Sateinen syysyö kansallispuistossa, jossa vesilinnutkin ovat pullasorsia, 7-8.10.2017

Vesisänky.

Kävin ihmettelemässä Nuuksion eteläisempää osaa. Lapset saivat päättää kohteen ja sellaiseksi valikoitui Holma-Saarijärven saari (karttalinkki). Hauska huomata jälkikasvussa tuttuja piirteitä, kun jo pari päivää aiemmin sovittu kohde aiheutti runsasta kartan silmäilyä ja mahdollisten reittien pohdintaa. Samaa harrastan itsekin. Sillä ei juuri ole väliä toteuttaako lopulta kohteessa yhtäkään niistä etukäteen pohdituista poluttomista reiteistä tai polku-urista, mutta mukava on karttaa kuitenkin silmäillä.

Lähteminen oli flunssien vuoksi aavistuksen epävarma, mutta lauantaina totesimme itsemme riittävän terveiksi niiskuttajiksi lähteäksemme yön yli retkeilemään. Hinku päästä metsään oli nähtävästi aika kova, mutta se vaiva ei estä retkeilyä, päinvastoin. Syksy näkyi ennusteessa lähes jatkuvana vesisateena, mutta pidin sitä ainoastaan hyvänä asiana. Jospa retkeilijät olisivat jääneet kotiin ja saisi enemmän omassa rauhassa Nuuksion metsiä kuljeskella ja siellä leiriytyä. Turha toivo se tietenkin oli metropolin kupeessa.

Ei siellä yksin tarvitse varmaan koskaan leiriytyä noilla sallituilla leiripaikoilla. Ainakaan, jos on yhtään lähempänä Haukkalampea ja sen kammottavan isoa retkeilijöille varattua parkkipaikkaa. 

Lähdimme Saarijärven (karttalinkki) parkkipaikalta liikkeelle.  Lämmitti mieltä, kun lapsi totesi heti lähtiessä, että "onpa kiva olla teidän kanssa metsässä!"

Ennen kuutta sade veti henkeä ja aurinkokin vähän yritti vilahtaa jostain pilven takaa. Kuljimme polkureitin Poro-Kolmoislammen (karttalinkki) kautta Holma-Saarijärvelle. Matkalla tuli useampia päiväretkeilijöitä mutaisilla poluilla vastaan ja saarikin oli lähes täysin miehitetty. Saaren länsipäästä löytyi kuitenkin tarpin mentävä juureton vyöhyke ja päätimme leiriytyä siihen (karttalinkki).

BW:n kurkkusalaatit päällä.

Puupätkiä Korpinkierroksella.

Mutainen polku.

Heijastus.

Värikkäitä puita.

Holma-Saarijärven saari ja silta.

Tarppi pystytettynä.

Maaperä näytti pystytyspaikalla aavistuksen normaalia tummemmalta ja kokeilin siinä saapastella ja totesin, ettei se mutainen kuitenkaan ole. Ehkä se oli muutaman sentin ympäristöään matalampikin kohta, mutta arvelin tarpin katon pitävän sadeveden siitä loitolla. Eipä muutaman sadan metsäyön kokemuksella tullut kuitenkaan mieleen mikä riski tässä piili ennusteessa olleen koko yön jatkuvan sateen vaikutuksesta... 

Jo tarppia viritellessä sai napata repusta Lumoniten otsalle, että näki työskennellä. Himmeä lisävalo riitti, mutta lokakuussa seitsemältä alkaa etelässäkin hämärtää. 

Keksin mielestäni mainion tavan pystyttää tarpin narulla puiden väliin ilman keskitolppaa. Solmin samalla narulla ensin etureunan/oviaukon puuhun, siitä vedin narun kireällä huipun lenkkiin, johon tein myös naruun solmunsa. Siitä vedin narun tarpin taakse toiseen puuhun. Yletin solmimaan narun riittävän korkealle, että huippu kiristyi jo sillä ylös. Sen jälkeen tungin vaarnat nurkkiin ja pystytys oli valmis. Erona tässä oli aiempiin siis se, että solmin narun keskilenkkiin enkä vain vetänyt sitä siitä läpi. Tällöin huippu ei pyri liukumaan oviaukkoa kohden ja etureuna kiristyy kuin itsestään. 

Ihan liian helppoa ja aikaa tuossa meni maksimissaan kolme minuuttia! Taisi eniten mennä aikaa epäjärjestyksessä olleesta repusta tarvikkeiden kaivamiseen. 

Leirin pystytyksen jälkeen paistelin nuoremman lapsen sanojen mukaan koko illan lettuja. Tuli sen verran paksuja, että normaalisti kolme-neljä lettua syövät pikkuveijarit valittelivat niiden täyttävyyttä jo ensimmäisen jälkeen, mutta niin vaan taikina paistettiin kokonaan ja kattila tuli tyhjäksi mahojen täyttyessä. 

Ei muuta kuin iltatoimet ja nukkumaan kahdeksan aikaan. Muutama ihminen istui tulilla, mutta eipä kenestäkään häiriötä ollut. Joku kuului vielä yhdeksän jälkeen kolistavan etäällä lusikkaa kattilaan ja huutavan "TÄÄLLÄ OLLAAN!!". "OKEI!!", kuului vastauksena ja niin mitä ilmeisimmin eksynyt metsäretkeilijäkin löysi omiensa pariin. 

