tiistai 7. maaliskuuta 2017

Parin tunnin pöllöretki, Vol 2

Sumea kuutamonäkymä pellolle.

Onnistuneen pöllöilyillan jälkeen oli helppo päätös lähteä heti seuraavana iltana uudelleen. Olin aikeissa nukkua taas isän tekemässä laavussa joka tapauksessa pihan perällä ja ajattelin käydä vähän kävelyllä ennen sinne kömpimistä, jotta veri kiertäisi viltin alle mennessä ja olisi heti lämmin olo. Laitoin lapset nukkumaan ja kello 21.20 lähdin ulos raikkaaseen pakastuvaan tähtikirkkaaseen kuutamoiltaan kävelemään. Pakkasta oli kahdeksan astetta. Puolikkaan kuun valo riitti sellaisenaan kulkemiseen eikä otsalla ollut Fenix mennyt päälle koko pöllöretkellä. Hollantilaiskaverille heitin alkutaipaleelta vapaasti suomennettuna viestin, että "on niin karmiva kuun valo käppäillä, että minua pelottaisi, jos karhut eivät olisi edelleen talviunilla ;-)"

Kävelin reippaasti jääpintaista hiekkatietä pitkin samaan suuntaan kuin edellisenäkin päivänä. Tavoite oli kuitenkin tällä kertaa vähän kauempana, koska tiesin Tiirasta, että siellä jossain oli viirupöllö huhuillut edellisellä viikolla. Reilun kilometrin kävelyn jälkeen pysähdyin paikassa, jossa muistin edelliseltä illalta, että siellä ei enää autojen äänet nelostieltä häiritse. Helmipöllö puputti samalla suunnalla kuin edellisenä iltana. Jatkoin sinne ja ohikin. Nyt pöllö oli kuusikossa todella lähellä pikkutietä. Nauhoitin kameralla helmipöllön ääntä ja sen ääniraita on kuunneltavissa tästä linkistä.

Kolme kilometriä käveltyäni olin paikassa, jossa oletin, että viirupöllö oli kuultu. Kovin tarkkaa karttaa ei Tiirasta näe, joten arvaushan se oli, mutta toisaalta parhaimmillaan pöllön voi kuulla tarkkakuuloinen jopa kilometrien päästä, kun keli on tyyni eli tässä hommassa tarkkuus riittää, kun ei ole varsinaisesti tarkoitus nähdä, vaan kuulla lintu. Parkkeerasin seisomaan keskelle pimeää Hotilantietä ja odotin paikoillani.

akpoika kytiksellä suon reunassa.
Olen tottunut kyttääjä ja väitän, että voitan kärsivällisyydelläni suurimman osan ihmisistä. Jaksan tuijottaa suota ja odottaa sinne hirveä, istua veneessä ja katsella kaislikon läpi josko joku sorsa joskus tulisi haulikon kantamalle tai edes samalle järvelle. Jaksan myös istua kuusen oksien alla ja visertää pyille, jotka eivät sinä utuisena aamuna vastaa pilliin ollenkaan tai sitten vain seistä kuutamolla pimeässä ja odottaa, jos kuulisin jonkun pöllön äänen. Yhtenä syksynä Lapin hirvijahdissa kyttäsin suota samaan mäntyyn nojaten tunturin rinteessä aamun pimeästä illan pimeään, kun arvelin, että siitä suosta menee joka päivä joku hirvi yli. No, tulipa todistettua, että olin väärässä, koska tuona päivänä ei ainakaan mennyt yhtään elukkaa siitä yli. Ajantaju häviää kytätessä nopeasti. Hetken jälkeen on mahdoton sanoa onko seissyt siinä minuutin vai viisitoista, kymmenen vai kolme kymmentä.  

Kuulin helmipöllön takaani ja toisen vaimeasti takaoikealta Metsäkosken puolelta. Koirat haukkuivat pitkin kyliä monessa suunnassa ajoittain. Tuntui, että haukahtivatko nuo aina, kun helmipöllökin äänteli. Ihanajärven jää piti pakkasen kiristyessä paukahduksia ja muljahduksia, jotka kantautuivat metsän läpi parin-kolmen sadan metrin päästä korviini. Vaan ei viirupöllön ääniä kuulunut. Tarkistin kellosta lähtiessäni, että olin seisonut paikoillani puoli tuntia. Iso osa ajasta silmät kiinni ja pelkkä kuuloaisti valppaana.

Kello oli vähän yli 23, kun lähdin palaamaan takaisin. Tuttu helmipöllö oli tuolloin vaimentunut, mutta Metsäkosken lajikaveri oli vielä äänessä ja sen kuulin vaimeasti melkein laavulle asti. Kuusi kilometriä tuli iltalenkille mittaa.

