Yö Kärkkistensuolla 28-29.8.2015

Kuu kaakon yllä.

Tarkoitukseni oli tehdä yön yli kestävä pyöräretki suon laitaan ja houkutella hirviä kuvattavaksi. Suunnitelmat menivät pyöräretken osalta pipariksi edeltävänä päivänä työmatkalla, kun 80-luvulta peräisin oleva käyräsarvinen retkipyöräni meni oikein kunnolla rikki. 

Lähdin autolla illalla yhdeksän aikaan Uudestakaupungista Inhamoa kohti tavoitteena leirityä Kärkkistensuon (karttalinkki) laitaan niin lähelle aukeaa kuin mahdollista. Tiesin jo entuudestaan, että kyseinen suo on hieno. Keskellä on pieni järvi ja räme on säästynyt ojituksilta, joskin eräs hakkuu viistää sadan metrin matkalta avosuon länsireunaa. 

Jätin auton kilometrin päähän suosta ja kävin iltahämärässä etsiskelemässä itselle uusilta alueilta leiripaikkaa suon eteläosasta. Näin ison kantarelliesiintymän pimenevässä kuusikossa, mutta annoin sen odottaa poimijaansa seuraavaan päivään. Muistin samalla, että unohdin evääni toiseen reppuun, joka ei ollut nyt mukana. Ei hätää, ajattelin. Löytäisihän syksyllä evästä maastostakin syötäväksi varsin riittävästi. Marjasato on tänä vuonna erinomainen ja olihan nyt sieniapajakin jo tiedossa. 

En kuitenkaan kelvollista leiripaikkaa löytänyt uusilta alueilta ja suolta lähtevä oja katkaisi aikeeni edetä pitemmälle, jossa kartan mukaan pistää kallio niemenä järveä kohti. Näin enää vaivoin liikkua ilman otsalamppua kuusikossa, joten päätin mennä avosuon laitaan saapastelemaan ja palailla sitä kautta tutuille seuduille täyden kuun valossa. Tiesin löytäväni sieltä makuupaikan helpommin. Metso pomppasi edestäni matkalla.

Pimeässä pystytin tarpin aivan avosuon reunaan ilman tukitolppia (leiripaikka kartalla). Naru vain puiden väliin, nurkat maahan vaarnoilla ja se oli siinä. Aivan säkkipimeää ei kuitenkaan edes tullut, kun kuu valaisi taivaalla. Itikoita oli vielä näin elokuun lopussakin kosteikon laitamilla paljon, joten onneksi olin ottanut myös hyttysverkon mukaan, vaikka emmin lähtiessä vieläkö sitä tarvitsisi ottaa. 

Kymmenen jälkeen kömmin peiton alle. Tullessa mittari oli näyttänyt peräti +19 astetta, mutta tuossa vaiheessa se näytti enää kymmenen astetta vähemmän. Ennusteessa oli yön kylmin +14 astetta, mutta ilmeisesti veikkaus oli tehty Isokariin, jossa meri lämmittää tähän aikaan vuodesta tuntuvasti.

Tarkistin, että aurinko nousee kuuden maissa, joten laitoin kellon soimaan viideltä, että olen heti hämärissä virittelemässä ensimmäiset kutsuäänet ilmoille. Levitin peiton päälleni ja tapoin muutamat hyttyset pois inisemästä, jotka olivat ilmeisesti piileskelleet pohjattoman majoitteeni kohdalla aluskasvillisuudessa. 

Kuulin vielä pitkäkseni heitettyänikin useita haulikon laukauksia lähijärviltä. Ainakin minun silmistäni värinäkö oli mennyt hämärän vuoksi jo ajat sitten nähdä sinisiä tai muunkaan värisiä siipipeilejä eikä täysikuusta huolimatta enää mielestäni olisi ollut syytä sorsastaa, vaikka iltalennollaan linnut varmasti taivasta vasten tummina hahmoina hyvin näkyivätkin. Joku tietenkin sanoo tunnistavansa lajin siitä hahmostakin...

