauksessa.

Älypuhelimen kokoinen lämpökamera.

Kaksi ihmistä nuotiolla. Nuotio piirtyy punavalkoisena ympyränä. Kota ja tarppikin erottuu.

Liekö iltateen kofeiinit vienyt yöunet vai johtuiko tuulenpuuskista ja ropinasta, mutta alkuyön aikana unta ei heti tahtonut tulla. Jossain vaiheessa kaveri kysyi varmistimmeko onko leirin ympärillä kuolleita puita. Tuuli oli puuskissa todella voimakas, kovempi kuin viikko aiemmin Katajajärvellä, mutta välissä kuulosti tyyntyvän melkein kokonaan. Siilinkarilla katsoin fmi:stä olevan 15 m/s tuulen.

Nukahdin taas hetkeksi kunnes puoli kahden aikaan keskellä nukkunut huomasi, että yksi kulma irtosi maasta. Kangas oli venynyt kosteudesta sen verran, että puuskat pääsivät nykimään vaarnan irti ohuesta sammal- ja multapeitteestä päidemme takaa. Puin äkkiä vaatteet ja kipaisin kiinnittämään sen uudestaan kaverin pitäessä sen aikaa kangasta sisältä. Samalla huomasin, että tarppivirityksemme oli kaatunut kodan edestä. Muutkin tulivat pian ulos auttelemaan. Kiinnitimme myrskynarut tuulen puolelta kiinni ja nostin keskitolppaa sen verran, että kangas oli taas kireä. Se tukevoittikin majaamme kummasti ja puuskissa huojuminen lakkasi loppuyöksi, mutta täytynee ne myrskynarut nyt laitella kiinteästi, ettei vastaava ongelma toistu. Nukuin varsin mainiosti loppuyön. Aamulla herätessä lämpötila oli nollassa ja se oli myös yön kylmin lämpötila.

Aamupalalla iltaan verrattavat syömingit jatkuivat: kahvin kera oli virolaista kaalipullaa, ruisleipää tuorejuustolla ja hillomunkkia. Pikkuhiljaa aamupalaa popsiessa metsä valkeni ja alkoi näkemään missä oikeastaan olimmekaan. Vieressä oli varsin komea korkea kalliojyrkänne ja sen alla liki täydellisen pyöreä suoreunainen lampi! Vartin yli yhdeksältä lähdimme hiippailemaan läheisen luonnonsuojelualueen iäkkäisiin metsiin.

Mukavasti mahtuu kolme aikuista rinnakkain kotaan.

Kaukaloistenkallio.

Kaukaloinen.

Leiri. Kaupungin ylläpitämä tulipaikka, mutta nuotiopuut puuttuvat vajasta.

Käkkärämännyt jyrkänteen reunalla.

Luonnonsuojelualueen raja oli selkeä. Talsimme talousmänniköstä kuusivaltaisempaan metsään. Mahtava paikka ja keli muuttunut edellisestä päivästä rutkasti. Nyt aurinko yritti kovasti näyttäytyä aamuruskon takaa ja tuuli oli tyyntynyt. Tikat kopsuttelivat puissa, palokärjen lentoääni kaikui metsässä ja pyiden viheltelyjäkin kuului. Kuulimme myös muutaman hieman teeren suhausta vihaisemman, mutta vastaavan äänen. Mikä lie mahtoi olla...?

Talousmetsän ja suojelualueen raja.

Katselevi puita väärii.

Valtava mänty.

Polku alueen halki.

Luonnonsuojelualueen toinen raja oli edellistäkin selkeämpi... Voimalinja.

Kaverini kääntyivät voimalinjan kohdalla (karttalinkki) takaisin autolle ja minä jatkoin varsin viihtyisää polkua Kintulammin ulkoilumajalle ja edelleen polkupyöräni luo.

Metsää voimalinjan länsipuolella.

Hirmuinen kaatunut puu!

Kintulammi.

Kintulammin laavu.

10.45 oli noin kolmen kilometrin jalkamarssini takana päin ja pyörä pakattuna paluumatkalle. Laitoin kotiin viestin, että tulomatkaan meni 1h 15min, joten olen kotona kello 12 aikaan. Kuinka ollakaan, tasan kello 12 avasin kotioven. Tulipahan todistettua nämä molemmat peräkkäisten viikonloppujen myräkät maastossa.

Teiskosta löytyy mukavia maastoja tamperelaisten lähiretkeillä. Paikalle on helppo päästä julkisilla tai polkupyörällä. Nuotiopaikoille mennessä kannattaa kuitenkin varautua omilla tulipuilla, jos tulta haluaa polttaa. Vaikuttaa noiden puuhuoltaminen olevan varsin satunnaista toimintaa.

Suklaatauko Kintulammintien risteyksessä.