sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Nurmes, 20-22.5.2016: Saunomista ja punkkien nyppimistä

Lue stoori alusta alkaen klikkaamalla tästä linkistä.

Punkinnyppääminen on tarkkaa puuhaa. (kuva kaverin albumista)


Loppuilta kuluikin sitten saunoessa, syödessä ja punkkeja nyppiessä. Tai no, pari vaan löysin tuossa vaiheessa kiinnittyneenä ja yhden sitten myöhemmin kotona. Huikea punkkitiheys noissa länsirannikon saarissa. Olennaista on saada punkit mahdollisimman nopeasti irti, koska se pienentää todennäköisyyttä saada niiden levittämiä tauteja.

torstai 26. toukokuuta 2016

Nurmes, 20-22.5.2016: Lemmenpuhti ja Nurmeksennokka

 Lue stoori alusta alkaen klikkaamalla tästä linkistä.

Saniaiset ovat venähtäneet jo melko pitkiksi.




Uinti ulkomeren vesissä viilensi menoa ja teki olon mukavaksi pitkäksi aikaa. Yritimme oikaista Pihluksensäikältä kapeasta kohdasta Takalahden (karttalinkki) ohi Suukarin puolelle, mutta eipä auttanut. Kierrättävä se lahti oli, kun ei uudestaan viitsitty uida. Vastapainona matkan pitenemiselle näimme koukkauksella harmaahaikaran ja kurjen.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Nurmes, 20-22.5.2016: Pihlus

 Lue stoori alusta alkaen klikkaamalla tästä linkistä.

Lehto.

Hyvästelimme Pinokarin lampaat ja jatkoimme rantareittiä Mansikkakariin (karttalinkki) ja edelleen kohti Pihlusta. Mansikkakarissa ei näkynyt mansikoita, mutta oli siellä kuitenkin yksityinen kalamaja, jota ilmeisesti vuokraa sama heppu joka toi meidät saarelle. Mökki oli miehitetty, joten oikaisimme Pihluksen suuntaan metsiä pitkin vähän etäämmällä kulkien. Pari mökkiä oli vieressä lisääkin, joita ei meidän karttatulosteessa ollut, vaikka eivät edes näyttäneet upouusilta. Piti sitten koukata vielä kauemmas rannasta. Tulimme paikkaan, jossa polku seurailee pienen kolmion muotoisen (karttalinkki) kansallispuistoon kuuluvan alueen halki. Puiden kylkiin on siinä maalattu valkoinen poikkiraita tasaisin välein. Kuulemma siinä on pala valtion maata ja se on liitetty Selkämeren kansallispuistoon. Jotenkin hassu pieni kansallispuiston nökäre keskellä saarta.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Nurmes, 20-22.5.2016: Vuorisolasta Pinokariin

 Lue stoori alusta alkaen klikkaamalla tästä linkistä.

Huhtasieni.

Lauantain patikalle saattoi lähteä vähillä varusteilla, kun päätimme yöpyä toisenkin yön Vuorisolassa. Pakkasin talvella tekemääni reppuun ainoastaan evästä, uimavälineet ja varuiksi Paulitarpin, jos sattuisi satamaan tai tuulemaan kylmästi tauolla keitellessä. Uhosin käyväni päivän mittaan uimassa ulkomeren vilvoittavassa vedessä ja siksi uikkarit. Keitintä minun ei tarvinnut ottaa, koska sellainen oli kaverilla. Ennen reissua olimme sopineet, että minä kärrään tarpin ja hän trangian. Sopupeli.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Nurmes, 20-22.5.2016: Venetaksilla Rokinnokasta saareen

Tyrnipensas.


Tämä saaristoreissu länsirannikolle Rauman edustalle Nurmeksen saareen (karttalinkki) oli alunperin venekyytejä myöten sovittu ja suunniteltu toteutettavaksi jo kuukautta aiemmin, mutta sattuneista syistä jouduimme siirtämään menemistä. Kaveri jo varmaan vuosi aiemmin laitteli karttalinkkiä, että kyseiseen saareen olisi mielenkiintoista käydä tutustumassa ja toukokuun loppupuolelle parhaaseen kevätaikaan onnistuimme sopimaan nelihenkisen porukan aikataulut yksiin ja pääsimme viimein merelle punkkien purtavaksi.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Leivonmäen kansallispuisto 6-7.5.2016, Joutsniemeltä pohjoiseen

 Jos jutun alku on lukematta, klikkaa tästä.

Joutsniemen tulipaikalla risukeitin tulilla.

Yllätyin, kun jo toukokuun ensimmäisellä viikolla muutama hyttynen tuli tarppiin illalla. Lämmin keli oli saanut nekin jo lentelemään, mutta verkkoa ei nyt ollut mukana tarpin suulle. Riesa jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi sillä eivät nuo yöllä jaksaneet vielä inistä. Aamuyöllä heräsin etäisiin teeren soidinääniin, mutta nukahdin pian ja nukuinkin sitten aamulla kahdeksaan asti ja purimme leirin ennen aamupalan keittelemistä. Keitin vedet risukeittimellä ensin teetä varten ja lopuista vesistä tein kahvit. Syötäväksi oli reissaria varhaiskaalilla ja aamupalajuustolla. Oli upea tyyni aamu.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Leivonmäen kansallispuisto 6-7.5.2016, Rutalahdelta Joutsniemeen

Leivonmäellä riittää mäntymetsiä tallattavaksi.



Leivonmäen kansallispuisto on perustettu vuonna 2003 ja on lähin kansallispuisto synnyinpaikkakunnaltani Hartolasta katsottuna. Siksi onkin huvittavaa, että en ollut ennen tätä reissua koskaan käynyt siellä. Lapset saivat jäädä nyt yöksi mummolaan ja köröttelin vaimon kanssa kohteeseen kolmen jälkeen perjantai-iltapäivällä.

torstai 5. toukokuuta 2016

Sorlammen luontopolku, 4.5.2016

Hiidenkirnu.


Huomasin kartalta hiidenkirnuja (karttalinkki) ja luolan (karttalinkki). Sekös vaikuttikin sopivan jännittävältä lähteä lasten kanssa patikoimaan ja jatkamaan lähiretkeilykohteisiin tutustumista. Tämän kertainen päiväretken kohde oli siis noin kuuden kilometrin mittainen Sorlammen luontopolku Solvallaan ja Nuuksion kansallispuistoon johtavan tien varressa. Tässä kuvia tuolta kierrokselta.