Lapsen kanssa yöretkeily

Ilahdun aina silminnähden, kun joku lukija ehdottaa aihetta, josta voisin kirjoitella blogiin. Vietin tällä hetkellä viisivuotiaan lapseni kanssa hänen 21. metsäyönsä Ukin rannikolla hieman ennen vuodenvaihdetta ja sain sen retken kertomukseen kommentin, jonka innoittamana ryhdyin tämän kirjoituksen laatimiseen. Lainasin kyseisen kommentin tähän alle. Siinä tausta miltä pohjalta lähdin pohdiskelemaan ja muistelemaan aiheeseen liittyviä asioita.

Hienoa huomata, kuinka tartutat retkikipinää jälkikasvuunkin! Olisi mukava lukea vinkkejäsi lasten kanssa retkeilyyn. Kirjoittaisitkohan jossain vaiheessa aiheesta ihan oman päivityksen? :) Kiinnostaisi tietää, miten yhteinen retkeily lapsen kanssa on ajan saatossa kehittynyt ja kuinka lapsi on tottunut ulkona nukkumiseen.

Lasten kanssa Teijossa kesällä 2016.

Kaivelin aiheen tiimoilta vanhoja kuvia esille ja aloin muistelemaan miten tämä alkoikaan. Aika paljon tuli päiväretkeiltyä jo heti alkuunsa. Esimerkiksi ensimmäisen lapsen ollessa vähän yli kaksi kuukautta vanha vuokrasimme Kilspisjärveltä mökin ja kävimme siellä viikon verran lomailemassa ja patikoimassa. Tuon viikon aikana elokuussa lapsi pääsi kantorepussa muun muassa Saanan huipulle, kolmen valtakunnan rajalle ja sinne sun tänne. Tuostakaan reissusta ei yhtään kuvaa ole jaettu täällä aiemmin, joten laitanpa tähän jokusen, joissa esiinnyn minä ja pikkukaveri kantorepussa...

Saanan huipulle kiipeämässä. Taustalla muutamalta reissulta tuttu tunturi Norjan puolella, jonka olen nimennyt muotonsa vuoksi Kynneksi.

Jossain Saanan alapuolisilla rinteillä...

Tsahkaljärven tienoilla pusikossa.

Kolmen valtakunnan rajalla.

Ensimmäisen kerran esikoinen pääsi yöksi metsään vuoden ikäisenä, kun vietin touko-kesäkuussa 2012 kuuden viikon "isäkuukautta". Käytiin silloin harjoittelemassa Vihen laavun ja rankisen kanssa retkeilyä silloisen asuinpaikan, Hämeenlinnan, lähettyvillä erään lammen (muistaakseni tässä) rannalla. Onneksi oli rankinenkin mukana, kun hyttysiä oli tuolloin hurjasti.

Toinen lapsi saikin ensimmäisen metsäaamunsa paljon pienempänä, alle kuukauden vanhana Pukalajärven rannassa (karttalinkki) kesäkuumalla heinäkuisena yönä, kun yölämpötilakaan ei juuri 20 asteen alle mennyt.

Lapsen ensimmäinen metsäyö tulossa noin vuoden vanhana.

Hämeenlinnan harjoitusreissun jälkeen lähdimme käymään Kolilla sellaisella taktiikalla, että nukuimme yöt kangaslaavussa auton lähellä muutaman sadan metrin sisällä ja päivisin patikoimme lyhyehköjä, maksimissaan muutaman kilometrin, kierroksia.

Tavaraa oli kevätretkellä vielä niin paljon, ettei niiden kantaminen kauas olisi ollut mielekästä, kun toisella vanhemmalla oli lapsi Manducassa selässä ja toisen harteille jäi käytännössä kaiken muun kantaminen. Muistan, kun kannoin illalla täyteen lastattua rinkkaa ja vielä olivat kädetkin täynnä nyssäköitä, kun mentiin leiripaikkaamme. Autossa oli kuitenkin helppo säilyttää päivisin yöpymistarvikkeita, kun kävimme muun muassa Mikkelin liepeillä Neitvuorella (karttalinkki) ja Kolilla sekä Pikku-Kolin kierroksella. Neitvuorella yövyimme vuoren alla jonkun ison lohkareen vieressä ja Kolilla mukavalla Turulan niityllä (karttalinkki). Jonain yönä oli lämmintä muistiinpanojeni mukaan vain kolme astetta ja lehtokurpan soidinlennotkin jäivät mieleen. Tuli vilpoisella niityllä kaikki täkit tarpeeseen mitä oli mukana. Kuvat tuosta reissusta nyt vaan ovat hukassa, joten sellaisia ei ole nyt tähän kohtaan jakaa, paitsi tämä yksi tällainen silloisen kännykän kameralla otettu kansallismaisema, jonka joku saattaa jopa tunnistaakin.

