maanantai 3. elokuuta 2015

Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 2. päivä

Tästä linkistä reissun ensimmäiseen osaan, jos alku on vielä lukematta.


Ensimmäisenä maastoyönä heräsin pari kertaa töminään majoitteeni ympärillä. Unisena käänsin päätä katsomaan tarpin oviaukosta verkon läpi pihalle ja säpsähdin, kun korkea, tumma ja sarvekas hahmo pönötti kaksi metriä edessäni syömässä jäkälää. Pian tunnistin eläimen poroksi. Myös muutama lajitoverinsa kirmaili pitkin mäntyvaltaista metsää tuossa tämän vuoden viimeisen yöttömän yön valossa.

Lämpötila kävi alimmillaan vain hieman alle 10 asteessa ja mitään ongelmaa ei ollut tarkenemisen tai hyttysten kanssa ja sain nukuttua oikein hyvin. Arvioin vilttiä ja muita varusteita tarkemmin omassa postauksessaan. Katto ropisi siihen malliin yöllä, että vettäkin jonkun aikaa satoi. Aamulla herätessä oli kuitenkin poutaa ja tarpin katto jo kuivunut. Pistin majoituskamppeet rinkkaan heti herättyäni ennen kuin menin tupaan aamupalalle.

Valmiina päivän jalkamarssille.

Puuron syömisen jälkeen lähdimme talsimaan kohti Pahtareikäjärveä. Toimin vastuullisena suunnistajana joukon kärkenä ja tunnustelijana koko vaelluksen ajan. Noudattelin Kurttejärven rantaviivaa itäpäätyyn asti ja siitä etenimme kompassisuunnalla Kontturinlammen (karttalinkki) eteläpuolitse eteenpäin. Erannon vaikutus selvisi minulle lammen jälkeen alkaneella metsäisemmällä osuudella. Vätsärissä on Suomen suurin eranto, jopa 13 astetta. (Linkki: Eranto Suomessa) Tämä heittää kulkijan pari sataa metriä sivuun kilometrin matkalla.

En ottanut erantoa huomioon ja osuimme eri lammelle kuin piti ja olin tapahtuneesta hetken hämilläni. Lammen muodosta pääsin kyllä nopeasti kartalle, joten minkäänlaista eksymistä ei tapahtunut. Eksyminenhän on oikeastaan aika liukuva käsite. Harvemmin osaan metsäpätkillä täysin näyttää kartalta tarkasti missä ollaan, mutta kompassisuunta täytyy olla sellainen, että ennen pitkää löytyy varma maamerkki. Ei pidä mennä paniikkiin, vaan ottaa rennosti. Viikko kairassa, eikö olisi hienoa sanoa, ettei oikeastaan edes tiedä missä? Tulipahan opetus, että täällä täytyy tuo erantokin huomioida. Useimmiten etenin lammelta seuraavalle metsäisillä osuuksilla, jolloin riitävän usein sai sijaintinsa päivitettyä kankaalle tulostetulle noin 1:50000 mittakaavan kartalle.



Pahtareikäjärvelle saavuimme puolilta päivin ja teimme nuotion valmiiseen nuotiorinkiin lounaan valmistamista varten. Jostain syystä paikassa oli kolme nuotiorinkiä kymmenen metrin säteellä. Yhdestä puuttui kivet ympäriltä ja se oli päässyt polttamaan aluskasvillisuutta laajemmalta alueelta. Lounasta odotellessa heittelin vähän virveliä, mutta mitään ei tarttunut siiman päähän. Uskoisin tuon järven kuitenkin olevan kalaisa, vaikka keskipäivän aikaan eivät vielä fisut olleetkaan syönnillään.

Soutuvene Pahtareikäjärvellä.

Pahtareikäjärveen pienestä lammesta laskeva puro. (karttalinkki)

Lounastauon jälkeen kävimme katsomassa Pahtareikäjärven pahtaa, josta oikaisimme Taimenvaaran yli. Vaaralta aukeni näkymä kauas Tuulijärvelle päin. Vaaran rinteessä oli useita lampia ja pidimme erään rannassa välipalatauon. Kokeilin kalastaakin, mutta en saanut mitään. Lammelta puuttuu nimi. Olkoon se tässä sitten paikalliseen tapaan nimettynä vaikkapa Akpojan Kalatonlampi. (karttalinkki) Löytyyhän tuolta alueelta jo muun muassa Antin Taimenjärvi, Peten Harrijärvi ja Santerin Nälkähaukijärvi.

Kalliojyrkänne Pahtareikäjärven lounaispäässä. (karttalinkki)


Lepopuu Taimenvaaralla. Ei kuitenkaan yöpuu.

Näkymä Taimenvaaralta.

Tuli kuvattua porokin.

Tuulipää Taimenvaaran puolelta.

Uskomattoman kaunis lampi Taimenvaaran huipulla.

