Hirvijahtia Ylä-Lapin tuntureilla 8-12.9.2017, Osa 2

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan.

Aamuinen näkymä joelle vaaran laelta.

Hirvijahtiviikon varustelista 2017

Tästä linkistä pääset silmäilemään tämän vuoden hirvestyksen varustelistaa. Lähtö reissuun tulee olemaan tulevana perjantaina aamulla noin klo 4.00.

Suurimpia muutoksia varusteissa ovat, että tällä kertaa otan majoitteeksi cuben tarpin ja parin vuoden tauon jälkeen ajattelin sipaista myös Deerhunterin metsästyspuvun päälle. Puku on jäänyt melko vähälle käytölle sen jälkeen, kun olen ommellut itselleni päällysvaatteet. 

Uusia varusteita ei hirveästi ole, mutta muutama kuitenkin. Väliasuun on tullut merinovillaa ja mukaan on lähdössä ensimmäistä kertaa myös katselukiikarit, jotka helpottavat hirvien kiikaroimista tunturien syrjistä. Aiemmin olen käyttänyt siihen tarkoitukseen aseen tähtäinkiikari. 

Helvetinjärven reissun jälkeen valittelin, että Vikingin vaelluskumpparit pitää korvata toisilla saappailla, koska viikinkeihin tulee ikävä taitos, joka kuluttaa pitkällä matkalla sääret auki. Eilen illalla Porista työmatkalta palaamisen jälkeen poikkesin siis Jumbon Sievi shopista uudet ja kotimaiset polyuretaanisaappaat. Kyseiset buutsit ovat noin 250 grammaa kevyemmät kappaleelta kuin vanhat. 

Muutama sata grammaa on taas varustus kevyempi kuin viime vuonna. Yli kilon saisin vielä pois käyttämällä itse tekemiäni ulkoiluvaatteita. Merkittävin painonvähennys tullee kuitenkin ruokapuolesta, koska tällä kertaa otan itse kuivattuja muonia mukaan. Edellisen vuoden hirven jauhelihaa ja perunasipulisekoitusta jne. Aiemmin hirvireissuilla ei ole juuri tullut eväiden painoa pohdittua, eikä varmaan nytkään sen tarkemmin, mutta väkisin kuivamuonia hyödyntämällä saa lähtiessä nostaa kevyemmän repun selkään. 

Sievin saappaat.

Yö kehä III:n laidalla 20-21.7.2017

Pyöräretkellä työpaikan ohi kohtalaisen myöhään illalla.

Vietin eilisen illan yksin kotona ja ajaduin yöksi nukkumaan Vehkalan aseman viereiseen metsään kehäradan ja kehäkolmosen välittömään läheisyyteen. Kotona oli omituisen hiljaista, mutta metsässä ei hiljaisuudesta tarvinnut kärsiä. Lentokoneet nousevat tuosta matalalla yli ja kehätiekin on niin vilkas, että sen voi luokitella viivamaiseksi äänilähteeksi koko yön ajan. Lentoliikenteessä oli tauko kenties siinä yhden ja viiden välillä. Hyttysiltä suojauduin vetämällä anorakin kasvojen päälle.. Eipä niitä kyllä paljon tänä vuonna edes olekaan. 

Häiriötekijöistä huolimatta sain nukuttua ihan mukavasti ja viimeisen työpäivän ennen tämän kesän neljättä lomaa jaksaa hyvin! Seuraavat pari viikkoa on taas vaihteeksi lomaa... Hyvä meininki!

Varusteita ei ollut paljon mukana. Tarpiksi otin cubenista teipatun. Laavukankainen onkin itse asiassa tällä hetkellä lainassa/vuokralla jossain Norjan avotunturissa reilun viikon eli se ei nyt ollut edes vaihtoehto. Tarpin lisäksi oli viltti, makuualusta ja juomapullo. Mitäpä sitä muuta tuollaisella pikaretkellä tarvitsisikaan...

Kehä III.

Metsää heti kehäkolmosen ulkopuolella.

Leiripaikka.

Huomenta.

Aurinkoinen aamu.

Yöpaikan sijainti kartalla.

Neljän gramman lompakko

Tällaista pientä puuhastelua jaksaa nuhaisenakin...

Cubenista teipattu lompakko.

Hailuoto 15-17.7.2016, 2. päivä

Tästä linkistä pääset kertomuksen alkuun.

Kaveri tarpin katossa aamulla.

Yöksi oli luvattu sadetta ja sellaista todella saatiinkin puolen yön jälkeen. Kävin yöllä hereillä muutaman kerran ja aina kuului ropina cuben-kankaisen tarppini pinnasta. Jokunen tauko sateessa ehkä oli, mutta loppumisen merkit näkyivät taivaalla vasta yhdentoista aikaan aamulla. Emme pitäneet minkäänlaista kiirettä taipaleelle lähtemisen kanssa, vaan pötköttelimme majoitteissamme ja kävin itsekseni pienellä aamukävelyllä lähimaastoissa sateiden välissä. Mustikat tuli näilläkin leveysasteilla todettua pääosin kypsiksi samalla reissulla.

