sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Nurmes, 20-22.5.2016: Saunomista ja punkkien nyppimistä

Lue stoori alusta alkaen klikkaamalla tästä linkistä.

Punkinnyppääminen on tarkkaa puuhaa. (kuva kaverin albumista)


Loppuilta kuluikin sitten saunoessa, syödessä ja punkkeja nyppiessä. Tai no, pari vaan löysin tuossa vaiheessa kiinnittyneenä ja yhden sitten myöhemmin kotona. Huikea punkkitiheys noissa länsirannikon saarissa. Olennaista on saada punkit mahdollisimman nopeasti irti, koska se pienentää todennäköisyyttä saada niiden levittämiä tauteja.


Paluumatka leiriin sujui Nurmeksennokasta tullessa Vesiluomasta lähtien aamupäiväisiä jälkiä pitkin. Kymmenisen tuntia olimme aamuyhdeksän jälkeen olleet liikkeellä ja kilometrejä jäi taakse reilut 20, kun vielä ison saunan lämpenemistä odotellessa kävimme kävelyllä saaren pohjoispään rannoilla.

Kannoimme Vuorisolan mökistä pöydän ja tuolit pihalle ilta-aurinkoon ja tuhosimme siinä viimeisiä eväitä ennen saunomista. Villiyrttiteema jatkui maistelemalla voikukan lehtiä ja poimulehtiä. (Mainittakoon, että sama teema on jatkunut vielä kotonakin... Eilen täytettiin mahat  iltapalalla toissapäivänä keitetyllä raparperihillolla ja eilisiltana haetuista nokkosista tehdyillä nokkosletuilla, slurp!) Saunan voi luvalla sanoa tehneen hyvää pitkän päivämatkan jälkeen! Olisihan noita pohjoisen vaellusreiteilläkin jokunen, mutta omien vaelluksieni varteen ei ole koskaan löylyhuonetta osunut. Joku kerta pitäisi varmaan ihan tarkoituksella kurvata jonkun saunalla varustetun autiotuvan kautta...

Iltapala halkopinon ääressä ilta-auringossa. Viihtyisää!
Poimulehti ja voikukan lehti näkkärillä.

Samat salaatit Retkipentin nuudeleissa.

Hyttysiä oli lämpimän päivän jälkeen ehkä muutama enemmän kuin edellisenä iltana, mutta pilvetön taivas, täysikuu kiertämässä ja tyyni keli houkutteli nukkumaan uudelleen taivasalla. Hyttyset eivät pitkään jaksaneet vielä lennellä, kun ilma viileni nopeasti auringon laskettua. Hyvä yö.

Kuutamo.

Aamulla laitoimme mökin kuntoon ja pakkailimme romut rinkkoihin. Aamupalan söimme vasta noutopaikalla meren rannassa samassa paikassa mihin Eräheppu oli meidät jättänyt. Noutoaika oli sovittu jo 9.30. Raumalla poikkesimme vielä vanhassa kaupungissa salissa kahvilla, kun karhun kuppila ei ollut sunnuntaina vielä aamupäivällä auki. Ei se salikaan huono valinta ollut. Siitä sitten pikkuhiljaa hajaannuimme taas kotimatkalle ja niin oli tämäkin mainio reissu tullut heitetyksi.

Tähän päättyy Nurmeksen saaren sarja reissupostauksia.


akpoika.
Olkiluodon ydinvoimalat.
Rantavesi.

Eräheppu.

Päivitys 30.5: Reittikartta lisätty.







6 kommenttia:

  1. Kiitokset näistä annaaleista.

    Pohjoisen saunoista on jonkin verran kokemusta. Saunomispaikkojen lukumäärää en nyt äkkiseltään muista, mutta monta. Morgamojalla löytyi paljusta heisimato. Luirolla tarjottiin kolme vuotta sitten jopa retkikipollinen saunaolutta. Ottaen huomioon että se oli kannettu sinne useamman päivämatkan takaa, niin aikaylenpalttinen treat kanssasaunojalta. Miehen nimeä en enää muista. Sellainen mukava parikymppinen soolovaeltaja varustelekan sotilaskamppeissa. Mukavia muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Varmasti tekee hyvää vaelluksella päästä saunomaankin eikä pelkästään pesulle usein jääkylmiin vesiin.

      Poista
  2. Niin juu ja tässä nyt vielä yksi uusi reissusaunamuisto. Ensimmäinen saaristosta. Mukava sauna, leppeät löylyt, hyvää seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorisolan saunassa oli kieltämättä hyvät löylyt, kunhan sai vedet osumaan sinne kiukaalle pitkähkön matkan päästä :-D kaikin puolin erinomaisen hyvä saunomiskokemus.

      Poista
  3. Nokkonen ja voikukka ovat tuttuja, mutta nyt nappasin tuon poimulehden meidänkin kokeiluihin. Sun kuvat kertoo hienosti tarinaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poimulehti oli itsellenikin uusi heinä syötäväksi. Käytiin vielä kotiinkin hakemassa niitä eilen...

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!