sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Leivonmäen kansallispuisto 6-7.5.2016, Rutalahdelta Joutsniemeen

Leivonmäellä riittää mäntymetsiä tallattavaksi.



Leivonmäen kansallispuisto on perustettu vuonna 2003 ja on lähin kansallispuisto synnyinpaikkakunnaltani Hartolasta katsottuna. Siksi onkin huvittavaa, että en ollut ennen tätä reissua koskaan käynyt siellä. Lapset saivat jäädä nyt yöksi mummolaan ja köröttelin vaimon kanssa kohteeseen kolmen jälkeen perjantai-iltapäivällä.


Leivonmäen kansallispuisto on kinkkinen kohde pitempää kuin päiväretkeä suunnittelevalle. Rutajärvi halkaisee alueen kahtia ja merkittyjä polkureittejä on suhteellisen vähän. Samalla reissulla sekä etelän soiden että pohjoisen mäntykankaiden kiertäminen ei helposti onnistu ainakaan sulan maan aikana. Pohjoisimmissa osissa olevan Rutajoen ja Koskikaran kierroksen suuntaan kulkee kuitenkin osittain puiston ulkopuolella yhdysreitti, jonka tosin saattoi jo kartalta todeta olevan maisemallisesti nimenomaan siirtymätaival metsäautoteineen ja hakkuuaukkoineen. Päätettiin silti ottaa Rutajärven pohjoispuolinen alue haltuun aloittamalla retki Rutalahden kylältä hyödyntäen yhdysreittiä Rutajärven suuntaan jaksamisen mukaan mahdollisimman pitkälle. Varsinaista retkeilijöille varattua parkkipaikkaa ei Rutalahdella ole, mutta Koskikaran kierros alkaa vanhan kyläkoulun edestä ja siihen pihalle jätimme auton (karttalinkki).

Koskikaran koulu.


Olin pakannut suurimman osan molempien varusteista itse tekemääni reppuun ja sen painoksi tuli noin 13 kiloa, mukaan lukien 3 litraa kotikaivosta otettua puhdasta vettä, koska alueella ei ole varsinaisia suoraan juomakelpoisella vedellä varustettuja vedenottopaikkoja. Vaimo pääsi siten liikkeelle pikkurepulla, jossa oli muun muassa suurin osa eväistämme.

En olettanut näkeväni kummoista jokea Rutalahdella, mutta jo auton oven avattuaan saattoi kuulla sadan metrin päässä tulipaikan edustalla pauhaavan kosken. Varsinkin näin kevätkeleillä vettä olikin liikenteessä runsain mitoin. Hieman aiheeseen perehdyttyäni huomasin, että Matkusjärven ja Päijänteen välisellä 2,5 kilometrin jokipätkällä korkeuseroa on liki 40 metriä. Ei siis ole ihme, että alkumatkalla saimme jokivartta nousta monien koskien ohi ennen kuin tulimme Soimalammelle lähtevän yhdysreitin risteykseen. Risteyksessä lukee optimistisesti, että Soimalammelle olisi 3 kilometriä matkaa, mutta oikeasti kilometrejä kertyy linnuntietäkin siitä yli viisi. Palokärki toivotti meidät tervetulleeksi heti alkumatkasta kjiääh -huudoillaan ja nopeilla rummutuksillaan. Muitakin lintujen ääniä joenvarrella kuului runsaasti.


Rutakoski nuotiopaikan edustalla.

Kaatuneita runkoja kosken päällä. Vesi saa kyytiä.

Vesikasvillisuutta rauhallisemmassa virran kohdassa.

Porraskoski (karttalinkki)



Yhdysreitin risteys ja konkelo kaiteen kanssa samassa kallistuskulmassa.




Soimalammen yhdysreitin risteyksestä jokivarren koivu- ja kuusimetsästä noustiin ylemmäs ja valtalajiksi vaihtui mänty. Suomen yleisin puulaji ei jäänytkään reitillä tämän jälkeen missään vaiheessa epäselväksi. Reitti kiemurteli hädin tuskin puiston puolella, mutta maisema oli mukavaa siinä kohdalla myös sen ulkopuolella. Matkusvuorelle tullessamme olimme kulkeneet ohi muutaman jyrkänteisen kalliorinteen ja pienen rämeen. Vuorella pidimme ensimmäisen tauon ja söimme repusta pois lihapiirakat päivälliseksi (karttalinkki).


