Illalla kiristämäni kota tarjoili makoisia yöunia ilman
suurempaa huolta ulkona puhisevasta ja viereisen maston haruksia
vinguttavasta 16-18 m/s tuulesta. Myrskynarut olivat kiinnitetty
asianmukaisesti jo ennen nukkumaanmenoa, vaarnojen päällä oli kiviä, jos
ei niitä muuten ollut saanut tukevasti maahan ja kota se nökötti
ylväänä ja jykevänä tuulessa, joka tuosta lounaisesta suunnastaan sai
esteettömästi puhaltaa ja ottaa vauhtia 300 kilometriä meren selkää
pitkin Gotlannin suunnalta. Jotakuinkin niin kaukana oli seuraava
maankamara tuossa ilmansuunnassa.
Puolen yön aikaan alkoi vesi- ja räntäsade ropista kattoon
säestääkseen tuulen ääniä. Kävin pissaamassa myötätuuleen yhden-kahden
välillä ja tunsin olevani elossa. Märkää oli, ja sitä tuli kokoajan
vaakatasossa lisää piiskaillen uudenkarhean merinovillaisen alusasuni
selkäosaa koko vuodon ajan. Tein vielä kierroksen kodan ympäri ja kävin
varmuudeksi liu'uttamassa kireäksi Blaken kitkasolmuilla varustetut
myrskynarut. Kätevä systeemi.
Mutta kangas ei ollut enää pinkeä kuten se oli
ollut illalla. Taffeta venyy kastuessaan, kuten monet muutkin kankaat
silnylonista lähtien. Cuben ei veny. Venyminen aiheutti kankaan
liikahtelua ja pientä paukkumista puuskissa, kun kankaassa oli aavistus
löysää.
Sellainen nykiminen on tuntikausia jatkuessaan omiaan
repimään kiilojakin pikkuhiljaa irti ja kuten voit kuvitella, ääni
haittaa äkkiä nukkumista. Kangas kireänä tasaisen kovakaan tuuli ei
rasita kiinnityksiä läheskään niin paljon.
Menin kotaan sisälle ja ajattelin nostaa keskisalkoa, jotta
kangas olisi taas kireä. Se ei noin vain onnistunutkaan, kun keskisalon
teleskooppi oli jo äärimmilleen korotettu. Piti keksiä jotain muuta.
Ensimmäisenä käteen sattui kenttäpullo. Laitoin reilut kahdeksan vuotta
sitten intistä läksiäisinä saadun putelin keskisalon alle ja se nostikin
huippua juuri tarvittavat viitisen senttiä. Samalla irrotin katosta
roikkuneen sammutetun kaasulyhdyn, koska se kopisi vaimeasti
keskitolppaa vasten.
Olin tyytyväinen. Heitin uudestaan levyksi
huilimaan ilmapatjalle ja vedin viltin taas päälle. Uudet
kuminauhaviritykset makuualustan ympärillä vetivät viltin reunat
automaagisesti kyljen alle optimaalisesti. Yksinkertainen on niin
kaunista ja toimii poikkeuksetta. Edellisinä öinä vaivannut köhäkin oli
helpottanut ja nopeasti sain unen päästä kiinni tämän kuvaamani
viisiminuuttisen jälkeen.
Unta palloon.
...
Kesken yön appi ynähti jotain vieressäni.
Avasin silmät. Oli niin pimeää, ettei lopulta tiennyt
ovatko silmät auki vai kiinni ja se oli siinä tummuudessa yhdentekevää.
Samassa majakan valokeila pyörähti silmien yli ja valaisi hetken
leiripaikkaa. Perässä tuli toinen keila. Utön valotunnus, kaksi
välähdystä 12 sekunnissa, pyöri tasaisesti ympyrää majakan huipulla ja
valaisisi taivaanrannan liki 50 kilometriin saakka kirkkaissa
olosuhteissa. Mutta nyt ei todellakaan ollut sellaiset olosuhteet.
Eihän minun kotaan sitä valoa edes pitänyt nähdä?!