Nukahdin pian, mutta havahduin ennen puolta yötä. Vilkaisin oviaukosta suon yli taivaalle ja näin vihreää loimotusta korkealla puiden päällä. Revontulia!! Siinä oli käsiä ja jalkoja enemmänkin laavukankaisen tarppini alla hetkellisesti, kun kiirehdin housut ja intin poolon päälle ja menin suolle valokuvaamaan. Harvinaisen hienot loimotukset näin eteläisen Suomen standardeilla mitattuna! Kameralle en saanut kunnon tukea, joten jouduin suurentamaan ISO-lukua lyhentääkseni valotusaikoja. Kuvasin myös kuuta joka valaisi usvan peittämän suon aavemaisella valollaan. Aivan mahtavaa! Hyttyset pyörivät ympärillä, mutta ainakin tunnin loikin fiiliksissä keskellä suota kuuden asteen lämpötilassa. Revontulet heikkenivät pikkuhiljaa ja viimein painuin takaisin pehkuihin. 

Näkymä tarpin oviaukolta puolen yön aikaan.

Vihreää valoa.

Revontulia!

Kuun valaisema utuinen suo.

 

A-UUUUUUUU! Oli tuota kuuta vähän ulvottava silläkin uhalla, että karkottaisin hirvet alueelta. Kärkkistenjärven rannassa on yksi mökki, jossa näkyi olevan valot päällä eli varmaan joku paikalla.

Aamulla heräsin etäältä kuuluneisiin teerien suhauksiin. Olen niin paljon käynyt teeren soitimella, että havahdun siihen ääneen, vaikka se kuuluisi kaukaakin, niin kuin nyt. Teerikoiraat ovat siitä hassuja otuksia, että innostuvat myös syksyllä soimaan ja tappelemaan, kun sattuu sopiva aurinkoinen aamu. Aina kelpaa pieni aamupaini suon pinnassa. Nyt varsinaista soidinta ei näkynyt ainakaan tällä suolla, mutta muutaman teeren näin aamun mittaan lentämässä. Kellon soittoon olisi ollut enää vartti, joten aloin jo pukeutua päivävaatteisiin.

Lämpötila oli tipahtanut neljään asteeseen ja edelleen olin kuumissani peiton alla. Edelliset kylmimmät yöt olivat siis olleet seitsemänasteisia, joten kolmella asteella sain mukavuuslämpötilatestiä jatkettua kylmempään suuntaan. Näyttää siltä, että varmasti pikkupakkasella tuolla pärjää, ainakin jos jotain vaatetta laittaa päälleen. Nähtäväksi jää mikä on raja milloin lisävaatetusta tarvitsee. Pipoa tai kaulaliinaa ei tarvinnut. Tosin sellaisia ei ollut mukanakaan, vaikka olisi tarvinnutkin, kun olin liikkeellä vain kevyellä varustuksella. Varustelistankin tein iloksesi ja yritin otsikoida sen paikallisella murteella, vaikka olenkin aivan muualta kotoisin; "mää oli yhre yä reisus vakkasuames. Nää kaik ryjä mul ol fölis". Varustelista tästä linkistä.

Tulin tarpista ulos ja hyttysten armeija hyökkäsi kimppuuni. Ynähdin aamunavauksena muutaman lyhyen hirvien yhteydenpitoäänen ja muutaman minuutin päästä jatkoin ääniä pikkuhiljaa pitemmiksi yrittäen matkia kiimaääniä. Tyynellä suolla ääni kiiri kauas ja kaiku vastasi parin sekunnin kuluttua. Hirvien vaimeita vastauksia tuskin olisin kuitenkaan kuullut ennen kuin vasta elikon turvan ollessa korvassani kiinni, niin voimakas oli verenimijöiden ininä ympärilläni. Houkuttelin paikallani puolisentoista tuntia ennen kuin lähdin kävelylle läheiselle mäelle katsomaan pirunpeltoa ja hakemaan aamupalan. Rauhallisesti kävellessäkin voi hirviä houkutella, kunhan muistaa pysähdellä usein niin kuin villit eläimet luonnossakin tekevät. Vaikutelmaa voi tehostaa riipimällä puiden lehtiä. Hirvethän syövät jatkuvasti kulkiessaan. Kiima-aikana voi myös matkia sarvienhankausääniä tai katkoa risuja. Oma turvallisuutensa kannattaa kuitenkin huomioida, jos pyrkii matkimaan hirvisonnia ja houkuttelemaan toista paikalle. 

Kärkkistensuo.

Usvaviiruja.

Ristilukin saaliiksi on jäänyt edes yksi hyttynen.

Maja suon reunassa.