Näkymä Paha-Kolilta Pieliselle.

Tämän tyyppinen retkeily onnistui yhden lapsen kanssa erinomaisesti. Lapsihan ei vielä tuolloin ainakaan montaa askelta osannut/jaksanut itse kävellä. Vähän isomman kanssa homma helpottui sikäli, että sitten pystyi antamaan kävellä tai myöhemmin polkea omin jaloin. Sitten saatoin aloittaa retkeilyn lapsen kanssa myös siten, ettei vaimo ollut välttämättä mukana. Olennaista siinä vaiheessa on vain olla ahmimatta liian pitkiä päivämatkoja. Yön viettäminen metsässä ei ole loppuviimeksi sen kummempaa, koska lapsihan pärjää, ehkä jotain ääriolosuhteita lukuunottamatta, yhtälailla siellä missä aikuinenkin.

Varsin luonnollista on minusta ollut lapsi ottaa mukaan metsään, koska itsekin siellä paljon liikun. Yöretkeily on lisääntynyt sitä kautta, kun lapsi on itse monta kertaa kysynyt, että koska taas mentäisi.

Onpa siinä tietysti omakin lehmä ojassa; pääsen itsekin useammin metsään, kun otan lapsen tai lapset sinne mukaan.

Kolmevuotiaan kanssa Ammejärvellä letunpaistossa ja yöretkellä 14-15.2.2015. Pakkasta 16 astetta.

Aloitin tämän blogin pitämisen tammikuussa 2015 ja lueskelin tätä juttua varten ensimmäisen blogissa kuvaamani silloin kolmevuotiaan lapsen kanssa tehdyn retken kertomuksen. Tuo oli lapsen kahdeksas metsäaamu ja sijoittui 14-15.2.2015 Tampereen Ammejärvelle. Aika monta yötä on tuon jälkeen ulkona tullut eikä mitään vuodenaikaa ole vältelty, mutta edelleen tämä on lapsen kylmin yö makuupussissa. Pakkanen kiristyi tuona helmikuun yönä -16 asteeseen. Kertomus sisältää aika paljon myös vinkkejä listattuna mitä lapsen kanssa retkeillessä kannattaa ainakin huomioida ja näin hyväksi lainata postauksesta parin vuoden takaisen listan tähän:

Muutama simppeli pointti pienen lapsen kanssa (talvi)retkeilyyn:

- Varmista sekä itsesi (!) että varsinkin lapsen lämpimänä pysyminen

- Toimi täysin lapsen ehdoilla ja unohda kiireet (kiirehän pitää metsässä unohtaa muutenkin)

- Ole kärsivällinen ja auta lasta kaikissa asioissa

- Pysy itse rauhallisena vaikka lapsi heräisi yöllä itkuisena. Usein ongelma on hyvin pieni, mutta hän ei välttämättä osaa sitä itse kertoa. Esimerkiksi valuminen makuupussin suuaukolta pois aiheuttaa useimmiten hätääntymisen herätessä, kun ei näe mitään. Siihen auttaa lapsen siirtäminen oikeaan kohtaan ja muistuttaminen missä ollaan.

- Pysy myös muissa tilanteissa itse rauhallisena ja puhu rauhallisesti. Omalla äänenpainolla on suuri merkitys lapsen mielialaan.

- Paikaksi kannattaa valita sellainen, että reissun voi keskeyttää ja jaksaisi itse vaikka kantaa pienen lapsen pois maastosta.

- Varmista, että lapsi haluaa lähteä mukaan. Ei kannata pakottaa.

- Ota sellaiset eväät mukaan mistä lapsi varmasti tykkää. 

Jos nyt kahden vuoden takaista listaa pohdin, niin päteehän tuo edelleen. Tosin tuota itkuisena heräämistä ei enää neljä-viisivuotiaan kanssa ole tapahtunut. Hän on siis jo tottunut makuupussiin ja osaa itse asettautua kohdalleen, vaikka minä säädänkin hupun kiristyksen sopivaksi. Tässä siis vastausta alkuperäiseen kysymykseen kuinka lapsi on tottunut ulkona nukkumiseen.

Tuohon varmistamiseen taas voisin heittää tarkennuksena, että minä kysyn lapselta sekä kotoa että autolta tms patikoimaan lähtiessä haluaako hän varmasti vielä lähteä. Tähän asti joka kerta on vastaus ollut myöntävä. Jos vastaus olisi kieltävä, kannattaisi palata lähtöpisteeseen ja yrittää toisena päivänä uudelleen. Se olisi vain kiusantekoa viedä vasten tahtoaan pikkulapsi yöksi metsään ja tuskinpa sitä itsekään pääsisi luontoelämyksistä hirveästi nauttimaan, jos toista ei huvita siellä olla.

