torstai 9. heinäkuuta 2015

Kalavehkeet vaelluksella

Pari pientä ahvenkuvioitua vaappua, seniori, pieniä meppsejä ja rapalan countdown.
Olisi tarkoitus yrittää pyydystää jokunen kala Vätsärin järvistä parin viikon kuluttua. Kävin viime viikonloppuna ostamassa muutaman uuden vieheen, lukkoja ohuen kuitusiiman päähän ja pienen rasian, jossa saan koukut pysymään ojennuksessa. Aiemmin käytössä on ollut muutaman desin pakastusrasia ja sieltä lipat ovat tulleet muutaman päivän kävelemisen jälkeen yhtenä könttinä ja on pitänyt selvitellä niitä syöttiä vaihtaessa. Nyt tuon asian pitäisi korjaantua.

Beten Lottoja, Rapalan Team Esko ja kaksi Vibrax Minnow Spiniä.
Uusina vieheinä rasiaan tuli kaksi Beten Lottoa ja Vibraxin Minnow Spin -lippoja. Varalla rasian oikeassa alanurkassa on kolme pienimmän kaupasta löytyneen koon lukkoa.

Shimano Aernos.
Olen muutaman vuoden käytellyt kalareissuilla vajaat pari metriä pitkää muutaman euron teleskooppivapaa mallia "huoltoasema". Siitä se on hyvä, että isompien kalojen puutteessa pienetkin tuntuvat isoilta. Jo parin kilon fisu saa vavan kahvasta lähtien niin luokilleen, että naapurit varmasti ihmettelee mitä vonkaletta siellä taas väsytellään.

Vapaan olen merkinnyt sinisellä sähkömiehen teipillä 30, 40 ja 45 senttiä, joiden avulla pystyn helposti tarkistamaan, etten ota alamittaisia sinttejä ylös.

Painoa tällä härvelillä on 381 grammaa ja vieherasian paino vieheineen on 154 grammaa. Painot löytyvät myös Vätsärin varustelistalta, johon löytyy linkki tästä postauksesta.


6 kommenttia:

  1. Moi,

    sinulla on ihan kelpo kela (joskin ehkä pykälän turhan suuri), joten harmittaa tuo huoltoasemavapa :) Itselläni on jo toinen Shimano Catana teleskooppivapa käytössä, 6-jalkaisena. On ollut mainio peli eikä hintakaan ole ollut kuin jotain viidenkympin päälle tarjouksesta.

    Tuolle kelalle voisi tosin hieman pidempi ja jämerämpi vapa olla omiaan, tosin sitten olleen pian turhan järein välinein liikenteessä pohjoisen kalastusta ajatellen. Mielestäni optimi setti lienee 500-1500 kokoluokan kela ja vapa 1,6-2,1m, viehesuosituksen ollessa jossain välissä 2-18g.

    Harkitse viehepakkiisi myös solakoita mutta painavia lusikoita järviä ja muita paikkoja ajatellen, jossa pitkäheittoisuus voi olla tarpeen. Muutoin valinnat näyttävät ihan mainioilta. Grammaus- ja fiilismielessä suosittelen toki perhovälineitä... ;) Muista myös pohjoisen taimenen alamittaa ajatellen 50cm mitta!

    Kireitä siimoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vapavinkistä. Täytyy katsella sillä silmällä, jos tulisi tarjoukseen. :-) On minulla myös vaatehuoneen syövereihin unohtunut kahteen osaan menevä 210 cm pitkä "laadukkaampi" vapa. Jäänyt sinne, kun tuolla teleskooppisellakin on pärjäillyt ja se on näppärä kuljetettava. Kalastelen sekä merellä että järvillä ja tuota kelakokoa ehdotettiin kalastusliikkeessä kompromissina. Kalasteluni on sen verran puuhastelu-/tuurikalamiesasteella, että useampia virvelivälineitä en vielä ainakaan osta.

      Totta, hyvä kun sanoit, lusikat ovat unohtuneet rasiasta tyystin! Täytyy kaivella olisiko isommassa pakissa joku passeli minkä voisi ottaa vielä mukaan. :-) Viehepakkiin on valikoitunut sellainen setti millä on jotain yleensä saanut/ovat muuten mielenkiintoisia testata.. Ja sitten on nuo uudet juuri ostetut koukut. Perhokalastus olisikin sitten aivan oma taiteenlajinsa. On sitä joskus tullut kokeiltua, mutta ei nyt vuosiin :-)

      Täytyypä merkitä myös tuo 50 cm mitta vapaan.

      Jos sitä nyt muutaman tikkukalan saisi tervastulilla paisteltavaksi... :-)

      Poista
  2. Mittojen merkkaaminen teipillä vapaan aiheutti täällä läimäyksen otsaan ja toteamuksen "miksen tuota itse tajunnut" :) Yksinkertaisuudessaan loistava niksi, vaikka sukkahousut puuttuvatkin.

    VastaaPoista
  3. Minulla on myös aina ollut alamitat vapaan merkattuna, kulkee aina mukana :)
    t. Sipe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :-)

      Yksi vaihtoehtoinen tapa voisi olla ottaa narun-/langanpätkä mukaan vieherasiaan, missä on solmu alamittojen kohdalla, mutta onhan tuo merkkaaminen vapaan aika näppärää.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!