Uuden polkupyörän hankinta

Muutama viikko sitten viimeisen kesätyöpäivän aamuna vanha kunnon 80-luvun Tunturin Retki 12 käyräsarveni hajosi. Liikennevaloista polkaistessa kampien välinen akseli rungon sisältä meni poikki ja kammet tipahtivat eturattaineen pyörän eri puolille keskellä tietä. Keräsin romuni, nostin pyörän puistoon puuta vasten, lukitsin tavan vuoksi (vaikka ei kai sitä kukaan siitä olisi ainakaan polkenut pois) ja talsin lähimmälle nyssepysäkille jatkaen matkaa työpaikalle julkisilla. Pitkään muhinut ajatus uuden pyörän hankinnasta sai hieman vauhtia.

Pyysin tarjouksia ja kävin koeajamassa muutamissa eri liikkeissä. Olin jo melkein ostamassa Meridaa, kun päätin käydä vielä yhdessä liikkeessä. Siellä minulle tarjottiin viime vuoden Focuksen cyclocrossia, malliltaan Mares AX 4.0 DISC ltd 2014. Polkaisin pienen lenkin ja hyvältähän se tuntui. Liian hyvältä. Uudet käyräsarvet ovat niin näppäriä. Vaihteita voi napsutella jarrukahvoista ja tuossa mallissa sattuu olemaan kapealle yläotteelle vielä lisäjarrukahvatkin, eli jokaisella otteella pystyy myös jarruttamaan, mikä on mielestäni hyvä asia varsinkin kaupunkiajossa. Levyjarrullisella pyörällä en ollut koskaan ajanut aiemmin ja ero tehossa vannejarrullisiin oli huikea.

Säädin myyjän kanssa pyörän säädettävät osat minulle passeliksi ja viimeinen jäljellä ollut koko osoittautui olevan kuin minulle tehty. Pyysin tarjousta pyörästä lokarien, tarakan ja lukon kanssa, koska pyörä oli tulossa myös retkiajoon. Kuljen myös työ- ja koulumatkat pyörällä joka taupausessa kelistä riippumatta, eli lokaritkin pitää pyörässä olla. Yllättäen tarjous koko paketille osineen valmiiksi asennettuna olikin alempi kuin hintalapun tarjoushinta, kun kyseessä oli viimeinen yksilö tuota vuosimallia.

Meridaan ei olisi saanut runkokiinnitteistä tarakkaa, vaan pelkästään satulaputkeen kiinnittyvän, ja se ohjasi hinnan ohella päätöksentekoa Focuksen suuntaan. Hyvästä tarjouksesta huolimatta perjantaisella reissullani päätin vielä jättää pyörän liikkeeseen ja nukkua viikonlopun yli asian kanssa.

Maanantaina menin nyssellä Kaukajärvelle ja poljin uudella pyörälläni takaisin.

Punainen väri on sävy sävyyn kypsien pihlajanmarjojen kanssa.

Pyörän teknisiä tietoja:

- Focus CC kolmois-ohennettu hydroformattu alumiinirunko
- Sisäiset vaijerinviennit
- Kiinnikkeet tavaratelineelle & aisalokasuojille
- Focus alumiinihaarukka
- Shimano 105 takavaihtaja
- Shimano Sora etuvaihtaja
- Shimano Sora vaihdevivut
- Shimano Sora kampisarja
- Shimano RM66 navat , Concept kehät
- Shimano R515 mekaaniset levyjarrut
- Tektro lisäjarrukahvat
- Concept SL satulatolppa
- Concept EX satula
- Concept SL ohjainkannatin
- Concept SL ohjaustanko
- Schwalbe CX Comp renkaat
- Väri: Musta/Punainen

Tässä mallissa on vakiona lisäjarrukahvat.

Cyclocross.

Takavaihtaja on parempaa Shimanon 105-mallia.

Kahdessa viikossa olen nyt ehtinyt ajamaan pyörällä yhteensä rapiat 200 kilometriä lapsenistuimen kanssa ja ilman. Oikeastaan pyörä tuntuu kokoajan paremmalta. Suurilta osin paremman tuntuiseksi muuttuminen johtuu varmasti erilaiseen satulaan ja ohjauslaitteeseen tottumisesta, mutta on siinä kaikenkaikkiaan huikea ero vanhaan 80-lukulaiseen. Rullaa kevyesti ja vaihteiden vaihtaminen sujuu kuin formuloissa ikään. Tunturissanihan vaihteet vaihdettiin rungossa olevista vivuista. Pohdiskelinkin tuossa, että olisi tällä pyörällä mennyt Pirkan Pyöräily ja pyöräretki Tampereelta Uuteenkaupunkiinkin huomattavasti kevyemmin. Cyclocross ei pelkää sorateitäkään, vaan on sielläkin oikein mukava ajettava. Talveksi laitan talvirenkaat.

