Torstai Torronsuolla, 28.12.2023

akpojan lounastunti Torronsuolla.

Pertsaa on päässyt latusuksilla sivakoimaan koneladulla jo marraskuun loppupuolelta ja kilometrejä on tällä erää sillä keinolla kertynyt noin 120 kappaletta, mutta nyt iski hinku päästä välillä metsäsuksilla maastoon. 

Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 1. päivä

 

akpojan ensimmäinen pilkkirautu.

Kuluvan vuoden toinen Lapinreissu suuntautui Vätsärin erämaa-alueelle, jonne palasin pitemmälle vaellukselle melkein kuuden vuoden tauon jälkeen. Toki viime kesänäkin Vätsärissä kävin, kun tein lasten kanssa moottoriveneellä sinne yhden yön reissun. Tammikuussa oltiin Kemijärvellä pyssyjen kanssa ja nyt sen sijaan oli kalavehkeet ahkiossa matkassa. Kavereita reissuun oli lähdössä neljä minun lisäkseni, joskin sen verran eri aikatauluilla oltiin liikenteessä, että lopulta vain yhden maastoyön kuudesta olimme samassa paikassa. Muuten olin veljen kanssa ja pieneltä osin sattuneista syistä myös yksin.

Suksisiteen kiinnitys korkanneisiin ruuvinreikiin

Peltosen metsäsuksista alkoi toisen suksen siteen kaksi eniten vääntöön joutuvaa ruuvia löystyä joka hiihtokerralla, kunnes kävi niin, ettei ruuvia kiristäessä enää vastusta tullut missään vaiheessa eli ruuvit pyöri tyhjää. Tämähän oli korjattava ennen hiihtovaellusta.

 

Latvalinnustamassa Kemijärvellä, 23-30.1.2021

 

 

Pitkäjärvellä hiihtelemässä, 16.1.2021

 

Pitkäjärven jää vahvistui kolmen päivän aikana 1,5 millimetriä tunnissa keskilämpötilan oltua -14 astetta ja sentteinä tuona aikana ehti tulla 13 senttiä edellisen kymmenen sentin lisäksi.  Kokonaismäärä siis 23 senttiä, josta 10 valkoista vettyneestä lumesta muodostunutta jäätä. Välissä ei ole vesikerrosta. 

Tämä siis lähellä rantaa sijaitseva eräs mittauspiste, joka ei ole yleistettävissä mihinkään.

Jäätä on kumminkin nyt riittävästi, että pääsee hiihtämään rantojen läheisyyteen latua. 

Polar Ski Arctic -siteen huoltoa

Ikäväkseni huomasin, että toinen metsäsuksien siteistä oli päässyt halkeamaan puoleen väliin kiinnitysruuvien takaa kohdasta, johon kohdistuu vääntö jokaisella potkulla. Myös suksia kääntäessä osa kokee rasitusta enemmän tai vähemmän. Toki tämä oli mukavampi huomata kotona kuin kairassa, mutta jotain toimenpiteitä oli ryhdyttävä tekemään, jotta siteen ikää saisi vielä pidennettyä.

Talviretki Leivonmäen kansallispuistossa, 14-16.2.2020

Aamu Soimalammen laavulla.

Talviretkeily Tampereen kavereiden kanssa on ollut tietysti perinne jo vuosikausia, mutta viime vuosina perinteeksi on alkanut muodostua toteuttaa se hawu-teltassa kaminassa puita hölväten. Olen käynyt Leivonmäellä ennenkin (tässä linkki juttuun), mutta nyt päätettiin valita se talviretkenkin kohteeksi, kun näytti ensinnäkin siltä, että siellä olisi lunta. Eteläisimpiä lumisia seutuja tänä talvena, kohtuullisen matkan päässä rannikolta. Toiseksi se oli kavereille käymätön kohde, vaikka sijaitsee kiikun kaakun jopa päiväretkietäisyydellä Tampereelta. Lapsista kolme vanhinta vein pariksi yöksi mummolan hoitoon Hartolaan.

Latvalinnustamassa Kuhmossa 23-26.1.2020

akpoika latvalinnustamassa.