Hailuoto 15-17.7.2016, 1.päivä

Kävin viikonloppuretkellä Hailuodossa. Tässä katselen Perämerelle toisen yön leiripaikassa.

Tämän reissun suunnittelu sai alkusysäyksensä vuoden 2016 maaliskuussa, kun itsekin retkiblogia ansiokkaasti kirjoittava oululainen Tapani Kunnas sattui heittämään aivan muuhun liittyneen sähköpostiviestittelyn perään, että hän sattuu tuntemaan erään joka voisi esitellä lähialueensa nähtävyyksiä, kuten Rokuaa tai Hailuotoa, jos innostuisin matkustamaan joku kerta Ouluun. Hyvinkin innostuin. Edellisenä syksynä olimme jo melkein törmänneet reissuillamme Karigasniemellä, mutta lopulta aikataulut menivät sikäli ristiin, että tapaaminen siirtyi edemmäs. Odotettavissa ollut omien kuvioiden täydellinen muuttuminen keväällä 2016 koulun loppumisen ja töiden aloituksen sekä lopulta asuinpaikan vaihtamiseenkin ajaneiden käänteiden muodossa ajoi siihen, että retkipaikka saatiin kyllä sovittua pitkään haaveissani olleeksi Hailuodoksi, mutta toteuttamisen ajankohdan määrittely jäi tulevaisuuteen. Toukokuun lopussa nostimme kissan uudestaan pöydälle ja vaikka kesäkuun viikonloput olivatkin siinä vaiheessa jo myyty, löytyi heinäkuun puolivälistä molemmille passeli ajankohta tapaamiseen ja yhteisretken toteuttamiseen. Kesälomiahan minulla ei tietenkään kesälle vasta aloittaneena ingenjöörinä ollut kertynyt, mutta onneksi sentään ns. Pöyryvapaita parin viikon edestä, joten sain sillä keinolla perjantain otettua vapaaksi.

Nuuksio 25-26.6.2016: Pyöräretki Vääräjärvelle, Osa 1/2

Pyörä retkilastissa. Taustalla Martsarin ostari.

Juhannuksena piti mennä koko perheen voimin metsäretkelle yöksi, mutta valitettavasti sitä piti sattuneista syistä siirtää ainakin viikolla eteenpäin. Päätin kuitenkin korvikkeeksi pyöräillä itsekseni lauantai-iltana Nuuksion kansallispuistoon ja viettää yön jollakin telttailualueella. Nuuksio ei minulle ennestään ollut tuttu muuten paitsi siten, että edellisessä elämässä olin yhden syksyn tekemässä putkiasennuksia Solvallan urheiluhallilla, syksyllä 2010. Solvallan urheiluhalli on jotakuinkin Nuuksion kansallispuiston keskellä, mutta metsäretkille ei tullut silloin poikettua lainkaan varmaan siksi, että päivän pituus oli jo 120 kilometrisen työmatkan vuoksi ihan riittävä. Eipä enää yhtään huvittaisi lähteä töihin ajamaan viiden maissa, että ehtisi seitsemäksi työmaalle. Se oli silloin.

Laskiainen Norojärvellä 6-7.2.2016

Peukalo keskellä jalkapohjaa.

Cubenin työstö: Vahvike eri materiaalista

Edellisessä aiheeseen liittyvässä postauksessa jaoin näkemyksiäni huippukohdan vahvistamisesta (Cubenin työstö: huipun vahvistaminen) ja lupasin seuraavaksi kertoa miten vahvikkeen voi tehdä eri materiaalista. Tässä lunastan tuon lupauksen.

Cubenin työstö: Huipun vahvistaminen

Aloittelin cubenin työstöön liittyvien vinkkien jakamista muutama viikko sitten postauksella Cubenin työstö: Leikkaaminen ja ketjukäyrän teippaus. Ehkä tiuhempaakin oli alunperin tarkoitus näitä jakaa, mutta kuten olen täällä blogissakin kertonut, niin onhan tässä muuttujia ollut elämässä viime aikoina. Hirvikolari vei ajatukset pariksi viikoksi. Sen aikana syntyi kuitenkin yksi viltti (Quilt-projekti 2), vaikka tuntui, että esimerkiksi koulujuttuihin keskittymisestä ei tullut mitään. Käsitöitä tekemällä sain ajatukset muualle. Loppuun on auttanut asiasta puhuminen ja voin nyt sanoa, että tuo pysäyttävä tapaus ei ole enää jatkuvasti mielessä.

Kurjenrahkalla puolalaisen kaverina 12-13.11.2015

Vajaat pari kuukautta sitten tein untuvatilauksen suoraan Cumuluksen tehtaalle Puolaan, koska projektiini piti saada vettähylkivää untuvaa. Tilauksen jälkeen sain yllättävän viestin Cumuluksen asiakaspalvelun osoitteesta.

Vapaa käännös keskustelunavauksesta:

- Minkälainen projekti sinulla on menossa? Olisimme kiinnostuneita näkemään kuvia lopputuloksesta.

