Tämän vuoden (ensimmäiseltä?) hirvestysreissulta palattiin kotiin useita kokemuksia rikkaampana, mutta sen sijaan pakastimen täytettä ei tullut. Oltiin harvinaisen pienellä porukalla kolmen ampujan ja neljän lapsen voimin tunturissa. Reissussa vierähti viikko otsikossa mainittuna ajankohtana ja ruska oli tietysti syyskuun puolivälin paikkeilla parhaimmillaan Ylä-Lapissa ja keli mukavan vilpoinen, joten hyvä oli kuljeskella. Kuusi päivää ulkoruokintaa, viisi yötä maastossa, joista neljä kaminateltalla ja yksi autiotuvassa.
Kuuteen päivään ja yli 70 hiiviskelykilometriin tunturien ja jänkien syrjillä mahtui tietysti monenlaista; kuten karhun ja ahman jälkiä ja jätöksiä, jaloista hypänneitä riekkoja pari kymmentä eli varsin mukavasti, 5 hiiripöllöä, lapinharakka, pohjantikka, karhunpesiä ja tuli siellä joku hirvihavaintokin. Havaintoja tuli kuitenkin vähemmän kuin aikaisempina vuosina keskimäärin.
Puolet hirvihavainnoista tuli kaukaa kiikaroimalla, mutta kolme myös melkein turhankin läheltä. Emä ja vasa juoksi 5 metrin päästä ohi, mutta naaraita (mukaanlukien yksinäiset naaraat) ja vasoja ei ollut lupa ampua. Sen lisäksi kutsuun tuli iso uroshirvi heti viidentenä jahtipäivänä ja muitakin sonneja samana päivänä kuultiin, mutta näistä ei nurin mitään saatu. Yksi hienoimmista houkuttelukokemuksistani tai luontokokemuksista ylipäätään oli kuitenkin kohti kutsuun ja alle 40 metrin etäisyydelle kävellyt valtasonni, joka leveillä sarvillaan siirteli tunturikoivut tieltään tullessaan. Mahtavan näköinen eläin ja on se uroshirven äänikin vakuuttava.
Päiväkohtaista kuvausta reissusta en blogiin kirjoita, joten loppuun lisäilen vain kuvia katseltavaksi ruskaisilta tuntureilta.
Saapa nähdä saisiko toiselle jaksolle vielä uuden reissun järjestettyä, jos sitten pakastimeenkin lihaa päätyisi. Voi kyllä yhtä hyvin käydä niin, että jää menemättä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!
Feel free to leave a comment or two in the comment box!