Matkuksenkolulla.

Taukopaikka kiven vieressä rämenäköaloilla Matkuksenvuorella.


Vuorelta laskettiin muutama sata metriä alas vielä puiston alueella ja sitten alkoi siirtymätaival metsäautotietä pitkin. Tylsähköä, mutta onneksi sentään nopeakulkuista. Vajaassa tunnissa reippailimme takaisin kansallispuistoon, johon tullessa nuori taimikko vaihtui ikimetsäksi kuin veitsellä rajaa pitkin leikaten.


Alamäkeä Matkuksenvuorelta etelään.

Mehtäautotietä.

Paikka, jossa polku pujahtaa takaisin puistoon.

Iäkästä metsää.


Metson riuku.


Ensimmäisellä kahdeksalla kilometrillä emme olleet nähneet muita retkeilijöitä, mutta Soimalammella (karttalinkki) tapasimme ensimmäisen retkeilijäpariskunnan, jonka mahtava toukokuinen lämpöaalto oli saanut innostettua lähtemään maastoon. Ilma oli varmasti ainakin lähellä +20 astetta vielä illalla seitsemän aikaankin. Jatkoimme matkaamme pysähtymättä ja pian vastaan tuli toinenkin kaksikko. Oli helppoa vahvistaa alkumatkan kapeammasta polusta tullut ajatus, että yhdysreitti Rutalahdelle ei ole puiston suosituimpia osuuksia, vaan suurin osa käy Joutsniemen kärjessä tai kääntyy viimeistään Soimalammelta takaisin Selänpohjaan. Soimalammen seutu olikin erinomaisen hienoa. Soinen lampi, jonka lähialueilta löytyi vanhaa metsää ja tämän puiston osan isoimmat avosuot. Olipa polun varressa pieni luolakin kivien kolossa.

Tikan nokkima.

Soimalammen puuvaja.

Soimalammen laavu.

Lampi.

Jotakuinkin miehen mentävä luolan onkalo.

Soimasuo.


Etukäteen olin katsellut kohteesta muutaman kuvan, joissa näkyi Hossamaista mäntykangasta, suoria petäjiä ja näkyväisyyttä pitkälle puiden väleistä. Mäyrälammen ympäristöön tullessamme maisema muuttui juuri sellaiseksi ja reitti kulki välillä alempana ja välillä harjuja pitkin. Oletimme Lintuniemessä olevan nyt kevätruuhkalla muitakin, joten suuntasimme Joutsniemen tulipaikan suuntaan. Pienellä lammella uiskenteli laulujoutsenpariskunta ja telkkiä. Kuovi piti konserttiaan etäämmällä, mitä ilmeisimmin Mäyrälammen rämeellä kahlaajalle tyypillisessä elinympäristössä.


Männikköä.

Mäyräkangas (karttalinkki).

Mäyrälammen ja Ison Pirttilammen välinen suo.

Pitkos.

Pienen Pirttilammen asukit.

Joutsniemen ja Lintuniemen risteys.

Rutajärveä Joutsniemen molemmin puolin.

Joutsniemen nuotiopaikka.


Tulipaikkaa ennen näimme vielä lisää ihmisiä, mutta itse taukopaikka oli vapaa. Noin 12 kilometriä talsittuamme pystytimme tarpin puolisen metriä rantaviivasta narulla puiden väliin hietikolle. Kuikka huuteli perussuomalaiseen tapaan järvellä ja joutsenten ääniäkin kuului. Ranta oli hiekkapohjainen ja vesi vuodenaikaan nähden yllättävän lämmintä, joten pitihän se vielä uimassa pulahtaa ennen nukkumaanmenoa. Koko viikon jatkunut auringonpaiste oli saanut matalahkon lahdekkeen pintaveden jo mukavasti lämpenemään. Mukava oli sen jälkeen pötkötellä tarpin alla jopa kesäisen lämpimänä iltana omalla pienellä järvenrantatontilla.


Tarppi rantaviivassa. Pystytys onnistui taas viimeisen päälle hyvin!

Näkymä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!