Muutama vuosi sitten tekemieni pyörälaukkujen sopivuutta en ole vielä ehtinyt testaamaan. Toivottavasti muutaman viikon sisään joutaisi pienen yön yli pyöräretkenkin tekemään. Voi olla, että laukkujen kiinnitystä ja ehkä kokoakin joudun muokkaamaan, mutta se ei haittaa. Varusteeni ovat kutistuneet laukkujentekoajoista niin paljon, että tarakkanyssäkät voisivat nykyään hyvin olla reilusti pienemmät. Etutavaratelineenkin tuohon saisi kiinni, joten täytyy miettiä hankkisinko sellaisen ja suunnittelisin retkivarusteille omia sijoituspaikkoja tasaisesti pyörän eri puolille taatakseni vakaan ajon täydessä retkilastissakin...

Ylä-Lapin hirvestysreissun varustekokemuksia

Onko hirvenmetsästysreissun kertomus lukematta ja kuvat katsomatta? Tarinan ensimmäiseen osaan pääset klikkaamalla tästä linkistä.

Tarpit.

Käyttämättä jääneet varusteet

Tein metsästysreissulle varustelistan, kuten jo useampana vuotena aiemminkin olen tehnyt. Varustelista on luettavissa Driven puolella klikkaamalla tästä. Onnistuin keventämään edellisestä vuodesta 2,3 kiloa, jolloin painoa kaikille mukana kuljettamilleni romuille jäi 21 kiloa. Silti käyttämättömäksi jäi rutkasti tavaraa, peräti yli 1,6 kiloa. Merkitsin käyttämättömäksi jääneet varustelistaan, mutta listaan ne myös tähän alle.

- Villasukat 165 g

- Kommandopipo 15 g

- Varasytkäri 23 g

- 8 x AA-akkuparisto 224 g

- AA-laturi+4x AA-akku 173 g

- Aurinkopaneeli 464 g

- Radiopuhelimen patterikotelo 34 g

- Antenni 16 g

- Varusteiden korjaussetti 50 g

- Boresnake 26 g

- Öljypullo 30 g

- 10 x patruunat 279 g

Yhteensä 1649 g

Patruunoille ja sitä kautta myöskään aseenhuoltotarvikkeille ei (valitettavasti) tullut tarvetta. Ne kuitenkin olivat metsästysretkellä välttämättömiä. Samoin välttämättöminä pidän villasukkia ja kommandopipoa, koska syyskuussa Lapissa voisi olla paljon kylmempääkin kuin tällä reissulla oli.

Täysin turhaksi tällä kertaa jäi aurinkopaneeli. Ongelma ei ollut auringonvalon puute, päinvastoin. Olin ladannut AA-akut valmiiksi etukäteen ja käytin neljää niistä otsalampussa. Loput olivat varalla radiopuhelinta tai kännykän lataamista varten. Lämpimistä keleistä johtuen elektronisissa laitteissani akut riittivät mainiosti, eikä muille kuin otsalampun sisällä olleille paristoille tullut tarvetta. Käytän elektroniikkaa retkilläni todella vähän. Puhelinkin oli lentotilassa melkein aina muulloin kuin silloin, kun tiesin kenttää olevan, eli tunturien huipuilla tai joskus maston puoleisilla korkeilla rinteillä. Melkein koko maastossa viettämäni ajan olin kännykkäverkon katvealueella.

Vaikuttaa siltä, että aurinkopaneeli on lyhyillä retkillä turha, kun valmiiksi auringosta ladatuilla akuillakin pärjäilee. Toisaalta tämän reissun pituus ei ollut metsään mennessä selvää, varauduin nimittäin seitsemään peräkkäiseen maastoyöhön ja sain vain kolme. Jos niin pitkään olisi hirvijahtihommissa mennyt, varmaan paneelikin olisi tullut käyttöön. Radiopuhelimeen olisin seuraavaksi tarvinnut paristovirtaa, kun vara-akkukin oli jo tyhjenemässä. Lopputulos on joka tapauksessa se, että ensi vuonna jätän aurinkopaneelin kotiin ja otan pelkät akut.

Kirjoittaja pistelee pitkin jänkää.