Mustan teeren talvimetsästys tammikuussa eli latvalinnustus mahdollistui itäisessä Suomessa ensimmäistä kertaa 40 vuoteen, joten varasimme luvat Etelä-Kuhmon alueelle jo hyvissä ajoin, kun niitä vielä saatavana oli. Lähtijöitä oli aluksi 5, mutta yhden peruttua lopullinen vahvuus oli 4 metsämiestä. Etelä-Kuhmo oli eteläisin alue, jossa ukkoteeren metsästys oli sallittua ja osaltaan siksi se valikoitui meille mehtästyspaikaksi.

Kun kerran Kuhmoon ja itärajan tuntumaan oltiin menossa, aloin mielenkiinnosta tutkimaan miten talvisota alueella eteni. Kuhmon taistelut jäävät usein kenties Raatteentien, Lemetin mottien ja kannaksen taisteluiden varjoon, mutta tiukka paikka se on ollut Kuhmossakin, josta kerron alla lyhyesti sen mukaan mitä ennen reissua lueskelin.

---

Hirvien jäljillä

Jokivartta hiihtelemässä.

Hartolassa kotitalon nurkista on tullut hirvien talvehtimisalue. Kilometrin säteellä kotitalostani metsissä näkyy runsaasti lumessa ja puissa jälkiä merkkinä hirvien oleilusta.  Joku vanha talvehtimisalue lienee muuttunut tai nämä seudut muuttuneet jostain muusta syystä nyt sopivimmaksi alueeksi oleilla talvikaudella.

Viime perjantaina kävin keskimmäisen kanssa hiihtoretkellä ilahduttavasti jo näin helmikuussa kantavaksi muuttuneilla hangilla ja törmäisimme ensimmäisen kerran tuoreille hirven jäljille pienen joen varressa järven rannassa.

Pöllöretki kuutamossa Kingon kivikovilla hangilla, 17.2.2019

Sunnuntai-illan ratoksi lähdin kuuden maissa käymään hiihtelemässä Kingon peltoaukeilla pysähdellen samalla pöllöjen kuulemisen toivossa (karttalinkki). Liikkeellä ollessa ei mitään olisi kuullutkaan johtuen kovan lumen pinnan aiheuttamasta rapinasta. Pinta oli jäätynyt kivikovaksi lämpötilan pudottua nopeasti päivän suojakelistä viiden pakkasasteen tienoille. 

Mikäpä oli siinä lykkiessä eteenpäin. Juuri minkäänlaista liikettä vastustavaa voimaa ei ollut suksen ja lumen rajapinnassa havaittavissa ja tasatyönnöllä pistelin suurimman osan reilun neljän kilometrin kierroksestani. Pellon pintaa olisi hätäisempi voinut liitää vaikka luistelusuksilla, mutta minulla oli Peltosen mehtäsukset. Otsalamppua ei missään vaiheessa tarvinnut laittaa päälle, kun lähes täydeksi kasvanut "oikea uusi enenevä" kuu loisti taivaalla. 

Pari tuntia käytin hiihtokierrokseeni. 

Yö lumikiepissä, 2-3.2.2019

Lumitalvi on äitynyt Ukissa liki poikkeuksellisen upeaksi. Taitaa olla jo ainakin lähemmäs 50 senttiä valkoista, paikoin enemmänkin. Kaiken otan ilomielin vastaan mitä tarjotaan, vaikka vähän matkan päässä naapuri osoittikin jo höynähtämisen merkkejä, kun näin hänen eilen kuljettavan pienellä auton peräkärryllä lunta pois pihaltaan. Taistelu tuulimyllyjä vastaan. 

Tällaisena talvena on mukava, kun voi myös kokeilla lumimajoitteessa nukkumista vähemmälläkin lapioimisella tai kolaamisella, kun ei tarvitse kaikkia lumia hehtaarilta hakea läjään. Lauantai-iltana menin yöretkelle jo kolmantena viikonloppuna peräkkäin.

Halusin rakentaa itselleni yöksi lumikiepin.

Muutakin oli mielessä. Ajattelin kokeilla uuden mahdollisen madeapajan ennen kieppiin vetäytymistä.

Umpihankihiihtoa Vaskijärvellä 25-27.1.2019

Kätevä pakata ahkiota kunnon lumivallin päällä.

Tammikuun viimeisen viikonlopun ulkoilmaelämää lähdin viettämään Tampereen kavereiden kanssa Vaskijärven luonnonpuistoon. Kohteeksi oltiin kenties jo päätettykin Liesluoto Ukissa, mutta tulimme päivää ennen reissua siihen tulokseen, että mennään kuitenkin suolle hiihtelemään, ettei jää hiihtokilometrit liian vähäisiksi. Olinhan juuri muutama päivä aiemmin saanut itsellenikin oikeat mehtäsukset, Peltosen sellaiset. Liesluoto on viikonloppureissulle pienehkö, kun meren puolella jäätilannekin oli vielä sellainen, ettei reissua sinne olisi ollut mahdollista laajentaa.