- Minulla on quilt-projekti menossa ja tarvitsin siihen vettähylkivää untuvaa. Voinhan minä kuvia lähettää. Sillä ehdolla, että en tule näkemään samanlaista tuotetta teidän valikoimissanne sen jälkeen ;-) Käyppä katsomassa blogistani millaisen quiltin tein jo aiemmin: akpojan retkiblogi. Tästä tulee nimittäin aika samanlainen. Onnea suomenkielisen tekstin kanssa ;-)

- Sori, sanoin hieman väärin. Tarkoitin, että MINÄ olen kiinnostunut näkemään mitä teet. Ei ME. Harrastan itsekin varusteiden tekemistä ja siksi olin kiinnostunut. Tässä linkki minun blogiini: Wciaz w drodze. Onnea puolankielisen tekstin kanssa ;-) Hei muuten, olen tulossa Suomeen marraskuun puolivälissä. Osaisitko antaa vinkkiä hyvistä retkeilypaikoista Turun lähellä?

Tutkailin kaverin blogia (lue: katselin kuvia, kun en sanaakaan ymmärtänyt. Tunne oli varmasti molemminpuolinen) ja totesin, että meillä taitaa olla aika paljon yhteistä. Hänkin oli juuri tehnyt itselleen cubenfiberista tarpin yms ja jakanut projekteja sekä reissukuvauksia blogissaan. Vähän niin kuin Puolan minä.

Innostuin kovasti ja ajattelin, että tämä tyyppi täytyy tavata, kun siihen nyt tarjoutuu näin hyvä mahdollisuus. Siitä se sitten lähti ja muutaman kymmenen sähköpostiviestin jälkeen olimme tilanteessa, jossa onnistuin järjestämään itseni metsään hänen kaverikseen yhdeksi yöksi torstaista perjantaihin. Piti aluksi mennä pitemmäksikin ajaksi, mutta viikonlopulle osui muuta pakollista menoa.

Aamukahvit ja -teet Kurjenpesän tulipaikalla Puolan kaverin kanssa 13.11.2015.

Tänä vuonna päivitetty Kuhankuonon kartta.

Tuli torstai 12.11. Aamulla oli ollut pakkasta ja päätin vaihtaa talvirenkaat autooni ennen lähtöä. Mutta renkaidenvaihdosta ei tullutkaan mitään, kun keväällä ostettuun käytettyyn autoon oli myyjä antanut mukaan yhden väärän kokoisen renkaan ja enhän minä sitä älynnyt tarkistaa, kun myyjä hyvää hyvyyttään kantoi itse talvirenkaat takakonttiin. Kolme oli kokoa 185/60 ja yksi 195/65. Sappi meinasi kiehahtaa, kun soitin auton kaupanneelle yrittäjälle. Minulla oli kuulemma ollut puoli vuotta aikaa tarkistaa renkaiden oikea koko. Mitähän se sitten olisi vaikuttanut, jos olisin tarkistanut aiemmin, kun kauppakirja oli jo tehty? Olisin varmasti saanut saman vastauksen milloin hyvänsä. Sanoin vain, että senhän minähän käyn harva se viikko tarkistamassa, että säilytyksessäni on varmasti oikean kokoiset renkaat. Kunpa vain ei tarvitsisi olla missään tekemisissä yhdenkään auton tai varsinkaan autokauppiaan kanssa. Mutta ei siitä tässä sen enempää.

Pakkailin kamat reppuun. Repun painoksi tuli vaivaiset 4,7 kiloa, vaikka mukana olivat ylimääräisenä kaasupönttö (lentokoneen käsimatkatavaroissa ei saa sellaista kuljettaa) ja Kuhankuonon retkeilyalueen kartta, jotka lupasin kaverille toimittaa. Päivällä piti vielä kuitenkin koululla ja työpaikallakin käydä ja olin valmis lähtöön vasta illansuussa kuuden aikaan.

Ajokeli oli surkea. Sumuista ja pimeää. Ei oikein tiennyt käyttäisikö pitkiä valoja vai ei, kun tuntui, että pitkät vain valaisevat sumun pahentaen tilannetta. Matka kuitenkin joutui. Huittisista hain eväät reissuun ohimennen. Naureskelin itsekseni viimeistä metsätien pätkää Kurjenpesän parkkipaikalle ajellessa, että on tämä hieno aloitus puolalaisen reissulle tulla bussilla keskelle metsäaluetta ja käppäillä soratietä pitkin otsalampun valossa leiripaikalle.

Löysin otsalamppupäisen henkilön Kurjenpesän pihalta ja huutelin englanninkielisiä tervehdyksiä tullessani. Kohta valossa näkyi näkemieni kuvien perusteella tutun oloinen hahmo. Paiskasimme kättä tervehdykseksi ja naureskelimme, että täälläpä sitä nyt sitten ollaan. Oli kuulemma tietä pitkin kävellessä nostanut katseensa katsomaan kuinka korkeita puita siinä onkaan ja sattumalta nähnyt pöllön puun oksalla. Hauska aloitus retkelle.

Kaverilla oli mukana firmastaan prototyyppivaiheessa oleva kaverin itse suunnittelemansa riippumattosysteemi ja hän viritteli sen puiden väliin samalla, kun minä pystyttelin tarppini muutaman metrin päähän. Siitä siirryimme illanviettoon nuotion ääreen, jossa istuimmekin ainakin puolille öin. Juttua riitti. Aivan kuin olisin tuntenut kaverin jo vaikka kuinka pitkään.