Retkipeitto eli quilt

Odottelin kylmiä pakkasöitä. Jopa niin kylmiä, että olisin saanut vihdoin määritettyä untuvapeittoni todellisen mukavuuslämpötilan. Haaveeksi ne kuitenkin vielä jäivät. Kylmin yö oli 2 astetta plussan puolella eli uusi ennätys sentään tuli. Viime vuonna samaan ajankohtaan kylmin yö oli -4 eli aika paljon lämpimämpää oli vuoden 2015 retkellä. Yritin pitää kommandopipoa päässä, mutta vartin jälkeen olin niin kuumissani, että otin sen pois ja nukuin loppuyön. Ihmettelen mihin olen aiemmin tarvinnut makuupussin huppua. Se tuntuu tällä hetkellä täysin turhalta. Peiton kanssa kaikki (erityisesti lämpötilan säätäminen ja peiton alle meneminen verrattuna makuupussiin) on moninverroin helpompaa.

Pertex Quantum toimii loistavasti sekä sisä- että ulkopinnan kankaana. Se ei hiosta paljastakaan ihoa ja hengityshöyryistä peiton kauluksen päälle tulleet pari tippaa vierähtivät kangasta pitkin alas. Kangas hylkii vettä, eikä ime tippoja itseensä.

Kolmen vuodenajan peittona tekelettä voidaan kuitenkin pitää, sillä nyt on syksy. Ja jos se toimii syksyllä, niin se toimii keväälläkin. Se on yhteensä kolme vuodenaikaa. Talvikäyttöön odotan siitä lisälämmikettä ahkioreissuille talvimakuupussin päälle tai sisälle. Tuskin maltan odottaa paukkupakkasia metsässä! Toivottavasti tulee kunnon talvi.

Katso vaikka, reissulla oli syksyn värit!

Majoitteet

Kuten jo tarinassakin sanoin, majoitteita porukalla oli monenlaisia. Minun molemmat Paulitarpit (cubenista teipattu ja liepeellinen malli), Haltin wing, Haltin kangaslaavu, Savotan Penalaavu ja yksi itse tehty suora laavukangas. Yhtään sisäteltallista katosta ei siis porukallamme ollut käytössä. Turhahan se sisäteltta onkin, varsinkin, kun ötökät eivät kylmässä öisin edes lentäneet ja häirinneet nukkujaa. Päivisin kyllä polttiaisia, mäkäräisiä ja itikoitakin oli vielä havaittavissa ajoittain melko runsaastikin.

Nukuin yksin cubentarpissa kaksi yötä ja kolmannen tuvassa. Jonkin verran kirkkaat yöt ja kostea maa ja kankaan alla puhissut nukkuja aiheuttivat kondenssia kankaan sisäpinnalle, mutta se valui kankaan pintaa pitkin alas eikä kastellut. Eihän kondensoimatonta tasaista pintaa ole olemassakaan, mikäli olosuhteet ovat otolliset. Mainio majoite se on ja cubenin valoisuus on iloinen asia.

Tikka T3 Hunter

Kiväärini ei nyt tällä kerralla muuten käyttöön tullut kuin kiikarointitarkoituksessa tunturien rinteiltä hirviä etsiessä. Tähtäinkiikari korvaa minulla katselukiikarit. Toki muutaman kerran pääsin kiväärini lataamaan, kun näin hirven, mutta en vielä tiennyt millaisesta eläimestä on kysymys tai hain ampumalinjaa. Omistan seurassani pienikaliiperisimman pyssyn. Minulla on .308 ja muilla .338 tai suurempi.

Yksi pienehkö murhe tuossa muuten niin hyvässä tuliluikussa on. Nimittäin joka syksy pitemmällä metsäreissulla puinen tukki turpoaa hyvin öljyttynäkin sen verran, että puu jumittaa painikkeen, josta painamalla lukon saa irti. Muuten sillä ei ole suurempaa väliä, mutta kuljetuksen ajaksi lukko olisi hyvä saada helposti aseesta erilleen muualle jemmaan. Laillista kuljettaminen (Ampuma-aselaki; Aseen kuljettaminen) on joka tapauksessa, mutta mieluiten kuskaan pyssyäni siten, että ainakin kaksi ampumiseen vaadittavaa osaa (yleensä lukko ja patruunat) ovat eri paikoissa kuin asepussissa oleva ase, jos se jostain syystä joutuisi vääriin käsiin. Tuo pienimuotoinen ongelma ajaa siihen, että rautoja on löysättävä tukista ja sitten vasta irroitettava lukko.

Tikka T3 Hunter .308 + Leupold VXII 3-9x40

 Mitä muuta voisi olla mukana?