Peltosen mehtäsukset

Peltosen 250 cm pitkät Metsä Stepit.

Vietin ensimmäiseni yön ulkosalla talviaikaan talvella 2007-08 Vaskijärven luonnonpuiston reunalla laavussa silloisen tulevan apen kanssa häneltä lainaamassani makuupussissa. Sitä ennen olin vain sulan maan ajan retkeilijä. Silloin ei mikään varsinainen lumitalvi ollut ja liikuskelimme jalan vain ohuen lumikerroksen peittämillä tantereilla. Joka tapauksessa siitä voi ajatella alkaneen minun talviretkeilyinnostukseni ja yöretkiä olen harrastanut siitä lähtien ympärivuotisesti ja välttelemisen sijaan pyrkien hakeutumaan ulos myös niinä talven kylmimpinä hetkinä.

Suuri rikkaus on kulkijalle nämä Suomen neljä selvästi toisistaan erottuvaa vuodenaikaa.

Oman ladun aukaisu oli jo lapsuudessani normaalia, kun lähimmille koneladuille Hartolan sorikselle oli matkaa. Yleensä hiihtelin latusuksilla peltojen poikki järvelle ja metsien tai metsäteiden kautta takaisin. Myös mehtäsuksiin sain kontaktia hiihtelemällä välillä isän vanhoilla Peltosen puusuksilla. Nuo sukset olivat ajoilta, kun hän vielä työskenteli joskus aikojen alussa tuolla jokunen vuosi sitten Hartolasta suljetulla alkuperäisellä Peltosen suksitehtaalla. Nykyinen tehdas toimii naapurikunnassa Heinolassa.

Minulla sisäänrakennettuna on ajatus, että jos ihmisellä on sukset, ovat ne Peltoset. Vain joissain harvoissa tapauksista tästä voidaan lipsua(, jos nyt näin hiihtotermein asian ilmaisen).

Armeijassa hiihdin valtion lainavehkeillä. Voitinpa jopa 30 kilometrin hiihtokilpailunkin noilla monien haukkumilla, mutta oikeanlaisella voitelulla hoidettuna varsin pätevästi toimivilla lankuilla. Se voitto maistui makealta sen vuoksi, että siitä napsahti kölli ja lomille pääsi perjantain palveluksen suorittamisen sijaan heti aamusta.

Sen jälkeen siviilissä olen tarvittaessa vuokrannut sukset / lumikenkäsukset hiihtovaelluksille, tai kärsinyt latusuksilla ja -monoilla umpihankea, kuten vaikkapa Laipanmaan viikonloppureissulla jokunen vuosi takaperin. Harvoin on ollut varpaat niin jäässä hiihtäessä kuin oli silloin. Lämpömittari valahti retken molempina öinä -23 asteeseen. Saappailla tai muilla kengillä hiihdettävät sukset ovat olleet usein mielessä.

-

Nyt on mukavasti lunta länsirannikolla ja sattuipa Torissa olemaan sopivasti Peltosen Metsä Stepit 250 senttisenä ja vähän ajettuna kaupan. Suomupohjalla. Laitoin tilaukseen ja Matkahuolto kuljetti tuotteen Ukiin noin 15 tunnissa. Nopeaa oli toiminta ja eilen pääsin ensimmäisen kerran koeajamaan ensimmäiset omat oikeat mehtäsukset. Meren jäällä sivakoin.

Hyvinhän nuo parin kilometrin lenkillä tuntui hoitavan suksien virkaa. Mukava oli myös, että tuntuva pakkanen oli jäädyttänyt jäälle nousseen veden ainakin tällaista leveämpää suksea kantavaksi kuoreksi. 

Viikonlopuksi sitten hiihtelemään ja talviretkeilemään alueella, joka onkin itse asiassa sattumoisin aika passeli kohde ottaen huomioon tämän reilun kymmenen vuoden talviretkeilyn alkutaipaleeni.

Palaan siis aiheeseen kokemuksineni myöhemmin... 

Polar Ski Arctic -siteet.

Tänään auraamassa omaa latua koneladun viereen.