tiistai 17. syyskuuta 2019

Burrel XT Long Range - etäisyysmittari



Suoritin eilen ensimmäisiä etäisyysmittauksia uudella Burrelin XT Long Range - laseretäisyysmittarillani. Kyseinen kapiste painaa 194 grammaa ja mukana tullut kova laukku sen lisäksi 88 grammaa. Mittausetäisyyttä lupaillaan 1500 metriin asti, mutta itse sain tällä kertaa meren yli suurimpana etäisyytenä tuloksen 1358 metriä kirkkaalla säällä. Lyhin etäisyys taas oli 4,8 metriä. Ihan riittävästi.

Katsoin kartalta etäisyyksiä muun muassa venepaikalle veden yli ja samanlaisia lukemia tuli mittarillakin, eli tuntuu laitos pelittävän. Lyhyitä matkoja varmistin askelmitalla. Pitämällä mittausnappia pohjassa löytyi myös lähes kilometrin päässä oleviin merimerkkitolppiin etäisyys.

Alempana kuva näytöllä näkyvistä tiedoista.




perjantai 13. syyskuuta 2019

Eränovelli


Löysin talvella 2011-2012 pöytälaatikkoon kirjoittamani tarinan ja päätin julkaista sen näin uuden jahtireissun alla. Vasan olin kaatanut jo aiemminkin, mutta tarina kuvaa sellaisenaan minun ensimmäisen aikuisen hirven kaatamiseen päättyneen tilanteen. 

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Laavuhupukas



Parin vuoden takainen projekti tuli saatettua (lähes) loppuun, kun innostuin näin hirvikauden alla ompelemaan huppulaavun eli laavuhupukkaan kuntoon. Tämä on siis silnylon -kankaasta ommeltu reilusti rinkan yli riittävä sadeviitta, jossa on mietitty loppuun myös viitan käyttäminen, jos nyt ei välttämättä koko reissun ajan, vähintään tilapäisessä majoituksessa.