Vesi ropisi viltin Pertex Quantum -kankaan pintaan eikä
kastumiselta välttynyt peiton ulkopuolelle jääneet kasvonikaan. Onneksi
molemmat pinnat ovat vettähylkiviä eivätkä suoraan imaise kosteutta
itseensä, joten välitöntä vesivahinkoa ei tapahtunut. Oli sekava olo,
kun ei oikein tokkurassaan tiennyt oliko kaikki unta vai ei.
"Mitä ihmettä täällä tapahtuu", ajattelin.
Samaan aikaan kysyi appi yllättäen ihan sitä samaa asiaa vieressä. Oltiin
samassa veneessä. Kaivoin otsalampun esille. Se löytyi vierestäni
samasta paikasta, johon sen aina laitan, koska en yhtään tykkää
otsalampun etsimisestä käsikopelolla satunnaisista paikoista.
Pian tilanne valkeni minulle kirjaimellisesti, kun sain Fenixin päälle.
Appi makasi jossain keskisalon ja kotakankaiden alla ja
minä puolestani olin kokonaan katteiden ulkopuolella. Johan oli
markkinat.
Mites tässä nyt näin pääsi käymään?
...
Kehittelin teorian, että jotenkin näin siinä kävi; kodan
keskisalko pääsi tuulen aiheuttamasta tärinästä luiskahtamaan muovisen
kenttäpullon päältä ja samaan aikaan syntyi notkahduksesta kolmeen
tuulen puoleiseen nurkkaan niin kova veto, että kiilat irtosivat ja alle
ajan yksikössä appiukko jäi kaatuvan keskitolppana toimineen
teleskooppisen siivousvarren alle ja kodan lieve heilahti puuskalla
minun ylitseni, jolloin minä jäin tyystin katteen ulkopuolelle.
Toisella oli siis katetta päällä turhankin reilusti ja toinen jäi tyystin
ilman.
Keskisalon asettaminen muovisen ja liukkaan kenttäpullon
päälle oli tässä tarinassa se älyvapaa vaihe, mutta akpojalta ei kannata
odottaakaan täydellistä tilannearviota yöllisellä pissausreissulla. Hän näyttikin todennäköisesti enemmän Herra Hakkaraiselta kuin itseltään.
Kauan ei varusteitteni ja minun tarvinnut
kuitenkaan kärvistellä Ankarien Ulkosaarien armoilla, kun yllättävän
tilanteen aiheuttama hämmennys vaihtui sekunneissa reippaaksi
toiminnaksi, jossa turhat liikkeet jäivät pois ja tehtiin vain tilanteen
korjaamiseksi vaadittavat seikat. Nostin keskitolpan ja pyysin appea
pitämään sitä pystyssä. Onneksi oli ne auttavat kädet siinä, koska yksin
tämä olisi ollut tiukempi paikka. Kiinnitin nurkat pikaisesti ja heitin
kaikki lähistön kivet reunojen päälle. Hain myös kauempaa lisää kiviä
painoksi. Sitten laitoin vielä myrskynarut maahan kiinni ja olipa kota
taas pystyssä. Sateen ja
tuulen suojana se ajoi taas asiansa.
Olipa äksöniä Ulkosaaren yön pimeydessä. Ihan alkoi hengästyttämään pelkkä tilanteen muistelu kirjalliseen muotoon.
Miten asian toistuminen vältetään jatkossa? Asiaan on kolme ratkaisua:
Tulen esittelemään ja testaamaan nurkkien
kuminyörikiinnityksen lähitulevaisuudessa. Oletan sen olevan ratkaisu
kankaan venymistä vastaan, koska kuminyöri varmistaa kireyden pysymisen
vakiona. Kuminyörin katkeaminenkaan ei tule olemaan varsinainen ongelma,
koska se tuplavarmistetaan vielä narulla, joka ottaa sitten kiinni, jos
kuminen ei kestä. Normaalisti veto on venymättömällä narulla, mutta
kuminyöri astuu peliin siinä vaiheessa, kun kangas alkaisi
löystyä. Täytyy vain tilata sopivan jäykkää nyöriä.
