Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015, 2. päivä

Hirvenmetsästysreissun kertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.

Vähän meinasi olla ruskaakin havaittavissa.

Ensimmäisenä kokonaisena jahtipäivänä heräsin vasta auringonnousun aikaan, kuudelta. Halusin nukkua hieman pitempään, vaikka kiikarimiehen riittävän valoisa aika oli alkanut jo puolitoista tuntia aiemmin. Matkustaessa en ollut juuri nukkunut ja oli hyvä nyt vedellä kunnolla sikeitä, jotta ei tarvitse univelkaisena metsästää. Yölämpötila kävi kahdessa asteessa ja tarkenin untuvapeittoni alla hyvin. Kylmin yö tähän asti. Pari kaveria olivat jo metsällä ja yritin tavoittaa heitä suunnitellakseni päivän omaa ohjelmaa. Toista en tavoittanut radiopuhelimella, joten lähdin itään päin samoille seuduille missä tavoittamanikin suurriistanmetsästäjä jo oli. 

Auringon noustessa jokilaakson pohjalla leijaili usvalauttoja ja kulkiessani napsin välillä valokuvia maisemista. Auringon yhä kohotessa se alkoi myös lämmittämään ja yli puolitoista tuntia istuin kelorungolla suon laidassa houkutellen hirviä.

Jokivarren usvalautat.

Kelon rungolla oli lämmin istuskella aamuauringossa.

Tuulen suunta oli takaani ja muutin kurssia pohjoiseen, jotta voisin kulkea edes sivutuulessa. Kaverin oranssit tamineet vilkkuivat tunturin huipulla, kun hän oli kiikaroimassa mahdollisia hirviä muiden lähettyviltä. Nousin myös huipulle ja istuskelimme siellä yhdessä tovin. Edellisenä vuotena tuo puista paljas huippu oli ollut punaisenaan puolukkaa, mutta tänä vuonna ei sato ollut yltänyt likimainkaan yhtä runsaaksi.

Vaivaiset koivut.

Kaveri huipulla kiikaroimassa.

Huipulta on hyvä tähystellä hirviä.

Lehdettömään aikaan koivikoista hirvien tiirailu olisi huomattavasti helpompaa.

Kahvihammasta alkoi kolottamaan ja menimme aamupäiväkahville alas. Tovin odottelimme kapean tunturien välissä olevan rinnesuon reunassa, kun radiopuhelimesta kuulimme tilanteesta, jossa sarvipää hiippaili kaveria kohden alhaalla lähellä jokivartta. Mahdollinen ihmisen havainnut hirvi olisi voinut nousta eteemme ylös tunturinrinteeseen. Tilanne kuitenkin purkaantui eikä siitä saatu kaatoa aikaiseksi. Radiopuhelimet ovat olleet meillä muutaman vuoden käytössä ja niistä on jahdin aikana huomattavasti apua.

Kahvipaikalla oli tulet jo siihen ehtiessämme. Mukana metsässä ollut kuusivuotias lapsi oli löytänyt läheltä suuren hirven kahdeksanpiikkisen jättösarven ja tuonut sen näytille männyn juurelle, jonka alta polttelimme risuja ja käpyjä sen verran, että kahvivesi kiehahti kenttäpakissa.

Kiertelin usean kilometrin lenkin pohjoisen puolelta, mutta päivän ainoat hirvet näin vasta, kun illansuussa palasin Nelisatasen rinteeseen. Havaitsin hirven turvan edessäni koivikossa muutaman kymmenen metrin päässä. Kutsuin ja alempaa alkoi kuulumaan hirmuisesti korkeaäänistä vasan yninää. Oli hauskaa kuunnella noiden elukoiden yhteydenpitoa. Emä jutteli jatkuvasti jälkikasvulleen. Samaan aikaan kuulin radiopuhelimesta, että kaveri oli ampunut oletettavasti vasan. Epävarmuutta oli, koska emä ei ollut aivan lähellä, vaan näkyi vasta myöhemmin koivikon puolella.

Pian minun lähelläni ollut emä kulki editseni ja näin ensimmäistä kertaa Lapin hirvellä kaksosvasat. Tuohon hetkeen mennessä en saanut kuitenkaan varmuutta oliko kaverin hirvi vasa vai ylivuotinen ja lupateknisistä syistä en laukaissut kuin kamerani hirvijonoa kohden. Minuuttia myöhemmin kuulin varmistuksen, että kaadetulla hirvellä oli alle kuusi poskihammasta ja näin ollen olisin voinut toiseen puolikkaan luvan tuossa käyttää ampumalla toisen kaksosista. Minuutista oli hirvenkaato taas kiinni. Joskus sitä pohtii, että "siinä on paikka, miksi et lauo"...

Jahtikaveri hilpaisi juuri omille teilleen. Hirvipipossaan oli teksti "Eat more chicken!".

Isokokoisia poroja.

Keskellä suota olevien purojen varsilla kasvaa yleensä koivuja ja heinää.

Nelisatanen.

Emä ja kaksoset.

Hirvijahdissa päiväkausia rauhalliseen tahtiin kulkiessa oli aikaa pohdiskella myös monenlaista muutakin ja keksin (muka)hauskan vitsin liittyen aiheeseen. 

- Mitä hirvisonni sanoi pyöräillessään myöhään syksyllä?
- Hei kato! Mä ajan ilman sarvia!

Nousin Nelisatasen huipulle ihailemaan ilta-aurinkoa ja sieltä laskeutuessani kuulin hirven vastauksia alarinteestä. Hetken luulin siellä olevan oikean hirven, mutta hieman äänilähdettä lähestyttyäni havaitsin oranssia väriä puiden lomassa ja lampsin kaverin kanssa passittamaan isoa rinnejänkää istuskellen levinneisyysalueensa rajalla kasvavan männyn juurella. 

Pitkä päivä otti veronsa. Jahtiaikaa oli pitkän valoisan ajan vuoksi noin 17 tuntia. Vauhti oli toki hidas ja matkaa kertyi kävelyaikaan nähden vähän (14 km), mutta jatkuva kulkeminen poluttomilla tuntureilla rinkka selässä kysyi kestävyyttä. Mukava oli viimein palata leiriin ja heittää nuotiolle pitkäkseen, kun ensimmäinen hirvikin oli nyt jo nurin. Jälleen näkyivät revontulet illalla nukkumaan käydessä.

Iso sarvien puolikas.

Patenttia vailla oleva lihapiirakanlämmitysteline.

Porukka koolla iltanuotiolla.

Kolmannen jahtipäivän tapahtumii pääset tästä linkistä.