Yöllä lämpötila käväisi hieman pakkasen puolella, mutta ei tullut uusia ennätyslukemia viltin alla. Kaverini luetteli muutamia kohtia prototyyppiriippumatostaan mitä täytyy kehittää, kun palaa sorvin ääreen kotimaahansa. Vilkuilin päivän valossa tarkemmin tuota viritystä ja annoin ideani tarpin kiristämiseen siten, että ei tarvitse tulla riippumatosta pois. Saapa nähdä näkyykö ideani joskus Cumuluksen lopputuotoksessa, kun se markkinoille tulee... Tarppi oli silnylonia ja sillä on taipumus venyä kastuessaan, kuten monilla muillakin kankailla. Tuota ongelmaa hän itsekin valitteli ja siitä keksin ehdottaa tuota sisäpuolista kiristysmahdollisuutta. Vaikka nyt ei satanut, niin koko yön puista ropisi noin sataprosenttisesta ilmankosteudesta tiivistyneitä vesitippoja tarppiemme katoille. Valitettavasti unohdin ottaa kuvan riippumatosta sen vielä ollessa kiinni puiden välissä.

Kolmisen tuntia ehdin aamulla olemaan uuden ystäväni kanssa ennen kuin minun piti lähteä ajelemaan kotiin päin. Joimme aamukahvit, jonka aikana tutkailimme karttaa ja annoin muutaman vinkin missä kannattaisi käydä. Pukkipalo olisi ainakin sellainen paikka, mutta eiköhän lopulta kuljettu reitti selviä hänen blogistaan... Kahvin jälkeen kävelimme pienen lenkin mäen alla katselemassa utuista Savojärveä. Matkalta noukin miekkoselle muutaman karpalon maistiaisiksi, kun hän ei ollut aiemmin sellaisia syönytkään. Kapusimme takaisin ylös, poikkesimme tuvassa ja sitten olikin jo aika hyvästellä. Todellakin, parempi oli nähdä nyt vähän kuin ei ollenkaan. Ei varmasti jäänyt viimeiseksi tapaamiseksemme.

Risukeitin palaa nyt paljon paremmin, kun virittelin siihen korotuspalat. (postaus: keittotaso risukeittimen päälle)

Tehokkaan oloinen kaasukeitin ;-)

Olipa kerran suomalainen ja puolalainen.

Kurjenpesän piha-aluetta.

Kaverin riippumattosetti oikealta vasemmalle: tarppi, peitto, alapeitto ja itse riippumatto.

Sumuinen Savojärvi.

Kanootinkäyttäjiä on tässä laiturissa ajateltu.

Tippoja.

Heijastuksien kuvaamista.

Noukin maasta muutaman karpalon maistiaisiksi. Ei ollut puolalainen kuulemma aiemmin niitä syönyt.

Vielä kerran linkki kaverin blogiin: Wciaz w drodze. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä hänen bloginsa nimi tarkoittaa, mutta käykää tutustumassa. Hienoja reissukuvia ja projekteja löytyy hänen postauksia klikkailemalla, vaikka ei juuri teksteistä ymmärrä!

Liitän tähän vielä suoran linkin kaverin ensimmäisen Suomen reissun postaukseen, kunhan hän kotiutuu ja saa jutun valmiiksi.

Muokkaus: Linkki kaverin juttuun Kurjenrahkalta (englanniksi).

Cubenin työstö: Leikkaaminen ja ketjukäyrän teippaus

Cubenista tekemäni ultrakevyt (222 g) ja sairaankallis tarppi Vätsärissä Iso-Rovijärvellä kesällä 2015. (Reissukertomus täältä)

Ylä-Lapin hirvestysreissun varustekokemuksia

Onko hirvenmetsästysreissun kertomus lukematta ja kuvat katsomatta? Tarinan ensimmäiseen osaan pääset klikkaamalla tästä linkistä.

Tarpit.

Käyttämättä jääneet varusteet

Tein metsästysreissulle varustelistan, kuten jo useampana vuotena aiemminkin olen tehnyt. Varustelista on luettavissa Driven puolella klikkaamalla tästä. Onnistuin keventämään edellisestä vuodesta 2,3 kiloa, jolloin painoa kaikille mukana kuljettamilleni romuille jäi 21 kiloa. Silti käyttämättömäksi jäi rutkasti tavaraa, peräti yli 1,6 kiloa. Merkitsin käyttämättömäksi jääneet varustelistaan, mutta listaan ne myös tähän alle.

- Villasukat 165 g

- Kommandopipo 15 g

- Varasytkäri 23 g

- 8 x AA-akkuparisto 224 g

- AA-laturi+4x AA-akku 173 g

- Aurinkopaneeli 464 g

- Radiopuhelimen patterikotelo 34 g

- Antenni 16 g

- Varusteiden korjaussetti 50 g

- Boresnake 26 g

- Öljypullo 30 g

- 10 x patruunat 279 g

Yhteensä 1649 g

Patruunoille ja sitä kautta myöskään aseenhuoltotarvikkeille ei (valitettavasti) tullut tarvetta. Ne kuitenkin olivat metsästysretkellä välttämättömiä. Samoin välttämättöminä pidän villasukkia ja kommandopipoa, koska syyskuussa Lapissa voisi olla paljon kylmempääkin kuin tällä reissulla oli.