Miten sitten ehkäistä, että lapsi ei koskaan vastaisikaan kieltävästi, vaan haluaisi aina tulla mukaan?

Pienet asiat, kuten esimerkiksi lapsen ehdoilla kulkeminen edellisillä reissuilla, mukavien asioiden havainnointi ja jälkikäteen kotona retkien muistelu sekä kivojen retkikuvien katselu ovat johtaneet siihen, että retkeilyn mukavat puolet jäävät päälimmäisenä mieleen ja lumipallo pyörii oikeaan suuntaan. Sen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota omaan puhetapaansa ja lauseiden mahdollisiin piiloviesteihin tai ennakko-olotuksiin. On aivan eri asia kysyä "eikö olisikin mukava mennä tutkimaan jotain kivaa metsikköä ja jäädä sinne vaikka yöksikin?" kuin vastaavasti "et varmaan ole kiinnostunut lähtemään metsään retkelle?" Olen nimittäin tätä jälkimmäistäkin kuullut ja minusta siinä on ikävä kaiku. Siinä on vähän sellainen ennakko-oletus, mistä äkkiä tulee lapselle (tai kenelle tahansa) ajatus, että "no eipä minua sitten kai kiinnostakaan..."

Toinen paha tapa olisi kysyä, että jännittääkö tai pelottaako metsässä. Se on omiaan saada lapsi ajattelemaan, että siellä olisi jotain jännitettävää tai pelättävää. Sama pätee myös esimerkiksi esiintymiseen. Minun mielestä ei kannata kysyä "jännittääkö se huominen esiintyminen", vaan vaikka "eikö olekin mukava päästä huomenna esiintymään!" Niistä pienistä lausahduksista tulee vaan äkkiä itsensä toteuttava ennustus.

Lasta ehkä pelottavia, mutta epätodennäköisiä asioita voi harkinnan mukaan kääntää myös hauskoiksi jutuiksi. Alla olevan kuvan ottamisen jälkeisenä aamuna heräsimme taivasalla teerisuon laidalla. Aamukonsertin tauottua aamupalalla lapsi kysyi "olisiko karhu voinut tulla tänne"? Vastasin, että "kyllä varmaan olisi ja hyvinhän tuo olisi vielä tuohon makuualustan viereen mahtunut avaruuslakanalle pötkölleen."

Lapsi unten mailla pimeässä taivasalla teerisuon laidassa 22-23.4.2017.

Kyselin vanhemmalta lapselta tätä juttua varten miksi hän haluaa lähteä minun kanssani metsään yöksi ja mikä siellä on kivointa. Vastaukset olivat muun muassa seuraavanlaisia: "No kun sun kanssa on kiva olla siellä metsässä", "ulkona nyt vaan on niin kiva nukkua" ja "on hauska mennä aina uusiin metsiin".

Lämmitti mieltä.

Lopuksi, otan vielä kantaa mitä lapsen kannettavaksi voisi esimerkiksi laittaa. Aikuisella olen kuullut rinkan painoksi suositeltavan maksimissaan 1/3 omasta painosta. Se tarkoittaisi minulla 23-24 kiloista rinkkaa. Eipä ole aikoihin tullut niin painavaa kannettua. Aikuinen sellaisen jaksaakin kantaa, mutta eihän sitä noin 20 kiloisen viisivuotiaan kohdalla mitenkään voi soveltaa. Se tarkoittaisi noin 7 kilon painoa.

Tähän asti olen lapsen kannettavaksi jättänyt vaihtohousut ja -kalsarit, villahaalarin yötä varten, pelikortit, mahdollisen unikaverin, otsalampun ja mahdollisesti myös vesipullon. Näistä tulee painoa ehkä 2 kiloa ja sen hän on kantanut mukisematta. Lähivuosien, tai ehkä sopivasti sattuessaan jo tämän vuoden, suunnitelmana ja haaveena minulla on toteuttaa vanhimman lapseni kanssa ensimmäinen (Lapin?)vaellus (vaellus = 3 tai enemmän öitä peräkkäin maastossa) ja sitä varten täytynee hieman harjoitella, että voisi pikkuisen enemmän antaa kannettavaa ja kuivattuun ruokapuoleen pitää panostaa. Sen lisäksi täytyisi harjoituksen vuoksi tehdä myös vähintään yksi kahden peräkkäisen yön retki ainakin, jos kauemmas suuntaamme, jotta onnistumisen edellytykset ovat siten jo ennakkoon tarkistetut.

Paluumatkalla Teiskosta Kaulamoisten retkeltä 3.5.2015.