Toinen on se, että mennään oikealla majoitteella oikeaan
paikkaan. Tarpin kanssa ei ollut ongelmia tuulesta ja onhan sen alla
kovemmassakin tuulessa yövytty. Karitunturin huipulla Riisitunturin
nurkilla muutama talvi sitten tuuli tuiversi yön puuskissa yli 20 metriä
sekunnissa. Tämä kota ei ehkä ole se avonaisen maaston optimaalisin
majoite, kun kangaspinta-alaa on niin paljon, mutta metsäisemmillä
mailla se on mainio.
Kolmas on se, että minun täytyy tehdä parempi keskitolppa,
jossa riittää säätövaraa. Visio siitäkin on jo olemassa, mutta
toteutusta vailla.
Tästä tuli hyvä opetus ja ihan kohtalaisen hyvät naurut
episodista on saanut jo muutamaan kertaan, joten näin jälkikäteen voi sanoa, että kyllä ehdottomasti kannatti kaataa
keskitolppa.
Takaisin retkelle.
Nukuin aamulla pitkään. Vasta yhdeksältä ryhdyin
aamutoimiin. Kaveri kodasta oli jo poistunut kuvaamaan tyrskyjä ja
sadekin oli loppunut, mutta tuuli oli edelleen kova. Keittelin puurot ja
kahvit aamupalaksi ja kävin sitten itsekin rannassa katsomassa
kolmimetrisiä aaltoja. Se ketun pesä löytyi juoksuhaudan tyyppisestä
urasta tällä reissulla!
Ketun kolo. Näköjään Utöstä löytyy tämän verran hiekkaakin. Mistä lie kettu saarelle tullut. |
Möykkyinen meri. |
Vaikeakulkuista maastoa. |
Sitten olikin aika purkaa leiri ja valmistautua siirtymään
satamaan päin. Laiva oli lähdössä puolen päivän jälkeen. Leiripaikka
katsottiin tarkkaan, että kaikki roskat tuli mukaan. Utö oli kyllä
erinomaisen siistissä kunnossa ja sellaisena sen soisi pysyvänkin!
Saaren pohjoisosien tuntumassa vielä kuvailtiin tyrskyjä
lisääkin ja tulipa rivarissa taas hörpättyä kupponen kahvia. Pikkuhiljaa
oli aika siirtyä Eivoriin odottelemaan.
Pärsk! |
Eräs nojaa tuuleen. |
Luotsivene ja rahtialus. |
Luotsi palailemassa takaisin Utöön. |
Eivor valmiina lähtöön. |
Viimeinen näkymä laiturista kohti Utön kylää. |
Laivamatka sujui leppoisasti kuten tullessakin. Söin
herkullista lohisoppaa ja piti pullakahvitkin myöhemmin vielä napata
jälkkäriksi. Etukäteen pohdittiin kuinka paatti keinuu aalloissa, mutta
tuuli olikin suoraan takaa eikä tuntunut missään. Oli mukava pyöriä
välillä kannellakin, kun nyt oli valoisaa ja näki ympärilleen. Jokainen
saari, missä pysähdyttiin, näytti siltä, että sinne pitäisi mennä
käymään! Omalla tavallaan erilaisia näkyivät olevan ja varmasti tutkittavaa riittäisi. Täytyy joku kerta ottaa asiaksi ja
mennä tutustumaan.
Jurmo. |
Kellertävää kalliota. |
Jurmon telttapaikka on tuolla saaressa. |
Jurmon satama. |
Nötö. |
Perille Pärnäisiin saavuimme liki tunnin etuajassa, jo
viiden jälkeen. Jäljellä oli automatka käänteisessä järjestyksessä Turun
kautta Vantaalle. Perille saavuin yhdeksän aikaan illalla eli
viikonloppu tuli käytettyä tehokkaasti hyödyksi. Saapa nähdä mikä on seuraava
retkikohde tamperelaisten kanssa. Keväälle en tulevan perheenlisän
vuoksi aio suuremmin viikonloppuja, saati pitempiä aikoja retkeilyyn
varata, mutta aina sitä nyt jotain vähän pitää olla kuitenkin mielessä...