Seuraavalle vuodelle hankintaan menee oikea nylkypuukko. Taittoteräinen, esimerkiksi EKA Sweden -valmistajalta. On se vaan niin paljon kätevämpi hirven nutun avaamisessa, kun pääsin sellaista nyt kokeilemaan. Sissipuukon terä on turhan pitkä ja ronski niissä hommissa. Muuten varusteet pelittivät oikein hyvin eikä välttämättömiä tarpeita tullut vastaan.

Tämän vuoden hirvijahdin käsittely onkin sitten minun osaltani paketissa jo ennen kuin se etelässä ehti alkaakaan. Blogissa vaihdan muihin aiheisiin. Polkupyöräjuttuja on luvassa ja uusia varusteprojektejakin on käynnistymässä ja on jo käynnissäkin. Tarppeja ja retkipeitto on nyt alkajaisiksi pyydetty tekemään ennen kuin omia juttuja ehtii taas puuhastelemaan... Opiskeluun liittyvistä asioista mainittakoon, että alan tekemään opinnäytetyötä lähiaikoina ja se homma saattaa välillä hieman nipistää retkijuttujen kirjoittamiseen käytettävissä olevaa aikaa, mutta päivityksiä on kyllä tulossa.


Jos varustelistalta löytyy jotain mistä haluaisit kuulla lisää niin älä epäröi kysyä. Kerron kyllä.

Viikon kuva: Viikko 38

Viikon kuva: Viikko 38

Liittyy postaukseen: Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015, 1. päivä

Viikon kuva: Viikko 37

Viikon kuva: Viikko 37

Liittyy postaukseen: Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015, 1. päivä

Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015, 4.päivä

Hirvenmetsästysreissun kertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.

Kuva taakse tuvan suuntaan.

Yöunet jäivät vähiin, kun veljeni kanssa olimme innostuneita lähtemään muutaman kilometrin päähän erään joen latvoille heti aamuhämärässä. Siellä oli aiemminkin kaadettu isoja sarvipäitä ja odotukset olivat korkealla. Herätyskello soi 4:30 ja liikkeellä olimme siitä noin tunnin päästä. Väsytti aika paljon, mutta raikkaassa ilmassa hiipiessä silmät aukenivat pian. Kuljimme aamun hämärässä rauhallisesti hirviä houkutellen vajaan puolen kilometrin etäisyydellä toisistamme pari tuntia. Siinä ajassa ehdimme noin kahden kilometrin matkan. Sitten sovimme kohtauspaikan ja siellä suunnittelimme miten jatkamme tunturien välistä eteenpäin.

Valon kajastus tunturijonon takana.

Tuulen suunta oli muuttunut aiemmilta päiviltä ja aamupäivän heikko tuulenvire oli hieman epäsuotuisa. Emme antaneet sen kuitenkaan nyt häiritä, sillä ajattelimme, että myöhemmin päivällä voisimme muuttaa taas kulkusuuntaa. Sovimme, että minä nousen ensin ylös tunturiin kiikaroimaan korkealta rinteeltä päivän jahtimaita. Veli meni alempaa.

Ehdin juuri istahtamaan tunturiin aiemmilta vuosilta tuttujen kiikaroimiskivien päälle ja ottamaan rinkan selästäni ja taistelijaparini viereisen tunturin rinteille, kun hän kuiskasi radiopuhelimeen "sonni mölisee ja vastailee tuolla koivikossa". Tuntui hämmentävältä, että näinkö nopeasti tämä onnistaa.

Hetkeä aiemmin olin vielä nähnyt oranssin pisteen alhaalla siellä missä jahtikaverini hiippaili ja yritin kuumeisesti paikantaa häntä uudelleen ja nähdä millainen hirvi kutsuun oli lankeamassa. Sitten tärähti .338 Lapua Magnum. Se toimi minulle kuin lähtölaukauksena. Juoksin kohti huippua sen minkä kintuistani pääsin, koska oli kiire saada muihin yhteys radiopuhelimella. Jahti oli aikuisten eläinten osalta lopetettava pian, kun oli enää puolikas lupa jäljellä ja aiemmin aamulla oli muuallakin jo sonneja puhelinkeskustelujen mukaan näkynyt.

"Sonni on nurin", kuului radiopuhelimesta. Mahtava tunne, vaikka en itse kaatanutkaan hirveä. Eihän minulla ollut osaa eikä arpaa kaatotilanteen syntymisessä, kun en vielä edes kiikaroimistakaan jahdin auttamiseksi ehtinyt kunnolla aloittaa, mutta tuntui hienolta, että olin lähellä tapahtumia. Selvitin kaadon paikan huipulta muille jahtimiehille radiopuhelimen välityksellä ja pari seurastamme lähti hakemaan mönkijää ja loput hipsimään kaadolle.

