keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Varustelista joulukuun lopun vaellukselle

Hossaan valmistautuminen on kovasti käynnissä, kun romut pitäisi olla pakattuna ennen ensi viikon alkua, eli ennen lähtöä joulun viettoon. Sitten ei tarvitse ajaa Tampereen kautta, kun haen hollantilaisystäväni lentokentältä. Lähdemme siitä Helsinki-Vantaalta samoin tein kohti Hossan lumia noukkien ainakin yhden kaverin matkan varrelta lastista jo ennestään pohjaan painuneille jousille. Auton katolle on jo kaiteisiin kiinnitettynä suksilaatikko, joka täyttyy takakontin ohella 3-4 hlön talvivarusteista varmasti tupaten täydeksi.

Tästä linkistä löytyy todenmukaiseksi ajan kuluessa päivittyvä varustelista: Varustelista Hossan retkelle. Käänsin varusteiden nimet rallienglannille, jotta sama lista näkyy ymmärrettävästi myös ulkomaalaisvahvistukselle, joka siis pääsee ensimmäisen kerran talvivaellukselle. Itsehän halusi. Tulisi vain kunnolla pakkasta niin ei toista kertaa kysy! ;-) Ei vaan. Tästä tulee ikimuistoinen juttu. Mahtavaa! Varustelista ei tule kovin paljon eroamaan viime kevään Muotkan retken listasta (tuo varustelista tästä).
 
Pientä painetta pakkaamiseen lyö se, että järkkään varusteet myös kaverille eikä kriittisiä passaa unohtaa. Harva varuste tosin on sellainen, ettei nokkela ilman tulisi toimeen. Vaatteet hän saa itse kuskata mukanaan mieleisensä ja sopivan kokoiset, mutta muut kamppeet otan omasta retkihyllystä tai lainaan. Pari hankintaakin jouduin tekemään, eli ostin kaverille otsalampun (ihan perus Petzl Tikka) ja naskalit, joka on tietenkin pakollinen varuste jäillä liikkuessa.

Jäistä puheen ollen, tiedustelin Hossan luontokeskuksesta lumi- ja jäätilannetta. Tässä vastaus tämän viikon maanantailta:

"Lunta on sellainen 10-25 cm paikasta riippuen. Jäät on olleet tosi huonot, mutta tällä viikolla tilanne parantunee. Kun virtapaikkoja varoo, niin uskon jäätä olevan joulun tienoilla jo jalkamiehelle kulkea.


Tervetuloa nauttimaan Hossan luonnosta"

Ennuste näyttää parinkympin pakkasia tänäänkin koko päivälle, joten kyllähän tuo jo jäitä tekee. Tarkkana pitää oleman, mutta kyllä näyttää enemmän kuin hyvältä tällä hetkellä. Mukava päästä hetkeksi pois tästä Tampereen loskasta. Mikäpä sen parempi tapa päättää tämä vuosi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!