Näkymä Tuulijärvelle.
Jatkoimme Tuulijärven pohjoisiin osiin, jossa oli vuorossa reissun ensimmäinen kahlaus, kun etsinnät eivät tuottaneet tulosta löytää kohtaa, josta olisimme päässeet kiviä pitkin loikkimalla yli. 

Tuossa Tuulijärvestä lähtevän laskujoen alkupäässä on hienoja pieniä putouksia ja paras ylityspaikka oli heti ylimmän portaan päällä (karttalinkki ylityspaikkaan). Tiedustelin ensin reitin ja vein sitten kaikkien rinkat yli. Yhteensä viisi kertaa edestakaisin, kun viimeisenä piti hakea vielä kamera kuvaamasta. Tosi hauskaa!

Putous.



Tuosta tuli rampattua viisi kertaa edestakaisin. Viimeisellä kerralla jäin toki vastarannalle.

Putouksen reunalla. Ei nyt ihan Niagaran korkuinen, mutta putous kuitenkin.


Tuulijärveltä nousimme jyrkänteiden välistä ylös itään ja laskeuduimme Iso-Rovijärven pohjoispäähän etsimään yöpaikkaa. Käsittämätöntä louhikkoa koko pohjoispuoli. Oli todellinen ongelma löytää kolmelle tasainen paikka selän alle. Lopulta paikka kangaslaavulle ja tarpille kuitenkin löytyi ja pystytimme leirin. (karttalinkki leiripaikalle)


Tuota ei 6 sentin ilmapatja tasoita mukavaksi selänaluseksi.

Pienempi Iso-Rovijärvestä laskeva joki, joka yhdistyy isompaan virtaan. (karttalinkki)
Pitkähköstä päivämatkasta rasittuneina paistelimme letut ennen kalastamisen aloittamista. Isä nappasi alamittaisen taimenen jo lettuja odotellessa ja se nosti odotukset korkealle. Josko vielä mitallinenkin tulisi. Lähdin päivällisen jälkeen merta edemmäs kalaan ja muut jäivät kai johonkin lähemmäs.

Palatessani leirissä oli iloisia kasvoja. Kivellä pötkötti 55 senttinen taimen. Itsekin olin nähnyt ison taimenen hetkeä aiemmin kirkkaassa vedessä uimassa, mutta sille ei kelvannut mikään vieheistäni. Oli kuin olisin akvaarioon katsellut. Taimen ui useamman kierroksen edessäni, mutta ei näyttänyt yhtään kiinnostuneelta puremaan koukkujani. Ainoa kalakosketukseni tuona päivänä oli parin kilon hauki, jonka onneksi onnistuin irtaannuttamaan koukusta. Hauki on vihoviimeinen kalalaji, jota lähden tuolta narraamaan. Aika nöyrää poikaa olin iltanuotiolla, eikä kalastuksesta tarvinnut paljon puhua, mutta olipahan mahtavaa päästä paistamaan ja maistamaan oikeaa punalihaista erämaajärven taimenta! Upea saalis kertakaikkiaan. Taimenta syödessämme kettu meinasi kävellä leiriimme, mutta viimein meidät huomattuaan lähti lahden rantaa pitkin muualle.

Kalastelua Iso-Rovijärvellä.
Punaista lihaa pannulla.

Kettu leirin liepeillä.
Nyt ei edellisen illan tapaan ollut hiekkarantaa tarjolla, mutta toki uimassa piti käydä. Liukastelin isoilta kivenlohkareilta hyiseen veteen peseytymään. Tuon jälkeen menin majoitteeseeni koisimaan. Auringonlasku ja näkymä tarpista Iso-Rovijärven selälle oli häkellyttävän kaunis.

Kunnon järvi- ja tunturimaisemat!

Mukava katsella verkon läpi maisemia unta odotellessa.

Yön aikana leirissämme kävi varas...


Kolmannen päivän vaelluskertomukseen pääset tästä linkistä: Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 3. päivä

13 kommenttia:

  1. Tuota erantoa en ole itsekään muistanut ottaa huomioon, vaikka asia olisi pitänyt tietää. Vanhoissa hyvissä peruskartoissahan se oli selvästi merkittynä, mutta nykyisenä karttatulosteiden aikakautena ei tästäkään saa muistutusta. Näkyy olevan täällä Oulunkin seudulla yli kahdeksan astetta.

    Jospa tuo asia nyt pysyisi mielessä - edes vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Voit periaatteessa kääntää kompassiisi valmiiksi tuon 8 asteen erannon (jos kompassissasi on sellainen ominaisuus) ja tarkkuus riittää koko Suomessa.

      Minun vanhaan marssikompassiini jostain 40-50-luvulta ei sitä saa asetettua vaan täytyy huomioida aina suuntaa ottaessa :-) Armeijan ylijäämää, mutta ei sentään taida olla sotaa nähnyt. Kompassi näkyy ainakin tuossa tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa kiinnitettynä ranteeseen. Kerran jo luulin, että se on tullut tiensä päähän, mutta oudot suunnat johtuivatkin hanskojen magneettisista irtolapasten kiinnittimistä kämmenselän puolella.