Näkymä kiikaroimispaikalta.

Palasin varusteitteni luo ja havaitsin hirviä 100 metriä alapuolellani rinteessä puurajan yläpuolella. Kulkivat siinä rauhalliseen tahtiin kaadon suuntaan, vaikka juuri puolen kilometrin päässä oli ammuttu. Sitten välähti. Siinähän menee myös vasa! Etsin äkkiä kiväärini kiven juuresta ja vedin panoksen piippuun, mutta ei...! Olin myöhässä ja hirvet laskeutuivat juuri koivikon puolelle. Kivestä otin tukea aseelle ja tähtäsin vasaa, jos vielä ampumalinja löytyisi. Avonainen paikka tuli vasta 200-250 metrin päässä, mutta jätin ampumatta, koska en ole radallakaan harjoitellut viimeaikoina niin pitkälle matkalle. Jos olisin ollut vähemmän tohkeissani veljen kaadosta, minulla olisi ollut helppo työ tipauttaa vasa, kun se oli vielä lähellä.

Etsi kuvasta emä ja vasa.

Hiippailin kaadolle ja lyhyellä matkalla koivikoista lähti kymmeniä riekkoja lentoon. Tosi hyvä riekkovuosi! Kädestä pitäen onnittelin veljeäni kaadosta ja vasan kaatamatta jättäminen ei harmittanut enää ollenkaan, kun näin ison sonnin pötköllään koivikossa. Pienikokoisella Ylä-Lapin vasalla ei olisi ollut lihamäärän kannalta mitään merkitystä sonnin rinnalla ja jäipähän sekin hirvi kasvamaan tulevia vuosia ajatellen. 

Tilanteessa houkuttelija oli tullut kapean suoalueen laitaan. Koivikosta oli alkanut kuulumaan vastauksia kutsuun ja metsästäjä istahti alas maahan suolla olleen kumpareen päällä ottaen aseelle tuen omasta polvestaan. Hirvisonni käveli avonaiseen puiden väliin jatkuvasti kutsuun vastaillen ja siitä oli hyvä sijoittaa kuula 30-40 metrin matkalta kylkeen. Sonni jatkoi sen verran vielä kävelyään, että jahtimies ampui toistekin ja osuma löytyi ensimmäisen vierestä muutaman sentin päästä. Unelmatilanne. Minulta jäi toinen laukaus kokonaan kuulematta. Varmaan juoksin silloin tunturin rinteellä.

11-piikkinen. Yksi isoimmista eläimistä minkä olen koskaan nähnyt, vaikka piikkejä on usein ollut enemmänkin.

Tulet jo loimusivat kaadolla, kun tulin paikalle. Pistimme kahvivedet tulistumaan kenttäpakkiin ja odottelimme kavereita apuun. Porukalla suoritimme nylkyhommat ja mönkijä ilmestyi parahiksi paikalle, kun hirvi oli paloina. Tiheässä koivikossa mönkijämiehet tosin meinasivat ajaa oransseista merkeistä huolimatta parin sadan metrin päästä ohi, mutta juoksin menopelin kiinni ja näytin tien kaadolle.

Ei ollut tervasta nyt tarjolla, mutta syttyy se nuotio muutenkin.

Hirvi sonnistautunut Sastan Mehto Camo -pukuun...

Sovimme porukalla, että vasa saa jäädä juoksemaan ja lopetamme jahdin. Vasa ei tule kutsuun ja vasajahti ei siksi ole kovin mielekästä ilman koiraa. Osa porukasta jäi vielä yöksi metsään vanhaan leiripaikkaamme, mutta minä aloitin hurjan pikamarssin linnuntietä 15 kilometrin päästä lähimmän tien varteen autoille, että ehdin seuraavan päivän julkisiin kulkuvälineisiin, kun päivässä tuolta kulki vain yksi bussi Rovaniemelle, josta pääsi yöjunaan ja edelleen Tampereelle. Kaveri antoi makkaran marssille evääksi ja sen söin vauhdissa matkalla. Lisäksi koukkasin muutamasta purosta vettä juodakseni. Kolmessa tunnissa suoriuduin tuosta. Eipä ole tullut aiemmin niin kovaa rinkka selässä pisteltyä. Matkaa koko päivälle tuli rapiat 24 kilometriä.