Täysin turhaksi tällä kertaa jäi aurinkopaneeli. Ongelma ei ollut auringonvalon puute, päinvastoin. Olin ladannut AA-akut valmiiksi etukäteen ja käytin neljää niistä otsalampussa. Loput olivat varalla radiopuhelinta tai kännykän lataamista varten. Lämpimistä keleistä johtuen elektronisissa laitteissani akut riittivät mainiosti, eikä muille kuin otsalampun sisällä olleille paristoille tullut tarvetta. Käytän elektroniikkaa retkilläni todella vähän. Puhelinkin oli lentotilassa melkein aina muulloin kuin silloin, kun tiesin kenttää olevan, eli tunturien huipuilla tai joskus maston puoleisilla korkeilla rinteillä. Melkein koko maastossa viettämäni ajan olin kännykkäverkon katvealueella.

Vaikuttaa siltä, että aurinkopaneeli on lyhyillä retkillä turha, kun valmiiksi auringosta ladatuilla akuillakin pärjäilee. Toisaalta tämän reissun pituus ei ollut metsään mennessä selvää, varauduin nimittäin seitsemään peräkkäiseen maastoyöhön ja sain vain kolme. Jos niin pitkään olisi hirvijahtihommissa mennyt, varmaan paneelikin olisi tullut käyttöön. Radiopuhelimeen olisin seuraavaksi tarvinnut paristovirtaa, kun vara-akkukin oli jo tyhjenemässä. Lopputulos on joka tapauksessa se, että ensi vuonna jätän aurinkopaneelin kotiin ja otan pelkät akut.

Kirjoittaja pistelee pitkin jänkää.

Retkipeitto eli quilt

Odottelin kylmiä pakkasöitä. Jopa niin kylmiä, että olisin saanut vihdoin määritettyä untuvapeittoni todellisen mukavuuslämpötilan. Haaveeksi ne kuitenkin vielä jäivät. Kylmin yö oli 2 astetta plussan puolella eli uusi ennätys sentään tuli. Viime vuonna samaan ajankohtaan kylmin yö oli -4 eli aika paljon lämpimämpää oli vuoden 2015 retkellä. Yritin pitää kommandopipoa päässä, mutta vartin jälkeen olin niin kuumissani, että otin sen pois ja nukuin loppuyön. Ihmettelen mihin olen aiemmin tarvinnut makuupussin huppua. Se tuntuu tällä hetkellä täysin turhalta. Peiton kanssa kaikki (erityisesti lämpötilan säätäminen ja peiton alle meneminen verrattuna makuupussiin) on moninverroin helpompaa.

Pertex Quantum toimii loistavasti sekä sisä- että ulkopinnan kankaana. Se ei hiosta paljastakaan ihoa ja hengityshöyryistä peiton kauluksen päälle tulleet pari tippaa vierähtivät kangasta pitkin alas. Kangas hylkii vettä, eikä ime tippoja itseensä.

Kolmen vuodenajan peittona tekelettä voidaan kuitenkin pitää, sillä nyt on syksy. Ja jos se toimii syksyllä, niin se toimii keväälläkin. Se on yhteensä kolme vuodenaikaa. Talvikäyttöön odotan siitä lisälämmikettä ahkioreissuille talvimakuupussin päälle tai sisälle. Tuskin maltan odottaa paukkupakkasia metsässä! Toivottavasti tulee kunnon talvi.

Katso vaikka, reissulla oli syksyn värit!

Majoitteet

Kuten jo tarinassakin sanoin, majoitteita porukalla oli monenlaisia. Minun molemmat Paulitarpit (cubenista teipattu ja liepeellinen malli), Haltin wing, Haltin kangaslaavu, Savotan Penalaavu ja yksi itse tehty suora laavukangas. Yhtään sisäteltallista katosta ei siis porukallamme ollut käytössä. Turhahan se sisäteltta onkin, varsinkin, kun ötökät eivät kylmässä öisin edes lentäneet ja häirinneet nukkujaa. Päivisin kyllä polttiaisia, mäkäräisiä ja itikoitakin oli vielä havaittavissa ajoittain melko runsaastikin.

Nukuin yksin cubentarpissa kaksi yötä ja kolmannen tuvassa. Jonkin verran kirkkaat yöt ja kostea maa ja kankaan alla puhissut nukkuja aiheuttivat kondenssia kankaan sisäpinnalle, mutta se valui kankaan pintaa pitkin alas eikä kastellut. Eihän kondensoimatonta tasaista pintaa ole olemassakaan, mikäli olosuhteet ovat otolliset. Mainio majoite se on ja cubenin valoisuus on iloinen asia.