      Poista
    2. Eipä minun kompassiini tuota pysty laittamaan, mutta ei se iso vaiva ole tehdä se tarvittava korjaus sitten, kun suunta on otettu. On kuitenkin muodostunut tavaksi tarkistaa astelukema ja painaa se mieleen siltä varalta, että kulkemaan lähdettyä onnistuu huolimattomalla kompassikäsittelyllä kääntämään neularasiaa vahingossa johonkin suuntaan.

      Poista
    3. Jep, simppeli juttu, kun kerran harjoittelee kunnolla ja oikein :-) Täällä Pirkanmaalla en ole jaksanut huomioida koko erantoa. Ei tämä minun suunnistamiseni niin metrin tarkkaa ole muutenkaan. Tärkeintä on pitää tietty suunta, että ei jää pyörimään ympyrää :-) Varmuutena tuo asteluku on tosiaan aina hyvä pistää mieleen suunnanoton jälkeen.

      Poista
    4. Mitenkahan mahtaa menna nuo korjaukset, vai tarvitaanko niita, sahkoisissa kompasseissa (esim. Garmin?) Yritin googlailla true North vs Magnetic North, mutta eipa onnistunut. Suunnon vehkeiden (liian kalliita!) kaytto-ohjeissahan asia on kylla selkeasti kasitelty, eli se asetetaan aivan kuten esim. Silvan perinteisissa kompasseissa

      yt. luuppi

      Poista
    5. Mielenkiintoinen kysymys sähköisistä kompasseista. Olen kuitenkin täysi amatööri niiden ja gepsien kanssa, kun en sellaisia käytä, joten en osaa vastata. Täytyy koittaa selvitellä ja varmaan joku lukijoistakin tähän osaa vastata. :-) Olettaisin, että se täytyy kohteen mukaan itse asettaa oikeaksi.

      Poista
  2. Kylläpä näyttää houkuttelevilta Vätsärin maisemat! Seurailen näitä tarinoita mielenkiinnolla, sillä kolmen viikon päästä on lähtö samoille seuduille. Erityisesti kalastusvinkit ovat tervetulleita, aion ottaa ekaa kertaa vaellukselle kalavehkeet mukaan ja muutenkin olen siinä lajissa aivan aloittelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vätsäristä tuli kertaheitolla suosikkierämaani :-D Mukavaa reissua! Esittelin ennen lähtöä jo kalavehkeitäni (http://akpojanblogi.blogspot.fi/2015/07/kalavehkeet-vaelluksella.html), mutta tarkempaakin tietoa on luvassa myöhemmin Vätsärin järvistä ja lammista missä kalastelin ja mitä sain :-)

      Poista
  3. Oioi... Polte Vätsärin suuntaan kasvaa tällaisia lukiessa :)
    Näkyypä siellä noita järviä & lampia riittävän kalastettavaksi, suorastaan runsauden pula taitaa tulla... ;)

    t. Sipe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin juuri, että perusreittimme ohitti 153 lampea tai järveä. Kokonaismatka oli noin 67 kilometriä eli aika tiuhaan niitä siellä on. :-) Lisäksi iltaisin tuli käytyä katsomassa ja kokeilemassa vielä lukuisilla muillakin vesialueilla. En toki jokaisessa ohittamassamme lammikossa yrittänyt kalastaa ;-)

      Vätsäri on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Ei korkeimpia tuntureita, mutta ainakin minun mielestäni Lappia parhaimmillaan!

      Poista
  4. Hei,
    Hieno kertomus ja mahtavia kuvia. Millainen pätkä oli kävellä Tuulijärven pohjoisosasta Iso-Rovijärven pohjoisosaan ja siitä Rovipäälle? Totesit että telttapaikat olivat harvassa, mutta entäs kävelyn kannalta? Lähinnä kysyn nilkkojen kannalta. Onko suht ok kävellä, ettei ole pirunpeltoja ja pitkiä kiveltä kivelle hyppimisiä, vai onko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :-)

      Kivikkoisin paikka osui tuolle pitkälle tämän vaelluksen reitillä. Kivikkoisuus alkoi laskeutuessa tunturista Iso-Rovijärvelle. Toisaalta kivikkoisuus tarkoitti enimmäkseen isojen kivien kiertelyä kapeista väleistä eikä niinkään niiden päällä hyppimistä. Rovipäälle nousu oli maapohjaltaan tuttua helppokulkuista tunturinrinnettä, jossa kivet eivät aiheuttaneet haittaa eli kivikkoisin seutu rajoittui juurikin tuohon Iso-Rovijärven pohjoisreunaan.

      Toivottavasti tästä oli apua reitin suunnitteluun. :-) Vätsäriä pidetään kivikkoisena ja sitä se toki onkin, mutta pääsääntöisesti se on kuitenkin helppokulkuista, kun varoo karttoihin merkityt isot kivikot.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!