Päivänvalossa näki hyvin, että suurin osa puolukoista oli kypsynyt. Mustikat olivat isoja mollukoita, mutta maku jo hieman laimentunut. Popsin useita kourallisia kumpiakin suuhuni ja maistoin muutaman karpalonkin, jotka tosin olivat vielä melko raakoja. Myös juolukoita kasvoi tyypillisessä elinympäristössään suon reuna-alueella ja maistelin niitäkin. Juolukka häviää maussa varsin vähän mustikalle ja on helpompi poimia käsin. Ensimmäisen kerran tänä vuonna on tullut poimittua niitä pakkaseenkin asti. 

Mustikoita.

Puolukoita.

Karpaloita.

 Noustessani mäkeä ylös näin valkohäntäpeuran nousevan makuulta ja lähtevän pois päin. Ne uskovat jokseenkin hirven ääniäkin ja möläytin yhteydenpitoäänen. Peura pysähtyi katsomaan ja laukaisin kamerani. Haavakoksi jäi. Oli nimittäin linssi paksussa huurussa... Hirvikärpäsiä surahteli takin ja lierihatun väliselle alueelle pyrkien tunkemaan hatun alle. Litistelin kärpyläisiä parhaani mukaan.

 

Nousin pirunpellolle (karttalinkki) ja haihduttelin auringon ensisäteissä linssini jälleen kirkkaaksi kuvatakseni pari ruutua. Pieni luolakin näkyi olevan ison kiven alla. Pienempi mies mahtuisi pujahtamaan sisään. Joutessani nakersin muutaman kallioimarteen juuren. Mäeltä palailin pikkuhiljaa leiriin keittämään päivitetyllä risukeittimellä aamukahvit. Kantarelliapajan kautta tietenkin. Käärin sienet anorakkiini, kun ei muutakaan pussin korviketta ollut mukana.

Kivinen mäen laki.

Ison kiven alla oli luola.

Kantarelliesiintymä eläinten polulla.

Tyypillisesti suurin osa sienistä on sammalen alla vaikeasti havaittavissa, toisin kuin oppikirjakuvissa.

Anorakillinen sieniä.

 Aurinko oli jo melko korkealla, kun virittelin risukeittimeen tulet. Kattilan sijaan oli nyt kenttäpakki ja reikien määrä tuplattu alaosassa. Nyt pelitti hyvin! En ottanut aikaa, mutta nopeasti kiehahti kahden kupillisen verran vettä (4 dl) pakissa ja pakin viereen jäi rako syöttää tikkuja keittimeen. Pystysuunnassa mahtuivatkin hieman pitemmät pätkät sisään. Kahvin keittämisen jälkeen laitoin muutaman kantarellin kypsymään pakin kannelle. Hauska aamupala; paistettua kantarellia, puolukoita, mustikoita, juolukoita, karpaloita, kallioimarteen juuria ja kahvia.

Tarppi.

Aurinko puiden yläpuolella.

Vastavalo.

Päivitetty risukeitin. Nyt pellittää mainiosti!

Aamukahvit.

Kantarellipitoinen aamupala.

Purin leirin ja pakkasin kamppeet rinkkaani ja lähdin omaisuus mukanani suon poikki kiertääkseni pienen lenkin ennen paluuta autolle. Suo oli paikoin upottava, mutta kuitenkin turvallisesti kuljettavissa saappailla. Joutsenpariskunta lähti Kärkkistenlammelta lentäen ylitseni ja palokärjen nokasta tunnistin yhteys- tai varoitusäänen ennen kuin näin linnun pistelevän katkonaista räpyttelyä lentoäänien saattelemana suon toisen puolen kuiviin puunrunkoihin.

akpoika suolla.

Mielelläni olisin tästä reissusta jättänyt auton kaupunkiin ja pyöräillyt Uudenkaupungin läheisiä mukavia pieniä hiekkateitä kohteeseen ja takaisin, mutta joutaapa sellaisen reissun toteuttamaan myöhemminkin. Kohokohtana olikin nyt ehdottomasti yölliset seikkailut revontulien ja täyden kuun loimussa keskellä avointa suota. Kannatti taas lähteä ulos!

Valinta kuukauden retkiblogiksi

Tapahtui sellainen iloinen yllätys, että Retkipaikka valitsi blogini elokuun retkiblogiksi. Kiitos! :-)

Käykää lukaisemassa Retkipaikan juttu ja haastatteluni tästä linkistä!