Valoa kansalle.

Puolen yön aikaan havahduin vähän ja sade ropisi tarpin kattoon. Pikaisesti vilkaisin miten lapsilla menee ja toinen oli nätisti pussissaan (kun en vilttiä ole hänelle vielä tehnyt), mutta toinen oli jo pää eri suuntaan kuin nukkumaan mennessä ja siinä hän köllötteli onnellisesti vilttinsä päällä yöpuvussaan. Käänsin kaverin toisin päin ja laitoin viltin taas kunnolla. Lisää unta palloon. 

Viideltä lapsi herätti minut pissatusavuksi ja huomasin, että oli pakko ryhtyä myös muihin toimenpiteisiin. Makuualustojen alle oli sateesta tullut kosteutta ja majoite piti siirtää ennen mahdollista pahempaa kastumista. 

Pissalla käynti ja tarpin siirto. Vanhempi lapsi sai pitää sateenvarjoa pienemmälle, kun minä nappasin tarpin ja pystytin toiseen paikkaan. Pikkuiset eivät tuosta kummemmin hämmentyneet. Naureskelivat vain, kun tarppi tipahti narun löysätessä niskaan. Pimeää oli ja vettä tuli maahan asti. Ei kovin mieltä ylentävää, mutta tehtävähän se oli. Siirto oli luokkaa 10 metriä. Tuli mieleen AUK:n leirit, joissa skappari saattoi siirrättää telttaa 5 metriä pohjoiseen keskellä yötä, jos teltassa oli hänen mielestään liian kuuma ja samat etelään, jos siellä oli liian kylmä. Joskus pari-kolmekin kertaa yössä. Nyt oli toinen ja ihan todellinen syy siirtää majoitetta ja siirto onnistui kerralla.

Makuualustoista pyyhin uudessa osoitteessa kosteudet harsoon ja kostuneet vaatteet vaihdettiin kuiviin. Muovipussissa olleet vaihtovaatteet olivat nyt katinkultaakin arvokkaampia. Siirto-operaatio tapahtui viiden jälkeen ja ehkä 1,5 tuntia tuli vielä pötköteltyä. Ei minulle tosin uni oikein tullut silmään, mutta uneliasta tuhinaa kuului molemmin puolin. Syytän omasta valveillaolostani ärsyttävää viestiä, jonka sain töissä perjantaina ja ajattelin työasioita... En olis yhtään halunnut! Viikonloput ei ole työasioiden pohtimista varten.

Aamulla näky tarpin oviaukosta oli huvittava. Naurettiin niin, että Nuuksio raikasi, kun totesimme nukkuneemme yön tuossa postauksen aloituskuvan lammikossa. Tietenkin se lammikko oli oikeasti kasvanut siihen suurimmalta osin vasta, kun vein katon sen päältä pois. 

Tulipahan koettua. Ja tuskin toista kertaa (ainakaan peräkkäin) tulee valittua yöpuun paikka näin kehnosti. 

Keittelin kaasulla kahvit ja syötiin eväsleivät aamupalaksi. Sen jälkeen jäi evääksi enää minulle suklaapatukka ja lapsille rasiat suklaarusinoita paluumatkalle. Tulimme eri kautta takaisin. Kiertelimme omat polkumme siksakmaisesti polkupyöräreitille (karttalinkki), jota jatkoimme eräälle parkkipaikalle (karttalinkki) asti. Sitten oikaisimme taas pätkän polutonta ja jyrkän mäen ylös (karttalinkki) ja edelleen polkua omalle autolle. Matkaan toki kului se kolmisen tuntia rakennellessa poluille puroja ja niin edespäin. Mukavaa rauhallista menoa. 

Oudot silmät katossa.

Tarppi uudessa paikassa keskellä yötä. Kuu valaisee taivasta.

Taskuraketti.

Pullaa vailla vai hä?!

Lammikoita... 

Ruskaiset lehdet.

Ruskaiset lehdet 2.

Kipittelyä poluttomassa alamäessä.

Männikköä.

Uusi rinkan solki tuli koeajettua ja havaittua hyväksi!

Jyrkänteen päällä.

Loiskuti.

Yöllisestä pikkuhaasteesta huolimatta (vai johtuen?) palaute reissun jälkeen on ollut pelkästään positiivista, vaikka 3 vee olikin vähän väsähtänyt päivän, kun kotiin pääsimme. Kyseleevät jo, että koska mennään uudestaan ja kuulemma noin kerran viikossa olisi hyvä tahti.

Kolme asiaa. 1. Menkää metsään yöksi, 2. älkää pystyttäkö majoitettanne monttuun, tai jos pystytättekin, niin 3. ottakaa ainakin varmuuden vuoksi vaihtovaatteet vesitiiviisti pakattuna. Ei haittaa vaikka vähän kostuisi, kun on asennetta ja tarvittaessa kuivat kamat päälle.

Näin tällä kertaa. Katsotaan millaista seuraavaksi.


Ps. Pahoittelut sekoilusta. Postaus lipsahti jo pari päivää sitten draftina eetteriin ennen aikojaan.