Tikka T3 Hunter

Kiväärini ei nyt tällä kerralla muuten käyttöön tullut kuin kiikarointitarkoituksessa tunturien rinteiltä hirviä etsiessä. Tähtäinkiikari korvaa minulla katselukiikarit. Toki muutaman kerran pääsin kiväärini lataamaan, kun näin hirven, mutta en vielä tiennyt millaisesta eläimestä on kysymys tai hain ampumalinjaa. Omistan seurassani pienikaliiperisimman pyssyn. Minulla on .308 ja muilla .338 tai suurempi.

Yksi pienehkö murhe tuossa muuten niin hyvässä tuliluikussa on. Nimittäin joka syksy pitemmällä metsäreissulla puinen tukki turpoaa hyvin öljyttynäkin sen verran, että puu jumittaa painikkeen, josta painamalla lukon saa irti. Muuten sillä ei ole suurempaa väliä, mutta kuljetuksen ajaksi lukko olisi hyvä saada helposti aseesta erilleen muualle jemmaan. Laillista kuljettaminen (Ampuma-aselaki; Aseen kuljettaminen) on joka tapauksessa, mutta mieluiten kuskaan pyssyäni siten, että ainakin kaksi ampumiseen vaadittavaa osaa (yleensä lukko ja patruunat) ovat eri paikoissa kuin asepussissa oleva ase, jos se jostain syystä joutuisi vääriin käsiin. Tuo pienimuotoinen ongelma ajaa siihen, että rautoja on löysättävä tukista ja sitten vasta irroitettava lukko.

Tikka T3 Hunter .308 + Leupold VXII 3-9x40

 Mitä muuta voisi olla mukana?

Seuraavalle vuodelle hankintaan menee oikea nylkypuukko. Taittoteräinen, esimerkiksi EKA Sweden -valmistajalta. On se vaan niin paljon kätevämpi hirven nutun avaamisessa, kun pääsin sellaista nyt kokeilemaan. Sissipuukon terä on turhan pitkä ja ronski niissä hommissa. Muuten varusteet pelittivät oikein hyvin eikä välttämättömiä tarpeita tullut vastaan.

Tämän vuoden hirvijahdin käsittely onkin sitten minun osaltani paketissa jo ennen kuin se etelässä ehti alkaakaan. Blogissa vaihdan muihin aiheisiin. Polkupyöräjuttuja on luvassa ja uusia varusteprojektejakin on käynnistymässä ja on jo käynnissäkin. Tarppeja ja retkipeitto on nyt alkajaisiksi pyydetty tekemään ennen kuin omia juttuja ehtii taas puuhastelemaan... Opiskeluun liittyvistä asioista mainittakoon, että alan tekemään opinnäytetyötä lähiaikoina ja se homma saattaa välillä hieman nipistää retkijuttujen kirjoittamiseen käytettävissä olevaa aikaa, mutta päivityksiä on kyllä tulossa.


Jos varustelistalta löytyy jotain mistä haluaisit kuulla lisää niin älä epäröi kysyä. Kerron kyllä.

Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015, 1. päivä

Kävin kuudennen kerran hirvijahdissa Ylä-Lapin ruskaisissa maisemissa. Tästä postauksesta alkaa tuon nelipäiväisen metsäreissun jahtikertomus kuvilla höystettynä. Julkaisen eri päivien osuuden omissa postauksissaan.

Matkalla pohjoiseen.

Vuoden metsästysretkien kohokohta, Ylä-Lapin hirvestysreissu, käynnistyi junamatkalla Tampereelta Jyväskylään perjantai-iltana. Jykylässä hyppäsin kavereiden kyytiin ja kimpassa jatkoimme kohti pohjoista hirvimetsää. Matkanteko tuolla porukalla on aina yhtä hauskaa, kun kertaillaan vanhojen reissujen tapahtumia ja uhotaan millaisen hirven kukin tänä vuonna aikoo saada hollille. Lupia ei kuitenkaan koskaan aivan kaikille riitä, mutta mukavasti nuo kaadot porukan kesken jakaantuvat keskimäärin melko tasaisesti vuosien kuluessa.

Sain keskiyön kipinävartion, kun Oulun jälkeen hyppäsin puikkoihin yhden aikaan. Vuosien tauon jälkeen tuli tarvetta C-kortille, kun kulkine oli rekisteröity kuorma-autoksi. Perään mahtuivat mukavasti rinkat ja aseet muutaman lihoja varten olleen pakastimen lisäksi. Lisäksi istumapaikat tuossa oli seitsemälle. Vakionopeudensäätimenä toimi rajoitin, joka ei sallinut kaasu pohjassa kuin yhdeksän kympin nopeuden.

Muut nukkuivat enemmän tai vähemmän minun ajaessa ja väänsin radiota kovemmalle pysyäkseni virkeänä. Lauluista oli hupaisaa etsiä yhteneväisyyksiä ja enteitä tulevalle jahdille. Lauloin Juha Tapion kanssa kilpaa "tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa" ja kuulosti hyvältä, sillä oltiinhan jo ensimmäisen jahtipäivän puolella. Seuraavaksi J. Karjalainen loilotti ja latisti tunnelman laulamalla "olen mies jolle ei koskaan tapahtu mitään". Hyvä kappale se muuten on. Ja onneksi ei sentään laulanut veristä miestä. Yhtenä vuonna sellainenkin umpisurkea Jesse Kaikurannan tusinakappale oli hitti, jossa laulettiin "miks ei sitä hengiltä saa" ja se raikui menomatkalla radiosta useampaan otteeseen aiheuttaen melkoisia naurunpurskahduksia hirviporukassamme, kun väänsimme tuon tarinan sopimaan metsästykseen kuinka joku laulaa sitä radiopuhelimeen kesken metsästystilanteen.