Seuraavalle retkelleni tuli pieniä mutkia matkaan, kun aamulla työmatkalla liikennevaloista polkaistessa maailma jalkojeni alta romahti. Jouduin keräilemään molemmat kammet ja rattaat risteysalueelta ja jättämään pyörän puistoon odottamaan noutamistaan. Renkaan saisin paikattua tai ketjun jatkettua tien päälläkin, mutta en ole varautunut pyörärikkoihin uudella kampisarjalla. Tarkoitukseni oli polkaista illalla suon laitaan aamuksi hirviä houkuttelemaan. Pääsee sinne onneksi muutenkin...

Risukeittimen valmistus ja ensimmäinen koepoltto

Risukeittimen tarveromut.

Aloitin virittelemään omaa risukeitintä. Ennakko-oletuksena oli, että tuossa olisi toimiessaan hyvä tapa lämmittää ruokaa ja vettä eräolosuhteissa varsinkin paikoissa, joissa avotulenteko ei ole sallittua. Samalla olisi mahdollista keventää kaasupatruunoiden painossa, kun polttoaineet löytyisivät aina maastosta, eikä niitä tarvitsisi erikseen kantaa rinkassa.

Viikon kuva: Viikko 34

Viikon kuva: Viikko 34

Liittyy postaukseen: Pyöräretki yöksi tasaiselle paikalle 22-23.8.2015

Pyöräretki yöksi tasaiselle paikalle 22-23.8.2015

Kuvaava tälle reissulle tuo liikennemerkki.

Olin aiemmin luvannut lapselleni, että menemme yhdessä pyöräretkelle yön yli sitten, kun hän oppii polkemaan ilman apupyöriä. Tänä viikonloppuna oli viimein aikaa lunastaa tuo lupaus. Lapsi toivoi, että leiriytyisimme "siihen missä sieniretkellä oli se tasainen paikka". Kaivelin hetken muististani missä tuo paikka olikaan ja päätin, että siirrymme autolla hieman lähemmäs ja jatkamme siitä polkien loppumatkan. Matka olisi ollut pienelle vielä liian pitkä kotoa asti pyörän satulassa.

Lauantai-iltana pääsimme matkaan melko myöhään ja vasta hieman ennen yhdeksää illalla olimme leiriytyneenä Niihaman metsässä pienen avosuon läheisellä mäellä (karttalinkki). Lähettyvillä ei muita leiriytymiseen passeleita paikkoja juuri olekaan, joten tuo tarpin pohjan kokoinen tasainen paikka on siinä mielessä aika silmiinpistävä. Ohuen sammalkerroksen alla oli tosin heti kallio, mutta sain kuitenkin tarpin kireäksi laittamalla vaarnat vinossa sammalpeitteen alle.

Nimeltään leiripaikkamme lähellä oleva suo on Isosuo, mutta ei se oikeasti järin iso ole. Noh, on noita Suomessa muitakin; Kansalaisen Karttapaikka löytää haulla "isosuo" pari sataa kohdetta. Yllättävää on myös se, että pohjoisin Isosuo löytyy jotakuinkin Rovaniemen korkeudelta, vaikka kokemukseni mukaan suurimmat suot ovat vasta sen pohjoispuolella. Kokemukseeni vaikuttaa varmasti myös soiden ankara ojittaminen ennen minun syntymääni. Varmasti Isoja soita on ollut etelässäkin, mutta monista niistä ei ole enää jäljellä kuin nimi.

Niihaman ulkoilureitti. Talvella tuossa menee hiihtobaana. (kuvanottopaikka)

Pyörät piilossa kuusen juurella. Ulkoilureitti kulkee tuolla takana.

Tasainen paikka.

Ilma oli vielä leiriin saapuessa melkein 19 astetta lämmintä, mutta alkoi nopeasti viilenemään auringonlaskun aikaan. Kymmeneltä oli enää 12 astetta. Ennusteessa ollut kylmin yö peiton (Quilt-projekti) alla tähän mennessä ei toteutunut vaan yö oli jopa 8 astetta plussan puolella, joten Vätsärin reissun seitsemänasteiset ovat edelleen kylmimpiä (Vätsärin reissukertomuksen 1. osa tästä). Varsinaisia mukavuuslämpötilan testaamiseen soveltuvia reissuja täytyy siis vielä tovi odotella.

