maanantai 24. lokakuuta 2016

Kaavoja tee se itse -projekteihin

Kaavoja leikkauksessa.

Eräs tämän palstan lukija sattui ottamaan varmaan jo parikin kuukautta sitten yhteyttä onko minulla projekteista, ja tässä tapauksessa nimenomaan anorakkiprojektista, kaavat tallessa ja onko minun mahdollista tehdä niistä kopio ja postittaa. Totesin, että kaikki kaavat ovat olemassa ja kyllä niitä saa, mutta ne saattavat olla hakusessa keväisen muuton jälkeen.


Kaikki muut kaavat löysin jo aiemmin, mutta tietenkin juuri ne pyydetyt anorakin kaavat olivat hukassa eiliseen asti. Olihan siellä jo kertynyt kaavoja mm. housuihin, eri kokoisiin Paulitarppeihin, kotaan, kauluriin, muutamaan erilaiseen tarpin hyttysverkkoon, eikä sovi viltinkään kaavaa unohtaa tässä kohdassa. Varmaan jotain muutakin, kun on tässä jokunen rojekti tullut tehtyä blogin historian aikana ja jo sitä ennenkin. Kannattaa katsella tuota tee-itse-paremmin -listaa alhaalla sivun reunassa. Siitä löytyy suurin osa. 

Anorakin kaavat löytyivät sitten viimein eilen kirjahyllystä parin kirjan välistä, kun yritin sitä hieman järjestellä uudelleen. Vielä oli alkuperäisellä kysyjälläkin kaavat sikäli ajankohtaiset, että molempien kannalta kohtuuhintaan lupasin kaavat hänelle leikata ja liittää mukaan asiaa selkeyttäviä tekstejä, jotta homma pitäisi onnistua. Lisäksi lupasin myös vastailla kysymyksiin mikäli työ edetessä sellaisia ilmenee.


Läjä kaavapaperia.

Niin... Sitä vaan yritin tässä sanoa, että saa näitä kaavoja halutessaan muutkin. Miksi panttaisin toimivien varusteiden kaavoja vain omana ilonani..? Vaatekoot ovat jotakuinkin 185 pitkälle ja jonkun verran yli 70 kiloiselle passelit ja hyvät aihiot noista saa monen kokoisille, kun sitten valmiiksileikattujen kaavapaperien kanssa alkaa ensiksi sovittelemaan. Ei ainakaan ihan nollasta tarvitse aloittaa. Ottakoon halukkaat minuun yhteyttä vaikkapa yhteydenottolomakkeella tai etunimi.sukunimi@gmail.com.

Lisäksi myös Paulitarpin ladattavan ohjeen kaltaisia ohjeistuksia on tulossa myös muista tekemistäni varusteista pikkuhiljaa toistaiseksi avoimella aikataululla.


Esimerkiksi reisitaskuhousuihin tai anorakkiin olisi nyt kaavoja saatavilla.

5 kommenttia:

  1. Jaanpa tähän helpon ja käyttökelpoisen ohjeen putkikaulurin tekemiseen: https://gatorproject.files.wordpress.com/2008/08/illustrations.gif. Olen itse käyttänyt materiaalina Shelbyn merinovillakangasta. Noista ohjeen mitoista olen vähän pienentänyt kauluria, koska merino on tosi joustavaa. Käytän merinokauluria noin puolet vuodesta, joten siitä on tullut yksi parhaista mukana kulkevista asusteista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinpa jakaneeni tuota linkkiä aiemminkin blogissasi. No, kertaus ei liene pahitteeksi, kun asiayhteys on sopiva. :)

      Poista
    2. Taisit tosiaan silloin viime talvena jakaa tuon, kun tein muutaman niitä kaulureita, mutta sallittakoon uusi jako, kun kyseessä on varsin pätevän oloinen ohje :-D

      Katselin tuossa, että minulla on yllättävän iso pala merinovillaa vielä kangaslaatikossa. Menee ihan hukkaan siellä... Pitäisi tehdä jotain :-)

      Poista
    3. Kokeile raglan-paidan tekoa! Itse käytin pohjana Shelbyn ilmaista Vuokatti-kaavaa (http://www.shelby.fi/?cPath=405_436_486&language=fi). Tuossa mallissa sivusaumat helmasta hihansuihin ommellaan viimeisenä, joten paita on helppo trimmata niillä itselle sopivaksi. Tuo materiaali on niin miellyttävä iholla, että en enää pois vaihtaisi.

      Poista
    4. Jep, se on kyllä mukavan tuntuinen materiaali. Hyvä vinkki! Arvelisin, että juuri ja juuri paitaan voisi riittää ja saahan sitä lisää tilaamalla. Täytyy katsella mitä siitä palasta teen, kunhan saan kasautuneita projekteja alta pois. :-) Monenlaista mukavaa kampeprojektia taas mielessä ja tarppeja tässä nyt ensimmäisenä on työn alla..

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!