Kaksi varmaa pöllöhavaintoa. |
Pöllöretkeilykausi alkaa käynnistyä, vaikka pakkasilmat
kenties hieman rajoittavatkin pöllöjen parasta huhuiluintoa eikä kevättä
ole vielä niinkään yölinnuilla rinnassa. Kaksi pöllöhavaintoa oli
plakkarissa tänä vuonna ennen tämän postauksen reissua. Ensimmäinen oli
huuhkaja madepilkillä heti helmikuun alussa ja toinen oli viikko sitten
kilometrin päässä kotoa perheen kanssa hiihtolenkillä, kun kuulimme
lehtopöllön. Ei ole Tiiran perusteella lainkaan tavatonta, että
kehäkolmosen sisäpuolellakin saa pöllöhavaintoja, mutta itselleni se oli
ensimmäinen siellä. Äänen perusteella vaan nuo tunnistin. Edellisestä
minkään pöllön näköhavainnosta onkin jo aikaa.
Suunnittelin
pöllöretkeä kahden vanhemman lapsen kanssa Uudenkaupungin suuntaan ja
tutkin saariston karttaa, kun pakkasjakso oli jatkunut jo pitkään ja
jäät siksi paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Sääennuste pakotti
kuitenkin rajaamaan lähtijämäärän kahteen, kun en olisi jopa
pariinkymppiin ennustettuun tavanomaiseen helmikuun yöpakkaskeliin
löytänyt riittävästi makuupusseja useammalle.
Kotoa
tuli toive, että emme jäille menisi, joten siirryin saariston
korvikkeeksi tutkimaan karttoja sisämaan puolelta. Laitilan itäosista
löysin mukavasti mielenkiintoisen oloisia suoalueita, lähempääkin idästä
kuin vasta Kurjenrahkalta. Nettitutkailulla löysin Hirvilamminsuon
vierestä mäeltä sattumalta jopa laavunkin, joten kohde oli sitä myöten
päätetty. Puitteet olisi tuolla alueella kunnossa pitemmällekin
suovaltaiselle hiihtoretkelle ja esimerkiksi Koskeljärven retkeilypalvelut voisi yhdistää samaan kierrokseen. Koskeljärveltä
löytyy useampia lintutorneja ja laavuja ollen käymisen arvoinen paikka
ja toteutunee omakohtaisesti jollain aikavälillä. Pitempiin retkiin ei minulla
kuitenkaan tällä hetkellä ole saumaa, joten mennään näillä
pikavisiiteillä tutustumalla eri paikkoihin pala kerrallaan.
Tiirasta
katselin, että viirupöllöjä oli Hirvilamminsuolla kuultu jo tänä vuonna
ja helmipöllö joskus. Viirupöllön havaitsin itse viimeksi viime vuoden elokuussa Helvetinjärven reissulla ja helmipöllö puputti Hartolassa viime keväänä. Viimevuotinen olikin ensimmäinen havaintoni viirupöllöstä
sitten ala-asteen, jolloin löysin välitunnilla kuolleen pöllön
Hartolassa Pohjolan koulun takapihan puusta roikkumasta. Opettaja
pudotti sen pitkällä oksasahalla ja lintu täytätettiin biologian tuntien
rekvisiitaksi pulloon ajetun käärmeen kaveriksi. Mihin lie nuokin
joutuneet koulun lakkauttamisen jälkeen... Mutta siis Helvetinjärven
havainto oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa havaintoni elävästä
viirupöllöstä, ainakin varmuudella tunnistettuna. Äänihavaintohan on
aina varmuudella elävä olento, kuten tiedämme.