Matkalla osuin sattumalta yllättämään kaksi hirveä koivikossa, yllättäen taas Nelisatasen rinteellä kulkiessani. Kuvasin videon, kun naaras tuijotti minua metsästä. Hetkeä myöhemmin sonni nousi 15 metrin päästä minusta makuulta ja lähti jolkotellen pois. Hauskaa oli nähdä vielä hirviä. Olisin toivonut, että ehtisin hetkeksi istahtamaan autojen luona ennen mönkijän saapumista, mutta lopulta vain noin minuutti ennen mönkijää olin perillä ja jahti oli tämän vuoden osalta lihojen käsittelyä ja kotimatkaa vaille valmis.



Hirvivideo.

Naarashirvi koivikossa.

Viimeiset kaksi kilometriä autolle olivat mönkijäuraa.

Hirvi kärryssä.

Mahtava reissu se taas oli kerran! Ruska osui tänä vuonna juuri passelisti kohdalleen ja hienoa oli, että kaksi hirveä saatiin kutsumalla, vaikka kiima ei ollut vielä kunnolla alkanut. Kokonaismatkaa neljässä päivässä tuli noin 70 kilometriä, eli keskimäärin yhden elävän hirven nähdäkseni kävelin 5,5 kilometriä. Jos laskee kuinka monta eri kertaa havaitsin hirviä (useimmiten näin kerralla useamman yksilön), niin keskimäärin tilanteiden välillä kävelin yli 10 kilometriä. Normaalisti vaeltaen hirviä ei tuolla näe juuri koskaan, mutta kyllä niitä sieltä löytyy, kun yrittää olla mahdollisimman äänetön ja liikkuu rauhallisesti. 

Seuraavassa postauksessa kirjoittelen mukana olleista varusteista ja muun muassa untuvapeiton toiminnasta.

Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015, 3. päivä

Hirvenmetsästysreissun kertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.

Kolmannen jahtipäivän aamuna oli tarkoitus lähteä takaisin päin käymään muutaman talon käsittävällä kylällä, josta kuusivuotias pääsisi kyydillä pois maastosta. Lupauduin kaveriksi, jotta lapsen isäkin voisi metsästää ja mahdollisella kaadolla olisi apuja, kun muut lähtivät toiseen suuntaan eikä radiopuhelimien kantomatka olisi riittänyt. Aamuhämärässä nousin tutun Nelisatasen huipulle ja siellä kaikki suunnitelmat menivät kerralla uusiksi.

Serkku ilmoitti radiopuhelimen välityksellä kaataneensa lapiosarvisen sonnin etäällä päinvastaisessa suunnassa. Olin heti todella iloinen hänen puolestaan, eikä tuo ilo vähentynyt lainkaan, kun kuulin millainen unelmien tilanne hänellä oli ollut. Serkku oli tullut suon reunaan ja nähnyt ison hirven kävelevän rauhallisesti keskellä suota olleen saman koivikkoreunaisen puron laitamilla 200 metrin päässä missä minä olin edellisenä päivänä hiippaillut. Jahtimies jätti rinkkansa selästä ja hiipi varovasti suon laitaan koivun viereen kutsumaan. Sonni kääntyi saman tien tulemaan ölisten kohti välillä pysähdellen. Serkku teki koivuun tuen .338 kaliiperin kiväärille ja varovasti taittoi tiellä olleet oksanhaarat pois näkökentästä. Noin 70 metristä hän sijoitti tarkan laukauksen liki keskelle rintaan edestä päin ja siinä oli komea 11-piikkinen sonni nurin avosuolla. Mahtava tilanne ja hieno kaato! Tuo lisäsi hurjasti luottoa, että voi tämä kutsuminen sittenkin toimia, vaikka se kiima-aika onkin rauhoitettu.

Jäljellä ollut lupamäärä oli ongelmallinen hajalla olleelle seurueellemme ja päätimme rauhoittaa tilanteen ja asettaa ampumakiellon kunnes olemme kaikki yhdessä ja pääsemme sopimaan jatkosta. Pikamarssin nelisen kilometriä kaatopaikalle ja siellä vierähtikin mukavasti kuusi tuntia aurinkoisella suolla. Kolme tai neljä kertaa keitimme kahvit tervastulilla nylkemisen lomassa. Yksi seurueestamme oli jo hakemassa mönkijää vasan noutoa varten ja onneksi saimme hänelle vielä viestin ajoissa lähtemään, että hän otti myös kärryn mukaansa. Siten saimme myös ison hirven nopeasti pois jängältä. Lämpötila oli onneksi nyt jo alhaisempi kuin viikonloppuna ollen noin 15 astetta, mutta kiireesti piti silti saada lihat kylmään.

Maisemaa marssilta.

Kaatoa kohti kävelemässä.

Nuotio kaatopaikalla.

