maanantai 29. helmikuuta 2016

Selkämeren kansallispuisto, Liesluoto

akpoika pötköllään rantakallioilla.


Selkämeren kansallispuisto on melko hankalasti ilman paattia saavutettavissa. Jäätalvikin on niin surkea, että tällä hetkellä meri velloo ulkomeren puolella täysin vapaana, joten suksilla lähestyminen on unohdettava ja odotettava kylmän viileästi kunnollista pakkastalvea. Uudenkaupungin Pyhämaasta löytyy kuitenkin mantereen puolella yksi mainio huijauksen vuoksi luodoksi nimetty kansallispuistoon kuuluva niemi, jossa on mukavaa metsikköä, vähän suotakin ja kallioisilla lännen puoleisilla rannoilla ulkomeren tuntua. Paikan nimi on Liesluoto (karttalinkki).
 
Poikkesin "luodolla" tänään iltapäivällä päiväretkellä käppäilemässä noin neljän kilometrin lenkin. Varsinaista parkkipaikkaa en löytänyt, mutta sen verran levikettä oli tien laidassa, että kulkineen saattoi siihen tuupata matalan aurauksesta syntyneen lumikinoksen yli. Kiertelin sellaisen lenkin, että pääosan kiinnostavimmista kohteista näin yhdellä reissulla, vaikka ei tämä viimeiseksi vierailuksi varmasti jäänyt. Polkuja alueella ei ole, joten reitin saa täysin vapaasti suunnitella mieleisekseen. Suuntasin ensin Liesluodonlahdelle ja siitä katselemaan ulkomerta. Muutama luoto näkyy lähimmillään 4-6 kilometrin päässä ja muuten merta riittää silmän kantamattomiin. Luotojen takana seuraava maankamara onkin Ruotsi. 

Saappaat jalkaan. Huvikseni kannoin myös kahden hengen retkivarusteilla lastattua reppua.

Käpypolku.

Peurojen jälkiä oli runsaasti.


Liesluodonlahti.

Havuja ja kaislikkoa.

Korkea kanto.

Pakastettuja kasveja.

Ulkomeri.


Rannalla keittelin kahvit ja söin palan suklaata. Mielelläni olisin kahvikattilan huuhtaissut meressä puhtaaksi, mutta vesi oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Tuskin olisin päässyt takaisin kuiville jäistä kalliorinnettä, jos olisin liukunut alas nopeasti syvenevään veteen.


Kahvit kaasuliekillä.

Vähän kaikkea ylimääräistä mukana, kun en nyt (valitettavasti) leiriytynyt. Repun avausmekanismi vetoketjulla on kyllä erinomaisen näppärä!

Välipala. Pari kuppia kahvia ja pala suklaata.

Semmosta.

Vesiraja niin lähellä, mutta niin kaukana. Kalliolla oleva jää on liukasta kuin rasvattu saippua.

Takaisin kiertelin mutkien kautta ja kävin tarkistamassa pienen karttaan merkityn avosuon.  Ilahduttavan monipuolisesti erilaista rannikkoseudun luontoa tuolta niemestä löytyi ja harvinaisen pitkälti mökitöntä rantaviivaa. Loistava kohde päiväretkelle ja saisi tuolla helposti yön tai parikin kulumaan!


Merta silmän kantamiin. Harmaaletto 6,5 kilometrin päässä Liesluodosta.

Loukeenletto.

Vihreä rantakallio.

Piikikästä kasvillisuutta.

Ruohonjuuritasolla.

Luola.

Kuorrutettu kivi.

Osmankäämiä.

Patikointia.

Rannikon tyypillistä kallioista kitukasvumännikköä.

Avosuo.

Paluumatkan viihtyisää kuusimetsää.

Oruxmapsiin tallentunut punainen viiva.

10 kommenttia:

  1. Hienoja rantapaikkoja siellä. Harmi, ettei meri ole jäässä - toisaalta eipä se meren jäässä oleminen täällä Oulussakaan nyt paljoa lämmitä, kun olosuhteet jäällä meni sellaisiksi, ettei sinne ole menemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudenkaupungin seudulla on kyllä hienoja rantamaisemia. Kaltaiselleni keskisestä Suomesta kotoisin olevalle maakravulle jopa häkellyttävän upeita kallioita ja meren selkiä. Toki paljon tuollakin on mökkejä vieri vieressä, mutta onneksi on myös suojeltuja paikkoja, joihin ei kukaan tule mökkiänsä pykäämään. Toinen talvi peräkkäin, kun en päässyt meren jäille lainkaan. Jokohan ensi talvena tärppää taas...? :-)

      Poista
  2. Mukava postaus! Kivoja kuvia ja kuvatekstejä :)

    VastaaPoista
  3. Toinen Selkämeren kansallispuiston paikka mikä helposti saavutettavissa on Sandön niemi Porin Ahlaisissa. Auto parkkiin Sandöntien päässä olevalle parkkipaikalle ja sieltä polkuja pitkin (ei merkitty) niemen kärkeä kohti.
    Merikarvialla Sälttöön laavu muutama sata metriä parkkipaikalta, opastus laavulle (laavu, puuvaja ja puucee löytyy)

    VastaaPoista
  4. Sandö
    http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Sand%C3%B6n+niemi&srs=EPSG%3A3067&y=6854609&x=210908&lang=fi ja
    Salttöön laavu löytyy Selkämeren kansallispuiston nettisivuilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.selkameri.fi/kohteet/show/210

      Poista
    2. Kiitoksia kommenteista ja tiedoista. Enpä ollut tuosta paikasta tietoinen ollenkaan. Mielenkiintoisen oloinen pitkä niemi :-) Käymisen arvoinen kohde, kun sattuu olemaan tuolla suunnalla liikkeellä.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!