Hirvijahtia Ylä-Lapin tuntureilla 8-12.9.2017, Osa 1

Tästä postauksesta alkaen tarinaa hirvijahdista tuntureilla kolmannen kerran tässä blogissa! 

Nuorehko hirvisonni ziigarissa.

Retkeily- ja metsästysharrastuksien yhteensovittamisen vuoden kohokohta, kaiken muun yhteensovittamisen vuoden päävastus, ruskaretki, tunturivaellus yhdistettynä ikimuistoisilla kohtaamisilla eläinten kanssa, karkonneita hirviä, joskus jopa kaatojakin, kyynärpäihin asti verisillä käsillä takapaistin kantamista tunturikoivujen taakaksi lettosuolta, iltoja tervastulilla kaveriporukalla... Muun muassa tätä on vuoden odotetuin, ristiriitaisin ja hienoutensa vuoksi kenties turhankin voimakkaasti ajoittain tunteisiin menevä reissu Suomen toiseen päähän.

Minulle vuoden 2017 jahti oli jo kahdeksas kausi. Aloitin vuonna 2009 ja yksi kausi on jäänyt välistä. Jahtiviikoksi oli varattu viikko 37 jo aikoja ennen reissua, koska ainakin osalla lomien järjestäminen ja varaaminen työpaikoilla tapahtuu vähintään viikkoja, jopa kuukausia etukäteen. Itse varasin viikon jo muitakin kesälomia lomalistalle merkitessä huhti-toukokuussa. Se oli uusituilla metsästysajoillakin passeli, koska syyskuun viidestoista oli vasta perjantai eli käytännössä koko viikko ja viikkoa edeltävä viikonloppu oli aikaa jahdata kolmea juoksevaa kaatolupaa juuri ennen välirauhaa. 

Tapahtui kuitenkin niin, että osalla porukasta mönkijä lähti vähän keulimaan ja siellä puoli seuruetta varaili lähtöpäiväksi jo viikon 36 keskiviikkoa. Se ei ollut kyllä ihan reilua seurueen toista puolikasta kohtaan hoitaa vain ilmoitusluontoisesti vähän yli viikko ennen lähtöä. Jos on sovittu, että mennään viikoksi 37 metsään, se ei minun mielestä tarkoita, että jotkut menee viikon 36 puolivälissä. Ärrinmurrin. 

Piti sitten ryhtyä omankin loman alkamisaikaa viime hetkillä säätämään, että ehtisi maastoon edes seuraavana tai sitä seuraavana päivänä kuin puolet porukasta oli menossa. Kuulemma kiire oli lähteä metsään etukäteen, että ehtisi vielä Norjaan kalaan. Ei sopinut ehdotus, että menisivät ensin sinne turskaan ja sitten yhdessä hirveen, kun kaikille sopii... Porukan ajatuksien yhteensovittamisen ikuinen ongelma. Ei koskaan voi ihan kaikkia miellyttää, mutta voisi edes hieman yrittää. 

Eipä sillä, että minulla omien kaatojen suhteen olisi stressiä ollut ja pelkäisin muiden ehtivän ensin. Ei todellakaan. Edellisellä kaudella kaadoin kaksi kolmesta, joten mitään kaatopaineita ei ollut, eikä ole ollut aiemminkaan. Homma vaan on sellainen, että kovin lyhyttä jahtiaikaa varten tuota reilua 1200 kilometrin matkaa ei viitsisi ajaa edes ja takaisin. Toisaalta kohtuuttoman pitkäkään reissu ei kolmen lapsen isälle käy. Ristiriitoja oman pään sisällä, mutta onhan asioilla tapana järjestyä. 

Onneksi työpaikalla kävi loman siirto. Toki se oli vain nimenomaan siirto; kun halusin aloittaa lomani jo perjantaina, piti seuraavana perjantaina olla taas töissä. 

Eikö olekin hauska tämä maailma missä me porukalla elämme, kun projektit ovat aikataulutettu niin, että valmistuminen on olevinaan siitä yhdestä perjantaipäivästä kiinni? 

Aikaikkuna reissuun oli joka tapauksessa sitä myöten selvää pässinlihaa. Perjantaina kohti pohjoista ja viimeistään torstaina kotiin. Kyytiasia oli helppo sen jälkeen, kun tein päätöksen lähteä omalla autolla, että saan mennä ja tulla miten tykkään, sekä sainpahan oman pakastimenkin mukaan lihoja varten. Serkku lupautui taas kaveriksi kyytiin menomatkalle. Mieli oli hyvä, kun asia oli päätetty. 