Nylkypuuhissa keskellä suoaukeaa.

Komeat sarvet.

Mönkijä tulossa.

Hirvi!

 

Hirven jo kaataneet jahtaajat lähtivät kylille käsittelemään lihat pakastusta varten ja me muut jatkoimme kaadolta leiriin odottelemaan lapsensa kanssa alkupäivät kulkenutta metsämiestä.

Matkalla leiriinkin piti yhdet kahvit keitellä.

Iltapäivällä kolmen-neljän maissa innostuimme vielä lähtemään seitsemän kilometrin päähän tutun autiotuvan suuntaan. Pakkasin koko omaisuuden mukaani siltä varalta, että haluaisinkin leiriytyä jo aiemmin. Tuvalle asti kuitenkin menimme, vaikka perillä olimme vasta pimeässä. Jotkut näkivät naarashirven matkalla, mutta muita tilanteita ei ollut.

Olin lähellä saada riekkopaistin alhaalla jokivarressa aidan viertä kulkiessani, kun kanalintu lensi poroaitaa päin. Höyhenet pöllähtivät, mutta jotenkin lintu siitä virkosi ja lensi tiehensä ennen kuin ehdin nappaamaan sen maasta. Olin aivan puhki, kun viimein tuvalle pääsimme. Matkaa oli minulla takana päivän aikana 18 kilometriä, mutta eihän se vetänyt vielä vertoja auton luona lapsensa kanssa käyneen kaverin yli 25 kilometrille. 

Iltapalaa oli vielä laiteltava ja kaminassa paistelin pekonia ruisleivän väliin. Yhdentoista aikaan kämppä oli kuin pätsi ja minulle jäi paikka ylälaverilla. Olin niin kuumissani, että uhkasin heittää kovalla ja tylpällä esineellä sitä, jonka havaitsisin yöllä lisäävän puita tulipesään. Seuraavaa päivää odottelin innolla ja herätyskello laitettiin soimaan aikaisin. Nyt oltiin menossa sinne, missä juuri kukaan muu ei varmasti metsästä ja mistä aiemminkin oli isoja sarvipäitä kellistetty.

Kuljin jokivartta tuvan suuntaan.

Mainioita jänkiä, mutta eipä näy hirviä. Tämä olikin ainoa päivä reissulla, kun en eläviä hirviä nähnyt ollenkaan.

Jokivartta seurailee poroaita.

Tuttu tupa. Tuolla on tullut aiemminkin useasti käytyä.

Neljännen jahtipäivän tapahtumiin pääset tästä linkistä.

Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015, 2. päivä

Hirvenmetsästysreissun kertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.

Vähän meinasi olla ruskaakin havaittavissa.

Ensimmäisenä kokonaisena jahtipäivänä heräsin vasta auringonnousun aikaan, kuudelta. Halusin nukkua hieman pitempään, vaikka kiikarimiehen riittävän valoisa aika oli alkanut jo puolitoista tuntia aiemmin. Matkustaessa en ollut juuri nukkunut ja oli hyvä nyt vedellä kunnolla sikeitä, jotta ei tarvitse univelkaisena metsästää. Yölämpötila kävi kahdessa asteessa ja tarkenin untuvapeittoni alla hyvin. Kylmin yö tähän asti. Pari kaveria olivat jo metsällä ja yritin tavoittaa heitä suunnitellakseni päivän omaa ohjelmaa. Toista en tavoittanut radiopuhelimella, joten lähdin itään päin samoille seuduille missä tavoittamanikin suurriistanmetsästäjä jo oli. 

Auringon noustessa jokilaakson pohjalla leijaili usvalauttoja ja kulkiessani napsin välillä valokuvia maisemista. Auringon yhä kohotessa se alkoi myös lämmittämään ja yli puolitoista tuntia istuin kelorungolla suon laidassa houkutellen hirviä.

Jokivarren usvalautat.

Kelon rungolla oli lämmin istuskella aamuauringossa.

Tuulen suunta oli takaani ja muutin kurssia pohjoiseen, jotta voisin kulkea edes sivutuulessa. Kaverin oranssit tamineet vilkkuivat tunturin huipulla, kun hän oli kiikaroimassa mahdollisia hirviä muiden lähettyviltä. Nousin myös huipulle ja istuskelimme siellä yhdessä tovin. Edellisenä vuotena tuo puista paljas huippu oli ollut punaisenaan puolukkaa, mutta tänä vuonna ei sato ollut yltänyt likimainkaan yhtä runsaaksi.

Vaivaiset koivut.

Kaveri huipulla kiikaroimassa.