Lyhyimmillään Näsijärven rantaan leiristämme oli vain reilut puoli kilometriä pohjoisen suuntaan ja oletettavasti jostain mökiltä sen rannalta kuului vaimea musiikki ja kova laulu pitkälle yöhön. Lauleskelin lastenlauluiksi sopivampia nukuttaessani retkikaverini ja taustalaulut eivät häntä häirinneet pitkähköksi venyneen päivän jälkeen. Isojen teiden äänet kuuluivat vaimeasti etelän ja idän suunnalta, mutta erämaan rauhaa ei tuolla voinut olettaa kokevansakaan.

Olin yöllä hieman ongelmissa kuuman vuoksi peittoni alla, kun olen nyt testatessa nukkunut pelkillä kalsareilla. Ilma oli sen verran viileä, että ei mielellään ollut pitkään jalka tai kädet ulkona peiton alta. Olisi ollut hyvä pitää joku ohut vaatekerros päällä ihon ja ulkoilman välissä, mutta ei tullut sitä edes lisättyä yön aikana. Heräsin kaksi kertaa yöllä, kahdeltatoista ja neljältä, ennen kuin nousin ylös seitsemän jälkeen.

Hämärää.

Aamuherätys tuli eläinten toimesta. Kuulin, kun jokin painava eläin tömisteli läheltä yösijaamme ohi ja hetken päästä kevyempi eläin suhisteli läähättäen pitkin heinikkoa samaan suuntaan. Vajaa minuutti tuosta ja alkoi raikuva haukku mäntyvaltaisesta, mutta melko tiheästä metsästä. Varmaan hirvi sai siellä kuulla kunniansa. Kurkin oviaukosta elukoiden perään, mutta näkyväisyyttä ei ollut kuin muutama kymmenen metriä ja tapahtuma oli etäämmällä. Niihamassa onkin oikein hyvät mahdollisuudet törmätä hirviin, vaikka se on lähellä kaupunkia. Olen siellä muutaman kerran käynyt aamuhämärissä ennen metsästyskautta avaamassa hirvenhoukutteluääntäni ja päässyt joskus jopa eläimiä näkemäänkin.

Kahdeksalta aamulla aurinko on jo korkealla ja cubenin alla valoisaa.

Söimme aamupalan tarpissa ja kävimme katsomassa Isosuota ennen leirin purkamista ja poistumista reilun sadan metrin matkan metsän puolelta polkupyöriemme luokse ja edelleen autolle. Aamukaste toi hauskasti hämähäkkien seitit näkyviin ja tutkailimme niitä suon laitamilla. Sumuakin varmaan oli ollut, kun utua oli vielä hiukan puiden latvojen korkeudella juuri silmällä havaittavasti. Tunti-pari aiemmin siitä olisi varmaan voinut paremmankin kuvan onnistua nappaamaan.

Lintuparvi? Ei, vaan koivun siemeniä hämyheikin seitissä.

Neulomisen mestariteos. Vain hieman tarvetta parsimiselle.

Avosuo.

Valtava pyydys.

Leiri suolta päin kuvattuna.

Se oli hauska pikainen reissu lähimetsään ja erityisen mukavaa oli saada uusi kaveri myös pyöräretkille mukana kulkemaan. Pikkuhiljaa tuosta tulee hyvä tapa tehdä myös hieman pitempiä retkiä lapsen kanssa. Tämä taisi olla parhaan retkikaverini 13. yö kanssani maastossa tähän saakka, jos olen vielä pysynyt laskuissa.

Niihaman ja Kaupin metsät ovat tamperelaiselle kätevän lähellä päästä metsään yöksi (vaikkapa arki-iltoinakin: 7 yötä lähiretkillä). Järvenrantatonttejakin olisi retkimajoitteelle tarjolla kilometrikaupalla Näsijärven ja pienempien järvien rannoilla, kunhan ei leiriydy liian lähelle mökkejä. Vielä en ole ketään muita öiseen aikaan tuolla nähnyt vaan rauhassa olen saanut olla, vaikka iso kaupunki on aivan lähettyvillä.

Kartan painaminen kankaalle, 3. painos

Erantonuoli.

