lauantai 7. huhtikuuta 2018

Hartolan kevään viimeinen pöllöretki, 7.4.2018

Tein tänään järjestyksessään kolmannen ja tämän kevään osalta viimeisen pöllöretkeni Hartolassa kotipaikan nurkissa. Lähdin matkaan kahdeksan jälkeen ja palailin kymmenen jälkeen takaisin. Kävin kuulostelemassa edellisvuoden helmipöllöpaikoilla. Vaan kovin hiljaiselta vaikutti tienoo, jos ei huomioi Pohjolan pelloilla kailottaneita joutsenia ja naapurien haukkuvia koiria.


Liikuin jalan. Vajaan tunnin seisoskelun päätteeksi lähdin palailemaan takaisin päin siinä puoli kymmenen maissa ja mietiskelin kulkiessani, että ei tämä Hartolan pöllökevät kovin kummoinen ollut siitäkään huolimatta, että kuulemma Jääsjärven saarissa huhuili samaan aikaan jopa useampi huuhkaja vielä viime viikonloppuna ainakin. Tiirasta katselin, että sinne kirjatut äänihavainnot käsittivät vain yhden ainoan huhuilijan ja sekin kirjattuna saatetekstillä tyyliin "kerran ja etäältä".

Pohdiskelin kävellessäni kuinka blogiin asiani ilmaisisin. 

"Pöllöretkeilykirves on heitetty kaivoon". "Pöllöretkeilyhansikkaat on lyöty tiskiin". 

Tämän kaltaisia sananparsia kehittelin Kirveskoskentietä pitkin tallatessa, kun takaani kuului vihellys. Ja toinen. Jopa jatkuvasti.

Parivuoren suunnalta alkoi varpuspöllö vislata ja sitä jatkui kymmenisen minuuttia. Ääntelyn ajankohta oli kyllä enemmän kuin passeli. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!