Viiden aikaan oli minun vuoroni yrittää nukkua ja ehkä hetken siinä onnistuinkin. Vähille unet kuitenkin jäivät, mutta olipahan ensimmäisen maastoyön sikeä uni ainakin taattu. Saavuimme perille kymmenen maissa aamupäivällä.

Veimme pakastimet jemmaan ja lähdimme saman tien maastoon. Pari kaveria seurastamme jo olivat olleet edeltävän yön taivasalla metsässä ja heillä jahti oli ollut jo koko aamun käynnissä. Olivat löytäneet huonosti sammutetusta nuotiosta levinneen noin 10*10 metrin kytevän alueen ja sitä sammuttelivat tamppaamalla vielä muutkin meidän porukan miehet, kun vettä ei ollut lähellä. Onneksi oli ollut tyyntä. Metsäpalovaroitusta ei ollut annettu, mutta sovimme, että tulia pidetään vain vesistöjen lähellä ja pyritään pitämään niiden koko kohtuullisena.

Minä seurueen pääosan kanssa pääsin lähtemään metsään puolen päivän aikaan. Jaoimme kullekin oman pääpiirteisen reitin jota kulkisimme kymmenisen kilometriä itään tutulle leiripaikalle Pitkänsuon laitaan. Olemme nimenneet monia paikkoja kartasta poikkeavalla tavalla, koska saamenkieliset paikannimet ovat hankalia lausuttavia radiopuhelinkeskusteluissa ja osalla ei edes ole nimeä tai ne eivät ole yhteneväisiä eri karttatulosteissa. Esimerkiksi joidenkin pienien purojen nimet ovat eri purojen kohdalla. Pitkäsuo on yksi sellainen nimeämämme paikka ja sijaitsee Nelisatasen itäpuolella. En tässä postauksessa jaa karttalinkkejä.

Joki lähtöpaikalla.

Seurailin alkumatkasta serkkuni kanssa jokivarressa kulkevaa poroaitaa pari kilometriä, että olemme varmasti pois yksityisistä metsistä ja riittävän pitkällä valtion mailla. Molemmat päivittelimme ruskaloiston kauneutta ja kuinka mahtavaa on päästä tällaisiin maisemiin metsästämään. Sitten minä nousin ylemmäs rinteeseen ja erkaannuimme omille reiteillemme.

Porot aiheuttivat koivikossa sydämentykytyksiä, kun joidenkin väri näytti alkuun sopivan niin passelisti hirvelle. Poroja olikin alueelle ilmestynyt todella paljon ja urokset tulivat välillä katsomaan hirvenhoukuttelijaa lähelle ja murahtelivat hirveä möreämpiä ääniään. Riesaksi asti niitä oli.

Poroaita.

Jokilaakson soinen pohja ja ruskaiset vaarojen rinteet.

Häädin lähelleni tulleet porot napsauttamalla sormiani.

Sitten havaitsin sivusilmällä liikettä etuoikealla, jonka profiilista ei voinut erehtyä. Nyt oli ensimmäinen hirvi näkyvillä 40 metrin päässä. Kutsuin ja hirvi pysähtyi hetkeksi jatkaen pian verkkaista kulkuaan. Varovasti sujautin patruunan pesään avittaen vasemman käden sormilla patruunaa, että en kilahduksilla karkoita hirveä ja aloin tihrustamaan koivikkoon millaisesta eläimestä oli kysymys. Äänetöntä latausta olen harjoitellut ja se on äärimmäisen kriittinen vaihe erämaan hirvien kanssa, jotka eivät kenties koskaan ole ihmistä nähneet eivätkä siedä metallisia kilahduksia, eikä juuri muitakaan ääniä. 

Eläimen näkeminen oli hankalaa, kun lehdet olivat vielä puussa. Pitkälle ei nähnyt yhtään mitään. Hirven kävellessä rauhallisesti näin 9-kertaisella suurennoksella pään ja totesin, että ei ole ainakaan sarvia. Pienen kokonsa vuoksi määritin eläimen ylivuotiseksi naaraaksi ja jätin ajoittaisista risuvapaista ampumalinjoista huolimatta puristamatta liipaisimesta. Tarkoitus oli etsiä sarvipäitä tai ainakin hieman isompia aikuisia hirviä. Patruunan pistin takaisin lippaaseen, koska porukallamme on kirjoittamaton sääntö olla kulkematta patruuna pesässä muulloin kuin tilanne päällä. Näin vältetään turhat onnettomuudet ja liian myöhään tehdyistä havainnoista johtuvat oho-tilanteet.