Tulostelin eilen Ylä-Lapin hirvestysreissuun kartat siirtopapereille ja silitin kankaalle. Eri paikasta ostetut siirtopaperit olivatkin aikaisempaan verrattuna pikaisemmin liimautuvaa sorttia. Olisi mennyt pieleen, jos olisin samalla ajastuksella pitänyt silitysrautaa kartan päällä kuin 2. painosta (postaus: Pesunkestävä kartta, 2. painos) tehdessäni, jolloin biltemasta hankittua siirtopaperia piti lämmittää minuutti kolmella pisteellä. Nyt ostin siirtopaperit Suomalaisesta Kirjakaupasta ja näille riitti, kun lämmitti 12-15 sekuntia. Kannattaa siis lukea ohjeet pakkauksesta, ettei kärvennä hyvää karttaa. Yllättävän isoja eroja siis löytyy. Tarkkuutensa puolesta tämä onnistui paremmin kuin yksikään edellinen. En käyttänyt nyt tulostimen siirtopaperille tarkoitettua  tulostusominaisuutta, vaan tarkinta normaalin paperin asetusta.

Jahtikauden aloittelua ja varustelista Ylä-Lapin hirvestysreissulle

Vätsärin vaellus on nyt hienona muistona taakse jäänyttä elämää ja blogikin siirtyy eteenpäin uusiin ulkoiluaiheisiin. Kesä alkaa pikkuhiljaa kääntymään syksyksi, mutta se ei vähennä ulkoilun määrää, pitemminkin päinvastoin.

Metsästyskausi on jo täydessä käynnissä muutamien lajien osalta ja torstaina kello 12 on itselle se perinteinen metsästysharrastuksen alkuvuosien lähtölaukaus, kun alkaa vesilintujen metsästys. Tänä vuonna en itse aloitukseen pääse, mutta syksyn mittaan varmasti muutama kerta tulee kaislikossa kyttäiltyä ja veneellä kierrettyä ruovikoiden reunoja. Milloinkohan tuo sorsastuskin saataisiin alkamaan aina lauantaina?

Heinäsorsasaalis parin vuoden takaa.

Viime viikolla kävin harjoittelemassa ampumaradalla kivääriammuntaa ja huomisiltana olisi tarkoitus käydä Lempäälässä Pirkkalan lennoston radalla ampumassa karhukoe. Karhua en metsästä, mutta silti olen yleensä tähän asti karhukokeen suorittanut. Kokeena se ei ole juuri sen kummempi kuin hirvikoe. Erona on muutaman sentin pienempi osuma-ala (17 cm halkaisija) ja karhun kuva taulussa hirven sijaan (lisätietoja ampumakokeesta, riista.fi - ampumakoe). Etäisyys tauluun on molemmissa sama, 75 metriä. Kokeen suorittaminen ei ole ampumateknisesti missään tapauksessa ylivoimaisen vaikea, jos ase on asianmukaisesti kohdistettu. Neljä oikeaan kohtaan sijoitettua laukausta riittää. Ampumista voi kokeilla virtuaalisesti Metsästäjäliiton riistalaukaussimulaattorilla.

5 lks sarja 150 metrin etäisyydeltä 04 tauluun.

Viitenä syksynä olen saanut mahdollisuuden olla mukana hirvijahdissa Ylä-Lapissa. Niistä neljänä vuotena olen hirven onnistunut kaatamaankin. Pääosin pyrimme houkuttelemalla saamaan hirvet tulemaan luoksemme ja se tekee jahdista erityisen mielenkiintoista ja jännittävää. Tyypillisesti olemme maastossa niin pitkään, että kaatolupia vastaava määrä hirviä on kaadettu. Tähän kuluu normaalisti noin viikko. Ylä-Lapin hirvijahti alkaa nykyisin jo syyskuun alussa ja syyskuun puolella on tänäkin vuonna tarkoitus jahtiin lähteä.

Varustelista on kehittynyt muutaman vuoden ajan ja sen tarkastelu jatkuu tänäkin vuonna. Varustelistat ovat luettavissa googlen drivessä tästä linkistä. Huomionarvoista on, että vuonna 2012 olimme maastossa vasta lokakuussa, jolloin oli varauduttava talvisempiin olosuhteisiin kuin vielä syyskuussa. Vuonna 2012 talvi meinasikin puskea täysillä päälle. Kylmin lämpötila oli -15 astetta ja lumi oli jo maassa.