Huipulta on hyvä tähystellä hirviä.

Lehdettömään aikaan koivikoista hirvien tiirailu olisi huomattavasti helpompaa.

Kahvihammasta alkoi kolottamaan ja menimme aamupäiväkahville alas. Tovin odottelimme kapean tunturien välissä olevan rinnesuon reunassa, kun radiopuhelimesta kuulimme tilanteesta, jossa sarvipää hiippaili kaveria kohden alhaalla lähellä jokivartta. Mahdollinen ihmisen havainnut hirvi olisi voinut nousta eteemme ylös tunturinrinteeseen. Tilanne kuitenkin purkaantui eikä siitä saatu kaatoa aikaiseksi. Radiopuhelimet ovat olleet meillä muutaman vuoden käytössä ja niistä on jahdin aikana huomattavasti apua.

Kahvipaikalla oli tulet jo siihen ehtiessämme. Mukana metsässä ollut kuusivuotias lapsi oli löytänyt läheltä suuren hirven kahdeksanpiikkisen jättösarven ja tuonut sen näytille männyn juurelle, jonka alta polttelimme risuja ja käpyjä sen verran, että kahvivesi kiehahti kenttäpakissa.

Kiertelin usean kilometrin lenkin pohjoisen puolelta, mutta päivän ainoat hirvet näin vasta, kun illansuussa palasin Nelisatasen rinteeseen. Havaitsin hirven turvan edessäni koivikossa muutaman kymmenen metrin päässä. Kutsuin ja alempaa alkoi kuulumaan hirmuisesti korkeaäänistä vasan yninää. Oli hauskaa kuunnella noiden elukoiden yhteydenpitoa. Emä jutteli jatkuvasti jälkikasvulleen. Samaan aikaan kuulin radiopuhelimesta, että kaveri oli ampunut oletettavasti vasan. Epävarmuutta oli, koska emä ei ollut aivan lähellä, vaan näkyi vasta myöhemmin koivikon puolella.

Pian minun lähelläni ollut emä kulki editseni ja näin ensimmäistä kertaa Lapin hirvellä kaksosvasat. Tuohon hetkeen mennessä en saanut kuitenkaan varmuutta oliko kaverin hirvi vasa vai ylivuotinen ja lupateknisistä syistä en laukaissut kuin kamerani hirvijonoa kohden. Minuuttia myöhemmin kuulin varmistuksen, että kaadetulla hirvellä oli alle kuusi poskihammasta ja näin ollen olisin voinut toiseen puolikkaan luvan tuossa käyttää ampumalla toisen kaksosista. Minuutista oli hirvenkaato taas kiinni. Joskus sitä pohtii, että "siinä on paikka, miksi et lauo"...

Jahtikaveri hilpaisi juuri omille teilleen. Hirvipipossaan oli teksti "Eat more chicken!".

Isokokoisia poroja.

Keskellä suota olevien purojen varsilla kasvaa yleensä koivuja ja heinää.

Nelisatanen.

Emä ja kaksoset.

Hirvijahdissa päiväkausia rauhalliseen tahtiin kulkiessa oli aikaa pohdiskella myös monenlaista muutakin ja keksin (muka)hauskan vitsin liittyen aiheeseen. 

- Mitä hirvisonni sanoi pyöräillessään myöhään syksyllä?
- Hei kato! Mä ajan ilman sarvia!

Nousin Nelisatasen huipulle ihailemaan ilta-aurinkoa ja sieltä laskeutuessani kuulin hirven vastauksia alarinteestä. Hetken luulin siellä olevan oikean hirven, mutta hieman äänilähdettä lähestyttyäni havaitsin oranssia väriä puiden lomassa ja lampsin kaverin kanssa passittamaan isoa rinnejänkää istuskellen levinneisyysalueensa rajalla kasvavan männyn juurella. 

Pitkä päivä otti veronsa. Jahtiaikaa oli pitkän valoisan ajan vuoksi noin 17 tuntia. Vauhti oli toki hidas ja matkaa kertyi kävelyaikaan nähden vähän (14 km), mutta jatkuva kulkeminen poluttomilla tuntureilla rinkka selässä kysyi kestävyyttä. Mukava oli viimein palata leiriin ja heittää nuotiolle pitkäkseen, kun ensimmäinen hirvikin oli nyt jo nurin. Jälleen näkyivät revontulet illalla nukkumaan käydessä.

Iso sarvien puolikas.

Patenttia vailla oleva lihapiirakanlämmitysteline.

Porukka koolla iltanuotiolla.

Kolmannen jahtipäivän tapahtumii pääset tästä linkistä.