Lapsi
sai valita retkiyön, kun minulla oli alkuviikko vapaa eikä niin väliä
milloin menisimme. Jotenkin oli tutun kuuloisia piirteitä jälkikasvussa,
kun hän halusi katsoa ennusteesta kylmimmän yön ja mennä silloin, että
saisi uuden pakkasennätyksen. Olisin itse tehnyt tietenkin saman
ratkaisun. Lapsen vanha ennätys olikin blogin alkuajoilta tuttu juttu tuolloin kolmevuotiaan lapsen kanssa, Ammejärven laavun yö -16 asteessa Tampereella, jossa kuolemankellot takoivat päätään kuin tikittäessään
tuon komean metsikön tuhoa. Kaadettiin tovi reissumme jälkeen hieno
vanha kuusikko laavun ympäriltä eikä tarvinnut
henkilökohtaisesti koskaan paikassa käydä uudempaa kertaa. Muutaman
kerran ehdin käymään ennen tihutyötä.
Otimme
latusukset mukaan, kun lähdimme lauantai-iltana ylittämään
Hirvilamminsuota (karttalinkki). Auton pakkasmittari näytti -16 tullessa ja auringon
viimeinen kajastus oli enää taivaanrannassa kyseisen päivän osalta.
Pöllöt on aika vaihtelevasti eri aikoihin äänessä, mutta usein
havaintoja kirjataan seitsemästä eteenpäin aina aamuyölle asti, joten
osutin seitsemään pelipaikoille. Suo olikin ilahduttavasti lumenpinnaltaan kovakuoriainen, joten saappailla hiihdettäville suksille ei
ollut sen suhteen tarvetta. Vaikka luistelutyylillä olisi voinut
sivakoida. Taivas oli pilvetön ja oikea uusi enenevä kuu loisti
valaisten maisemaa tähtien kanssa kilpaa. Lapsi hämmästyi näkemäänsä,
kun ehdotin, että hiihdellään ilman otsalampun valoa. Otsalampulla näkee
noissa olosuhteissa vain rämeen lähimmät männynkäkkärät, mutta ilman
näkee koko suon. Hämäränä, mutta kuitenkin.
Melkoinen elämys pistellä kuun valaisemaa lumista suota! Ai että!
Joku
muukin oli hiihtänyt siinä ja seurailimme ison osan matkasta lumeen
peittynyttä latua, kun sen suunta oli riittävän oikea. Ajoittain
pysähtelimme kuuntelemaan. Kaksi epävarmaa huhuilua vain jäi saldoksi
hiihtomatkalta. Kenties alueen viirupöllö suoritti tällä kertaa vain
äänenavauksen hämmentääkseen hiihtäjiä parilla äänellä ollen pysähtymisen jälkeen aina vaiti. Molemmat olimme
samat äänet kuulevinamme, joten kohtalaisen luotettavista epävarmoista
ääniepäilyistä on kyse.
Laavu
löytyi helposti, vaikka suon suunnasta sinne ei ihmisen jälkiä
johtanut. Hirvien vain. Olin laavun paikan bongannut ensin Tiiran
havaintokartalta ja sitten löysin karttapaikan ilmakuvasta, vaikka laavu
ei kartalla olekaan merkitty. Karttalinkki paikalle on tässä. Puuhuolto
pelittää ja kuivaa koivuhalkoa jäi meidän jälkeenkin yltäkylläisesti,
vaikka muutaman klapin vajan ulkopuolen pinosta poltimme pois mädäntymästä.
Omituinen
hakkuu oli laavun ja suon väliin tehty ilmeisesti Ketunluolanmäen
huipulle rakennetun näköalatornin vuoksi pilaamaan maiseman suon ja tornin välistä. Tornista
varmaan hieman paremmin sitten suolle näki, mutta olisin itse laittanut
sen tarkkailulavan mieluummin alemmas suon laitaan kuin tärvellyt laavun
etumaaston metsän pätö asian takia.
