Palokosken ulkoilualueelta teeriä etsimässä 31.3-1.4.2018

Isoniitulla linturetkeilemisen jälkeen katselin sääennusteesta, että maanantaille oli luvattu reipasta kymmentä senttiä lunta, joten pääsiäisen aikaan suunniteltu ensimmäinen teerireissu oli parempi suorittaa jo lauantain ja sunnuntain aikana. Parempi mennä soitimelle kirkkaana kuin sateisena aamuna. Unohtamatta pöllöjä, jotka tavanomaisen vilpoisen, mutta huhuilun saralla hiljaisen maaliskuun lopussa lauhtuneilla keleillä kenties olisivat äänekkäämpiä.

Paikaksi olin jo etukäteen päättänyt todennäköisesti Nuuksiota hiljaisemman, mutta melkolailla yhtä lähellä sijaitsevan Palokosken ulkoilualueen. Mustanlahdenvuoren ja Mummusalin väliin jäi suoalue, jonka näytti kartalla ja ilmakuvassa passelilta.

Tie oli aurattu Mustanlahdenvuoren ylös asti (karttalinkki) ja pääsin ajamaan lähelle kohdetta, mikä oli mukana olleiden kahden lapsen kannalta hyvä, koska olimme jo Isoniitulla kävelleet useamman kilometrin eli kolmevuotias oli jo saanut kävelyä riittämiin. Tavaraakin oli mukana sen verran runsaasti ennustetun selkeän kelin ja noin kymmenen asteen yöpakkasen vuoksi, joten kelpasi sekin, että ei tarvinnut niitä pitemmälle rehjustaa.

Pari pulkkaa oli apuna tavaroiden kuljettamisessa ja pulkat toimivat lasten viihdykkeinä sillä aikaa, kun minä pystytin kodan lähinnä taimikoksi paikan päällä paljastuneen avosuon laitaan. Juuri ehdin ennen auringonlaskua. Selvää oli jo illalla, että teeren soidinpaikka se ei ole, mutta ei ollut vaihtoehtoja enää vaihtaakaan ja mitäpä siitä. Ajattelin, että voisi niitä kuulla etäämpää kuitenkin ja tehdä muita lintuhavaintoja. 

Eikä reissu olisi pilalla ilman lintujakaan, kun olin päässyt lasten kanssa metsään yöksi ja heillä näytti olevan kivaa pulkkiensa kanssa ja kaikenlaisissa yhteistekemisissä, joita näytti olevan varsin helppo keksiä luonnon helmassa. Eihän siinä hirveästi muuta onnistuneeseen retkeen enää tarvita kuin se, että omilla lapsilla on mukavaa. 

Vähän jännitti makuupussien riittäminen, kun luvassa oli kolmevuotiaalle pakkasennätys, mutta aamun gallupin perusteella kaikilla oli ollut lämpöistä. Isommalla lapsella oli tekemäni viltti ja sen päällä ohuen ohut kesämakuupussi, joka riitti lähinnä tilkitsemään reiät, ettei huiku tunnu, jos viltti ei ole joka kohdasta hyvin. Pienemmällä lapsella oli Haltin ikivanha juniorimakuupussi, jossa lapsi on tarennut johonkin viiteen pakkasasteeseen asti. Sitten oli minun viltti lisälämpönä vähän sen mukaan kumpi sitä tarvitsisi. Heitin sen iltapalan jälkeen huolimattomasti molempien päälle. 

Molemmilla lapsilla oli solumuovialustat ja pienemmällä sen lisäksi selän alla lampaantalja, joka oli jäänyt suksiboksiin Putsaaren hiihtoretkeltä. Sen olen todennut, että lapset ei pysy koko yötä ainakaan kovin korkealla ilma-alustalla eivätkä valita puutumista eli solumuovi on parempi. 

Oma makuualustani oli ilmatäytteinen, mutta ikäväkseni huomasin, että se tyhjeni parissa kymmenessä minuutissa ja lonkka oli sitten vasten routaista maata. Ilmeisesti patjoja laittaessa kotaan joku oksanpätkä tökkäsi patjaan reiän. Muistan hetken, kun kuului pieni napsahdus, kun painoin alustaa alemmas kanervikossa. 

Olin laiska. Paikkasetti oli mukana, mutta ei yhtään huvittanut alkaa etsimään reikää enää otsalampun valossa. Ehkä olisi kannattanut, koska aamulla havaitsin, että reikä oli aivan helpossa kohdassa keskellä alustaa eli oletan korjaamisen olevan vaivatonta kuin pyörän renkaan paikkaus. Levittelin lasten haalarit kyljen ja selän alle ja yllättävän hyvin meni yö siinäkin talvimakuupussissa. Löysin asennon missä kylmä maa ei vaivannut. 