Viime vuonna jahti ajoittui samaan ajankohtaan kuin tänäkin vuonna, joten 2014 vuoden lista on sen puolesta hyvinkin vertailukelpoinen myös tähän vuoteen, vaikka eiväthän vuodet ole veljeksiä. Varustelista saattaa hieman päivittyä ja tarkentua jahdin lähestyessä. Joka tapauksessa varusteiden yhteispaino nousee järjestelmäkameran ja asevarusteiden vuoksi melko korkeaksi verrattuna tyypilliseen vaellusten varustukseen. Tosin retken luonnekin on sellainen, että kaikkia varusteita ei tarvitse kantaa joka päivä, vaan leiriä voidaan pitää useitakin päiviä samassa paikassa tehden siitä metsästysretkiä ympäristöön pikkurepun ja aseen kanssa.


Laitan loppuun linkkin vielä ensimmäisellä hirvenmetsästysreissullani kuvaamaani videoon.

Hirvenmetsästysurani suuri päivä, 17.10.2011. 15-piikkinen hirvisonni houkuttelemalla.

Viikon kuva: Viikko 33

Viikon kuva: Viikko 33

Viikon kuva: Viikko 32

Viikon kuva: Viikko 32

 Kuva otettu Nokialla Hinttalan kotiseututalon museossa.

Vätsärin vaelluksen retkimuona-asioita ja vinkkejä

Jos et vielä ole lukenut Vätsärin reissun vaelluskertomusta, voit korjata asian klikkaamalla tästä linkistä.

Tässä postauksessa käyn läpi vaelluksella mukana kantamiani eväitä, muita ruokapuoleen liittyviä seikkoja ja laitan muutamista myös reseptit, joiden avulla voi itse kokeilla tehdä samoja ruokia retkillään. Olimme jakaneet eväspuolen siten, että kukin oli miettinyt omat välipalansa ja lisäksi jokainen järjesti lounaan koko kolmihenkiselle porukalle kahtena päivänä. Näin saimme eväät jaettua hyvin tasan.

Olin varannut evästä mukaan siten, että aamu-, väli- ja iltapaloista sain energiaa noin 1800 kcal/vrk. Tuohon tuli siis lisäksi lounas ja kalat mitä reissulla syötiin, joten söin arviolta noin 2500-2800 kcal/vrk. Painoa eväillä oli lähtiessä 6 kiloa. Takaisin tuli 500-600 grammaa (nuudeleita, annospuuroja, lämpimiä kuppeja ja 100-150 g rusinoita). Määrä vaikutti riittävältä suhteutettuna kulutukseen. Hitaalla matkavauhdilla kulutuskaan ei ole kovin paljon normaalitasoa korkeammalla, vaikka rinkka selässä olikin.

Oma lähtöpainoni oli 72,1 kiloa ja kotiin palattuani 72,0 kg eli paino pysyi käytännössä täsmälleen samana eikä edes nestettä hävinnyt elimistöstä. Yleensä olen ollut viikon jälkeen 1-2 kiloa kevyempi kuin lähtiessä ja tämä on tullut muutamassa päivässä takaisin. Nestevajetta siis. Yritinkin nyt panostaa siihen, että juon paljon. Olen muutamilla reissuilla kärsinyt hieman nestevajeen oireista ja päätin jo etukäteen, että nyt en niistä kärsi. Ei ole mukavaa vaeltaa jatkuvassa janon tunteessa hienoisella päänsäryllä höystettynä. Mikäpä olikin koukata muutama kulaus tunturipurojen raikkautta aina puron yli kävellessä. Litran vesipullo oli mukana, mutta siinä pidin vettä ainoastaan muutaman desin varuiksi vaelluksen aikana. Join vaelluksella ainoastaan vettä (suoraan vesistöistä) ja kahvia. Vesi onkin minulle ehdottomasti paras janojuoma.


Aamu-, väli- ja iltapaloja lueteltuna:

- Pähkinä-kuivahedelmäsekoitus (400 g)
- Suklaapatukoita (1/päivä)
- Mysliä (500 g)
- Norjalaisia erikoisnäkkäreitä (jotain siemeniä yms mukana)
- Lettujauhoja
- Rusinoita (400 g)
- Nuudeleita
- Annospuuroja (mustikka-vadelma)
- Lämmin kuppi
- Tikkupulla- ja -leipäainekset
- Kahvi

Tämän retken perusteella minun on turha ottaa mukaan ainakaan noita suolaisia lämpimiä kuppeja, kun en niitä kuitenkaan saa syötyä. Samoin puurojen määrää voisi tiputtaa, koska mieluummin syön jotain muuta. Myslin ottaminen mukaan oli piristävää. Se oli todella hyvää eikä alkanut kyllästyttämään. Korvasinkin sillä aamupuuron useampana aamuna. Myös pähkinäsekoituspussin sisältö on mainio välipala.