Istuimme
laavulla juoden termarista kuumaa kaakaota ja sämpylöitä syöden. Metsä
oli täysin hiljainen ja pikkuhiljaa alkoi tuntua, että taisi reissusta
tulla enemmänkin talven kylmin makuupussiyö kuin pöllöjen
havainnointiretki. Molempi parempi toki, ja olihan sentään annettu
pöllöille mahdollisuus ilmoittaa meille olemassaolonsa, vaikka niin ei
tällä kertaa tapahtunutkaan. Kotona kököttämällä ei varmuudella kuulisi
yhtäkään oksalla kököttävää huhuilijaa.
Kuuma suklaa. |
Avustin
lapsen makuupussiin ja virittelin vielä untuvaviltin päälle. Lämmintä
oli kuulemma ja lämpöä riitti aamuun asti. Hyvä yhdistelmä siis noin -5
asteeseen riittävä kesäpussi ja jotakuinkin samaan mitoitettu
untuvaviltti tällaiseen keliin.
Olemme
toki molemmat hyvin tarkenevaa sorttia, mutta talviretkeilyn voi todeta
soveltuvan myös kevyemmillä varusteilla liikkuvalle, kun harrastaa
kerrospukeutumisen periaatteita myös yöajan eristeiden osalta. Ei
tarvita yhtä paksua, jos on pari-kolme ohutta.
Itselläni
oli Ajungilakin Tyin Winter ja varalla kesäviltti. Samaa olisin
käyttänyt lapsen lisälämpönä tai omanani, jos olisi ilmennyt tarvetta.
Nyt se oli vain huolimattomasti jalkojeni päällä. Yön ajaksi otin vain
takin pois päältä ja käytin sitä tyynynä.
Näkötorni. |
Aamulla
mittarissa oli taas illan tapaan -16, mutta kylmimmäksi oli tallentunut
reilut -18 astetta. Taivas oli mennyt pilveen ja siksi kaksi kymppiä
jäi menemättä rikki. Riittävän kylmää ja kurjaa oli silti tulla
makuupussista ulos ja muutaman kymmenen haarahyppyä huhkin samalla, kun
odottelin nuotion syttymistä. Aamupalan söimme makuupusseissa nuotiota
katsellen, vaikka se ei mitään lämmittänytkään muuratussa montussaan.
Termarikaakao oli huomattavasti haaleampaa, mutta ei vielä kylmää. Lunta
alkoi sataa.
Latusuksivalinnan
ongelma realisoitui reissun käännyttyä kohti paluumatkaa. -15 asteiset
eristeettömät ja turhan tiukat monot jäähdyttivät kaikki neljä jalkaa.
Ensimmäiset sadat metrit koitin vakuutella sekä itselleni että
seuralaiselle, että kyllä ne jalat lämpenee, kun liikutaan. Lopulta oli
vaihdettava lapselle takaisin Kuomat, että sai pienet jalat nopeammin
lämpimiksi. Häntä lumi kantoi suolla saappaillakin, joten hyvin sujui
loppumatka niinkin. Pitäisi olla talvikengillä hiihdettävät sukset
tällaisia retkiä varten kylmästä johtuen. Täytyy katsella, jos jotkut
saisi vaikka käytettynä nyt talven päätteeksi...
Näkymä Hirvilamminsuolle nuoren taimikon yli. |
Zoomattu näkymä suolle ja Hirvilammille. |
Avosuo. |
Kevätkauden
yön yli pöllöretkeilykausi tuli näin avattua nollalla lintuhavainnolla,
joten tästä kevään kääntyessä kohti yhdistettyjä pöllö- ja
teerireissuja on suunta ainoastaan ylöspäin siivekäshavaintojen suhteen.
Ei nähty tai kuultu linnun lintua koko retkellä. Niinkin voi käydä.
Koko
vuoden lintulistaa voi ihmetellä täällä. Reilut kolmekymmentä lajia nyt
havaittuna ja kirjoitettakoon, että tätä rustatessa Uudessakaupungissa
merikotka liitelee kaupungin yllä kohti pohjoista. Se tosin ei ole uusi
laji, vaan jo useampaan kertaan tänä vuonna nähty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!
Feel free to leave a comment or two in the comment box!