lauantai 21. huhtikuuta 2018

Emäsalon Varlaxuddenilla makkaranpaistossa 21.4.2018



Käytiin tänään paistelemassa bratwurstit Porvoon Emäsalon eteläpäässä olevalla virkistysalueella (karttalinkki). Sain kohteesta tekstiviestin vanhimman lapsen kirjoittamana torstaina kesken työpäivän, että mentäiskö sinne viikonloppuna käymään. Ei minua näistä retkikohteista hirveästi tarvitse innostaa, niin lähden kyllä.


Uusia vuosipinnojakin tuli reissulla; matkalla jo pikkulokki Emäsalon sillalla ja kohteessa sitten merimetso, uivelo, haahka ja tukkakoskelo. Uusista lajihavainnoista huolimatta kyhmyjoutsenista tuli nyt lähinnä otettua kuvia, kun niitä oli paljon ja olivat lähellä. Näkyipä kevään ensimmäinen kyykärmeskin kallioilla kävellessä.

Vielä mennessämme aamupäivällä oli autoja vain kaksi parkkipaikalla, mutta lähtiessä oli parkkipaikka jo tupaten täynnä. Paluumatkalla alkoi auto pitämään niin hirveää ääntä, että epäilin sen jo hajonneen, mutta vika paljastuikin pieneksi kiveksi, joka oli mennyt takarenkaan jarrupalan väliin ja hankasi siellä. Pahalta kuulosti, mutta korjaantui helposti ronkkimalla kiven pois satunnaisella kuusiokoloavaimella, joka takakontista löytyi.



Joutsen pörheänä.


Skvättanin virallinen nuotiopaikka. Epävirallisiakin oli runsaasti, kun kiviä rinkeihin oli paljon ja puuvaja täynnä koivuklapeja.

Sotilasalueen piikkilanka-aita.

Merestä nousee rannalle keskimääräistä enemmän kiviä tällä rannalla.

Tästä tuli vähän mieleen Riisitunturin ikkunalampi, vaikka ei oltu lähelläkään.


Kevään eka kyykärmes.

Eräs pieni sieni.

2 kommenttia:

  1. Nätin kuvan olit saanut kärmeksestä, taisi olla vielä kevätkohmeessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheltä pääsin kuvaamaan. Verkkaisesti poistui heinikkoon. Eikä jaksanut vielä edes sihistä. :-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!