Vihdoin oli lupa innostua uudesta jahtikaudesta!

...

Lähtö tapahtui perjantaina aamulla kello neljä Vantaalta. Olin auton pakannut jo edellisenä iltana. Varustelistan löydät täältä. (Sata litrainen pakastin on muuten aika mukavan muotoinen objekti kantaa rappukäytävässä yksin. Ei painava, mutta se muoto...) Alkumatkan pimeällä nelostiellä poksahtivat molemmat ajovalot melkein samalla sekunnilla. Pahoittelut vaan kaikille ketä vastaan ajoin ja kenet ohitin pitkät päällä. Onneksi yksi vaihtovalo oli jemmassa hansikaslokerossa ja sen sain paikoilleen kohtuullisen nopeasti, kunhan motarilla tuli pysähdyspaikka vastaan. Toisen vaihdoin myöhemmin eräällä huoltoasemalla ja samalla ostin niitä polttimoita kaksi varalle, jos nyt myöhemmin sattuisi käymään samalla tavalla. Serkku nousi kyytiin Hartolasta ja puoli seitsemältä olimme yhdessä liikkeellä. 

Ajelemista riitti eikä turhaan pysähdelty ollenkaan. Tankkauksia, vesienheittotaukoja jokunen ja eväiden osto Sodankylän kookaupasta. Matka kesti osaltani viisitoista ja puoli tuntia ennen kuin oltiin perillä.

Inarin kohdalla tuli metsästä kuva ja viesti "22 piikkiä". 

Sillä lailla. Poijjaat kaatoivat sitten tuollaisen kitukasvuisen alaskalaisen ylivuotisen hirvisonnin kokoisen heti ensimmäisenä päivänä!

Kuulopuheiden mukaan hirvi oli noussut makuulta noin 20 metrin päästä ampujasta ja kaato tapahtui noin kymmenen kertaa pitemmältä matkalta jahkailun jälkeen asetta koivun oksan haarasta tukien. Osuma oli pistokuopassa. Kaadetun hirven löytyminen oli pitkälti jo papaksikin kutsutun 14-vuotiaan hirvikoira Raikun ansiota, joka mahtavasti jäljesti yli 200 metrin kuolinlaukan kirmanneen sonnin vaivaisesta koivikosta. Hienosti tehty tuolta sopulinhaukkujalta! Yhtään kaatoa koiralle ei ole koskaan tiettävästi ammuttu, mutta haukkuipa elikko hintansa vielä viimeisenä syksynään toisella tavalla. Pelkkien neljän etsijän voimin etsintä olisi lumettomassa ympäristössä voinut ilman koiraa olla hankala ja aikaa vievä tehtävä. 

Hieno homma, että kaato tuli, mutta olisihan se ollut kiva olla itse kokemassa tuo tilanne maastossa ja kaadolla ja kuulla ne radiopuhelinkeskustelut. Oli asennoiduttava loppumatkalla uusiksi siten, että mennäänkin vain kahta lupaa metsästämään. 

Ajon jälkeen lähdimme kolmen ampujan ja yhden lapsen voimin kohti hirvimaita. Auton jätin saman mönkkäriuran päähän, jonne jätin sen viimeksikin. (Sijainteja en hirvestyspostauksissa jaa, kuten en ole aiemminkaan tehnyt.) Ilta oli jo hämärä lähtiessämme. Kello puoli kymmenen. Ilmeisesti kuu piti ohuen pilviverhon takaa maastoa sen verran valoisana, että otsalampulle ei ollut tarvetta. Parin kilometrin kävelyn jälkeen olimme valtion maiden rajalla ja päätimme leiriytyä. Tästä voisi seuraavana päivänä aloittaa heti sarastaessa metsästyksen ja lähteä lähestymään toista osaa seurueesta. 

Yö nukuttiin tyhjän ja lukitun rajavartio(tms)kämpän pienellä terassilla. Tuulista oli, mutta lämmintä. En nukkunut kovin hyvin. Pohdin edellisen vuoden tilanteita, jotka tuli heti alkuun tuolta samasta paikasta lähtiessä ja kaatokin ensimmäisen kahden tunnin jahdin jälkeen. 

Voisiko sama toistua?!?  

Selvitetään se asia seuraavassa osassa. Linkki seuraavaan.

Yö terassilla.