keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pikkukippari



Viime vuoden puolella minulta pyydettiin erästä jokikuvaa yhdelle aukeamalle taustaksi lasten tarrakirjaan nimeltä Pikkukippari. Kävelin silloin Pinkjärven maastoissa työreissussa, kun tuon yhteydenoton sain. Itse kuvan olin napannut Tainionvirralta melontaretkellä hollantilaiskavereiden kanssa toissakesänä. Olipa tamperelaiskaverikin mukana ja hän sattumoisin komeileekin kuvassa toisena päähenkilönä, tunnistamattomana tosin.



Jo kävellessä naputtelin viestin ja lupasin tietenkin hyvän kuvan hyvään tarkoitukseen lasten iloksi. Mainittuani, että minullakin muutama lapsukainen on, lupasi kysyjä pyytämättä ja yllättäen toimittaa lasten päälukua vastaavan määrän tarravihkoja kotiini kirjan valmistuttua kuvan käyttöoikeuden myöntämisen vastineeksi.

Nyt se kirja on sitten valmis, kun tänään tuo paketti saapui. Melkein jo olin ehtinyt unohtaa koko asian ja yllätys oli harvinaisen ilahduttava paketin avatessa.

Enpäs tiedä onko kirja jo kaupoista hankittavissa, mutta sen verran ahkeraan käyttöön vihkot ajautuivat heti kättelyssä, että voisin olettaa muidenkin lasten tästä pitävän... Vinkkinä sellainen. Eikä tämä mikään maksettu mainos ole, vähän lahjottu vaan.

Vihkosta otettu kuva on alla ja alkuperäisen version löydät tästä linkistä
klikkaamalla.

Pitkästä aikaa luin myös itse kirjoitukseni tuolta reissulta ja voin sitäkin samaan melanvetoon suositella!

akpojan kuvaama jokimaisema. 

4 kommenttia:

  1. Kaunis maisema! Silmät lepäävät jo kuvaa katsoessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvakulman saa aika mukavaksi kanootista, kun on lähellä veden pintaa :-)

      Poista
  2. Jotenkin käsittämättömän komea tuo takameloja.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!