Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Kanalintukauden tilanteita ja kuvia kaudelta 2023-24

 


Osaltani kanalinnustuskausi päättyi latvalinnustukseen Lieksassa pari päivää sitten. Kuusi päivää ehdin tällä kertaa tammikuussa hiihdellä tätä metsästyksen kuninkuuslajia harjoittaen lintujen perässä erittäin vaihtelevissa keleissä. Ensimmäisellä reissulla Lieksaan oli -28 astetta ja liki metri pehmeää puuteria, jossa 1,5 kilometrin eteneminen tunnissa keskimäärin oli työn takana. Valoisassa ei paljon yli kymmentä kilometriä suksilla ehtinyt. Toisella reissulla, joka suuntautui Juukaan, oli mahdoton myräkkä kokoajan ja toisena päivänä sellainen suoja, että suksenpohjiin tarttui lumi, joka hidasti menoa entisestään eikä linnutkaan pysyneet latvoissa siinä tuulessa. Viimeiselle parin päivän reissulle sitten keli muuttuikin ihan täydelliseksi; oli pakkaset kovettanut lumen pinnan kuin keväthangeksi ja lämpötilakin pysyi enintään -15 asteessa. Vietin reissulla laatuaikaa suksilla vanhimman poikani kanssa ja onnistuminenkin tuli. Jutun aloituskuva on tuolta viimeiseltä reissulta.

torstai 12. toukokuuta 2022

Pyörälenkki Övikissä, 11.5.2022

 

Oma pyörä mukana työmatkalla. Kätevä tapa käydä tutustumassa lähiympäristöön hieman kauempana kuin mihin kävellen tai juosten ehtii/jaksaa. Kiertelin mukavassa kevätkelissä reilun 20 kilometrin iltalenkin hotellilta Lakasundiin, Bodumiin ja Dekarsönin sillalle. Sieltä meren rantaa pitkin Järvedin kautta Örnsköldsvikin keskustaan.

Täytyy myöntää, että Ruotsistakin löytyy ihan mukavia maisemia. Näytteitä alla.

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Skeppsmalen, Örnsköldsvik, 10.5.2022

 


Aika vähän on tullut julkaistua juttuja viime aikoina vähintään osittain siitä syystä, että olen viettänyt reilut 30 päivää länsinaapurissa, tarkemmin Örnsköldsvikissä, työmaan LVI-poliisina eli valvojana viimeisten 3 kuukauden aikana. Useinkin iltaisin on mukava kierrellä lähiseutuja hahmottaakseen missä sitä oikein onkaan. Aikaa ei pitkien työpäivien jälkeen juuri tarvitse hotellilla tappaa, mutta happihyppely muuallakin kuin teollisuusympäristössä on ihmiselle hyväksi ja sille täytyy tietysti oma aikansa ottaa, vaikka 10 tuhatta askelta tai enemmän tulee kyllä helposti jo työmaallakin. 

Övik sijaitsee jokseenkin Vaasan korkeudella ja ensimmäisenä tänne tullessa hämmästyy maastonmuotoja. Aluetta (ja paikallista olutta) nimitetään Höga Kusteniksi eli korkeaksi rannikoksi ja sellaista tämä onkin, varsinkin verratessa samoille leveysasteille Suomen puolella eli Pohjanmaalla, suorastaan vuoristoa.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

perjantai 14. lokakuuta 2016

Vrinneviskogen, Norrköping

Tuli tuossa pyörähdettyä eilen päiväseltään työmatkalla Norrköpingissä ja muistin, että edelliseltä pitemmältä reissulta jäi yhden illan kuvia laittelematta näytille, kun hirvireissu painoi päälle. 

Pitkiä oksia.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Norrköping: Himmelstalundia ja vähän muutakin 6.9.2016




Totesin eilen, että jotain samaa tässä on kuin Tampereella. Putous on kuitenkin vedetty kyllä kertaluokkaa hienommaksi!

Tuli tänään käveltyä sellainen noin 7-8 kilometriä töiden jälkeen ja käytyä katsomassa Himmelstalundin kalliokaiverruksia, jotka olin jo etukäteen netistä bongannut ja ajatellut poiketa työreissulla katsomassa. Kyseessä on mitä ilmeisimmin Skandinavian suurimmat kalliokaiverrukset, jotka on maalattu punaisella ja osa valkoisellakin värillä, jotta ne näkyvät paremmin. Aika hauskoja kuvioita. Kävelyreittikin oli hauska.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Iltaa Norrköpingistä

Tuli tuossa yhtäkkiä muutaman päivän työreissu Ruotsiin Norrköpingiin. Lentelin illalla Arlandaan ja siitä junailin kohteeseen, jossa vietän hotellissa kolme yötä. Olin muuten tätä ennen viimeksi 2008 lentokoneessa... Valitettavasti "vähän" (paljon) on töitäkin tehtävänä, mutta eiköhän iltaisin jotain ehdi katselemaan..