Hetkeksi hirvi jolkotteli vähän matkaa eteenpäin, mutta yhytin sen uudelleen pienen jängän laidassa, kun hiivin rauhallisesti ja ynähtelin harvakseltaan yhteydenpitoääniä. Naaraat eivät ole yleensä kovin kiinnostuneita kutsuäänistä, varsinkin kun matkin toista naarasta. Olisi tietenkin voinut urostakin yrittää imitoida. Myötätuulessa hirvi sai minusta pian vainun ja jolkotteli puolisen kilometriä alas aidan reunaan, missä serkkuni näki saman eläimen ja teki saman ratkaisun kuin minäkin jättäen sen ampumatta. 

Tapahtuman jälkeen sovimme radiopuhelimella kahvitauosta ja teimme jokivarteen tulet lähellä olleiden jahtikavereiden kanssa. Aurinko paahtoi aukealla jängällä ja lämpömittari näytti varjossa 23 astetta. Aivan liian kuuma hirvien perässä kuljeskeluun. Joku siinä tarkeni jopa pyöriä nuotion äärellä pelkissä kalsareissaan.
 

Tauon jälkeen kahlasin Sahankadottamakummun tienoilta joen yli ja nyt saapasvarsi riitti hyvin pitkän kuivan kauden jälkeen matalissa vesissä. Kumpu sai nimensä, kun unohdin eräänä vuonna sinne sahani ja näytin sittemmin ilmakuvasta puun, jonka juurella pidin tulia ja oletettu hukkauspaikka oli siinä. Kaveri haki sahan siitä seuraavana vuonna, kun en itse päässyt metsään. Vielä tänäkin vuonna sama saha oli mukana.

Joen ylittäminen oli tänä syksynä helppoa.

Halusin pian päästä mainiohin Nelisatasen hirvimaastoihin, jonka rinteiltä minulla oli useita hienoja houkuttelukokemuksia. Yhtenä vuonna samana päivänä onnistuin houkuttelemaan siellä kolme sarvipäätä lähimmillään kahdenkymmenen metrin päähän, mutta velmut eivät ampumalinjaa antaneet vaan kiersivät koivupensaiden takana, kun minä nökötin korpossa ristikko lavoilla puolet liipaisimen vaatimasta kilon puristusvoimasta jo puristettuna. Vielä niidenkin lisäksi näin samana päivänä neljä aikuista hirveä Vaakasuolla, mutta arvioin matkan väärin ja jätin ampumatta, kun en ollut täysin varma laukauksen onnistumisesta. Ei se mitään. Hienoja tilanteita ne olivat ja ampumatta jättäminen harmittaa aina vähemmän kuin ammuttu epäonnistunut riistalaukaus.

"Uooooo..." Hirven houkuttelija tunturikoivun varjossa.

Pelottava nokkava örkki!

Eipä tarvinnut kauan kulkea, kun oli taas hirviä näkösällä. Emän ja vasan näin ensimmäisenä, mutta sitten näin myös pienen sarvipään sujahtavan heidän takanaan pois päin. Houkuttelin paikalla pitkään, mutta sonni ei ollut kiinnostunut muista naaraista. Eihän tämä vielä varsinaista kiima-aikaa ollutkaan ja aloin epäilemään koko kutsun toimimista tähän aikaan. Vaikeuttaa houkuttelupyyntiämme tämä nykyinen Ylä-Lapin kiima-ajan rauhoitus.

Vielä ennen leiriin menoa näin viidennen hirven ensimmäiselle jahtipäivälle, kun oletettavasti 2,5 vuotias naaras tuijotti suon laidassa 50 metrin päässä. Ampumalinja olisi ollut, mutta en uskaltanut, kun en voinut olla varma onko mahdollinen vasa koivikon puolella vai ei. 2,5 vuotiailla lehmillä ei tosin vasoja vielä olekaan, mutta enhän minä sen ikää osannut kutsuäänilläni kysyä. Kunhan arvasin. Lopulta hirvi kääntyi koivikkoon eikä ainakaan lähellä vasa seurannut. Periaatteessa olisin siitä voinut hirven kaataa, mutta päädyin vain laukaisemaan kamerani.

Lähikuva. Mielestäni vanhemman näköinen kuin ylivuotinen.

Kuljettuani noin 12 kilometrin taipaleen autolta, hakeuduin illan hämärtyessä vanhalle leiripaikalle, jossa jo muutama kaveri oli nuotiolla. Lähtiessä oli ollut epäselvää majoitteiden riittävyys, mutta asia olikin päin vastoin. Majoitteita oli melkein liikaa tai ainakin muutamassa olisi ollut enemmänkin tilaa. Minä nukuin cubenista teippaamassani tarpissa ja veljelläni oli lainassa liepeellinen laavukankainen versio. Lisäksi oli yksi Penalaavu, Haltin kangaslaavu, Haltin wing ja yksi itse tehty suora tarppi tai laavukangas. Selkeänä iltana odottelin revontulia taivaalle ja olihan niitä. Iltapala oli makkarapainotteinen. Ne piti syödä pois nopeasti, kun päivälämpötilat olivat niin korkeita. Perinteisesti hirvireissulla ei varsinkaan viilata eväsgrammoja.

Jättösarvi.

Repolaisia.

Leiri. Monenlaisia majoitteita.

Hirvireissun toisen jahtipäivän tapahtumiin pääset tästä linkistä.