Laavuun hain pihamökistä sohvan patjan, kun ei retkipatjaa ollut mukana. Laavussa oli kyllä yksi litteä ilmapatja ja kiinnitin viltin narut siihen, koska oli kylmä ilma. Sen paketin heitin paksun patjan päälle laavun laverille. Ah, mitä luksusta! Viltissä oli heti lämmin kävelyn päätteeksi merinovillaisessa alusasussa pötkötellä.

 ...

En ole varma olinko ehtinyt nukahtaa, mutta jonkinlaisesta horroksesta heräsin vaikertavan kuuloiseen pöllön ääneen. Ääni kuului kovaa ja läheltä, ei varmasti montaa kymmentä metriä ollut matkaa äänilähteeseen. Kohta sama äänenpaino jatkui tiheänä huhuiluna ja toistui taas muutaman sekunnin kuluttua. Kaivoin kännykästä pöllöjen ääninäytteet ja varmistin linnun lehtopöllöksi! Voi että kuinka ihminen innostuu, kun kuulee uuden pöllölajin! Minun lisäkseni se sisäinen lintubongarikin oli herännyt.

Kello oli 00:19 koiraslehtopöllön aloittaessa. Latasin nopeasti jonkun äänityssovelluksen puhelimeen ja nauhoitin pätkän huhuilua. Yllättävän vaimeasti tallentui paikalla kovaa kuulunut ääni, mutta sain kotona GoldWave -ohjelmalla säädettyä ääntä voimakkaammaksi ja aavistuksen selkeämmäksi. Valitettavasti kohinataso on niin korkea, että sen poistaminen tai vaimentaminen tämän paremmin ei näillä taidoilla onnistu. Lehtopöllön soidinääni on kuunneltavissa tästä linkistä. Koiraan ääntelyä jatkui 00:36 asti eli reilun viisitoista minuuttia se jaksoi. Se oli pitempään kuin kaverini helmipöllö, jonka huomasin kahden illan perusteella huutelevan tyttökaverin perään noin kymmenen minuutin sykleissä.

En ollut vielä ehtinyt rauhoittua edellisestä, saati nukahtaa, kun taas raikasi metsä. 00:52 alkoi lyhyet kimakat vinkaisut kuulua puun oksalta. Kirjaimellisesti korkealta ja kovaa. Sitä jatkui seuraavat muutamat minuutit ja nauhoitin siitäkin näytteen, jonka voi kuunnella tästä linkistä. Kyseessä lienee naaraslehtopöllön vastaushuuto. Niitä otuksia olikin siis vissiin aivan laavun lähellä kaksi! Hetkeä myöhemmin kuulin kovaksi jäätyneestä lumesta rapsahduksen, jota epäilin, että nappasiko siinä pöllö yöpalaksi hiiren.. Vai kuvittelinko vain? Mahtavan innostava havainto tuli joka tapauksessa tehtyä eikä näemmä pöllöretkelle tarvinnut merta edemmäs lähteä, kun takapihaltakin sen saattoi kuulla.

Selkäpuoli oli viilentynyt patjalla istuessa ja kuunnellessa sen verran, että vaihdoin viltin makuupussiin ennen unien jatkamista. Vaihdossa tuli Thermarestin Antares -pussi, joka on kai mukavuuslämpötilaltaan -9 eli juuri kyseiseen keliin passeli, kun yön kylmin oli -10 ja -11 välillä. Nukuin siinä lämpimästi aamuyhdeksään asti.

Sellainen oli tämän vuoden viides yö ulkona.

Viltti ja vaihtopussi.

2 kommenttia:

  1. Ihania nämä pöllöretkikertomukset, ja tosi mukavaa, että jaoit myös äänitteet. Lehtopöllö on itselleni se kaikkein tutuin pöllö - niitä huhuili ja soidinteli lapsuudenkodin pihassa vuosittain ja kuulemma edelleenkin välillä kuuluu - mutta osaa noista äänistä en siitä huolimatta muista ikinä kuulleeni. Tyypillisin äänisarja meilläpäin on ollut vain koiraan kirkas hu-hu-huhu-huuuu, johon naaras vastaa kimeällä piiskahduksella tai naukaisulla hetken kuluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :-) Tällä hetkellä olen täysin höynähtänyt pöllöretkeilyyn ja myös muiden lintujen tarkkailuun. Ja kohta alkaa myös teeren soidin tai kenties on jo alkanutkin!! Kevät tulee! :-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!