Seuraavaksi muutamia vaelluksella syötyjä ruokia reseptien kera.

Harjuskeitto:

- 8-10 pottua

- Purjoa

- Tilliä

- Porkkanoita

- 5 harjusta

Tehtiin reissussa kolmen litran kattilallinen harrikeittoa. Litra mieheen. Perunoita muistaakseni keiteltiin pisimpään ja kalat laitettiin kypsymään vasta loppuvaiheessa, kun ne kypsyvät nopeiten. Suolaakin voi vaelluksella vähän laittaa, niin pysyy nesteet kehossa paremmin. Kotonahan suolaa on turha erikseen lisätä mihinkään ruokaan, kun sitä saa aivan riittävästi ilman lisäämistäkin.

Valmis harjuskeitto.

Muusi ja Chili Con Carne:

- 1 muusijauhopussi

- Chili con carne -maustepussi

- (Hirven) kuivattua jauhelihaa sopivasti

- Pari kourallista härkäpapuja

Laitoin ohjeiden mukaisen määrän vettä kahteen pakkiin samaan aikaan kiehumaan ja toisessa tein muusin ja toisessa kastikkeen. Jauhelihat ja pavut ennallistuivat hyvin tuon noin 10 minuutin keittoajan aikana. Muusi taisi olla itseasiassa ruohosipulilla maustettua, mutta tavallinenkin tuossa kävisi, kun kastike on niin maukas. Jälkkäriksi tein omenahyvettä.

Muusia ja Chili Con Carnea.

Omenahyve:

- 2 dl kaurahiutaleita

- 0,5 dl sokeria

- 1 tl kanelia

- Kuivattuja omenan paloja

- (50 g rasvaa, jos on)

Kuiva-ainekset olin sekoitellut jo kotona minigrip -pussiin ja reissussa koukkasin Taimenjärvestä pari desiä vettä pakin pohjalle, jonne sekoitin pussin sisällön. Pidin kenttäpakkia nuotion reunalla tovin siten, että se ei kiehuisi hirveän kovasti. Hankala saada samanlainen kova kuori pintaan kuin uunissa valmistettuna, mutta maku on hyvä ja täyttävääkin se on, kun on melkeinpä niinkuin puuroa. Ensimmäistä kertaa kokeilin tuota tehdä eräolosuhteissa ja varmasti tulee tehtyä uudestaankin.

Omenahyve tulistumassa.

Tikkuleipä:

- 4 dl Sämpyläjauhoja

- 2 tl Leivinjauhetta

- Halutessa jotain maustetta (esim. fenkolia)
- vähän öljyä, jos on
- n. 1,5 dl vettä

Tikkupulla:

- 4 dl Vehnäjauhoja

- 0,5 dl Sokeria

- 2 tl Leivinjauhetta

- Kardemummoja
- n. 1,5 dl vettä

Tikkupullat ja -leivät tulevat periaatteessa samalla ohjeella, mutta toiseen lisätään sokeri ja kardemumma. Käytin molempiin sämpyläjauhoja. Kuivat ainekset voi sekoitella kotona ja vaivaamisen voi hoitaa pienellä parin desin vesimäärällä metsässä samassa minigripissä. Liikaa vettä ei kannata laittaa, koska jauhoja ei pysty lisäämään. Pussista otetaan sopiva määrä taikinaa käsiin ja pyöräytetään tikun ympärille. Muutama minuutti nuotiolla (mieluummin hiilloksella) ja sopivasti väriä pintaan niin on valmista nautittavaksi. Nämä menevät retkellä mukavasti kaupaksi myös kavereille ja ovat tosi hauskoja paistella. Ohjeesta tulee kolme reilun kokoista leipää/pullaa.

Tikkupullaa.

Tikkuharjus:

Tähän tarvitaan sekä tikku että harjus. Tikku työnnetään suun kautta peratun harjuksen pyrstön tienoille ja paistetaan nuotiolla. Selkäpuoli kannattaa lämmittää huolella, että kala ei jää raa'aksi sisältä. Sitruunapippurilla olen yleensä maustanut, mutta käytin pelkkää suolaa sen jälkeen, kun kettu varasti maustesekoituksen. Hyvää se on ilman mausteitakin.

Harri tikussa.