torstai 29. tammikuuta 2015

Koulumatka jalan

Kuljen koulumatkan talvisaikaan kävellen. Lumettomaan aikaan polkaisen matkan pyörällä, mutta hangessa ei hirveästi huvita pyöräillä... Ainakaan, kun tuossa melkein joutuisi menemään uraisella kadulla autojen seassa, jos haluaisi välttyä talvikunnossapitämättömiltä reiteiltä. Käyräsarviseni ei oikein toimi siinä hommassa. Matkaa koululle tulee kolme ja puoli kilometriä eli päivälle kertyy mukavasti seitsemän reipasta kävelykilometriä ja viikon aikana taakse jääkin jo kolmisen kymmentä. Käyn siis nyt koululla vain neljänä päivänä viikossa kevätlukukaudella. Yhteen suuntaan matkaan minulla menee yleensä 32 minuuttia, tiistaina kameran kanssa meni 10 enemmän.

Tiistaina otin siis kameran mukaan kouluun ja napsin muutaman kuvan reitiltäni. Oli aika lumisateinen aamu, lämpötila nollan vaiheilla. Onneksi ymmärsin jättää talvitakin naulakkoon ja nappasin ohuemman mallin mukaan.

Tarkennus oksaan.

Tarkennus taustaan.
Kumpi on parempi, tarkka oksa vai tarkka tausta? :-)



Muutama lehti unohti tipahtaa syksyllä. Antaa mukavasti väriä kuvaan. Taitaapa olla valintani viikon 5 kuvaksi ellen muuta mieltäni...!

10 sekunnin itselaukaisijalla taltioitu sillan ylitys.

Putosinpa sitten jäihin.
Reittini seurailee pitkän matkaa erästä puroa, josta oletin saavani mukavia kuvia aamuhämärässäkin. Puron rantaan laskee paikoin jyrkkä rinne ja liu'uin lumista luiskaa pitkin veden ääreen. "Huh, olinpa vähällä molskahtaa veteen", ajattelin. Silmäilin ympärilleni etsien sopivaa kuvakulmaa, jotta saisin linssiini sopivasti sekä sulaa että jään peitossa olevaa virtaa. 

Pieni kuusi kasvoi toisella puolella uomaa ja näin heti, että siinä on valokuvan paikka. Kuusen alaoksa oli sopivasti veden päällä. Siirränpä tästä toisen jalkani puron toiselle puolelle, että pystyn kurottumaan haluamaani kohtaan... Raks!

Jää hajosi altani ja molskahdin veteen. Samalla horjahdin ja vaistomaisesti korjasin asentoani siten, että toinenkin jalka oli sitten vedessä. ÄH, puro olikin leveämpi kuin ajattelin. Seisoin puoleen sääreen asti virrassa ja ajattelin, että sama kai se on tähän samaan konkurssiin napata ne kuvatkin, eikä tulla pois pelkissä märissä lahkeissa.


Virrassa seisten napattu kuva :-)

Tämän otin rannalta könyttyäni ylös.

Loppujen lopuksi selvisin melko vähällä. Tuli ainakin testattua uusien Meindlin Dawson GTX -kenkien vedenpitävyys. Muutenkin ovat todella hyvät kävellä, mutta pitivät vielä vettäkin! :-D Ei kastunut sukat ja varsien päälle kiristetyt lahkeet estivät veden pääsyn sisään. Lahkeet kyllä kuivuivat päivän mittaan...


Loppumatkasta ennen koulua reitti kulkee terijoen salavan ali ja jatkaa mutkittelevan reitin mäen päälle...


Mäen päällä kävelytie menee muutaman sadan metrin ajaksi kuusikkoon.

Hauskan metsäinen kuusikko. :-)


Kaivurimiehen leikkimökki.

Koulu- ja työmatkat ovat oivallinen mahdollisuus käyttää liikkumiseen!

2 kommenttia:

  1. Tuo se on hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Minäkin kuljen työmatkat kävellen - 4 km sivu, joten siitä + muista päivän haahuiluista tulee helposti 10 km päivässä, jota pidän nykyisin minimitavoitteena arkipäiville. Viikonloppuisin sitten lepään - paitsi, jos lähden retkelle ;)

    VastaaPoista
  2. Pahoitteluni, kun vastaamisessa kesti näin pitkään. Oli ongelmia jonkun googlen automaattisen suotimen kanssa. Nyt pitäisi kommentointi toimia.

    Loistava tavoite 10 kilsaa päivässä! :-) Minullakin kaiken kaikkiaan suurinpiirtein sellainen matka kertyy koulupäivinä. Juuri kävin vetämässä poikia ahkiossa pari tuntia. Alkumatka koulun suuntaan. Siinä olisi vähän pohjia jos joku päivä sivakoisi tuon matkan!

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!