torstai 2. heinäkuuta 2015

Ötökkäverkko Paulitarppiin


Olen aiemmin tehnyt ja kehitellyt Paulitarppiin muutamia erilaisia rankisia. Yksi niistä on minirankinen, joka oli käytössä viime viikolla pyöräretkellä Tampereelta Uuteenkaupunkiin (tästä tuohon postaukseen, kuvakin löytyy sieltä alempaa). Kyseessä on vain rintakehälle asti makuupussin päällä ylettyvä hyttysverkko, joka roikotetaan tarpin tai muun majoitteen katosta. Toisen tyyppisen pohjattoman rankisen tein mittatilauksena kahden henkilön levyisenä huhtikuussa (tästä sen rankisprojektin postauksiin). Saman tyyppistä olen suunnitellut nyt erikokoisena myös pohjan kanssa.

Tällä kertaa ajatus oli tehdä mahdollisimman kevyt (=vähän kangasta) hyönteissuoja, jonka sisällä mahtuisi hyvin touhuilemaan ja viettämään aikaa muutenkin kuin nukkuessaan tai muuten makuuasennossa. Siitä tuli ajatus kokeilla tehdä hyönteisverkko ainoastaan tarpin oviaukon kokoisena. Ensimmäisten kokeilujen perusteella vaikuttaa siltä, että onnistumisen mahdollisuuksia on, vaikka hylkäsinkin kaikki tavanomaiset kiinnitysmahdollisuudet (vetoketju, tarranauha, nepparit) liian painavina tai kömpelöinä. En halua myöskään luopua siitä erinomaisesta edusta, joka tällä tarppimallilla on, eli oviaukon voi kääntää purkamatta majoitetta tuulensuunnan muuttuessa.

Toteutin verkon siten, että verkko limittyy katon päälle noin 15 senttiä ja alareunassa on maata vasten kymmenisen senttiä ylimääräistä kangasta. Verkko kiinnitetään molemmilta puolilta kahdesta kohdasta tarpin vaarnoihin, jolloin myös katon päälle jäävä ylimääräinen osa menee "tiukasti" kangasta vasten ja mitään ylimääräisiä vaarnoja tms ei tarvitse kantaa mukana. Tarkempi kiinnitystapa on vielä vähän hakusessa. Joku helppo naru- tai kuminauhaviritys täytyy miettiä, jotta kiinnitys on nopeaa.


Verkon keskelle ompelin vetoketjun pystysuorasti ja kulku tarpin sisälle on siitä. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää vetoketju pois ja kulku olisi ollut verkon alta, mutta ajattelin, että tämä on käytössä mukavampi ratkaisu vaikka onkin jokusen gramman painavampi näin.


Heti vetoketjun yläpuolelle ennen katon päälle jäävää verkonosaa tein aukon, jonka vahvistin kanttinauhalla. Aukosta on tarkoitus laittaa oviaukon ylhäällä pitävä naru läpi ja se pitää verkon varmasti ylhäällä. Reikä saattaa olla vielä liian isokokoinen ja ehkä joku öttiäinen löytää siitä tiensä majoitteen sisälle, mutta muutakin viilattavaa vielä on, joten kehittely ja testit jatkuvat.


Painoa tuotoksella on nyt 156 grammaa. Cuben-tarppi on 222 grammaa ja vaarnat (10 kpl) suojapusseineen 111 grammaa. Koko hyönteisajan majoitepaketti painaa siis alle puoli kiloa ja muulloin pääsee vähän kevyemmällä.

Tämä verkko pääsee tositoimiin viimeistään kolmen viikon kuluttua Vätsärin erämaassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!