Utö oli oivallinen retkikohde käydä telttailemassa ja
tutustumassa viikonlopun verran ja laivakyytikin oli jo elämys sinänsä. Täytyy kuitenkin myöntää, pienoinen pettymys oli, että saarella ei ollut juurikaan lunta, vaikka
tästä talviretkeä oli etukäteen ajateltu ja ajankohta valittu siten,
että todennäköisyydet olivat hyvät nähdä siellä luminen ulkosaaren
maisema. Toki tässä on jo tamperelaisten kanssa totuttu muun muassa
siihen, että syysretkellä on talvista ja kevätretkellä on kesäistä, niin
kai tämä oli vain vääjäämättä tapahtuva asia, että talviretkellä on
keväistä. Mennäänpä siis sitten taas viimeistään kesällä (todennäköisesti syksyiselle)
reissulle tällä porukalla!
Dramaattista! Mutta tarppisi alla nukkui vailla häslinkejä. Gotlannin puhurit eivät malttaneet niin matalaan majaan kajota. Näin ihan mukavia uniakin sillä välin kun fiilistelit ljuonnonelementtien kanssa.
VastaaPoistaOlisi pitänyt käydä vähän löysäämässä jotain tarpin nurkkaa, että olisi sinullakin ollut vähän jännitystä reissulla.
PoistaHaa, tulihan se hc-vaihekin sieltä vastaan! Tämä oli jännittävää luettavaa. Onneksi kota ei lähtenyt kokonaan irti ja karannut merelle. :D
VastaaPoistaSiinä olisikin jo ollut tarpin alla tiivis tunnelma, kun kota olisi seilannut Itämeren aalloilla ja olisimme kömpineet tarppiin koko porukan voimin loppuyöksi :-D
PoistaMukavasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita :) Kyllähän nuo saaristopaikatkin pitää joskus lähteä käymään. On vaan sen verran kaukana täältä pohjoisesta, että pitäisi ihan asiastatehden hankkiutua sinne. Mutta eiköhän sekin joskus järjesty. Kiitos mukavasta retkikertomuksesta!
VastaaPoistaKiitos vaan lukemisesta ja kommenteista :-)
PoistaEtäällä on tosiaan sinun näkökulmastasi, ja menipä minullakin täältä se 9-10 tuntia matkaan ennen kuin olin Utössä. Siinä ajassa menisi jo moneen muuhunkin paikkaan, mutta käytävähän tuolla Utössä on... On se sellainen paikka.
Tuossa laivamatkalla pohdittiin, että pidennettynä viikonloppuna voisi ilmaista lauttaa hyödyntää ja käydä kiertämässä useammankin saaren samalla reissulla. Saarethan eivät ole mahdottoman isoja eli ei välttämättä pitkänä kesäpäivänä tarvitsisi pienemmässä saaressa ihan kokonaistakaan päivää olla, kun se olisi jo kierretty ja voisi mennä lautalla taas toiseen.. Konstit on monet, mutta siinä olisi yksi idea. Turkuun pääsisit junalla ja siitä bussi kuskaa lautan lähtöpaikallekin asti eli julkinen vaihtoehto löytyy myös. :-) Ajatuksena tällainen heitto. Saattaisit saada kaverinkin mukaan ;-)
Pidetäänpä mielessä! Retki saaressa (saarissa) kaverin kanssa kuulostaa jotenkin tutulta idealta. Olisiko joku joskus tehnyt sellaisen ;)
PoistaSaattaa ollakin. Ainakin se tuntui äkkiseltään niin toteutuskelpoiselta ajatukselta, että uskalsin lähteä varovasti ehdottelemaan ja ns koputtelemaan kepillä jäätä ;-)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Kaupastakin voi ostaa ainakin pullovettä, mutta meillä oli joku noin 5-10 litran vesipönttö mukana muiden pullojen lisäksi. Taidettiin täyttää se siitä kämpästä missä yksi kaveri oli yötä, mutta olisihan sen mantereestakin voinut täytenä kuskata, kun ei kantomatkaa leiripaikalle ole paljon. Kaivoista en tiedä.
PoistaUtön kylällä ainakin oli huussi, jossa pääsi käymään.