Solumuovia ei tällä kertaa ollut itsellä varalla, koska se oli jäänyt Uuteenkaupunkiin. Tuli kuitenkin todistettua, että syytä sellainen on ilmapatjailijoilla olla reissussa. Edes pätkä, millä saa lonkan ja kyljen seudun pysymään kylmästä irti. Jalkojen alle keksii kyllä aina vaikka repun tai vaatetta tai muuta vastaavaa hätätapauksessa. 

Teen myöhemmin jutun alustan korjaamisesta, kun ehdin sen korjata.

Iltapalaksi lämmitin itselleni purkillisen "sissitunaa". Sekin on oman juttunsa arvoinen asia eli voitte siihen asti mietiskellä mitä se sellainen on.

Pidin itseäni alkuyöllä hereillä kuullakseni mahdolliset pöllöt. Nukahdin kuitenkin pitkän päivän päätteeksi tunniksi jo ennen kymmentä, mutta heräsin kymmenen jälkeen ja olin parisen tuntia hereillä ennen nukkumista viiteen asti. Huuhkajan ääni kuului kaukaa, tai Mummusalin jyrkänteiltä vaimenneena pitkään. Jokunen auton renkaiden rapinakin kuului tieltä ja pysähtyi mäen alla. Taisi joku käydä meidän parkkipaikallakin äänistä päätellen. Ilmeisesti joku muukin oli pöllöretkellä ja pysähteli kuulostelemassa.

Harvemmin säikähtelen metsässä, mutta nyt säpsähdin, että kukas tänne tulee. Kuului nopeasti lähenevät askeleet lumen pinnalla. Meinasin jo nousta ja mennä katsomaan, mutta ääni loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Mitään ei enää kuulunut, vaikka hengitystä pidättäen kuulostelin. Mietin pitkään mikä se ääni mahtoi olla. Keksin ainoastaan, että jompi kumpi lapsista varmaan raaputti itseään siten, että solumuovia vasten kuului jäisen lumen pintaa vastaava rapina. Kaikenlaista.

Pari etäistä haulikon laukausta kajahti puolilta öin. Katsoin makuupussin raosta, että ulkonahan on ihan valoisaa. Kotakin siinä valaistui. Kuutamossa joku oli kytiksellä ja varmaan pienpeto siellä pääsi hengestään.

Muutama varpuspöllömäinen vihellys kuului jo samoihin aikoihin, mutta vasta aamuyöllä sain siitä varmistuksen, kun pöllö jaksoi vislailla vähän kauemmin. Muita pöllölajeja en itse huomannut, mutta vanhempi lapsi sanoi kuulleensa helmipöllön puputuksen sillä aikaa, kun minä nukuin. En epäile ollenkaan. Hän tuntee lajien äänet usein paremmin kuin minä. Se ei tietysti paljon vaadikaan, mutta Linnut äänessä -kirja on ollut kovassa käytössä.

Koirat haukkuivat koko yön eri suunnilla. 

Qtamo.

Puoli kahdeksan maissa herättiin sitten aamupalalle. Keittelin kahvit kaikille ja söimme lisäksi leipää. Jälkkäriksi suklaata. Yksikään teeri ei ollut suhauksillaan toiminut herätyskellona ja siksi myöhäinen herätys. Tikan koputussarjoja kuului ja viimein harmaapäätikka paljasti itsensä ääntelyllään.

Aamutoimet sujuivat käänteisessä järjestyksessä kuin illalla leirin pystytys ja lapset tekivät leikkinuotiota ja laskivat pulkilla sillä aikaa, kun minä purin leirin. Veimme varusteet autolle ja lähdimme pulkkien kanssa polkua katsomaan Mummusalin näköaloja aina sopivat mäet alas laskien. Kyllä joutui matkanteko sillä keinolla. 

Mummusali vaihtui pian puheessamme Mummosaliksi, kun meillä on suvussa vain mummoja ja yksi mamma. Mistä lie paikka nimensä saanut.

Taimikkomainen avosuo.

Kahvit tulilla.

akpoika.

Kieltämättä komea jyrkänne, ja näköalatkin löytyi. Oli myös nuotiopaikka, mutta puuvajaa en nähnyt eli puut sinne pitänee viedä itse, jos mielii tulistella. Toinen harmaapäätikka huuteli joen toisella puolella.

Palailimme takaisin autolle ja lähdimme kotiin. Automatkalle sattui 110-tietä ajellessa vielä yksi lintuhavainto, kun huomasin petolinnun istuvan koivussa tien vieressä. Pysäköin tien laitaan ja kiikareilla tunnistin lajin hiirihaukaksi.

Palaamme paikkaan koko perheen voimalla myöhemmin kiertämään koko kalliopolun. Muitakin kierrettäviä, mutta poluttomia paikkoja voisi tuolla olla, sillä Puuston ikä - karttataso näyttää aika iäkkäitäkin metsiä noille seuduille.

Mummosalin näkymää.

Utuinen zoomaus latvuksiin.